Hae
Diiskuneiti

RETKELLÄ NAANTALIN SEIKKAILUSAARI VÄSKISSÄ

Kuka muistaa legendaarisen Seikkalusaari Väskin, Naantalissa? Varmasti ainakin kaikki 80- ja 90-luvulla syntyneet, sillä Väski perustettiin Muumimaailman avaamisen jälkeen vuonna 1993 noin 1,5 kilometrin päähän Muumisaaresta. Väskillä kuvattiin 2000-luvun alussa useita sarjoja, jotka esitti aikoinaan MTV3. Itse olen käynyt Väskissä viimeksi todella pienenä, enkä muista visiitistä mitään muuta kuin sen, että sain auringonpistoksen ja oksensin mummin luona koko illan ja yön 😀

Oksennusmuistoista huolimatta päätin, että Väskin seikkailusaari on koettava nyt parinkymmenen vuoden jälkeen uudelleen. Otin mukaani pikkusiskoni, joka oli tietenkin ihan innoissaan päästessään peuhaamaan merirosvopuistoon. Turusta Naantaliin pääsee kätevästi Fölillä, joka kustantaa 3 euroa per suunta. Bussimatka Naantaliin kestää noin 25 minuuttia ja kävely rantapromenadille, josta Väskin laiva lähtee on noin 15 minuuttia. Otimme mukaan omat eväät ja etukäteen lunastetuilla lipuilla pääsi suoraan laivaan. Väskin lipunmyynti sijaitsee lähtölaiturin vieressä joten liput voi ostaa myös suoraan sieltä. Vaikka olisit ostanut liput jo etukäteen, niin kannattaa muistaa hakea lipunmmyynistä Väskin kartta ja laivan aikataulut. Tänä vuonna laivan aikataulut on painatettu esitteisiin väärin, mutta Väskin lipunmyynnistä saa oikeat aikataulut sekä Väskin nettisivuilla on esillä oikeat aikataulut.

Laivaa odotellessa oli hyvin aikaa selata Väskin karttaa ja siinä olevia tehtäviä. Laivamatka kesti noin 15 minuuttia. Laivassa pääsi istumaan joko ylös tai alas. Me valitsimme menomatkaksi alakerran paikat, jossa olimme suojassa tuulelta. Kun saavuimme laituriin, niin olin yllättynyt kuinka hieno sisääntulo Väskiin oli tehty. En tiedä miksi olin ajatellut, että Väski on jotenkin kulahtanut ja ränsistynyt paikka – olin väärässä. Sisään mennessämme edessämme oli heti ”uponnut” merirosvolaiva sekä hienosti somistettu myymäläkoju.

Tarkoituksena Väskissä oli kiertää kartan mukaisesti 21 eri tehtäväpistettä. Jokaisella tehtäväpisteellä oli taulu, jossa kerrottiin tehtävä ja vastaukset piti merkitä karttaan. Saarella ei ollut meidän lisäksi paljon muita vieraita, sillä päivä oli todella kylmä ja tuulinen, joka oli itseasiassa vain hyvä, niin saimme rauhassa ilman jonottelua ratkoa tehtäviä. Välillä söimme eväitämme ja jatkoimme taas tehtävien suorittamista. Saarelta saa ostettua kahvia, virvokkeita, leipiä, makkaraa ja munkkeja, joten omia eväitä ei välttämättä tarvitse ollenkaan. Maidottomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla tuolla ei olisi ollut kuitenkaan minulle mitään syötävää, joten onneksi meillä oli omat eväät mukana.

Mielestäni saaren radat oli todella hienosti tehtyjä, eikä mikään näyttänyt kuluneelta. Meidän lemppareita oli puhallusputkien ampuminen luurankoon, vaijeriliuku, esterata ja aukio, jossa oli hauskoja vempeleitä. Parasta koko Väskissä oli ehdottomasti kotieläimet, jotka tallustelivat siellä ihan vapaina. Törmäsimme mm. kanaperheeseen, possuihin, pupuihin, kileihin ja lampaisiin. Eläimiä rapsuttaessa taisi vierähtää tuntikin ja yksi kileistä seurasi meitä melkein saareen loppuun saakka.

Vietimme Väskissä noin neljä tuntia ja meillä oli oikein hauska ja touhurikas päivä. Eväitä meillä oli liian vähän, joten jouduimme lopussa jo vähän ”luovuttamaan” uupumuksen takia. Suuntasimme laiturille, josta juuri sopivasti lähti laiva takaisin Naantalin mantereelle. Kävelimme Naantalin bussiasemalle ja suuntasimme äidin luokseni. Äiti oli valmistanut lettuja, joten totesin jääväni yökylään herkuttelemaan. Teimme pikkusiskoni kanssa siskonpedin sohvalle ja katsoimme vielä hetken aikaa elokuvaa, kunnes molemmat nukahtivat.

Vinkkejä Väskin Seikkailusaarelle:

  • Ota mukaan lämmintä vaatetta, merellä tuulee ja saarella voi tulla vilu.
  • Pakkaa mukaan tarpeaksi eväitä ja juotavaa.
  • Muista aurinkorasva ja hattu tai sään mukaan sateenvarjo ja sadeviitta.
  • Saaressa on öttimönkiäisiä, joten iholle laitettava hyönteismyrkky kannattaa ottaa mukaan.
  • Uimapuku ja pyyhe kannattaa ottaa mukaan, sillä saarella on uimaranta.
  • Hyvät kengät, joissa jaksaa seikkailla koko päivän.
  • Puhdistuspyyhkeitä.
  • Väski aukeaa kello 11 ja sulkeutuu kello 18. Suosittelen lähtemään Väskiin heti 11 tai viimeistään ennen 13, jotta ehtii kiertämään kaikki saaren tehtäväpisteet.

Onko Väskin seikkailusaari teille tuttu? Itse lähtisin sinne mieluusti uudestaankin, sillä saarella on ihana viettää seikkailu-, ja piknikpäivää. Jo itse saari on upea ja näkemisen arvoinen luontokokemus 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *