Hae
Diiskuneiti

TESTAA PUHDIN TERVEYSPAKETILLA MITEN ELIMISTÖSI VOI + ALEKOODI

*Sisältää mainoslinkkejä

Instagramin puolella olenkin kertonut, että sain vihdoin lääkäriltä lähetteen labroihin, kun valitin e-terveyden kautta loputonta väsymystä. Sain terveysasemalta lähetteen laajaan verenkuvaan, mutta ensimmäinen vapaa paastoaika meni kolmen viikon päähän. Koronan takia meillä täällä Turussa kunnallinen terveydenhuolto on aivan tukossa. Olen kuullut, että muillakin paikkakunnilla on ongelmaa, ettei lääkäriin ja tutkimuksiin tahdo päästä ollenkaan. Olenkin käyttänyt melkein kerran vuodessa Puhdin palvelua, jossa labrat maksetaan itse eikä niihin tarvita lääkärin lähetettä. Eli verikokeisiin pääsee vaikka heti seuraavana päivänä ja tulokset tulevat myös vuorokaudessa.

Itse kävin viimeksi Puhdilla viime vuonna, kun aloitin vähähiilihydraattisen ruokavalion ja halusin tietää miten elimistön toiminta muuttuu ruokavaliota vaihtaessa. Kävin nyt kuukausi sitten verikokeilla ja kaikki veriarvoni olivat parantuneet huomattavasti vhh-ruokavalion myötä. Väsymyksen syykin löytyi: alhainen d-vitamiini ja kilpirauhasen arvo oli koholla, jota aletaan nyt seuraamaan. Suosittelen kyllä lämpimästi Puhdin palvelua kaikille, jotka haluat tietää miten elimistö voi ja muuttaa sen avulla elämäntapoja paremmiksi ja pyrkiä korjaamaan huonot arvot hyviksi 🙂

PUHDIN PALVELU PÄHKINÄNKUORESSA

Puhti on palvelu, jossa voit valita terveystarkastuksen ilman lääkärin lähetettä. Palvelu maksetaan itse ja verikokeilla käydään lähimmässä Mehiläisessä. Verikokeen otto kestää alle viisi minuuttia ja verikokeiden tulokset näkee jo seuraavana päivänä Puhdin omilta sivuilta. Puhdin kaikki tuotepaketit ovat suunniteltu ja tehty yhdessä lääkäreiden kanssa.

PUHDIN TERVEYSPAKETIT

Puhti tarjoaa erilaisia terveyspaketteja, jotka antavat todella kattavan kuvauksen omasta terveydentilasta. Tällä hetkellä Puhdilla on myynnissä kymmenen erilaista terveyspakettia, mutta mahdollista on myös käydä yksittäisessä kokeessa tai räätälöidä itselleen sopiva paketti. Suosituimpia terveyspaketteja ovat mm. laaja terveystarkastus, d-vitamiini ja ferritiini, liikkujan terveystarkastus, kilpirauhasen testipaketti, vegaanin terveystarkastus yms.

Puhdin suosituin testipaketti: Puhti-terveystarkastus sisältää 30 eri mittaria, jotka antavat monipuolisesti tietoa siitä, miten elimistösi voi. Mukana on mm. täydellinen verenkuva, kolesteroli, verensokeri, D-vitamiini, ferritiini, tulehdustila sekä kilpirauhasen, maksan ja munuaisten toiminta.

Katso kaikki paketit *tästä.

MITEN LABORATORIOKOKEET ILMAN LÄÄKÄRIN LÄHETETTÄ TILATAAN?

  1. Tarkasta ensin, että läheltäsi löytyy Mehiläisen toimipiste. Labratestit voi tehdä yli 50 paikkakunnalla. Kurkkaa lähin toimipiste tästä!
  2. Osta haluamasi testipaketti *tästä.
  3. Kun olet ostanut testin, voit tehdä ajanvarauksen Mehiläisen laboratorioon. Ajan saa yleensä jo seuraavaksi päiväksi ja myös tulokset tulevat jo seuraavana päivänä näytteen otosta. Verikokeet kestävät alle 5 minuuttia.
  4. Kun tulokset ovat valmistuneet saat niistä ilmoituksen tekstarilla ja sähköpostilla. Tulokset näet Oma Puhti -kohdasta. Raportit ovat selkeitä ja ne näytetään kuvina. Raporteista näkee siis helposti ja nopeasti mitkä arvot ovat viitearvojen sisällä ja mitkä eivät. Puhti kertoo, miten arvoihin voi itse vaikuttaa esim. elintavoilla ja tarvittaessa saat Puhdilta apua arvojen tulkintaan.

Puhti-terveystarkastus on helppo tapa selvittää, miten oma keho jaksaa. Saatte koodilla: super kaikki Puhdin terveystestit nyt -15% alennuksella 27.3.2022 saakka!

Valitse haluamasi terveyspaketti ja tilaa aika verikokeisiin *tästä!

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

KUUKAUSI ILMAN SOKERIA JA VILJOJA

RESEPTI: HELPPO NESTEENPOISTOJUOMA

SEITSEMÄN HELPPOA KETO-ARKIRUOKA RESEPTIÄ

 

5 kommenttia

  1. petra kirjoitti:

    oon monesti katsonut noita paketteja, vaan en koskaan vielä käynyt. Tuo raskautta suunnittelevan paketti olisi ollut mielenkiintoinen, kun mm. ferritiiniä en saanut neuvolan kautta ollenkaan, työterveydessä taas ihmeteltiin että miksi ihmeessä en saanut ferrilähetettä neuvolasta… Sen sijaan pääsin kkilpirauhaskokeeseen useamman kerran eikä mulle koskaan selvinnyt mikä niiden tulos oli ….. Puhti-terveystarkastus & hammastarkastus on kyllä hyvän kuuloinen setti myös, kun hammastarkastus ei tosiaan ole koskaan siellä oman prioriteetti- ja budjettilistan kärjessä ’:D

  2. villananna kirjoitti:

    Hmmm, pitää tutustua noihin paketteihin. Tosin tällä hetkellä saan aika hyvää terveyspalvelua, joka on rakennettu ihan minua varten. Tosin, en saa vieläkään lisärautaa :/

  3. Marjut kirjoitti:

    Tulikin hyvään saumaan. 🙂 Tämä olisi kyllä itselle erinomainen. Juuri miettinyt omia arvoja, että mitä mahtavat olla tällä hetkellä. Tuo on kyllä hyvä, kun saa laajasti tietoa ja arvoja samalla kertaa. Vielä hyvänä lisänä, että saa ohjeet joilla voi jatkossa itse vaikuttaa arvoihin. 🙂

  4. Jasmin kirjoitti:

    Oman terveyden seuraaminen on tärkeää, hienoa että teit tämän postauksen!?

  5. Katja kirjoitti:

    Olen nähnytkin Puhdin tuotteita aiemmin mediassa, pitääpä ottaa kokeiluun. Oletko ikinä tutustunut CBD tuotteisiin ja niiden hyötyihin? Ainakin https://cbd.fi/ kertoo että tuotteet auttaisivat moneen asiaan, kuten väsymykseen ja stressiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.