Hae
Diiskuneiti

DIY: KAHVIKAPSELI-JOULUKALENTERI

*Kahvikapselit saatu Powerilta.

Nyt on tullut aika tehdä viimeiset joulukalenteri hankinnat ja useat joulukalenterit ovatkin myyty jo loppuun, mutta ei hätää, sillä joulukalenterin voi tehdä kätevästi myös itse. Esittelin  teille aikaisemmin tänä syksynä parhaimmat joulukalenterit aikuisille ja te kyselitte minulta kovasti, että tiedänkö onko tälle vuodelle tulossa kahvikapseli-joulukalenteria. Tiedustelin Pauligilta sekä Dolce Gustolta onko heidän valikoimiinsa tulossa kyseistä kalenteria ja molemmista yrityksistä vastattiin, että vaikka kysyntä on ollut kova, niin kumpikaan yrityksistä ei ole ennättänyt vastata tämän vuoden joulukalenteri tarjontaan 🙁

Toivoin viime vuonna mieheltäni synttärilahjaksi kahvikonetta ja kävimme ostamassa Powerista NESCAFÉ® Dolce Gusto® Jovian, joka maksoi vuosi sitten noin 100 euroa. Kävin äsken kurkkaamassa Powerin verrkokaupassa Jovian hintaa ja se on tällä hetkellä tarjouksessa 39,90€ eli hieman on tullut hinta alaspäin 😀 Dolce Gustolla voi tehdä sekä kuumia, että kylmiä juomia esim. jääkahvia tai jääteetä. Power on samaa konsernia kuin vanha tuttumme Expert ja Powerilla on tällä hetkellä jo 36 myymälää ympäri Suomea. Jos läheltäsi ei löydy myymälää, niin voit tilata tuotteet myös heidän verkkokaupasta. Olen ollut itse todella tyytyväinen Joviaan, se on helppo pitää puhtaana ja siinä ei ole liikaa toimintoja 🙂

DIY: KAHVIKAPSELI-JOULUKALENTERI

Tämä joulukalenteri on todella yksinkertainen tehdä. Itse suosin sisustuksessa mahdollisimman yksinkertaisia ja klassisia asioita ja siksi tästä joulukalenterissa on aina kerrallaan esillä vain 10 lahjapussukkaa. Olen laittanut numerot pusseihin tarroilla ja liimaan aina päälle uudet numerotarrat, kun kymmenen päivää on kulunut. Tällä tavalla seinä ei täyty pussukoista ja joulukalenteri pysyy tyylikkäänä. Vaikka, et vielä omistaisi kahvikonetta, niin voit silti harkita tämän joulukalenterin tekemistä, sillä voit laittaa ensimmäiseen tai viimeiseen luukkuun kahvikoneen – varsinkin nyt kun halvalla saa 😀 Toinen vaihtoehto on laittaa viimeiseen luukkuun esim. lahjakortti, niin kalenterin avaaja saa ostaa itselleen haluamansa mallin.

Tarvitset:

  • Jouluisia pussukoita. Itse ostin nämä pikkuiset lahjapussit Ikeasta ja 24 kappaletta maksoi yhteensä 9,90 euroa. Paketti sisälsi myös tarranumerot 1-24.
  • Tukevaa narua.
  • 2 naulaa.
  • Kuusenoksia tai pattereilla toimiva valosarja.
  • Kahvikapseleita.
  • Numerot 1-24.

Ohjeet:

  1. Leikkaa narusta noin. metrin pituinen pätkä.
  2. Naulaa seinään kaksi naulaa ja katso, että niiden väli on noin 0,5 metriä. Voit käyttää naulan sijasta myös taulukoukkuja.
  3. Solmi narun päät nauloihin.
  4. Leikkaa kymmenen pientä narunpätkää ja kiinnitä kymmenen lahjapussukkaa narujen avulla seinällä olevaan lankaan. Kiinnittämisen jälkeen pussukoita voi kätevästi vielä liikutella ja asetella ne tasaisin välein.
  5. Liimaa lahjapussukoihin numerotarrat. Kun kymmenen päivää on kulunut voit liimata tarrojen päälle uudet numerot 11-20. Jätä jouluviikolla lahjapussukoita vain neljä kappaletta ja liimaa niihin tarrat 21-24.
  6. Kiinnitä seinänaruun kuusenoksia tai esim. pattereilla toimivat jouluvalot.

Kalenterin sisältö

Minun kalenterissani on 9 eri makuista makukapselia ja kierrätän samoja makuja uudelleen. Powerin valikoimassa on rutkasti eri kapseli vaihtoehtoja. Kuudentoista kapselin paketti on hinnaltaan 4,90€ ja voit laittaa samoja makuja useampaan pussukkaan tai sitten voit ostaa 24 erilaista kapselimakua, jos rahapussukka antaa myöden 😀

Omassa joulukalenterissani ovat seuraavat maut:

  • Chai Tea Latte = mustan teen ja inkiväärin, neilikan, kanelin sekä kardemumman yhdistelmä, jossa runsas maitovaahto. Tuote koostuu kahdesta kapselista, joista toisessa on tee ja toisessa maito. Tämä on mun lemppari, koska se maistuu ihan joululta! Tämä on siis ehdoton valinta joulukalenteriin.
  • Cafe Au Lait = yhdistelmä vahvaa kahvia ja pehmeää maitoa samassa kapselissa. Tästä tykkään myös hirveästi, yleensä kaadan vielä joukkoon lorauksen maitoa.
  • Cappuccino = vahva espresso ja täysmaitovaahto kahdessa eri kapselissa. Cappucinoa saa myös soijamaidolla – testattu on ja hyvää oli.
  • Cappuccino Ice = laita lasin pohjalle jääpaloja ja valuta kapselista jäiden päälle maitovaahto sekä kahvi. Jääkahvi on niin hyvää ja virkistävää ja varsinkin kesällä tätä tulee tilattua usein kahviloista.
  • Latte Macchiato = latte macchiato on italialainen kahviklassikko, joka sisältää kuumaa maitoa, pehmeää kahvia ja päälle tulee runsas maitovaahto. Lattea saa myös karamellin ja vaniljan makuisena, nam!
  • Espresso Intenso = on vahva ja voimakas kahvi. Tässä espressossa on mukana ihana hedelmäinen ja mausteinen aromi ja espresso syntyy yhdestä kapselista.
  • Nesquick kaakao = kukapa ei rakastaisi kaakaota! Kaakao maitovaahdolla syntyy yhdestä kapselista.
  • Nestea Peach ja Nestea Lemon =  on varmasti kaikkien suosikkimakuja, kun puhutaan jääteestä. Laita lasiin jääpaloja ja jäätee syntyy yhdellä kapselilla. Jääkylmä tee maistuu kesällä sekä talvella.

Muista: eri merkkien kahvikoneisiin sopivat vain kahvimerkin omat kapselit. Tätä artikkelia kirjoittaessani Paulig ilmoitti tuoneensa markkinoille adapterin, jolla Nescafé Dolce Gusto®* -laitteen omistajat voivat halutessaan nauttia Dolce Gusto -kapselivalikoiman lisäksi myös Pauligin Cupsolo -kapseleita, ihana mahtava uutinen! Yhteen kalenteriluukkuun voi siis laittaa mukaan myös tämän adapterin. Paulig Cupsolon valikoimasta löytyy tutut ja turvalliset Juhla Mokka, Presidentti ja Brazil sekä Muumi-kaakao!

Vinkki: voit tehdä joulukalenterista parisuhdekalenterin lisäämällä jokaiseen luukkuun aina kaksi samaa makukapselia. Itse tein tästä kalenterista yhteisen minulle ja miehelleni, jotta saamme joka aamu yhdessä nauttia kupit herkullista kahvijuomaa ja virittäytyä joulun tunnelmaan 😉

Miltä tämä kahvikapseli-joulukalenteri kuulostaa? Voit käyttää tätä ideaa myös pelkän joulukalenterin tekoon ja voit täyttää pussukat millä tuotteilla vain haluat 🙂

TOP 5: KIINNOSTAVIMMAT JOULUKALENTERIT AIKUISILLE 2017

Viime vuonna esittelin täällä blogissa vuoden 2016 parhaat kauneus & lifestyle -joulukalenterit. Artikkeli oli niin suosittu, joten päätin tehdä myös katsauksen tämän vuoden kiinnostavimpiin joulukalentereihin. Nämä kaikki kalenterit on myynnissä Suomessa ja linkeistä pääsee katsomaan tarkemmin joulukalentereiden ominaisuuksia ja hintoja. PS. Muistakaa ostaa joulukalenterit ajoissa, ne tuntuvat aina loppuvan kesken 😀


THE BODY SHOP

The Body Shopin joulukalenteri oli listallani myös viime vuonna. Sain kyseisen kalenterin syntymäpäivälahjaksi ja luukkujen avaus toi minulle joka päivä niin suurta iloa ja jännitystä, että tämä joulukalenteri on löytyy siksi listaltani tänäkin vuonna. Joulukalenteri sisältää erilaisia shampoita, meikkejä, voiteita, kasvovettä, meikinpoistoainetta, saippuaa, meikkausvälineitä, tuoksuja, huulivoiteita ja kynsilakkoja. Jokainen tuote jonka sain viime vuoden joulukalenterista on ollut aktiivisessa käytössäni, eli tästä kalenterista ei todellakaan tule ns. ”turhaa krääsää”.

Tänä vuonna joulukalentereja löytyy kolmea erilaista: perus, medium sekä ultimate -malli, joista olen jo hankkinut ultimate-version. Viime vuonna minulla oli perusversio ja koska pidin siitä todella paljon, niin halusin tänä vuonna kokeilla tuota ”parasta” mallia. Tänä vuonna The Body Shop on lanseeranut myös Uuden vuoden kalenterin: *Countdown to new year! Eli joulun jälkeen myös uuden vuoden odottamisesta voi tehdä kivaa ja jännittävää. Yleensä joulun jälkeen tulee ”joulu on ohi” -masennus, joten harkitsen kyllä tuon uuden vuoden kalenterin hankintaa myös 😀

Tulen esittelemään Ultimate -kalenterin jokaisen luukun avauksen Instagramissa ajalla 1.-25.12. Kalenteri sisältää luukun myös vielä joulupäivälle. Laittakaa jo valmiiksi seurantaan instaprofiilini, jos ette ole sitä vielä tehneet. 

Hinta: 69-129 euroa

Saatavuus: The Body Shop myymälät & *verkkokauppa. Verkkokaupasta puuttuu vielä 99 euron hintainen joulukalenteri. Jos haluat sellaisen varata, niin voit laittaa sähköpostilla varauksen: verkkokauppa@thebodyshop.fi 🙂

YANKEE CANDLE

Joulukalenteri, josta tulee joka päivä eri tuoksuinen tuikku on tunnelmallinen lisä joulun odotukseen. Yankee Candle on todella suosittu merkki ja kynttilät ovat laadukkaita. Tässä 2017 vuoden kalenterista tulee yhteensä 24 kappaletta tuoksutuikkuja ja kaikki tuikut ovat eri tuoksuisia. Viimeisestä luukusta tulee tuikkukippo, joka on vähän hassua, sillä eikö se tuikkukippo pitäisi olla ekassa luukussa, jotta kaikki kalenterista tulevat tuikut voisi polttaa päivittäin siinä? Noh, joka tapauksessa miettisin Yankee Candle -adventtikalenterin hankkimista jo viime vuonna, koska olisi ihana sytyttää joka päivä eri tuoksuinen tuikku lisäämään kodin joulutunnelmaa. Kalenteri sisältää mm. seuraavat tuoksut: kaneli, kuusi, maustettu kaakao, talvi ja pipari.

Hinta: 49,90 euroa

Saatavuus: Sisustuskauppa.fi

Kuva: Yankee Candle

DERMOSIL

Dermosil tuo uutuutena tänä vuonna valikoimaansa kosmetiikkakalenterin, jota tulee myyntiin rajoitettu erä. Luukuista paljastuu 24 kosmetiikkatuotetta, joiden luvataan olevan käytännöllisiä ja hoitavia. Dermosil tuo joulukalenterin lisäksi myyntiin myös muita joulun sesonkituotteita, jotka ovat varmasti mahtavia lahjaideoita. Dermosilin tuotteet ovat aikuisille naisille suunnattuja ja odotan innolla millainen joulukalenteri heiltä tulee. Dermosilin joulukalenteri ja muut joulusesongin tuotteet tulevat myyntiin verkkokaupassa 26.10 kello 10:00!

Hinta: noin. 40 euroa

Saatavuus: Dermosil verkkokauppa

Kuva: Dermosil

ENGLISH TEA SHOP

Kukapa ei tykkäisi teestä? Mä juon itse teetä viikottain, joten tämä English Tea Shopin -teejoulukalenteri olisi todella ihana. Viime vuoden teejoulukalenterissa oli 12 erilaista teemakua ja tänä vuonna English Tea Shop on tuonut yhden maun lisää ja kalenterista löytyy nyt 13 erilaista makua. Luukkuja on yhteensä 25 ja osasta saattaa tulla sama maku kahteen kertaan. Tämän vuoden kalenterissa makuina ovat mm. joulukakku, talvi, marjapiiras, karkkikeppi, kermakahvi, sitruuna-vadelma, vanilja-appelsiini, jouluyö, pipari yms. Kalenteri tulee myytiin 6.11.2017.

Hinta: 13,90 euroa

Saatavuus: Ruohonjuuren verkkokauppa ja myymälät

JOULUKALENTERIKIRJA – JOKU VOI TULLA IKKUNAN TAA

Kuulun Facebookissa ”joulufanien” ryhmään nimeltään Sydämeeni joulun teen. Kyselin siellä mitä joulukalentereita jengi meinaa ostaa ja sieltä hyppäsi esiin tämä joulukalenterikirja. Tässä K-18 kirjassa 25 kirjailijaa on kirjoittanut jonkin joululaulun nimen ja teeman pohjalta yhden joulutarinan. Tämän vuoden kirja on kolmas ja kirjasarjan alkuperäisen idean mukaisesti kaikki tarinat ovat koomisia, jännittäviä ja pelottavia. Kaikki kirjoittajat lahjoittavat kaikki tekijänpalkkionsa Tukikummi-säätiölle, joten jos ostat tämän joulukalenterikirjan tuet samalla myös hyvää asiaa.

Hinta: 15,90€

Saatavuus: Reunalla verkkokauppa

+ tämän artikkelin julkaisun jälkeen vastaani tuli uusi Nordqvistin teekalenteri, joka on hinnaltaan vain 7,50€ ja se sisältää 24 eri makua!

Mitä mieltä olitte näistä joulukalentereista ja aiotteko ostaa itsellenne joulukalenteria? Itselläni on nyt tuo The Body Shopin Ultimate -kalenteri, mutta kutkuttaisi vielä hankkia joko Yankee Candlen tai English Tea Shopin kalenteri, mutta ehkä se on jo vähän liikaa? 😀 Miehelle ajattelin väsätä itse olut tai kahvikapselikalenterin 🙂

*Affiliate-linkki