Hae
Diiskuneiti

TALVINEN SAARISTORISTEILY ITÄMERELLÄ

Olin pyytänyt viime viikonlopun vapaaksi jo viime vuonna, sillä meidän piti mennä ystäväni kanssa Triplaan viettämään staycationia. Koronarajoitusten takia siirrettiin ajankohtaa eteenpäin ja sovittiin, että tehdään viikonloppuna sitten jotain muuta. Noh ystäväni sairastui koronaan – joten koko viikonloppu peruuntui. Päätin, että jotain haluan tehdä, kun kerran vapaata on ja varasin sitten extemporena minulle ja miehelleni piknik-risteilyn Tallink Siljalta.

Onneksi asutaan lähellä satamaa, nimittäin terminaalissa piti olla jo ennen kahdeksaa aamulla. Varasin meille ennakkoon erikoisaamiaisen ja paluumatkalle lounasbuffetin. Matka ruokailuineen maksoi kahdelta hengeltä yhteensä 110 euroa, joka oli minusta aika edullinen hinta. Menomatka Maarianhaminaan taittui Galaxyn kyydissä ja takaisin Turkuun seilasimme Baltic Princesin kyydissä. Satamassa oli aamulla yllättävän paljon porukkaa, ajattelin tuleeko laivaan meidän lisäksi ketään. Laivaan nousu alkoi kahdeksalta ja kävelimme suoraan Grill Houseen aamupalalle.

Erikoisaamiainen on hieman kalliimpi normaaliin buffet-aamiaiseen verrattuna ja se sisältää lasin kuohuvaa. Ihmettelin miksi erikoisaamiainen oli ihan täynnä porukkaa, mutta sitten meille selvisi ettei perus buffet-aamiaista ole järjestetty ollenkaan. Mä en jotenkaan kovin innostunut erikoisaamiaisen tarjoiluista ja kaikki maistui jotenkin huonolta tai sitten mulla oli vaan itsellä huono aamu. Söin gluteenittoman suklaamuffinssin, juustoja ja join pari erikoiskahvia. Mieheni söi sitten taas kuin hullu (myös tuon mun lautasellisen) ja syömisen jälkeen hän niin toivoi, että oltaisipa otettu hytti minne pääsisi pötköttämään, kun hänellä oli vatta niin täynnä 😀

Aamupalan jälkeen suunnattiin heti Starlight -klubille jossa osallistuttiin ensin tietovisaan ja sen jälkeen karkkibingoon. Kummassakaan ei voitettu mitään – perus! Kisojen jälkeen siirryttiin Sea Pubiin kuuntelemaan musiikkia ja olipa muuten ihana kuulla pitkästä aikaa livemusaa. Lähettiin ennen laivan vaihtoa kuluttamaan aikaa vielä kauppoihin, mutta ne olivatkin menneet jo kiinni. Laivan vaihdossa meni yllättävän kauan aikaa ja mulla oli jo kauhea nälkä, kun en tosiaan syönyt aamiaisella juuri mitään.

Suunnattiin paluumatkalla heti Grande Buffetin lounaalle, joka oli myös aivan täynnä, koska buffetissa järjestettiin ainoastaan yksi kattaus kahdelta. Lounasbuffasta löytyi kaikkea hyvää syötävää ja istuttiinkin siellä ihan loppuun asti. Laivan valkkari oli yllättävän ok, muistin sen olevan ihan järkyttävää, mutta ei se ollutkaan. Tykkäsin buffassa erityisesti kaloista, salaattipöydästä ja lihapullat olivat ihan törkeän hyviä. Lounaan jälkeen suunnattiin heti ostoksille ja mukaan tarttui muutama tonkka valkoviiniä, sheet maskeja, Ritualsin huonetuoksu ja ostin Napille uuden lelun.

(Tuo minun söpö Muumi-laukku on saatu Martinexilta)!

Loppuaika laivalla meni livemusaa kuunnellen ja drinksutellen. Oli kyllä kiva käydä pitkästä aikaa piknik-risteilyllä, mutta kyllä siellä meinasi taas aika käydä hieman tylsäksi, koska ei siellä ole juurikaan tekemistä (ellei halua bilettää). Maisemia oli ihana katsoa ja halusinkin jatkuvasti tuijottaa ikkunasta lumen peittämiä pikku saaria. Ensi kerralla voisi mennä spa-osastolle, niin paluumatka voisi sujua mukavemmin. Laiva saapui Turun satamaan 19:15 ja olimme kotona jo 19:40, joten kyllä kannattaa asua lähellä satamaa 😀

Kumpi risteily on enemmän sinun mieleen – piknik vai yön yli kestävä risteily? 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

ARKEA PAKOON RUISSALON KYLPYLÄÄN

KAATOSADETTA JA MYRSKYÄ PAKOON NAANTALIN KYLPYLÄÄN

TALVILOMALLA TALLINNASSA

 

IHANA STAYCATION YSTÄVÄN KANSSA TAMPEREELLA

Vietettiin pari viikkoa sitten ystävän kanssa yhden yön miniloma Tampereella. Tämä reissu oli ystävältäni syntymäpäivälahja mulle – kuinka ihana lahja! Pakkasin perjantaiaamuna kimpsut ja kampsut reppuun ja hyppäsin Onnibussin kyytiin ja matka kohti Tamperetta alkoi. Olin perillä puolen päivän aikaan ja perillä menin heti tsekkaamaan Ratinan kauppakeskuksen, joka oli muuten ihan sairaan upea ja iso. Kävin pyörimässä muutamassa liikkeessä ja ostamassa Juhlamaailmasta kummituspannan illan Karmivaa Karnevaalia varten. Lounaalla kävin tutussa ja turvallisessa Hesburgerissa, jossa vedin kanasalaatin naamariin. Minne turkulainen menisi tampereella ellei Heseen? 😀

Ystäväni tuli minua myöhemmin Tampereelle ja treffattiin hotellin edessä. Sain valita itse synttärilahjaksi hotellin ja valitsin Sokos Hotel Villan,  joka vaikutti nettisivuilla jotenkin tosi sympaattiselta ja erilaiselta, kuin muut Sokoksen hotellit Tampereella. Sokos Hotel Villa sijaitsee ihan Rautatieaseman kyljessä ja vieressä on iso S-market ja pieni kauppakeskus Tullintori. Saavuttaessa hotellihuoneeseen se oli juuri sellainen kodikas putiikkihotelli, kuin olin ajatellutkin. Sokos Hotel Villa on rakennettu vanhaan viljamakasiiniin ja joka ikinen hotellihuone on oma yksilö.

Juotiin huonessa skumpat ja tilattiin alle Yango ja suunnattiin kohti Särkänniemen Karmivaa Karnevaalia. Meidän epäonneksemme Särkänniemessä satoi kaatamalla, mutta onneksi ensimmäiseen huvilaitteeseen mentäessä sade lakkasi ainakin tunniksi. Olen kirjoittanut Karmivasta Karnevaalista oman artikkelin ja sen pääsee lukemaan tästä. Lisäksi olen tehnyt tapahtumasta oman Reels-videon Instagramiin.

Karmivassa Karnevaalissa oli ihan superkivaa, mutta kun sade taas alkoi, niin päätettiin hypätä Yangon kyydissä takaisin hotelliin. Vaihdettiin märät vaatteet mekkoihin, meikkailtiin ja kilisteltiin valkkarilla. Ystäväni oli valinnut meille illan ravintolaksi Tampinkosken,  joka sijaitsee ihan linja-autoaseman kyljessä. Ravintola oli rennon tunnelmallinen, mutta hieno. Söimme alkupalaksi possutuokkoset valkosipulisoossilla ja pääruokaksi otimme päivän lihan, joka oli jaettava naudan t-luupihvi. Lisukkeeksi otimme kasviksia ja ystäväni sai hoitaa lihan leikkauksen joka oli jokseenkin humoristisen näköistä, kun pieni nainen leikkaa jättipihviä osiin. Ruoka oli hyvää ja varsinkin palvelu oli erinomaista. Pidin ravintolan sisustuksesta ja tunnelmasta ja menu oli suhteellisen edullinen ja talon viini oli todella hyvää!

Syömisen jälkeen kello oli vasta niin vähän, että päätettiin käydä vielä pareilla drinksuilla. Valittiin paikaksi matkan varrelta joku rennon näköinen pubi, joka sitten osottautuikin yökerhoksi. Eli parin vuoden tauon jälkeen löysimme itsemme yökerhosta, jossa ei kyllä siihen kellonaikaan ollut vielä ketään. Tampereella ei ollut mitään koronarajoituksia, joten bilettää olisi voinut vaikka aamuyöhön saakka – mutta me vanhukset lähdimme jo puoliltaöin hotelliin nukkumaan.

Aamulla join varmaan kolme kuppia hotellin pikakahvia ystäväni vielä pötkötellessä. Huoneessa oli ihana keinutuoli, missä oli kiva lötköttää. Villan aamupala oli järjestetty viereisessä Sokos Hotel Tornin ravintolassa, jonne pääsi respasta saaduilla aamiaislipukkeilla. Jotenkin olisin toivonut, että aamupala olisi ollut Villassa, koska en kauheasti tykkää ryysiksestä ja isoista ravintoloista. Aamupalalla olikin aivan sairaasti väkeä ja tungosta. Aamupala oli aika perus, ei mitään ihmeellistä. Söin luonnonjogurttia, nakkeja, munia ja hedelmiä, kun oikein muuta mun ruokavalioon sopivaa siellä ei ollut, mutta vatsa tuli täyteen.

Meillä molemmilla lähti 12 aikaan juna ja ystäväni osti lipun vasta tuntia ennen lähtöä, kun hän ei ollut varma jääkö vielä Tampereelle. Lippua netistä ostaessa näytölle tuli virheilmoitus, että ”virhe, lippua ei voitu luoda”. No ystäväni jonotteli puhelimitse VR:n aspaan ja sieltä vastattiin, että pitää ostaa vain uusi lippu ja rahat saa joskus takaisin? Ystäväni kysyi, että pitääkö hänen todella maksaa junamatkasta tuplahinta, että etteikö aspa voi lähettää hälle lippua sähköpostiin. Kuulemma se ei ollut mahdollista ja aspa löi luurit korvaan. Katsottiin toisiamme, että taas jälleen kerran VR tarjosi ”hyvää” asiakaspalvelua – luurit korvaan asiakkaalle, joka on jo maksanut lipusta haha! No ystäväni osti uuden lipun ja mä lähdin Turkuun ja hän Helsinkiin.

Kotiin päästyäni otin heitit päikkärit ja pikkusiskoni tuli meille iltapäivällä ja järkättiin ihanat halloween-juhlat. Mieheni oli työpaikan pikkujouluissa, joten saatiin viettää ilta kolmestaan pikkusiskoni ja Nappi-kissan kanssa. Mulla olisi ollut samana iltana luokkakokous, mutta en jaksanut kahta bileiltaa putkeen ja jäin mielummin kotiin. Meidän halloweenin vietosta voit lukea lisää tästä postauksesta.

Hotellihuoneessa odotti söpö Lammas-pehmo.

Oli ihana reissu – vaikka aivan liian lyhyt, kiitos ystävälleni ihanasta minilomasta <3

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

SÄRKÄNNIEMEN KARMIVA KARNEVAALI

HALLOWEENIN KORISTELUJA JA SPOOKY SEASONIN FIILISTELYÄ

NIVEAN JOULUKALENTERI 2021