Hae
Diiskuneiti

KORRESIN UUSI PURE GREEK OLIVE -IHONHOITOSARJA

*Tuotteet saatu PR-näytteinä.

Mä rakastan Kreikkaa ja kreikkalaisia tuotteita. Varsinkin kreikkalaista oliiviöljyä tulee hamstrattua matkalaukkuun aina Kreikan lomilta ja myös ihan täältä Suomen marketeista. Kreikkalainen KORRES -kosmetiikkamerkki on lanseeranut ainutlaatuisen PURE GREEK OLIVE -ihonhoitosarjan. Tuotteet sisältävät kreikkalaista ekstra-neitsytoliiviöljyä sekä oliivilehtiuutetta. KORRES lähetti minulle testiin muutamia PURE GREEK OLIVE -sarjan tuotteita ja olen pitänyt niistä aivan älyttömästi ja esittelen ne nyt teillekin 🙂

KORRES

KORRES on kreikkalainen apteekkikosmetiikkasarja, jonka luonnollisiin ainesosiin perustuvat tuotteet ovat tehokkaita, mutta turvallisia käyttää. KORRES -tuotesarjaan kuuluu tuotteita kasvoille, vartalolle ja hiuksille. Lisäksi sarjaan kuuluu meikkejä, aurinkovoiteita, erilaisia saippuoita, hammastahnaa, deodorantteja, huulivoiteita yms! Myös miehille löytyy oma tuotesarja.

  • Tehokkaita tuotteita, jotka sisältävät kreikkalaisia yrttejä.
  • Melkein kaikki tuotteet ovat vegaanisia.
  • Pakkauksiin käytetään kierrätettäviä materiaaleja.
  • Tuotteiden valmistuksessa vältetään synteettisten raaka-aineiden käyttöä.

UUSI PURE GREEK OLIVE IHONHOITOSARJA

KORRES on lanseeranut uuden PURE GREEK OLIVE -ihonhoitosarjan, joka löytyy Citymarketeista ympäri Suomen (voi tilata myös verkkokaupasta suoraan kotiovelle muiden ruokaostosten kanssa). Tuotelinjan sydän on Koroneiki-oliivipuulaji, joka kasvaa Kreetan saarella. Puut viljellään orgaanisesti ja puun lehdet ja oliviit kerätään aina käsin ja ne kylmäpuristetaan KORRESIN omassa tehtaassa. Koroneiki on kuuluisa jo antiikin ajoilta, sillä kreikkalaiset naiset ovat käyttäneet sen oliiviiöljyä ihon-, ja hiustenhoidossa jo vuosisatoja. Koroneiki-oliivista puristettava oliiviöljy on täynnä vitamiineja, antioksidantteja ja ravitsevia rasvahappoja.

Oliiviöljyn ominaisuudet ihonhoidossa:

  • Kosteuttaa ja ravitsee ihoa.
  • Pehmentää ja uudistaa.
  • Paljon ihoa suojaavia ominaisuuksia.
  • Auttaa ihoa pysymään nuorekkaana ja kimmoisana – todella hyvä tuotesarja ikääntyvälle iholle!
  • Sitoo kosteutta.

PURE GREEK OLIVE -sarjasta löytyy tuotteita iholle, hiuksille ja huulille. Valittavissa on myös seuraavat tuoksulinjat: golden apple, lime, nourish, olive blossom, pomegranate, sea salt ja shine.

Tuotteissa vaikuttavat ainesosat

Kreetalainen ekstra-neitsytoliiviöljy: rauhoittaa ja kosteuttaa tehokkaasti.
Kalpariane-leväuute: sisältää runsaasti linoli- ja omega-3-rasvahappoja; kosteuttaa tehokkaasti, antaa antioksidanttista suojaa ja palauttaa ihon joustavuuden.
Aprikoosi- ja manteliöljyt: tehokosteuttavat, lisäävät ihon kimmoisuutta.
Oliivinlehtiuute: raikastaa.
Active Aloe®: vahvistaa ihon vastustuskykyä, lisää kollageeni- ja elastaanisynteesiä sekä auttaa häivyttämään näkyviä ikääntymisen merkkejä.
Hivenaineet: ”herättävät” epidermiksen virkistämällä ja kosteuttamalla.
Manteliöljy: kosteuttaa ja ravitsee sekä pehmentää ihoa.

Pantenoli: rauhoittaa, kosteuttaa.
Kasviskvaleeni: estää kosteuden haihtumista, palauttaa ihon kimmoisuuden.
Kamomillaöljy: pehmentää ja rauhoittaa.
Makea manteliöljy: pehmentää.

C-, E- ja F-vitamiini: kirkastaa, estää kosteuden haihtumisen, antioksidanttinen vaikutus.
Rasvahapot: vahvistaa ihon lipidejä.
Abyssinian -öljy: kosteuttaa ja ravitsee kuivaa ja vaurioitunutta ihoa.

Eucalyptusöljy: kosteuttaa, korjaa ja ravitsee.
E-vitamiini: kosteuttaa, antioksidanttinen vaikutus.

Kehäkukkaöljy: ravitsee ja korjaa ihoa, ylläpitäen sen kosteustasoa.
Karitevoi: kosteuttaa ja rauhoittaa.

OLIVE SEA SALT KÄSIVOIDE

Tämä käsivoide on ihan huippu siitä, että se imeytyy välittömästi käsiin. Käsivoide pehmentää, mutta ei ole kuitenkaan yhtään rasvainen. Voide sisältää ekstra-neitsytoliiviöljyä ja raikastavaa oliivinlehtiuutetta. Tuoksu on raikas ja itselläni tulee mieleen siitä uimaranta Kreikassa. Sea Salt tuoksuina löytyvät myös vartalovoide ja suihkugeeli.

Hinta: 12,90 | Citymarket.

HUULIöljy

Olen käyttänyt melkeen jo loppuun tämän tuotteen, sillä sen verran hyvä se on ollut. Koostumus on ihanan kermainen, mutta ei silti tahmainen. Tämä auttaa todella hyvin rohtuneisiin huuliin ja lisäksi huuliöljy jättää huulille myös kauniin kiillon. Huuliöljyjä löytyy valikoimasta kaksi erilaista: shine ja plumping. Huuliöljyt sisätävät oliiviöljyn lisäksi eucalyptysöljyä ja E-vitamiinia. Todella toimiva tuote varsinkin talvella – tätä ostan varmasti lisää.

Hinta: 14,90 | Citymarket.

POMEGRANATE VARTALOVOIDE

Olen käyttänyt tätä PURE GREEK OIL POMEGRANATE -vartalovoidetta päivittäin suihkun jälkeen ja se on tällä hetkellä ihan suosikki vartalovoiteeni. Voide tuoksuu niin hyvältä ettei järkeä ja se imeytyy ihan nanosekunnissa. Vartalovoide ei jätä mitään valkoisia läikkiä ihoon eikä se sotke vaatteita. Voiteen levityksen jälkeen olen voinut pukeutua heti, kun monen voiteen kanssa täytyy ”kuivatella” vartinkin verran. Voide jättää ihon todella pehmoiseksi ja vaikutus kestää koko päivän. Vartalovoide sisältää Aloe Veraa joka lisää ihon kollageenituotantoa ja pitää ihon kimmoisana. Vartalovoide on PH-neutraali. Pomegranaten tuoksuina löytyy lisäksi myös suihkugeeli.

Hinta: 15,90 | Citymarket.

PUHDISTUSEMULSIO

3in1 puhdistusemulsio on todella hellävarainen, mutta se poistaa silti tehokkaasti myös esim. ripsivärit. Puhdistusemulsio ei jätä ihoa öljyiseksi vaan pehmeäksi. Tuoksu on ihanan raikas ja puhdistusemulsio sisältää oliivinlehtiuutetta, ekstra-neitsytoliiviöljyä sekä luonnollisia puhdistavia ainesosia. Puhdistusemulsio on silmälääkärin testaama! Tämä on mulla tällä hetkellä päivittäisessä käytössä ja olen tykännyt kovasti.

Hinta: 24,90 | Citymarket.

OLIVE BLOSSOM VARTALOÖLJY

Kuivaöljy oli mulle ihan uusi juttu ja ihmeissäni tutkin purkkia, että mihin sitä käytetään. Pitäisi kai enemmän tutustua näihin antiage-tuotteisiin ja laajentaa vähän kasvonhoitorutiineja. Tämä kuivaöljy on tarkoitettu vartalolle ja se sisältää ekstra-neitsytoliiviöljyä sekä leväuutetta, jotka yhdessä antavat iholle reippaan annoksen kosteutusta. Öljy myös suojaa ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä ja lisää joustavuutta. Öljyä on todella miellyttävä käyttää. Levitän öljyä kuiville kantapäille aina nukkumaan menessä ja öljy on ollut toimivampi kuin moni kuiville kantapäille tarkoitettu tuote joita omistan – suosittelen öljyä siis erityisesti kaikille kehon kuiville kohdille. Tuoksu on raikas – tulee mieleen kreikka ja oliivipuut.

Hinta: 32,90 | Citymarket.

ÖLJY KASVOILLE, VARTALOLLE JA HIUKSILLE

Tämä PURE GREEK OLIVE 3in1 ravitseva öljy on todellinen luksustuote ja itselleni öljyn käyttö iholla oli uusi mukava tuttavuus. Öljy imeytyy nopeasti ja se ei jätä ihoa rasvaiseksi. Tuoksusta en juuri pidä, mutta sen sanotaan tuoksuvan kinuskille. Kokeilin öljyä yövoiteen alla ja olin aamulla todella hämmätynyt, sillä ihoni näytti todella hyvältä – nuoremmalta kuin nukkumaan mennessä 😀 Olenkin nyt käyttänyt tätä öljyä melkein päivittäin ja olen aivan ihastunut siihen. Öljy sopii kaikille ihotyypeille vauvasta vaariin.

Kasvot ja vartalo: ravitsee todella hyvin kasvojen ja vartalon hiuksia. Vahvistaa ihon luonnollisia lipidikalvoja, jonka ansiosta ihosta tulee pehmeä ja kimmoisa. Öljyä voi lisätä pari tippaa päivä-, ja yövoiteen sekaan. Vartalolle öljy kannattaa levittää aina suihkun jälkeen. Olen itse käyttänyt öljyä vartalovoiteen alla ja välillä yksinäänkin ihosta tulee kyllä todella pehmeä.

Hiukset: antaa hiuksille kiiltoa ja pehmeyttä. Oliiviöljy ehkäisee latvojen haaroittumista ja pörröisyyttä, joten kannattaa levittää sitä aina muutama tippa hiustenlatvoihin, kun ne tuntuvat kuivilta. Jos hiukset ovat todella huonossa kunnossa, öjyä voi käyttää hiuksille myös tehohoitona. Levitä 6 tippaa kuiviin hiuksiin, anna vaikuttaa puoli tuntia, jonka jälkeen hiustenpesu.

Hinta: 44,90 | Citymarket.

PURE GREEK OLIVE on ihana luksus-sarja! Rakastan kreikkaa ja nämä tuotteet putosivat jotenkin suoraan sydämeeni. Tuotteet ovat oikeasti tehokkaita, kosteuttavia ja tulokset iholla näkyvät heti. Koska KORRES on apteekkikosmetiikkasarja ovat myös hinnat hieman korkeammat verratuna normaaliin marketti kosmetiikkaan. Itse aion kyllää sijoittaa rahani ja ostaa PURE GREEK OLIVE -sarjasta päivä-, ja yövoiteen. Sen verran tykästyin näihin saamiini PR-näytteisiin, että pakko saada lisää 😀

Kaikki PURE GREEK OLIVE -sarjan tuotteet näet täältä. Tuotteita voi ostaa myös ruokaostosten lomassa kaikista Citymarketeista ja samalla niistä saa kerrytettyä plussapisteitä. Hemmoittele itseäsi tai anna lahjaksi pala Kreikkaa 🙂

 

LUE MYÖS:

KYMMENEN PARASTA HETKEÄ KREETAN MATKALTA

VIISI PARASTA HETKEÄ RODOKSEN MATKALTA

RODOKSEN MATKAN OSTOKSET

4 kommenttia

  1. Marjo kirjoitti:

    Korresin tuotteet ovat ihania. Olen jäänyt ihan koukkuun Korresin Golden Krocus sahramikauneuseliksiiriin. Se todella saa ihon hehkumaan. Näitä Pure Greek Olive -tuotteita täytyy myös ehdottomasti päästä testailemaan. Kiva jos niitä voi ostaa ihan Citymarketista 🙂

    https://styleheaven-marjorie.blogspot.com/

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Korresilla on niin upeita tuotteita, että nämäkin olisivat varmasti itselleni mieluisia 🙂

  3. villananna kirjoitti:

    En ole törmännyt tähän sarjaan. Mutta en ole kyllä käynyt kaupoissakaan aikoihin 😀 Ehkä siksi en ole törmännyt. Pitää pitää silmät auki.

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

  4. tuulanneli kirjoitti:

    Korrosilla on paljon kivoja tuotteita. Tämä on minulla ihan uusi sarja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.