Hae
Diiskuneiti

KAUHUKESKIVIIKKO: THE HAUNTING – PAHOLAISTALO

Tervetuloa kauhukeskiviikon pariin! Katson paljon kauhuelokuvia ja tässä postaus-sarjassa esittelen joka keskiviikko yhden suosikki kauhuelokuvani. Toivottavasti tekin löydätte uutta hyytävää katsottavaa tai muistatte jonkin unholaan jääneen elokuvan uudelleen 🙂

THE HAUNTING – PAHOLAISTALO (1999)

Tänään on vuorossa The Haunting – Paholaistalo, joka on uusinta-versio vuonna 1963 julkaistulle elokuvalle Yö Kauhujen Talossa. Olen katsonut tämän leffan tosi monta kertaa ja jotenkin kaikki kummituskartano teemaiset elokuvat putoavat minuun. Elokuva on jo vanha ja vaikka katsoin sen taas juuri viikko sitten, niin sain edelleen käsikarvat ja niskavillat pystyyn. Tunnen itseni kyllä todella vanhaksi, sillä tämä elokuva on jo 20-vuotta vanha ja tuntuu, että juurihan se vasta ilmestyi videovuokraamoihin.

JUONI

Muutama unihäiriöistä kärsivä henkilö valitaan lehti-ilmoituksen kautta testiin, jossa tutkitaan unettomuutta ja pelkotiloja. Theo, Luke, Mary ja Nell kutsutaan vanhaan kartanoon, jossa kartanon rakentanut isäntä Kreivi Hugh Crain yhä muka kummittelee. Ensimmäisenä iltana yksi koehenkilöistä Mary kertoo tuntevansa talossa kummittelua ja yhtä-äkkiä hän saa iskun silmäänsä ja hänet viedään sairaalahoitoon ja pois talosta. Unitutkimukseen päätyneet naispuoliset koehenkilöt Nell ja Theo alkavat kokea tämän jälkeen outoja tapahtumia, mutta tutkimusta johtava David ei usko sitä lainkaan. David kertoo koehenkilöille kartanon karmivaa historiaa, mutta kaikki pitävät tarinoita aluksi pelleilynä. Kummittelua alkaa kuitenkin tapahtua toistuvasti ja koehenkilöt alkavat epäilemään, että joku tekee heille pilaa. Tutkimusta johtava David päättää parin päivän jälkeen perua unitutkimuksen, koska se tuntuu liian vaaralliselta ja koehenkilöt alkavat vähitellen seota.

Tohtori ja koehenkilöt eivät pääse kuitenkaan kartanosta ulos, sillä yksi koehenkilöistä Nell paljastuu Kreivi Cranen perilliseksi ja Cranen henki ei päästä heitä pois kartanosta. Nell haluaa vapauttaa Kreivi Cranen murhaamien lapsien haamut ja Cranen haamu käy tämän jälkeen todella agressiiviseksi. Kummitteleva Crane tappaa pikkuhiljaa kartanossa olevia koehenkilöitä ja Nell päättää pysäyttää Kreivi Cranen lopullisesti. Tykkäsin elokuvasta hirveästi ja siinä oli todella pelottavia hetkiä ja erityisesti mieleeni on jäänyt se, kun yhden murhatun lapsen haamu tuli verhojen kautta lakanoihin ja haamun kasvot näkyivät tyynyssä – kääk.

Mun mielestä elokuvassa on hyvä tarina ja missään kohdassa ei tule ns. tylsää hetkeä vaan elokuva pitää mukanaan loppuun saakka. The Haunting päättyy sinänsä yllättävästi, että päähenkilö kuolee ja jää vapauttamaan murhattujen lasten henget kartanosta. Näin vanhemmiten on huvittavaa, että Owen Wilson näyttelee kauhuelokuvassa, koska olen nähnyt häntä ainoastaan komedioissa ja jotenkin hänen hahmonsa huvittaa minua. Pääosan näyttelijä Nell näyttelee myös Kirottu -elokuvissa ja hän kyllä osaa kauhuroolit paremmin kuin hyvin.

REMAKE

Elokuva on uusinta-versio vuonna 1963 tehdylle elokuvalle: Yö kauhujen talossa. En ole nähnyt tuota kyseistä elokuvaa, mutta mun pitäisi kyllä ehdottomasti saada se käsiini, koska tykkäsin tästä uusinta-versiostakin niin kovin.

HAUSKAA

Paholaistaloa oli käytetty hauskasti kauhu-komediassa Scary Movie 2. Mun mielestä se oli vaan niin hauska leffa ja siinä hyvin oli tehty hyvää pilaa The Hauntingista – kannattaa katsoa!

TÄHDET

ARVOSTELUT

IMDb:ssä The Haunting oli saanut arvonsanaksi 4.9. Itse annan elokuvalle arvosanan 8, sillä se on viihdyttänyt eli kauhistattunut minua aina, kun olen sen katsonut (eli about kymmenen kertaa). Iso kauhukartano, kuolleiden lasten aaveet ja pelottava Krevin haamu olivat sellaisia asioita, jotka kiinnostivat minua. Koko juoni oli toimiva ja myöskin loppu oli yllättävä – suosittelen.

Katso elokuva

Katso elokuva YouTubesta pätkissä tästä tai vuokraa koko elokuva tästä.

Kurkkaa tästä MUUT kauhukeskiviikot:

Annabelle.

9 kommenttia

  1. Johanna kirjoitti:

    Tää on mahtava postaussarja – kauhufani tykkää! 😄 Tätä kyseistä leffaa en oo nähnyt, mutta pistetään korvan taa 😊

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      Hei kiitos tosi paljon 🙂
      Mukava saada positiivisia kommentteja, kun tuntuu, että olen vain suututtanut kaikki kauhufanit 😀

  2. Inka Nitta kirjoitti:

    Mun makuun elokuva on nykyään liian vanha, kun tykkään uusista elokuvista. Muutama vuosi sitten katsoin ja oli ihan ok. Scary movien versio tästä on hauska, vaikka sekin alkaa olla jo vanha elokuva :D😂

  3. Marjo kirjoitti:

    Kyseistä leffaa en vielä ole nähnyt. Minulla oli aikoinaan sellainen vaihe elämässä, että kaikki kauhuleffat on nähtävä. Monet vielä useampaan kertaan. Nyt on mennyt muutamia vuosia etten ole juuri katsonut kauhua mutta ehkä palaan niihin jo ihan pian. Tämä elokuva ja sen juoni kuulostavat juuri ”riittävän kauhealta” joten nähtävähän tämä on 😀

  4. Mari kirjoitti:

    Kauhu ei ole yhtään mun juttu, mutta tälleen postauksen muodossa tästä oli kiva lukea :D.

  5. Isivuosi kirjoitti:

    Kauhuleffat eivät ole yhtään mun juttu. Mutta oikein kivasti kirjoitettu esittely leffasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *