Hae
Diiskuneiti

KYMMENEN LEMPIASIAA SUOMESTA

Onnea rakas Suomi – tänään juhlitaan 102-vuotiasta kotimaatamme. Meillä on tänään suunnitelmissa mennä syömään juhla-ateria mieheni vanhempien luokse. Illalla testaamme ekaa kertaa uuden asuntomme taloyhtiön saunaa. Loppuilta kilistellään skumppaa, syödään herkkuja ja katsotaan linnanjuhlia telkkarista. Ihanaa, että itsenäisyyspäivä osui perjantaille, niin miehelläkin on huomenna vapaapäivä ja voimme katsoa linnanjuhlat ihan loppuun saakka. Mahtavaa itsenäisyyspäivää kaikille 🙂

Luet viltin alla suomalaista kirjaa, mitä?

Mauri Kunnaksen kirjat ovat ihan parhaita. Niissä on niin paljon tutkittavaa ja varsinkin Kunnaksen kummituskirja on yksi mun lapsuuden lemppareista ja se toimii edelleen.

Suomalaisia elokuvia löytyy vaikka kuinka, mikä on lempparisi?

Koska olen huumorinaisia, niin tähän on pakko nimetä Kummelin kultakuume. Katsomme miehen kanssa aina Kummeleita vuodesta toiseen.

Mitä suomalaista artistia kuuntelet eniten?

Mä en oikein pidä suomenkielisestä musiikista, mutta onhan nyt JVG ihan sairaan kova. Arvostan suomalaisia elektronisen musiikin artisteja ja Daruden fani olen ollut teinitytöstä asti. Voitin viime kuussa paikan avecin kanssa Daruden joulurekkaan. Olen niin ihana, että lahjoitin palkinnon äidille ja siskolleni, koska myös äiti on suuri Daruden fani. Matkustin kerran jopa Tomorrowland festivaaleille Darudea katsomaan.

Menet metsään. Mihin kiinnität siellä huomiosi?

Rakastan sammalta, puroja ja kukkaniittyjä kesäisin. Metsän tuoksu sateen jälkeen on hurmaava ja luonnossa sitä vaan mieli rauhoittuu.

Ruokapöytä notkuu täynnä suomalaisia herkkuja, mikä on lempparisi?

Ehdottomasti karjalanpiirakat ja aurajuusto.

Jos vietät lomaa suomessa, mikä on lempi puuhaasi?

Mökkeily, grillaaminen ja saunominen tietenkin. Suomessa on paljon nähtävää ja koettavaa. Haluaisin päästä käymään pitkästä aikaa Lapissa ja yksi lemppari paikoistani on Turun upea saaristo.

Mikä on paras suomalainen perinne?

Mun mielestä juhannus on kiva perinne. Se on yksi kesän kohokohdista ja sitä alkaa odottamaan jo alku keväästä alkaen. Yhdessäolo, ruoka, luonto, viini, saunominen – juhannus on vaan niin best.

Mikä suomalainen design kiehtoo eniten?

Ei varmaan ole vaikea arvata, että kaikki Muumi-tuotteet ovat sydäntäni lähellä. Martinex, Muurla, Arabia ja Iittala ovat varmaankin ne merkit, joita löytyy kotoani eniten.

Mikä on Suomen kaunein kaupunki?

Turkulainen sanoo tietenkin, että Turku. Mutta ihan oikeasti, Turku on upea kaupunki niin kesällä kuin talvellakin. Uusikaupunki on myös kaunis paikka varsinkin kesällä.

Mikä on kauneinta Suomessa?

Luonto. Meillä on upeat metsät ja kaikki ne kauniit tuhannet järvet. On rikkaus, että meillä on neljä eri vuoden aikaa, olisipa tylsää jos olisi aina kesä.

Hyvää juhlapäivää rakas kotimaa 🙂

 

LUE MYÖS:

HELPPOJA JA NÄYTTÄVIÄ HERKKUJA LOPPUVUODEN JUHLIIN

RESEPTI: MAIDOTON JA GLUTEENITON KINKKUPIIRAKKA

HÄÄPUKUA METSÄSTÄMÄSSÄ TALLINNASSA

Ystäväni menee ensi kesänä naimisiin ja kävimme marraskuussa kahdestaan Tallinnassa katselemassa vähän hääpukujen tarjontaa. Ihanaa, kun asutaan nyt Turussa, niin minun oli tosi helppoa hypätä junaan ja siitä ratikan kautta suoraan Helsingin satamaan. Laivamatka kesti kaksi tuntia ja matka sujui nopeasti kuulumisia vaihdellessa.

Gluteeniton tarjonta Tallink Starilla oli surkea, mutta jotain oli suuhun laitettava ja onneksi laivan Burger Kingistä sai gluteenittoman whopperin. Oli muuten ihan uusi juttu meille, että laivallakin on Burger King – what! Olisi ollut aika jees, jos laivan kahvilassa olisi ollut tarjolla esim. gluteenittomia leipiä. Kahvilassa oli yksi gluteeniton salaatti ja se oli vuohenjuusto. Mulla oli sellainen olo, etten kyllä pelkällä juustosaldella pärjää iltaan asti. Pakko muuten sanoa verraten Viking Lineen, että heillä on ihan mahtava gluteeniton valikoima. Heillä saa jopa katkarapu-skågenin gluteenittomana!

Laivan saavuttua 15:30 satamaan kipitimme hotelliin viemään tavarat. Ystäväni tarjosi minulle tämän matkan kiitoksena kaason tehtävistä ja hän oli valinnut hotelliksi Tallink City hotellin, jossa olen majoittunut itseasiassa joskus ennenkin. Hotelli on hyvällä paikalla Viru-keskusta vastapäätä ja satamaan on noin 10 minuutin kävelymatka. Hotelli on hyvä perus hotelli ja ainoastaan ainoa miinus on aina aulassa ympäri vuorokauden kännäävät suomalaiset 😀

anna-bella

Lähdimme hotellilta viiden jälkeen etsimään ensimmäistä hääpukuliikettä nimeltään Anna-Bella. Se sijaitsi suhteellisen lähellä hotelliamme ja noin 7 minuutin matkan päässä D-terminaalista. Anna-Bellassa oli hyvä ja asiantunteva palvelu. Myyjä puhui sujuvasti englantia. Liike oli siisti ja siellä oli kaksi sovituskoppia ja iso lava morsiammille. Lavan edessä oli sohva, jossa kaasot yms. saavat istua ja ihastella morsianta. Ystävälläni oli aika tiukka linja puvun suhteen: yksinkertainen ja vartaloa myötäilevä. Prinsessapuvut olivat ehdoton ei ja minähän kuolasin tietenkin niitä. Anna-Bellan myyjä sai heti kopin siitä, mitä ystäväni hakee ja hän osasi hyvin ehdottaa juuri sellaisia pukuja, joten aikaa ei kulunut turhaan palloiluun. Liike tuntui olevan täynnä kuitenkin enemmän prinsessamekkoja, vaikka valikoima oli suuri. Yksinkertaisempia mekkoja ei kovin montaa kappaletta ollut ja taisimme sovittaa ne kaikki. Hihat olivat aluksi ystävälleni ehdottomasti ei, mutta myyjä sanoi, että kannattaa rohkeasti silti kokeilla, koska päällä se voi näyttää erilaiselta, kuin omassa mielessä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että ystäväni ihastui pieniin hihoihin. Löysimme yhden puvun, joka oli todella kaunis ja sen hinta oli noin 300€. Puku jäi kuitenkin vielä harkintaan ja lähdimme käyntikortti taskussa skumpalle.

Kävimme illalla syömässä vanhassa kaupungissa Rataskaevu 16 nimisessä ravintolassa. Otimme hotellilta taksin, joka teki kyllä sellaiset kiertolenkit, että terve. No ei se mitään perille päästiin ja ravintolassakin oli onneksi tilaa, vaikka oli perjantai-ilta. Ravintolassa sai erikseen suomenkielisen menun ja itse valitsin listalta lohen ja ystäväni poronkäristystä. Ravintolan hintataso oli hieman korkeampi muihin Tallinnan ravintoloihin verrattuna. Annokset olivat ihan hyviä, ei mitään ihmeellisiä. En ehkä menisi tänne uudelleen. Sain kyllä hyvät naurut, kun ystäväni tilasi tyyliin menun kalleimman viinilasin ja se kuulemma maistui ihan lannalta – haha aina kallis ei ole hyvää, lol. Syömisen jälkeen päätimme kävellä takaisin hotellille, koska halusin nähdä vanhan kaupungin joulutorin. Päätimme vielä käydä ennen nukkumaanmenoa drinkeillä viereisessä baarissa. Todellisuudessa saatiin sellainen jäätävä saavi kaljaa ja sitä yritettiin siinä sitten lipittää varmaan tunnin verran. Kun vihdoin saatiin olut tuhottua, päätettiin lähteä hotellille nukkumaan, että oltaisiin aamuna virkeitä.

Tallink City hotellin aamupala oli perus hotellinbreku, eli hyvä valikoima kaikkea. Gluteenittomasta valikoimasta löysin itselleni croisantteja ja riisikakkuja. Aamiaisen jälkeen alettiin valmistautua hotellin luovutukseen ja oltiin katsottu jo valmiiksi, että minne hääpukuliikkeeseen mentäisiin seuraavaksi. Salo Center oli lähimpänä hotellia ja suunnattiin sinne. Ovi oli lukossa ja hääpukuja ei näkynyt ikkunasta ollenkaan. Myyjä tuli avamaan oven ja kertoi, että he ovat luopuneet alkuvuodesta kokonaan hääpukujen myynnistä. En kyllä ihmettele, nimittäin Salo Center on saanut aika huonot arvostelut palvelusta sekä liikkeen ulkoasusta ja valikoimasta. Siinä sitten google maps esiin ja suunnattiin seuraavaan hääpukuliikkeeseen, joka sijaitsi lähellä Anna-Bellea.

VERONIQUE

Suuntasimme liikkeeseen nimeltään Veronique. Se sijaitsi Anna-Bellan kanssa samalla kadulla, ainoastaan tie oli välissä. Aluksi, kun astuimme sisään oli vastaanotto hieman tyly. Molemmat myyjät olivat asenteella ”mitä te tänne tulitte”. Kerroimme, että tulimme katsomaan hääpukuja ja saimme ajan kello 13:00 sovitukseen, eli liikkeeseen kannattaa varata sovitusaika. Palatessamme palvelu oli ystävällistä, joskin myyjä ei tahtonut ymmärtää, että prinsessapuvut ovat ehdoton ei ja hän kaivoi sovitukseen kaikkea mahdollista turhaa.  Ystäväni kertoi, ettei halua huntua, mutta myyjä silti kiikutti sovitukseen hunnun. Se oli ehkä vähän turhauttavaa, kun kerroimme selkeästi mitä etsitään ja sovituskoppiin tuli kaikkea muutakin. Liike oli iso, valoisa ja tyylikäs. Tarjolla oli myös juhlapukuja lapsille ja kaasoille. Liikkeessä oli yksi iso sovituspaikka ja sen edessä iso sohva. Ystäväni sovitti useaa pukua ja yksi aika täydellinen hihallinen häämekko sieltä löytyi.  Lähetin kuvan siitä myös ystäväni äidille ja hänkin oli ihan innoissaan. Hinta oli noin 550€ ja otimme mukaan käyntikortin. Kysyin myyjältä, että jos ystäväni nyt rakastuu pukuun, onko se mahdollista postittaa Suomeen ja myyjä kertoi, että postitus onnistuu ja hän on ennenkin postittanut pukuja Suomen puolelle.

Mun mielestä on hassua, että kummassakaan liikkeessä myyjät eivät yrittäneet millään tavalla klousata kauppoja, vaan koko tapahtuma oli lähinnä tervetuloa-sovitus-heippa. Eli näissä liikkeissä ei ainakaan joudu tyrkytyksen uhriksi, tosin hääpuvun osto on yleensä sellainen asia, jota ei tehdä heräteostoksena. Yhden päivän aikana meillä oli tavoite käydä kolmessa liikkeessä ja ehdimme kahteen. Ystäväni sai nyt vähän fiilistä siihen, miltä hääpuvut tuntuvat ja minkä mallinen puku on hänelle paras. Tällä kertaa kauppoja ei syntynyt, sillä haluamme vielä katsastaa Suomenkin valikoiman. Lisää hääpukujen sovitusta on siis vielä paljon tiedossa.

Sovituksen jälkeen lähdettiin ansaitulle viinille ravintolaan nimeltä Kalle Kusta, jota ystäväni isä oli meille suositellut. Ravintola oli virolainen riistaravintola keskiaikaisella sisustuksella. Tarjoilijat puhuivat suomea ja palvelu oli erittäin ystävällistä. Tilasimme viinilasien kylkeen juustotarjottimen. Tänne ravintolaan voisin kyllä tulla ensi kerralla ihan kunnolla syömäänkin. Laiva lähti 19:30 ja loppu aikamme kulutimme ostosten tekoon. D-terminaalin vieressä on uudistunut kauppakeskus Nautica ja siellä oli vaikka mitä ihania kauppoja. Vein miehelleni tuliaiseksi jouluisen t-paidan, jota hän on käyttänyt nyt joka päivä kotona – suloista!

Kävimme myös syömässä Nauticassa BabyBack Ribs & BBQ nimisessä ravintolassa. Otimme molemmat ankkaa ja ruoka oli taivaallisen makuista ja hintataso oli Suomeen verrattuna edullinen. Kävimme vielä ruokakaupan kautta ja suuntasimme laivaan. Olin kotona Turussa 01 aikaan yöllä ja oma sänky kutsui välittömästi. Tämmöiset ihanat minireissut ystävän kanssa piristävät aina arkea. Tallinna on kyllä ihana paikka, jossa pitäisi käydä paljon useammin.

Onko sinulla kokemusta Tallinnan hääpukuliikkeistä? Pärl jäi meitä vielä kiinnostamaan 🙂