Hae
Diiskuneiti
Kaupallinen yhteistyö

UKKO.FI KEVYTYRITTÄJÄ – YRITTÄJÄNÄ ILMAN Y-TUNNUSTA

Kaupallinen yhteistyö: UKKO.fi

Avasin Diiskuneiti-blogin seitsemän vuotta sitten. On tosi hassua ajatella, että mun blogilapsonen on jo kouluiässä. Seitsemän vuotta sitten blogit olivat todella pinnalla ja sosiaalinen media ei ollut ehkä vielä niin iso juttu, eikä ollut Tiktokkeja sun muita. Ihmiset oikeasti lukivat blogeja ja mä halusin perustaa oman blogin, koska rakastin kirjoittaa sekä valokuvata ja rakastan edelleen. Aloitin oman blogini Keskisuomalaisen blogiportaalissa, jonka nimi oli Stoori. Muistan, että Stoorilla palkittiin aina eniten luettu blogi sadalla eurolla ja sain tuon sata euroa melkein joka kuukausi. Se oli tosi kiva kannustustin blogin alkuvuonna ja se inspiroi tekemään lisää sisältöä. Kun Stoori-portaali lopetti siirryin Vaikuttajamedialle sopimusbloggaajaksi ja sillä tiellä ollaan edelleen 🙂

LASKUTTAMINEN ILMAN Y-TUNNUSTA

Minulla oli ennen oman blogin perustamista jo kokemusta blogeista ja tein ammattikorkeassa opinnäytetyönkin blogisponsoroinnista. Blogimaailma oli siis minulle todella tuttu, kun pistin oman blogini tulille. Sain blogin heti mukavaan kasvuun. Aloin saamaan jo ensimmäisenä vuotena yhteistöitä yrityksiltä ja yritykset halusivat, että laskuttaisin yhteistyöt heiltä.

Muut blogikollegat olivat suositelleet UKKO.fi -laskutuspalvelua, joten oli selvää, että itse myös valitsin UKKO.fi hoitamaan laskutukset sun muut. Pohdin myös pitkään oman y-tunnuksen perustamista, mutta se tuntui kauhean monimutkaiselle veroviidakkoineen. Y-tunnuksen hankittua on täysi yrittäjä ja jos jää vaikka ilman palkkatöitä, niin ei ole oikeutettu esim. liiton rahoille. Tuo pelotti minua niin paljon, että työttömyyden uhatessa jäisin tyhjän päälle, että senkin takia UKKO Kevytyrittäjä oli mulle paras ratkaisu. UKKO.fi Kevytyrittäjyys ei sisällä y-tunnusta ja näin se ei myöskään vaikuta ansiopäivärahaan.

Itse olen ollut ajan päivätöissä ja olen tehnyt blogia harrastuksena. Blogi tuottaa kuukausittain sivutuloja, joka tuntuu edelleen hassulta, että tekee sitä mitä rakastaa ja siitä saa vielä maniskaa! Pohdin pitkään ryhtyisinkö ammattibloggaajaksi, mutta pelko siitä saisinko joka kuukausi tarpeaksi yhteistöitä oli yksi syy miksi en koskaan ole ryhtynyt ns. kaupalliseksi bloggaajaksi. Haluan pitää blogin myös täysin harrastuksena, jotta se pysyy kivana juttuna mulle eikä pakkopullana ja pelkkinä mainoksina teille lukijoille.

KEVYTYRITTÄJÄ VAI YRITTÄJÄ

Kevytyrittäjyys sopii sinulle jos laskutat satunnaisesti.  UKKO.fi hoitaa puolestasi kaikki laskutukseen sisältyvät asiat, verotuksen, byrokratian ja he ilmoittavat kun palkka on nostettavissa. UKKO Kevytyrittäjä on suosituin suomalainen laskutuspalvelu. Voit itse päättää mitä töitä otat vastaan ja UKKO hoitaa laskutuspuolen. UKKO Kevytyrittäjä -palvelu on kuukausimaksuton.

UKKO Yrittäjä sopii pienille toiminimille ja osakeyhtiöille eli tähän tarvitsee olla y-tunnus. UKKO Yrittäjä on uusi kuukausimaksullinen palvelu ja se toimii kirjanpitäjänäsi hoitaen laskutuksen lisäksi myös alv-, ja veroilmoitukset. Silloin, kun minä aloitin yrittäjänä ei tälläistä palvelua ollut saatavilla. Jos joskus haluan tehdä enemmän töitä sisälläntuottajana, niin sitten kyllä tämä UKKO Yrittäjä olisi hyvä ratkaisu.

Lue lisää yritysmuodon valinnasta tästä 🙂

Jos sinua kiinnostaa kokeilla UKKO.fi -palvelua niin mun linkillä saat ensimmäisestä 300 euron laskutuksesta 50 euron bonuksen ja myös minä saan sen yay! Eli ei muuta kuin tästä linkistä liittymään UKKO.fi -palveluun ja luomaan sun ensimmäinen lasku yrittäjänä 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

 

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

KIRJAVINKKI: KAYN POPPAKONSTIT – LÄÄKETIETEEN ÄLLÖ JA HULLU HISTORIA

VUOHELMA – KOTIMAISTA LUONNONKOSMETIIKKAA VUOHENMAIDOSTA

AURINKOINEN MÖKKIREISSU VEHMAALLA

 

BLOGIHAASTE: KOLME HYVÄÄ

Meidän oman bloggaajan Rakkaudella Henna tekemä Kolme hyvää -haaste on kiertänyt huimaa vauhtia niin pienempiä blogeja, kuin Suomen suosituimpiakin blogeja. Meidän Henna on muuten ehdolla Indieplacen Blog Awardsien tulokkaana ja pääset äänestämään hänet voittoon tästä. Minut mukaan haasteeseen pyysi uusi Stoorilainen Elämän Raukkautta -blogin Mari, joka kärsii aivovaurioista ja on Pekka Hyysalon tapaan päättänyt elää mahtavaa elämää. Kolme hyvää haasteen tavoitteena on pysähtyä miettimään hetkeksi mitä hyvää omassa elämässä on 🙂

KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVISSÄNI

Aamulla pitkään nukkuminen. Teen osa-aikatöitä kenkäkaupassa sekä lastenhoitajan töitä ja se tarkoittaa sitä, että yleensä työpäivä alkaa vasta 13-15 aikaan ja saan melkein joka päivä nukkua pitkään, joka on ihan parasta. Mieheni työt alkaa aina vasta 11:00 eli saadaan aina yhdessä kölliä ainakin 9:30 saakka. Toki minulla on myös joka viikko ainakin yksi aamuvuoro, jolloin herään viideltä, mutta se ei haittaa, koska muuten saan nukkua. Nukkuminen on vaan niin best vai mitä? 🙂

Yhteiset iltapalahetket. Syömme joka ilta mieheni kanssa yhdessä iltapalaa, josta on kehittynyt meille jo traditio. Tehdään iltapalat ja katsokaan telkkaria ennen nukkumaan rauhottumista – parasta! Meillä on tiettyjä ohjelmia, joita katsotaan aina yhdessä tallenteista ja niitä ovat esim. Napakymppi, Suomen huutokauppakeisari, Putous, Posse, Haluatko Miljonääriksi – laatuviihdettä siis 😀

Koti. Rakastan istua läppäri sylissä sohvalla ja katsoa ikkunasta luontoa. Tykkään meidän kodista ja olen niin onnellinen, että muutimme rivitaloon viime keväällä, joka tuntuu ihan kuin omakotitalossa asuisi. Meillä on yksi seinä pelkkää ikkunaa ja aina ihailen ja ihmettelen miten luonto muuttuu sekä meidän takapihalla tallustelee aina naapurin ihana valkoinen kissa, jota seurailen ikkunasta 😀 Kohta tulee se hetki, kun takapihan omenapuut alkavat kukkimaan ja sitä odotan todella kovasti – jos saisi vaikka tänne blogiinkin jotain kauniita kuvia.


KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

Toisten huomioon ottaminen. Otan aina toiset ihmiset hyvin huomioon ja en pelkää antaa toiselle kehuja tai piristää toisen päivää. Kehun voi saada asiakas, ystävä, sisko, äiti – tai kuka tahansa. Toisen huomioiminen voi piristää ihmisen koko päivän ja mielestäni pieni huomio ja piristäminen ei ole mitään itseltä pois – päin vastoin, miksi emme voi huomioida toisiamme enemmän ja antaa vaikka kaupassa vastaantuleville pientä hymyä yms!

Luovuus. Olen aina ollut todella luova ja innostun helposti uusista jutuista. Päässäni mylvii päivittäin vaikka mitä ideoita koskien blogia, elämää ja työtä. Mielessäni on pyörinyt jo kuukausien ajan hyväntekeväisyysmuotinäytöksen järjestäminen Dewi Ry:lle eli kodittomien kissojen yhdistykselle – mitä mieltä pitäiskö minun sellainen toteuttaa? 🙂

Paineensietokyky. Mulla on aina ollut todella hyvä paineensietokyky. En mene stressaavissakaan tilanteissa totaalisen paniikkiin vaan löydän aina asiasta kuin asiasta ns. punaisen langan ja jos jokin suunnitelma ei toteudukkaan, niin osaan nopeasti ratkaista ongelmia ja pysyä rauhallisena.


KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

Kreikan matka. Lähdemme toukokuussa kaveripariskunnan kanssa Rethymnoniin, Kreetalle. Tämä on ensimmäinen yhteinen ”lämpimän maan” matkamme mieheni kanssa, sillä olemme käyneet vain kaupunkilomilla talvisin Budapestissä ja Puolassa. Olemme molemmat unelmoineet yhteisestä rantalomasta ja nyt se toteutuu, jee!

Kengät. Olen kenkäkaupassa töissä ja olen ostanut jo vaikka mitä ihania kevät / kesäkenkiä. Odotan niin paljon, että kevät tulee ja saan laittaa jalkaani ihanat vaaleanpunaiset rusettiloaferit.

Ihmiset. Minulla on elämässäni niin ihania ystäviä ja sukulaisia. Kaikki pitävät toistensa puolia ja varsinkin itse olen saanut todella paljon tukea ja tsemppiä ystäviltä ja perheeltä.

KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

Mut valittiin Keskisuomalaisen edustusbloggaajaksi. Olen blogannut Stoorilla nyt noin 1,5 vuotta ja alkuvuodesta minut valittiin Varsinais-Suomen edustusbloggaajaksi. Edustusbloggaaja toiminnan pitäisi alkaa muutaman kuukauden kuluttua ja odotan innolla mitä kaikkea se pitää sisällään ja mitä kaikkea kivaa se tarkoittaa myös teille lukijoille 🙂

Työtilanne. Minulla loppuu määräaikainen työsopimus aivan kohta ja olen kohta siinä tilanteessa, että töitä ei välttämättä ole. Toisaalta tilanne on ahdistava, mutta ajattelen tätä niin, että nyt minulla on kaikki ovet avoinna ja voin tehdä mitä vain. EDIT: tätä postausta kirjoittaessani minulle tarjottiin töistä jatkosopimusta – näin nopeasti voi tilanne muuttua 😀

Perheretki. Pikkusiskoillani ja äidilläni on syntymäpäivät toukokuussa. Emme ole koskaan oikein tehneet mitään erityistä, sillä olemme aikaisemmin asuneet eri kaupungeissa, mutta nyt keksisin, että tänä vuonna teemme perheen kesken seikkailuretken yöpymisineen Turun Vepsän saarelle. Reissusta kirjoitan sitten vielä blogiin, sillä Vepsän saari on yksi mun lempparipaikoista.


KOLME HYVÄÄ ASIAA BLOGISSANI

Rehellisyys. Kirjoitan kaikesta rehellisesti ja kirjoitan vain sellaisista jutuista, jotka kiinnostavat minua. Olen esim. saanut testiin paljonkin tuotteita, jotka eivät ikinä päädy blogiin, koska en ole niistä pitänyt ja siinä periaatteessa aion pysyä aina – en suosittele mitään, mistä en itse pidä!

Positiivisuus. Haluan kirjoittaa positiivisia ja piristäviä juttuja sekä jakaa vinkkejä ihan tavalliseen arkeen. En yritä olla mitään mitä en ole ja blogissani ei nähdä mitään pinnallisuutta vaan Diiskuneiti on mitä on – maalaistyttö, joka yrittää elää onnellista elämää.

Lukijat. Olen ollut nyt useamman kuukauden Stoorin luetuin bloggaaja, josta haluan kiittää teitä, jotka luette mun blogia – kiitos! En seuraa itse juurikaan kävijämääriä etten saa blogimasennusta eli sitä, että blogia lukee vain äiti ja kaksi kaveria 😀 Mutta onneksi juttuni ovat kiinnostaneet monia ja olisi kiva kuulla onko jotain mistä haluatte, että kirjottaisin?

KOLME BLOGGAAJAA, JOTKA HAASTAN VASTAAMAAN

Maria Glow

on ihana meikkibloggaaja ja hän tekee paljon myös Youtube -videoita. Ollaan vaikutettu Marian kanssa samaa aikaa vanhassa DailyChic portaalissa ja yhden kerran ollaan tavattu I Love Me -messuilla. Suunnitellaan kovasti yhteistä reissua Helsinkiin, jotta voisimme tavata ja tutustua kunnolla. Maria vaikuttaa superilta tyypiltä ja jutellaan paljon virtuaalisesti.

Reetta Ekström

on yksi mun parhaista ystävistä ja hän osaa aina tsempata ja piristää minua. Reetta kirjoittaa muotiblogia ja vaikuttaa instagramin puolella. Reetta on aina tosi positiivinen ja on ihana seurata hänen yrittäjän arkea. Reetta tekee Suomen parhaimpia kynsiä ja ripsiä, joten kannattaa laittaa myös seurantaan hänen yrityksensä Facebook-tili.

Mona’s Daily Style

on yksi monista bloggaajista, jota olen seurannut jo useita vuosia. Mona on aina todella pirtsakka ja tykkään katsella varsinkin hänen Instastory -videoita. Itselläni on kauhea vauvakuume, joten tykkään seurata Monan vauva-arkea. Mä en muuten tiedä, että missä kohtaa musta tuli vauvablogien seuraaja, apua! 😀

Jutellaan komenttiosiossa – mitkä on sun kolme parasta juttua tänä vuonna? 🙂