Hae
Diiskuneiti

LOKAKUUN VIISI PARASTA JUTTUA

Kuukaudet tuntuvat kuluvan ihan hirmuisen nopeasti, vaikka koronan takia mitään ihmeellistä ei tule edes tehtyä. Kun mietin mennyttä lokakuuta, niin päällimmäisenä tulee mieleen vain työt ja kotoilu. Mutta, kun selasin kännykän kuvia lokakuulta, niin tajusin, että lokakuuhan oli täynnä kivoja asioita. Ei mitään erikoisia, vaan arkisia ihania juttuja. Jos sustakin tuntuu, ettet ole tehnyt viime kuukausina mitään ihmeellistä, niin avaappa kännykän kuvakirjasto. Ainakin itselläni kännykkä on täynnä ihania kuvia tavallisista hetkistä, joita ei ehkä osaisi niin paljon arvostaa, kuin juuri nyt. Ystävät, perhe ja arkiset jutut – ne ovat parasta just nyt 🙂

LAPSENVAHTINA YSTÄVÄN TAAPEROLLE

Päästin ystäväni yhtenä arkiaamuna kauneushoitolaan ja vahdin hänen 1-vuotiasta poikaansa sen aikaa. Oli kyllä todella piristävä aamu leikkiä ja tanssia Babblarnan tahdissa (suhteellisen raskas ohjelma kyllä) 😀 Pikku Elias ei edes huomannut äidin poissaoloa, kun järjestin hänelle niin paljon aktiviteettia. Olin ihan varma, että jossain kohtaa alkaa itku, mutta ei mitään. Ei mua siis turhaan kutsuta Maija Poppaseksi. Kahviteltiin vielä ystäväni kanssa ennen kuin lähdin töihin iltavuoroon.

PIZZAÖVERIT PERHEEN KANSSA

Mulla oli lokakuussa kaupallinen yhteistyö Raflaamon kanssa ja sain valita Rosson pizzantaihin kaksi avecia herkuttelemaan. Otin mukaan äitini ja pikkusiskoni ja meillä olikin aivan ihana päivä yhdessä. Herkuteltiin hyvällä ruoalla Rossossa ja jäätiin vielä yhdessä pyörimään Myllyyn – perhe on best <3

PERINTEINEN IKEAN JOULUREISSU

Mulla ja ystävälläni on ollut jo vuosia perinne, että menemme yhdessä Ikean joulutorille. Viime vuonna perinne jäi ekaa kertaa välistä, mutta tänä vuonna suoritettiin tuo reissu jo lokakuussa. Syötiin Ikeassa lounas, jonka jälkeen lähdimme pööpöilemään Ikean jouluosastolle. Mulle tarttui mukaan mm. uudet koristenauhat joulukuuseen, joulupaperia, valosarja ja adventtikynttilät. Ystäväni osti minulle lahjaksi ihanan huonekuusen, jonka nimesin tietty ystäväni mukaan Reetaksi. Instagramini kohokohdista löytyy oma kohta joululle ja siellä on esittelyssä myös Ikean reissun ostokset.

YÖKYLÄSSÄ YSTÄVÄN LUONA

Yhtenä lauantaina ystäväni haki minut töiden jälkeen heille. Vietimme tyttöjen iltaa ystäväni ja hänen 2-vuotiaan taaperonsa kanssa, joka on muuten ihan rakastunut minuun – Maija Poppasen magiaa 😉 Leikittiin pikku Wenlan kanssa, syötiin tortilloita ja katsottiin elokuisten häiden kaikki kuvaajalta saadut kuvat läpi. Alla on oma suosikki kuvani minusta ja ystävästäni – eikö ole ihana? Kun Wenlan nukkumaan meno koitti, höpöteltiin vielä viinin ja juustojen parissa. Aamulla katsottiin kaikki yhdessä sängyssä Muumeja, voisiko parempaa aamua ollakaan?

Valokuvaaja: Gesiart

HALLOWEEN PIKKUSISKON KANSSA

Mulla ei jostain syystä ollut tänä vuonna ollenkaan halloween fiilistä. Rakastan halloweenia ja olen jokainen vuosi järjestänyt halloween-juhlat, mutta tänä vuonna päätin skipata koko juhlan. Teini-ikäinen siskoni kuitenkin ilmaisi haluavansa viettää halloweenia ja niinpä sitten sellaiset vietetiin, koska en voi sanoa pikkusiskolleni ei 😀 Koristeltiin olohuoneemme Halloweenin tunnelmaan sopivaksi, leivottiin ja pelattiin lautapelejä – kauhuasuja unohtamatta. Ilta oli kiva, mutta seuraavana aamuna innoissani pakkasin halloween-koristeet pois ja päätin, että nyt saa joulu tulla.

BYE LOKAKUU ja tervetuloa marraskuu, joka on mun lemppari kuukausi. Marraskuussa vietetään mun synttäreitä, uppoudutaan joulun fiilikseen, askarrellaan, ostetaan lahjoja ja nautitaan kynttilöistä sekä joulun lähenevästä tunnelmasta.

Marraskuu: yay – or nay? 🙂

 

LUE MYÖS:

SYYSKUUN VIISI PARASTA JUTTUA

HEIPPA SITTEN KESÄ – ELOKUUN VIISI PARASTA JUTTUA

HEINÄKUUN VIISI PARASTA JUTTUA

 

 

6 kommenttia

  1. Katinkontit kirjoitti:

    Mahtavia juttuja tapahtunut lokakuulla! Toivottavasti marraskuussa myös! 😊

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Pakko sanoa, että marraskuu (kuten lokakuukin..) kuuluvat niiden omien inhokkikuukausieni joukkoon 😀 Mitkä kuukaudet muuten sulla on ne vähiten kivat?

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      Mun inhokki kuukaudet on tammikuu-maaliskuu. Sillon ei tapahdu mitään, on on kylmä ja ei ole edes mitään kivoja juhlia (paitsi ystävän päivä). Sitä odottaa vaan kevättä ja aika kuluu hitaasti 😀

  3. villananna kirjoitti:

    Oikein ihania juttuja olet saanut poimittua lokakuulta 🙂

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

  4. hannamariav kirjoitti:

    Ai että, mullekin kelpaisi joulureissu Ikeaan ja pizzaoverit tähän hetkeen! Ehkä sitten viikonloppuna 😉

    hanna
    hannamariav.vaikuttajamedia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *