Hae
Diiskuneiti

SYITÄ MIKSI EN MENE PIMEÄLLÄ YKSIN ULOS

Sarah Everadin murha nosti esiin naisvihan ja ”tekstaa minulle, kun pääset kotiin” kuvat kiertävät somessa. Tämä sai muistelemaan omia kokemuksiani ja sitä miksi en mene pimeän tullen yksin ulos. Joskus nuorena olin vielä rohkea ja naiivi – saatoin kävellä yöllä kaverilta kotiin tai yökerhon jälkeen menin kotiin mielummin jalan, kuin että olisin maksanut taksia. Nyt tuollainen ei tulisi mulle enään kuuloonkaan, koska kaikkien mulle tapahtuneiden ahdistelujen jälkeen pelkään ihan kaikkea. En koskaan mene yksin ulos pimeällä ja tiedän päivästä tasan tarkkaan ne kellonajat koska tulee pimeää. Uskallan korkeintaan mennä alakerran lähikauppaan, mutta sekin riippuu kellonajasta ja viikonpäivästä esim. viikonloppuisin en liiku kuuden jälkeen yksin minnekään.

Mieheni hakee minut aina autolla töistä kotiin jos olen ollut iltavuorossa, koska pimeällä bussipysäkillä odottelu ja bussimatka pimeässä ovat minulle nykyään iso ahdistus. En ole pyytänyt, että mieheni pitäisi minut aina hakea, mutta hän tietää pelkotilani ja se on ollut hänelle ihan sanomattakin selvää, että haluaa hakea minut. Pari kertaa mieheni on ollut jossain reissussa ja olen joutunut tulemaan iltavuorosta bussilla kotiin ja se on ollut kyllä sellainen kauhuleffa mulle. On todella ärsyttävää, kun olen saanut itselleni näitä pelkotiloja ja välillä saatan ahdistua myös ihan keskellä päivää, kun tunnen, että joku katsoo minua tai kävelee takanani. Ajattelin avata nyt mistä nämä pelkotilani johtuvat ja mitä kaikkea minulle on sattunut. En ole näistä juurikaan kellekään kertonut, koska se on tuntunut aivan normaalilta asialta, että baarin jälkeen naisia seurataan kotiin ja ahdistellaan – ja sen ei pitäisi todellaakaan olla normaalia! Itse olen nyt 34-vuotiaana niin pelkuri, etten uskalla viedä edes roskia ulos pimeällä. Jos joudun tilanteeseen, että joudun lähtemään pimeällä yksin ulos piilotan hiukseni hupun alle ja välttelen katsekontaktia muihin ihmisiin. Mietin koko ajan minne voin juosta piiloon jos tapahtuu jotain – siis miettikää kuinka älytöntä, että rajoitan elämääni tällä tavalla.

Työpaikan kesäjuhlat

Olin vuosia sitten työpaikan kesäjuhlissa, mutta koska minulla oli seuraavana päivänä töitä en voinut viipyä pitkään. Kesäilta oli valoisa ja päätin kävellä kotiin, koska asuin noin 15 minuutin kävelymatkan päässä juhlatilasta. Näin jo kotitaloni ja kaivoin kotiavaimia esiin, kun yhtä-äkkiä joku mies otti minut kainaloonsa. Hän kyseli minne olen menossa ja voiko hän tulla mukaan. Hän tiukensi koko ajan otettaan ja kehui minua kauniiksi. Tiesin, että ex-poikaystäväni oli kotona ja esitin, että hän voi tulla meille. Pelkäsin, että hän raiskaa minut ulkona jos yritän väkerrellä vastaan. Hän tuli kanssani rappukäytävään ja kävelimme kotiovelleni. Avasin oven ja ahdistelija oikein tunki intoa puhkuen sisään. Ex-mieheni istui sohvalla ja näki, että joku tuli kanssani sisään. Hän luuli, että olen raahannut jonku toisen miehen kotiimme ja huusi, että mitä v***ua! Ahdisteli lähti juosten karkuun ja mä aloin itkemään aivan hulluna. En kyvennyt menemään töihin muutamaan päivään, koska en uskaltanut poistua kotoa edes päivänvalossa. Pelkäsin, että se ahdistelija odottaa minua jossain, kun hän sai tietää missä asun. Ilmoitin asiasta poliisille ja annoin miehestä tuntomerkit. Kävin lääkärissä juttelemassa asiasta ja sain myös rauhottavia. Mä pelkäsin tämän jälkeen mennä töihin joka ikinen päivä ja varsinkin iltavuorosta kotiin tulo oli mulle aivan tuskaa, vaikka bussipysäkki sijaitsi kotitaloni edessä.

Auringonottoa puistossa

Olin joskus vuosia sitten ystäväni kanssa puistossa ottamassa aurinkoa. Olimme bikinit päällä ja luimme viltin päällä lehtiä ja söimme herkkuja. Yhtä-äkkiä meidän eteen tuli mies sortseissa ja hän kehui meitä kauniiksi ja kertoi katselleensa meitä kauempaa. Hän sitten pokkana ehdotti, että hän asuu tässä lähellä, että lähtisimmekö hänen luokse kimppakivaan. Kieltäydyimme kauniisti ja minulle tuli heti olo, että haluan peittää itseni vaatteilla. Lähdimme pois puistosta ja sen jälkeen en ole yksin yleisiin puistoihin uskaltanut mennä edes istuskelemaan.

Baari-ilta

Olimme ystävien kanssa viettämässä yökerhossa iltaa ja yksi ystävistäni valitti huonoa oloa ja hän kysyi voisiko mennä jo etukäteen luokseni nukkumaan. Asuin ihan ydinkeskustassa ja baarista oli parin minuutin matka kotiin, joten uskalsin päästää ystäväni lähtemään yksin. Ystäväni laittoi minulle viestiä, että oli päässyt luokseni ja aikoi mennä nukkumaan. Lähdin itse kävelemään kotiin, kun pilkku tuli baarissa. Kun pääsin kadulle jossa kotini sijaitsi niin yhtä-äkkiä minun käsikynkkään tunkeutui mies. Hän vaan ilmoitti, että tulee nyt minun luokseni jatkoille. Sanoin, että ehkäpä nyt vaan et tule. Hän jankutti ja jankutti eikä päästänyt minua otteestaan irti. Tulin kotiovelle ja herätin ystäväni rämpyttämällä ovipuhelinta. Ovipuhelin piti asunnossani niin kovaa ääntä, että siihen heräisi kuka vaan. Tämän jälkeen näpytin oveen ovikoodin. Sanoin miehelle hyvää yötä ja yritin livahtaa talon ovesta sisään. No hänpä tunkeutui myös oven välistä sisään ja sanoi taas tulevansa minun luokse jatkoille. Tiesin, että ystäväni on varmasti herännyt ovipuhelimeen ja kun pääsin kotiovelleni pimpotin ovikelloa ja ystäväni avasi oven. Mies lähti paniikissa juoksemaan rappusia alas, kun tajusi etten ole yksin.

Kävelyllä jokirannassa

Viime keväänä olin pikkusiskoni kanssa puhaltamassa jokirannassa saippuakuplia. Oli lauantai ja kello oli ehkä neljä iltapäivällä. Korona oli juuri alkanut ja liikenteessä ei ollut kauheasti ihmisiä, kun yleensä Turun jokiranta on aina aivan piukassa porukkaa. Huomasin, että joku mies tulee meitä kohti ja hän käveli ohitsemme ja meni seuraavalle penkille istumaan. Huomasin, kun hän tuijotti meitä herkeämättä ja mulle tuli tosi ahdistunut fiilis. Siskoni oli myös huomannut kyyläävän miehen ja lähdimme kävelemään jokirantaa pitkin keskustaa päin. Mies lähti kävelemään peräämme ja tajusin, että nyt ei kyllä ukolla ole puhtaat jauhot pussissa. Lähdimme kävelemään ripeästi pois jokirannasta kohti kauppahallia ja Hansakorttelissa onnistuimme eksyttämään miehen. Lähdimme kotiin ja ajattelin, että miten uskallan mennä enää mihinkään, kun keskellä päivääkin on ihme hiippareita liikenteessä.

Bussimatkalla kotiin

Mun yksi pahimmista peloista kävi toteen, kun asuimme Liedossa. Olen vuosia pelännyt bussimatkoja iltavuorosta kotiin, kun on pimeää ja bussissa ei ole paljoa matkustajia. Jouduin menemään usein kahdella eri bussilla kotiin ja bussimatka Turusta Lietoon kesti noin. 20 minuuttia. Eräänä iltana menin bussiin valmiiksi istumaan ja siellä oli minun lisäkseni ehkä kaksi matkustajaa. Hetken päästä viereeni tuli istumaan mies, vaikka bussi oli aivan tyhjä ja vapaita paikkoja oli kaikkialla. Hän kyseli minne olen menossa ja mikä on nimeni ja muuta liiba laabaa. Sanoin hänelle, että olen ollut koko päivän töissä, olen väsynyt ja haluaisin nyt vaan istua rauhassa ja lukea päivän uutisia. Hän ihme kyllä ymmärsi yskän ja meni käytävän toiselle puolelle istumaan. Hän tuijotti minua koko bussimatkan ja olin aivan totaalisen ahdistunut. Tajusin, etten uskalla nousta bussista pois ennen kuin hän on jäänyt pois. Oma kotipysäkkini alkoi lähestyä ja laitoin miehelleni viestiä, että voiko hän tulla bussipysäkille vastaan. Onneksi tämä ahdistelija nousi yhtä pysäkkiä ennen minua pois. Tämä tempaus oli itselleni taas psyykkisesti sellainen kolaus, että joudun pyytämään töistä vaihtoa toiseen liikkeeseen missä minun ei tarvitsisi tehdä iltavuoroja.

yö pyykkituvassa

Olin katsomassa elokuvateatterissa yönäytöstä ja en ehtinyt enää viimeiseen bussiin. Asuin silloin vähän kaueampana keskustasta ja kävelymatka kotiin oli noin 25 minuuttia. Päätin säästää taksissa (tyhmin päätös ikinä) ja kävellä kotiin. Ennen kotikatua minun piti aina ylittää iso Hirvensalosta tuleva autotie. Odotin, että suojatien valot syttyvät ja näin, että toiselta kaistalta tulee auto. Autoa ajoi mies ja hän huusi jotain ikkunasta, mutta en kuullut mitä. Lähdin ylittämään suojatietä ja näin jo kotitaloni. Yhtä-äkkiä kuulin renkaiden vinkunaa ja näin kuinka mies teki uukkarin ja lähti ajamaan perääni. Siinä kohtaa pistin juoksuksi ja juoksin niin kovaa kuin pääsin. Mies jätti auton tienreunaan ja lähti juoksemaan perääni ja hän sai minut kiinni juuri kun pääsin kotitaloni eteen. Olin tuolloin sinkku, joten kotonani ei ollut ketään. Mies pyysi, että voisiko hän päästä vessaan (kuinka typerä selitys) ja sanoin, että ei se käy, kun siskoni nukkuu. Hän kai näki naamastani, että valehtelen ja sanoi, että ei sun luona ole ketään. Hän vaan jankkasi ja jankkasi ja en uskaltanut avata ovea. Ajattelin mielessäni, että jos avaisin oven ja soittaisin naapurin ovikelloa – mutta mitä naapuri ei avaisikaan ovea. Ajattelin myös minne voisin juosta piiloon ja päässä vilisi sata muutakin pakoideaa. Kerrostalossa oli kaksi rappua A ja B. Asuin itse A rapussa ja mulla ei ollut hajuakaan toimisiko mun kotiavain myös B-rapun oveen. No jostain ihmeestä sain rohkeutta ja lähdin juoksemaan kohti B-rappua ja mies lähti perääni. Avain sopi oveen ja sain vedettyä oven kiinni miehen nenän edestä. Mies hakkasi ovea ja odotti oven takana ainakin puoli tuntia. Mä piilouduin pyykkitupaan ja en tiedä kuinka monta tuntia vietin siellä, ilmeisesti koko yön. En vaan uskaltanut lähteä ulos, vaikka kotini oli viereisessä rapussa. Uskalsin vasta aamulla mennä kotiin, kun kuulin, että ihmiset alkoivat heräillä ja lähteä kouluun / töihin.

HELSINGISTÄ AAMUBUSSILLA KOTIIN

Olin ollut ystäväni kanssa Serenassa trance-bileissä ja sieltä oli järjestetty bussikuljetus Turkuun. Ystäväni jäi minua aikaisemmin pois ja itse matkasin bussin kyydissä päätepysäkille saakka, koska asuin bussiaseman vieressä. Muistan, kun ulkona oli kauhea lumimyrsky ja kello oli ehkä 5 tai 6 aamulla. Minun piti ylittää vain pari suojatietä ja kotiini oli parin minuutin matka bussiasemalta. Lähdin kävelemään kohti kotia, kunnes eteeni kävelytielle ajoi auto. Auto ajoi kävelytielle poikittain sillä tapaa etten päässyt jatkamaan matkaani. Auto oli täynnä miehiä ja jotain he huutelivat ikkunasta. Kun etuovi aukesi sain taas ottaa jalat alleni. Juoksin viereiseen mäkkäriin, joka oli onneksi 24/7 auki. Selitin hädissäni myyjälle tilanteen ja hän sanoi, että voin odottaa hyvin ravintolassa. Menin vessaan ”piiloon”, koska pelkäsin jos miehet tulevat sisälle ravintolaan. Myyjä ilmoitti, että auto oli lähtenyt ja hän päästi minut takaovesta ulos. Juoksin täysillä kotiini. Asuin silloin maantasalla ja pelkotilat olivat niin kovat, että menin vessaan lukkojen taakse nukkumaan.

MIESPUOLINEN YSTÄVÄ

Olin ollut baarissa, jossa törmäsin vanhaan miespuoliseen tuttuuni. Vietettiin iltaa porukassa ja hän lupasi saattaa minut kotiin, koska asui samalla suunnalla. Matkalla hän ehdotti, että pitäisikö hakea vielä mäkkäristä ruokaa ja syödä yhdessä ennen kuin hän lähtee kotiin. Sanoin, että kyllä se minulle sopii. Minulla oli hänen seurassaan turvallinen olo, enkä osannut kuvitellakaan mihin ilta menisi. Syötyämme ilmaisin, että hän voisi lähteä jo kotiin, koska halusin nukkumaan. Menin jo sänkyyn istumaan ja hänkin tuli. No yhtä-äkkiä hän alkoi kähmimään aivan hulluna ja tuli päälleni. Sanoin sata kertaa, että lopeta ja pääsin rimpuilemaan alta pois. Juoksin vessaan ja laitoin oven lukkoon. Sanoin, että hänen olisi parempi häipyä asunnostani välittömästi tai huudan niin kovaa apua, että naapurit herää. Hän tajusi lähteä ja en ole ollut missään tekemisissä kyseisen tyypin kanssa enään. Kaikesta oudointa tässä oli se, että tällä tyypillä oli ihan tyttöystävä. Harmittaa, kun minulle ei ollut rohkeutta ottaa yhteyttä siihen naiseen. Olisi ollut oikein tietää millaisen tyypin kanssa hän seurustelee. Varmaan kai häpesin koko tilannetta ja yritin unohtaa sen.

Tässä oli nyt minulle ne pahimmat caset, joista olen saanut oikeasti sellaiset traumat, että ei tulisi mieleenkään mennä yksin ulos pimeällä enkä päivälläkään suostu menemään yksin esim. rannalle, puistoihin tai metsään. Kun olen kuullut ystävien ja tuttujen ahdistelukokemuksia ja lukenut uutisista aivan järkyttäviä juttuja on se kasvattanut lisää pelkoani. On aika paskaa, että tämmöistä on olla naisena – tarkkailen jatkuvasti ympäristöäni, kuin jokin ninja ja pelot ovat mukana joka päivä. Olen joutunut luopumaan myös monista jutuista ja tekemisistä sen takia, että pelkään ja se ei ole oikein. Minulla on ollut onnea matkassa, mutta se ei tunnu kovinkaan lohduttavalta – koska nämä tapaukset ovat tuoneet minulle niin paljon pelkoa, että liikkuminen ulkona on minulle nykyisin todella rajoitettua.

Voit jättää alle nimettömästi omia kokemuksiasi. Tähän pitää saada joku muutos – on epäreilua, että naiset joutuvat rajoittamaan liikkumista ulkona ja keksiä kaikkia kommervenkkejä turvatakseen itsensä.

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

 

LUE MYÖS:

TUTUSTU MINUUN – KAKSIKYMMENTÄ KYSYMYSTÄ

HELMIKUUN KOLME PARASTA JUTTUA

MUN LEMPPARI PLEIKKARIPELIT TÄLLÄ HETKELLÄ (PS4)

 

10 kommenttia

  1. krissstiina kirjoitti:

    Itselle tuntuu jotenkin absurdilta, että joku on kokenut noin paljon ahdistavia tilanteita, koska itselle ei ole koskaan tapahtunut mitään vastaavaa.

    Todella ikävä lukea tuollaisia kokemuksia. 🙁

    Mikäköhän siinäkin on logiikka, että toiset saa kaikki ahdistelut osakseen ja toiset pääsee vähällä…

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      No älä muuta sano – kyllä olisi vähempikin riittänyt!
      Olen kai sattunut aina väärään paikkaan väärään aikaan. Onneksi ei ole tapahtumut mitään pahempaa!

  2. Johanna / Karisma Coaching kirjoitti:

    Voi itku, onpa ikäviä kokemuksia. Ymmärrän hyvin, että yksin pimeällä liikkuminen ahdistaa. Kiitos kun jaoit kokemuksiasi!

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      Ei ollut kyllä kovinkaan helppo kirjoittaa tätä postausta ja kaivaa vanhoja haavoja auki. Mutta ajattelin jakaa kokemuksiani, koska en varmasti ole ainoa näiden juttujen kanssa 🙁

  3. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Hui kauhistus mitä kokemuksia sinulla on ollut! Itse 10-15 vuotta sitten kun kävin ahkerasti baarissa kävin mielessäni kaikki mahdolliset kauhuskenaariot ja yritin niihin valmistautua, mutta sitä taksia en itsekään toki raaskinut maksella, koska asuin lyhyehkön kävelymatkan päässä. Koskaan mitään ei onneksi sattunut, mutta silti se tietynlainen pelko on aina olemassa kun liikkuu ulkona pimeän aikaan.

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      Mikä siinäkin on, kun minäkään en raaskinut taksia maksella ja sitten mielummin käveli aivan paniikissa kotiin. No näiden kokemusteni jälkeen todellakin maksan aina taksin, mutta harvemmin tulee enään missään edes käytyä 🙂

  4. Pirkko / Meriharakka kirjoitti:

    Suomessa ei ole tullut mieleen pelätä – toisaalta isokokoisena ja jo vähän vanhempana olen ainakin, ehkä valheellisesti, aina tuntenut olevani turvassa.
    Maailmalla uskon jos joku sanoo, että kaupungissa jotkut alueet ovat sellaisia, jonne ei kannata mennä, yksin tai illalla ainakaan.

  5. villananna kirjoitti:

    Olen niin pelottavan näköinen normaalisti, ettei kukaan uskalla lähteä seuraamaan. Laitan naaman niin kurttuun, piilotan kasvoni yms. Mutta töistä en koskaan lähde yksin, vaan minut haetaan aina kotiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *