Hae
Diiskuneiti

MEIDÄN PÄÄSIÄINEN 2021

Meillä oli ihana pääsiäinen ja surkutellen olen pakannut pääsiäiskoristeita varastoon. Pääsiäinen on aina itselleni sellaista rentoa aikaa jolloin vain lötkötellään, syödään ja nautitaan yhdessäolosta perheen ja ystävien kanssa. Pääsiäisessä on paljon samaa kuin joulussakin ja alan koristelemaan kotia kevään tuloon jo hyvissä ajoin. Tänä vuonna askartelin siskoni kanssa pääsiäisoksia, kasvatin rairuohoa (joka kyllä kuoli jo ennen pitkäperjantaita) ja loihdimme hyvät juhlasapuskat. Tämä pääsiäinen oli siitä merkillinen, etten syönyt ainuttakaan pääsiäismunaa tai karkkia – en raaskinut katkaista mun tammikuusta alkanutta sokerilakkoa 😀

Jaoin Instagramissa loitsun tästä kirjasta. *Kirja saatu.

PITKÄPERJANTAI

Perjantaina olimme mieheni kanssa ihan kahden kotona. Nukuttiin pitkään ja syötiin aamupalaa. Mieheni lähti pelaamaan frisbee-golffia ja itse kävin yksin kävelyllä jokirannassa. Ruoaksi tein kana-halloumiwokkia ja käytiin illalla pääsiäissaunassa. Ilta meni aika rennosti sohvalla ja nukkumatti kutsui aikasin.

LANKALAUANTAI

Lauantaina mieheni lähti taas pelaamaan frisbeegolffia ja lähdin itse vielä ostoksille hakemaan viimeisiä puuttuvia ruokajuttuja. Äitini ja pikkusiskoni tulivat meille kylään ja järjestin siskolleni pääsiäismunajahdin. Kyllä vain tuollainen teini-ikäinenkin vielä kummasti innostuu suklaamunista. Äitini auttoi minua pääsiäisaterian tekemisessä ja kokkailuun menikin melkein pari tuntia. Teimme karitsan paahtopaistia, uunilohta ja mansikkarahkaa. Ruoka oli todella herkullista ja siskoni teki todella hyvän kastikkeen paahtopaistille. Lisukkeena meillä oli salaattia ja paistettuja Bimejä. Olen aivan rakastunut Bimeihin ja niitä syödäänkin meillä joka ikinen viikko – oletteko testanneet? Pelattiin vielä VINK-lautapeliä, kunnes yhtä-äkkiä olikin jo ilta ja äitini sekä siskoni suuntasivat takaisin kotiinsa. Korkkasin vielä iltapalaksi juustotiskiltä ostetut juustot valkkarin kera – nam!

PÄÄSIÄISSUNNUNTAI

Sunnuntaina mulla oli kova siivouspäivä ja lähdimme iltapäivällä ajamaan kohti maaseutua ystäpariskunnan luokse. Kävimme matkan varrella hakemassa vähän grillattavaa ja olin tehnyt kotona paahtopaistin ja kasvisten jämistä nyyttejä valmiiksi mukaan. Ystäväni olivat rakentaneet leikkimökistä pihasaunan ja pääsin sitä nyt ekaa kertaa testaamaan – ja ah kuinka pehmeät löylyt siellä sai. Ilta meni saunoessa, grillatessa ja Aliasta pelatessa. Oli kyllä ihana nähdä ystäväpariskuntaa, sillä laskujeni mukaan olimme nähneet viimeksi 4,5 kuukautta sitten. Olemme pysytelleet vain kotona ja en ole nähnyt juurikaan ketään koronan takia. Maalla keskellä metsää oli helppoa pitää turvavälit kunnossa 😀

Suloiset Muumi-pääsiäismunat olen *saanut Martinexilta.

PÄÄSIÄISMAANANTAI

Maanantaina herättiin metsän keskeltä (siis ihan omakotitalon sisältä) 😀 Oli ihana katsoa tuulessa heiluvia puita ja heräsin siihen, kun Lilli-kissa raapi sateessa ikkunaa – että päästäkää minut sisälle. Meillä meni edellisenä iltana aika myöhään ja olen aina aivan ruumis jos en saa nukuttua kunnon yöunia ja taisi myös viinillä olla osuutta asiaan. Syötiin kaikki yhdessä aamupalaksi parsa-pekonimunakasta ja menin sitten päiväunille. Jatkettiin mun päikkärien jälkeen matkaa mieheni vanhemmille jossa söimme nopeasti pääsiäisaterian ja suuntasimme kotiin. Oltiin molemmat ihan väsyneitä ja mentiin aikaisin petiin.

Tänä pääsiäisenä herkuttelin suklaamunien sijasta Ketokamun suklaamansikoilla, nam!

Pääsiäinen oli todella rento ja mukava. Millainen pääsiäinen teillä oli? Seuraavaksi onkin sitten jo vappu ja vuokrasimme heti vapun jälkeen mökin saaristosta – joten innolla odotan jo tulevaa vappuakin 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

 

LUE MYÖS:

PASTELLINSÄVYISTÄ ASKARTELUA JA MUITA PÄÄSIÄISPERINTEITÄ

MEIDÄN JOULU 2020

KURKISTUS VAATEKAAPPIIN: KAIKKI MUUMI-VAATTEENI

 

3 kommenttia

  1. villananna kirjoitti:

    Meidän pääsiäinen oli täynnä syömistä. Ikinä syönyt niin paljon kuin pääsiäisenä…Ei oikeesti mutta lähellä.

  2. Anna/Kello neljän aamukahvi kirjoitti:

    Itsekin odotan vappua jo! 🙂

    https://neljanaamukahvi.blogspot.com/

  3. Marjo kirjoitti:

    Oi, mikä pääsiäisnoidan asu siellä onkaan ollut päällä. Sinä olit valmistautunut paremmin kuin minä eli unohdin kasvattaa rairuohoa 😀 Kivoja askarteluja ja mietin josko taas ensi vuonna saisi virpojilta oksia.

    Pääsiäinen on minusta joulun lisäksi tärkeä juhla ja on kiva laittaa sekä koristella kotia. Hankkia pääsiäiskukkia ja syödä myös hyvin. Teidän pääsiäinen on sujunut oikein mukavasti myös <3

    https://www.marjonmatkassa.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *