Hae
Diiskuneiti
Kaupallinen yhteistyö

KUIVIEN JA HALKEILEVIEN KANTAPÄIDEN HOIDON ABC

Kaupallinen yhteistyö: LYKO.FI
*Sisältää mainoslinkkejä

Kesä ja sandaalikelit ovat täällä, mutta moni halkeilevista kantapäistä kärsivä laittaa jalkaan mielummin tossut sandaalien sijasta, sillä ei ole kovin houkuttava ajatus esitellä kovettuneita kantapäitä. Tein pari viikkoa sitten Instagramin puolella kyselyn, jossa tiedustelin, että kuinka moni kärsii kuivista kantapäistä ja noin 85% vastasi, että kärsii kuivista ja halkeilevista kantapäistä. Vaiva on siis todella yleinen ja hoitamattomana kantapäät alkavat kuivua ja halkeamat voivat ulottua verinahkaan saakka, jonka seurauksena kantapäiden kautta verenkiertoon voi päästä haitallisia bakteereja. Itse olen kärsinyt kuivista kantapäistä niin kauan kuin muistan ja välillä tilanne on karannut ihan käsistä, kun en ole jaksanut kantapäitä hoitaa.

JALKOJENHOIDON ABC

Kovettumat ja kuivat kantapäät johtuvat melkein aina huonoista kengistä ja siitä, että jalat ovat vaan yksinkertaisesti niin kuivat, että jalkojen iho paksuuntuu. Olen itse kenkäkaupassa työskennellessä päässyt todistamaan miten käy jaloille, kun käyttää epäsopivia kenkiä. Jalkoihin muodostuu vaivaisenluita, kovettumia ja jopa asentovirheitä. Jos kenkä puristaa tai painaa jostain, se ei ole silloin hyväksi jalalle. Jos tunnet päivittäin, että kengässä jokin tietty kohta tuntuu inhottavalle, niin siihen kannattaa herätä ja lopettaa niiden kenkien käyttö. Ahtaassa kengässä varpaille voi tulla helposti asentovirheitä, joita ei saa välttämättä enää ikinä korjattua tai hoitamattomasta kovettumasta voi muodostua liikavarvas.

Muista nämä:

  1. Pese jalat päivittäin ja muista myös kuivata ne hyvin, ettei pöpöt pääse muhimaan varpaiden väleihin.
  2. Rasvaa jalat joka päivä jalkavoiteella. Jos päivittäinen rasvaus tuntuu haastavalta, niin ota itsellesi tavoite, että rasvaat jalat aina edes esim. keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Luo itsellesi tapa ja rutiini jalkojen rasvaukseen.
  3. Käytä mukavia ja tukevia kenkiä. Pohjallisilla saat lisää tukea ja mukavuutta kenkiin.
  4. Leikkaa varpaankynnet ja muista myös putsata kynsilakat aina välillä.
  5. Tee kerran viikossa jalkakylpy.

Jos jalat ovat päässeet todella pahaan kuntoon ja esimerkiksi jalkavoide ei imeydy kuivuuden takia ihoon tai kantapäiden iho on todella paksu ja haavoilla, niin silloin suosittelen käymään jalkahoitajalla. Näillä kotikonsteilla kuitenkin pystyt pitämään jalat hyvinä ympäri vuoden. Tiedän, että jalkojen hoito välillä unohtuu ja olen itsekin laiminlyönyt jalkojen hoitoja ja sen kyllä huomaa heti. Olen testannut vuosien mittaan monia erilaisia kantapäille tarkoitettuja tuotteita ja ajattelin jakaa teille nyt omat suosikki-tuotteeni, joilla kantapäät saa sileäksi ja terveiksi.

JALKAKYLPY

Jalkakylpy on ensiapu todella kuiville kantapäille, sillä kova sarveiskerros pehmenee hyvin jalkakylvyssä. Olisi hyvä ottaa tapa, että jalkakylvyn tekisi vaikka edes kerran viikossa, sillä siitä on niin suuri apu kuiville jaloille. Pinterististä löytyy vaikka mitä ihania ohjeita erilaisten jalkakylpyjen ja kylpysuolan tekoon.

Jalkakylpy-suola

Jalkakylpyyn kannattaa ehdottomasti lorauttaa jalkakylpysuolaa, joka pehmentää todella tehokkaasti kovettumia ja kosteuttaa kantapäitä. Itse käytän CSS:n jalkakylpysuolaa, joka on hajustamaton ja tehokasta myös todella kuiville kantapäille.

Käyttö: 

  1. Täytä jalkakylpy-astia lämpimällä vedellä ja lisää sekaan 5 ruokalusikallista jalkakylpysuolaa.
  2. Anna jalkojen liuota jalkakylvyssä 10-15 minuuttia. Älä pelästy jos jalkakylpy kirvelee aluksi, se johtuu halkeamista ja haavoista, mutta kirvely ei ole vaarallista.
  3. Huuhtele ja kuivaa jalat. Rasvaa jalat jalkavoiteella.

Hinta: 4,50€ | Osta: *tästä!

Jalkakylpy-geeli

Olen ihan rakastunut jalkakylpygeeleihin. Geelisuolaa käytetään samalla tapaa kuin kylpysuolaa eli se lisätään lämpimään vesiastiaan. Suolasta muodostuu geeliä, joka sitoutuu jalkoihin ja se tuntuu ihanalta. Ihan kuin jalat olisivat hyytelön seassa. Kylpygeelit kosteuttavat ja virkistävät väsyneitä jalkoja ja itselläni on perinteenä ottaa geelikylpy aina perjantaisin saunassa. Kylpygeelit maksavat alle kaksi euroa, joten ne ovat edullinen sijoitus jalkoja varten.

Käyttö:

  1. Täytä jalkakylpy-astia lämpimällä vedellä ja lisää pussin sisältö veteen.
  2. Odota 5 minuuttia, että geeli muodostuu.
  3. Liota jalkoja geelikylvyssä vähintään 10 minuuttia ja nauti.
  4. Huuhtele ja kuivaa jalat. Rasvaa jalat jalkavoiteella.

Hinta: 1,90€ | Osta: *tästä!

HELLÄ RASPAUS

Jatkuvaa raspaamista ei nykyään suositella, sillä iho saattaa hypätä siitä puolustuskannalle ja alkaa kasvattamaan vain lisää ihosolukkoa. Kova raspaaminen voi myös puhkaista ihon rikki, jonka jälkeen bakteerit pääsevät kantapäiden kautta elimistöön. Kuitenkin hellä raspaaminen silloin tällöin pahimpiin kovettumiin on ihan ok, sillä se poistaa kuivaa ihoa ja tämän jälkeen kantapäät ovat paljon vastaanottavaisempia jalkavoiteelle. Itse käytän tavallisen jalkaraspin sijaan mielummin *elektronista raspia, joka poistaa kovettumat helposti ja nopeasti. On hauska katsoa, kun iho ”pöllyää”, kun raspi surauttaa kovan ihon pois.

Huom: muista aina tavallista tai elektronista jalkaraspia käyttäessä, että raspia ei saa koskaan painaa liian kovaa ja liian kauan. Hoida raspilla vain kovat kohdat äläkä raspaa epämääräisesti koko jalkapohjaa.

Hinta: 25,90€ | Osta: *tästä!

KUORINTASUKAT

Kuorintasukat ovat niin ällöttävä, mutta toimiva keino kuivien kantapäiden hoitoon. Kuorintasukat laitetaan jalkaan 90 minuutiksi ja muutaman päivän päästä iho alkaa kirjaimellisesti kuoriutua. Kuorintasukkien sisällä on geeliä joka sisältää mm. uutteita sitruunasta, papaijasta, omenasta, viinirypäleistä sekä Aloe Verasta. Sasyylihappo kuorii kantapäiden ja jalkapohjan ihoa. Käytän itse kuorintasukkia noin kaksi kertaa vuodessa yleensä ennen sandaalikauden alkamista ja talvella, kun iho on todella kuiva. Kuoriutumisen aikana kannattaa ehdottomasti pitää sukkia myös öisin, sillä isoja ja ällöttäviä ihokappaleita irtoaa muuten ympäri kämppää ja sänkyä – kokemusta on 😀 Yleensä kuorintasukat ovat aika kalliita, mutta *The W7 Exfoliating kuorintasukat maksavat vain 4,90€, joten näitä raaskii ostaa useamminkin.

Käyttö:

  1. Puhdista jalat lämpimällä vedellä.
  2. Avaa sukat saksilla ja laita ne jalkaan. Itse laitan kuorintasukkien päälle yleensä aamutossut tai sukat, jotta ne pysyvät paremmin paikoillaan. Koita välttää kävelyä, ettei sukat mene rikki. Istu sohvalle (älä makaa) ja katso elokuvaa tai sarjaa 90 minuutin ajan.
  3. Huuhtele jalat hyvin.
  4. Odota viisi päivää ja kuollut ihosolukko irtoaa jaloista. Näky on erittäin epämiellyttävä. Voit käyttää hoidon aika normaalisti jalkavoidetta, sillä kuorintasukat kuivattavat ihoa todella paljon. Älä missään nimessä revi ihosuikaleita, vaan anna jalkojen kuoriutua itselleen.

PS. koko hoito ja kuoriutuminen kestää noin kaksi viikkoa, joten sinä aikana ei kannata lähteä uimahalliin tai kylpylään, etteivät muut pyörry jalkojen ulkonäöstä 😀 Sukat sopivat aikuisille naisille ja miehille. Diabeetikkojen ja raskaana olevien kannattaa kysyä kuorintasukkien käytöstä ensin lääkäriltä.

Hinta: 4,90€ | Osta: *tästä!

RASVAAMINEN

Jalkapohjien, varpaiden ja kantapäiden rasvaaminen on kuivien jalkojen hoidossa kaiken A ja O! Jalkavoiteeksi kannattaa valita voide joka syväkosteuttaa ja imeytyy nopeasti, jotta sen käyttö olisi helppoa ilman, että pitää odottaa voiteen kuivumista. Itseäni laiskottaa todella usein ja jalkojen rasvaaminen jää aina. Olen yrittänyt ottaa tavaksi voidella jalat nukkumaan mennessä sekä monesti laitan jalkavoidetta myös töihin lähtiessä, sillä se virkistää ihoa ja verenkiertoa ja jalat tuntuvat raikkailta. Olen käyttänyt monia jalkavoiteita sekä myös ihan perusvoiteita. Olen tullut siihen tulokseen, että parhaita voiteita jaloille ovat niille tarkoitetut tuotteet, koska monesti perusvoiteet eivät kunnolla imeydy kuiviin kantapäihin ja itse en ainakaan jaksa odotella koskaan voiteiden imeytymistä.

Tässä kaksi tämän hetken suosikki-jalkavoidettani:

CCS Cracked Heel SOS

CCS tuotteet ovat todella arvostettuja ja niitä myy mm. apteekit ja jalkahoitajat usein suosittelevat näitä. Voide sisältää karbamidia, jota on luonnostaankin kaikkien iholla. Karbamidi sitoo kosteutta ihoon ja sitä käytetään mm. atooppisen ihottuman ja psoriaksen hoidossa ja siksi se sopii täydellisesti myös kuiville kantapäille.

+ Kosteuttaa todella hyvin, imeytyy nopeasti, tekee sileän jalkapohjan, sisältää karbamidia ja maitohappoa, jotka kuorivat hellästi ja vähentää selkeästi halkeilua.

+ Sopii myös todella herkälle iholle ja pehmentää kynsinauhoja!

+ Hajusteeton ja sopii diabeetikolle.

Hinta: 4,90€ | Osta: *tästä!

Löwengrip Feel My Heel Foot Balm 

Olen hehkuttanut ennenkin ruotsalaisen Isabella Löwengripin tuotteita, ne ovat vaan niin toimivia. Tällä hetkellä minulla on käytössä Löwengripin jalkavoide, joka on aivan ihana. Se sisältää karbamidin lisäksi sheavoita, jotka yhdessä syväkosteuttavat jalkoja. Olen huomannut, että voiteen käyttö on selvästi auttanut kovan ihon hoitoon eikä iho enää halkeile samalla tapaa.

+ Syväkosteuttaa, sisältää sheavoidetta ja karbamidia.

+ Imeytyy välittömästi ihoon ja päivittäisessä käytössä estää kovettumien ja halkeamien syntymistä. Sopii myös herkälle iholle.

+ Ihana sitruunan tuoksu!

Hinta: 7,90€ | Osta: *tästä!

Me seisomme jalkojemme päällä melkein koko elämämme, joten muistetaan pitää jaloistamme huolta. Käytämme paljon aikaa kauneuteen, hiuksiin sekä ihonhoitoon, niin miksi emme pitäisi parempaa huolta myös jaloistamme? 🙂

Edullisia jalkojenhoito tuotteita voit shoppailla Lyko.fi verkkokaupasta *tästä!

 

LUE MYÖS:

SUOJAA IHOSI AURINGOLTA – TESTISSÄ HAWAIIAN TROPICIN UUTUUDET

TESTISSÄ: DERMOSILIN VITAMIN E -IHONHOITOSARJA

TESTISSÄ: MAAILMAN SÖPÖIMMÄT IHONHOITOTUOTTEET

Kaupallinen yhteistyö: LYKO.FI

4 kommenttia

  1. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Itselläni aina ajottain hieman meinaa nuo jalat unohtua 😀

  2. Johanna Huuhtanen kirjoitti:

    Tosi hyvä tietopaketti! Innostuin nyt noista jalkakylvyistä, täytyy ottaa ne tavaksi. Jalkojen hoito kun meinaa aina vähän jäädä…

  3. Minna M / Kiljustenblogi kirjoitti:

    Hyviä vinkkejä jalkojen hoitoon! Minä rasvaan kuivia kantapäitä päivittäin. Sen huomaa heti, jos rasvaus unohtuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.