Hae
Diiskuneiti

TOP 5: PARHAAT JOULUELOKUVAT AIKUISILLE

*Sisältää mainoslinkkejä

Oi ihanaa, joulukuu on täällä ja nyt saa vain nauttia joulun ihanasta tunnelmasta. Koti on puettu jouluiseen juhla-asuun ja lahjat odottavat kuusen alla. Nyt ei tartte stressata mistään, vain odottaa tulevia joulunpyhiä. Odotan eniten joulussa sitä, kun saa viettää aikaa kaikkien rakkaiden kanssa, herkutella – eikä ole kiire mihinkään. Siitä olen outo tyyppi, että en välitä perinteisestä jouluruoasta. Ainoastaan kalat ja porkkanalaatikko ovat mieleeni. Mehän monesti tehdään jouluna aivan jotain muutakuin jouluruokaa. Yleensä päätämme jonkin yhden herkkuruoan esim. kunnon pihvit ja valkosipuliperunoita tms. Pyhiä odotellessa joulufiilistä on ihana nostattaa jouluelokuvien parissa ja tässä tulee minun suosikki joululeffat.

PERHEEN JALOKIVI

Löysin tämän elokuvan vasta muutamia vuosia sitten ja siitä tuli välittömästi lempparini. Tässä on klassinen ja varmasti monelle samaistuttava tarina. Merehdith joutuu lähtemään vastahakoisesti uuden poikaystävänsä perheen luokse maalle viettämään joulua. Naista jännittää kovasti ja tilannetta ei auta yhtään se, että perhe ei tunnu lämpenevän Merehdithille ollenkaan. Elokuva on täynnä hauskoja tilanteita, romantiikkaa, suruja ja skandaaleja. Suosittelen tätä elokuvaa todella lämpimästi. Pääosassa näyttelee ihana Sinkkuelämää -sarjan Carrie.

*VUOKRAA TÄSTÄ 4€.

RAKKAUTTA VAIN

Love Actually on varmasti todella monen suosikki jouluelokuva ja niin se on myös minunkin. Monta erilaista koskettavaa tarinaa ja elokuvan jouluinen tunnelma saa varmasti aikaan joulumielen. Aivan ihana elokuva, jonka jokaisen pitäisi ehdottomasti katsoa.

*VUOKRAA TÄSTÄ 4€.

Elf

Tämä elokuva sopii koko perheelle ja tästä leffasta saa kyllä hymyn huulille. Buddy on tavallinen ihmispoika, jonka tontut ovat adoptoineet Korvatunturille. Buddyn kasvaessa hän alkaa ymmärtää, ettei hän ole samanlainen, kuin muut tontut kokonsakin vuoksi. Buddy päättää lähteä etsimään oikeita vanhempiaan ja siitä se hupaisa seikkailu sitten alkaakin, kun Buddy saapuu ihmisten maailmaan New Yorkiin.

*VUOKRAA TÄSTÄ 4€.

joulupukki ja sen veli

Tämä on niin hauska koko perheen elokuva, joka kertoo Joulupukista ja hänen veljestään Fred Clausista. Joulupukki on iloinen hyväntekijä, kun taas Fred on kunnon murjottaja ja joulun vihaaja. Fred lentää Korvatunturille ja huomaa, että hänen veljensä on suuressa pulassa, sillä joulu aiotaan lopettaa kokonaan. Fred löytää joulumielen ja auttaa veljensä säilyttämään joulun.

*VUOKRAA TÄSTÄ 3,90€.

The Holiday

Mitä olisikaan joulukuu ilman ihanaa ja romanttista The Holiday elokuvaa. Tämä elokuva on jo perinne ja se on katsottava joulunpyhien aikana edes yhden kerran. Monesti tämä ja rakkautta vain elokuvat tulevan joulun aikaan myös telkkarista. Amanda ja Iris haluavat kauaksi epäonnistuneista miessuhteistaan ja he vaihtavat asuntoja keskenään, jotta he pääsisivät edes hetkeksi uuteen ympäristöön.

*VUOKRAA TÄSTÄ 4€.

Tykkäätkö sä katsoa jouluisia elokuvia? Itsehän olen kahlannut jo Netflixin ja Viaplayn koko jouluvalikoiman läpi viime kuussa. Nämä ylläolevat elokuvat ovat sellaisia, jotka katson aina vuodesta toiseen. Mikä on sun lempi jouluelokuva?

 

LUE MYÖS:

 

HELPPOJA JA NÄYTTÄVIÄ HERKKUJA LOPPUVUODEN JUHLIIN

TOP 5: KAUNEIMMAT VALKOISET JOULUKUUSET

KOLME VINKKIÄ: NÄIN VÄLTÄT RUOKAHÄVIKIN JOULUNA

8 kommenttia

  1. villananna kirjoitti:

    Jouluelokuvista Napapiirin pikajuna on se mun juttu 🙂

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Olenkohan näistä katsonut edes muita kuin The Holiday.. Ehkä Elf?

  3. Marianne kirjoitti:

    Kivan kuuloisia leffoja! Tuo Rakkautta vain oli jo ennestään katselulistalla 🙂

  4. Anna / Tämä matka -blogi kirjoitti:

    En ole katsonut nousta yhtäkään. Kiitos suosituksista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.