Hae
Diiskuneiti

KYMMENEN PARASTA HETKEÄ KREETAN MATKALTA

En voi tajuta, että meidän Kreetan matkasta on jo kohta kaksi kuukautta. En ole halunnut kirjoittaa matkasta mitään, koska sitten mun olisi hyväksyttävä, että matka on ohi 😀 Olimme siis toukokuussa viikon Kreetalla Rethymnonin kaupungissa ja tämä oli nyt toinen kertani Kreetalla. Olen aikasemmin ollut Kolymbarissa, Haniassa sekä Plataniaksessa, mutta tällä reissulla vietimme koko viikon Rethymnonissa. Olimme reissussa kahdelleen avomieheni kanssa ja tämä oli ensimmäinen niin sanottu yhteinen aurinkolomamme, sillä olemme tehneet aikaisemmin vain kaupunkimatkoja talvisin.

Ostin matkan Aurinkomatkoilta 390€ hintaan, joten aika edukkaasti saimme viikon Kreetalla viettää per pää. Bongasin Iinan blogista postauksen heidän Kreikan matkastaan, joka oli toteutettu kertomalla kymmenen mieleenpainuvinta hetkeä heidän matkaltaan. Minusta tuo toteutus oli niin kiva, että halusin itsekin lähteä esittelemään meidän reissuamme samalla tapaa. Tässä tulee siis meidän kymmenen ihaninta hetkeä Rethymnonista 🙂

Linja-auto matka lentokentältä kohteeseen

Saavuttiin Kreetalle, Heraklioniin Finnairin lennolla noin 11 aikaan aamupäivällä, ja jatkettiin matkaa Rethymnonin kaupunkiin vielä Aurinkomatkojen bussilla. Ensiksi ajateltiin, että voi pahus vielä yli tunnin bussimatka ennen kuin ollaan perillä, mutta bussimatka osottautui kuitenkin aivan mahtavaksi, sillä bussi ajoi koko matkan pitkin vuoristoa ja merenrantaa ja näkymät olivat henkeäsalpaavat. Minua pelotti hurjasti, kun tuntui että bussi ajoi niin lähellä jyrkänteen reunaa ja miestä nauratti, kun minun piti pitää välillä silmiä kiinni. Matka taittui yllättävän nopeasti ja bussimatka oli ihan täydellinen juttu maisemien kannalta. Olin niin haltioitunut maisemista, että unohdin kokonaan kuvaamisen. Bussimatkan maisemat ovat siis ainoastaan pinttyneet verkkokalvoille 😀

Sunset-risteily merirosvolaivalla

Ostettiin yhtenä päivänä hotellin viereistä matkatoimistosta liput Dolphin Cruisesin sunset-risteilylle ja liput maksoivat 19€ per naama. Odotettiin risteilyä innolla koko päivä, eikä oikeen pystytty keskittymään mihinkään muuhun, koska olimme niin innoissamme tulevasta risteilystä. Käytiin ennen risteilyä syömässä läheisessä ravintolassa ja vaikka olimme ainoat asiakkaat ravintolassa, niin ruoan tulossa kesti joku 40 minuuttia ja meille tuli aivan kamala kiire. Oltiin varattu hyvin aikaa, että mä ehdin vielä meikkaamaan ja kuivaamaan hiukset yms, mutta juoksu jalkaa lopulta kipitettiin Rethymnonin satamaan. Risteily kesti pari tuntia ja vene ajoi merelle, jonne se pysähtyi siksi aikaa, että saimme katsoa auringonlaskun. Siemailimme viiniä ja ihastelimme upeita maisemia ja mietimme kuinka upeaa oli nauttia tästä juuri kahdestaan. Veneellä soi hempeä musiikki ja olimme ihan hempeilytuulella vielä risteilyn jälkeenkin.

Minigolf-kisa

Hotellimme vieressä oli lasten iso leikkipuisto, jonka yhteydessä oli ravintola sekä minigolf. Sovimme jo matkan ekana päivänä, että joku päivä mennään ottamaan minigolf-kisa ja niinhän me  sitten menimme. Suosittelen minigolfin peluuta vasta auringonlaskun aikaan, koska muuten on todella kuuma pelata. Me menimme juuri auringonlaskiessa kentälle ja ottelujuomaksi otimme tietty Kreikan paikalliset oluet eli Mythokset. Mä olen yleensä tosi hyvä minigolffissa, mutta tällä kertaa mulla ei natsannut mikään lyönti ollenkaan. Mieheni vei mua ihan kuin pässiä narussa ja mä jouduin tyytymään tappioon. Vaikka hävisin niin minigolfista jäi kuitenkin hyvä fiilis ja meillä oli super hauskaa. Kun menimme palauttamaan mailat ja pallot, ravintoloitsija tarjosi meille pelin päätteksi palkinnoksi mitkäs muutkaan kuin ouzot 😀

Ekan päivän rantaseikkailut

Menimme heti ekana iltana käppäilemään rannalle. Ekana päivänä sää oli niin huono, että uiminen oli kielletty ja aallot olivat todella suuria ja iskivät kovaa rantaan. Tutkimme hiekkaa, kiviä ja kahlasimme rantavedessä. Mieheni uhmasi säätä ja kävi vähän kastautumassakin – mä en olisi ikinä uskaltanut. Makoiltiin rantatuolissa ja otimme pienet torkutkin. Ranta oli aivan tyhjä huonon sään takia ja minulle jäi erityisesti mieleen se, kun hulluttelimme kahdestaan rannalla ja meillä oli niin kivaa ja jotenkin siinä hetkessä tajuttiin, että ei vitsi me ollaan nyt oikeasti Kreikassa!

Dinneri Manoliksessa

Hotellimme lähellä sijaitsi ravintola nimeltään Manolis Place. Ravintolan edessä oli Super Marion näköisen äijän pahviukko ja me mietittiin, että mikä ihmeen paikka tuo on. Yhtenä iltana mietittiin minne mentäisiin syömään ja mä heitin läpällä, että mennäänkö sinne Super Mario paikkaan ja sinnehän me sitten mentiin. Ruoka oli aivan mahtavaa ja tarjoilijat olivat niin hauskoja ja heittivät koko ajan vitsiä. Kun olimme syöneet, niin se pahviukon Super Mario tuli istumaan pöytäämme. Hän kyseli kaikkea ja tarjoili meille ouzoa. Kävimme ravintolassa vielä toisenkin kerran yhtenä päivänä, koska ruoka oli hyvää, edullista ja palvelu erinomaista. Suosittelen kyllä tätä ravintolaa ja itse herra Manolis on jo nähtävyys itsessään 😀

Hotellin uima-allas

Hengailimme uima-altaalla joka päivä ja pidimme erityisesti siitä, että allasalue oli tosi pieni ja ihanan rauhallinen. Tutustuimme altaalla Porilaiseen pariskuntaan, joiden kanssa treffattiin melkein joka päivä altaalla ja höpisimme yhdessä vaikka mitä. Toivottavasti tuo pariskunta löytää tämän tekstini ja laittaa mulle vaikka jotain viestiä! Altaalla oli niin rentouttavaa köllötellä ja itse tykkäsin istua altaan reunalla tai kellua altaassa. Allasbaarista sai kätevästi juotavaa ja iso mukillinen viinä (ainakin 30cl) maksoi 3,50€, jota oli ihana siemailla altaan reunalla. Hotellin omistajat olivat mukavia ja he tulivat aina juttelemaan jotakin meille. Me molemmat pidimme enemmän altaalla hengailusta, kun rannalla olemisesta ja käytiin miehen kanssa monet hyvät keskustelut juuri altaalla ja nauroimme molempien uimatemppuja 😀

Hellehattujen shoppailu

Päätettiin heti tokana lomapäivänä, että molempien on saatava hellehatut, ettemme saa auringonpistosta. Mä bongasin heti ekasta kaupasta itselleni valkoisen lierihatun, mutta mieheni oli mentaliteetillä ”ei osteta heti ekasta kaupasta”. No kierrettiin sitten muutama muukin hattukauppa ja kuinkas ollakkaan, palattiin siihen missä ensimmäisenä oltiin 😀 Kokeiltiin erilaisia hattuja ja naurettiin toisiamme räät poskella – sillä rumien hattujen kokeileminen oli vaan niin parasta viihdettä. Ostin itselleni sen valkoisen lierihatun mitä olin jo aikaisemmin hiplaillut ja mieheni osti tietty samantyylisen merimieshenkisen seilorihatun. Myyjä varmaan mietti, että mistäköhän maasta nuo huollut ovat ja naureskeli meille vielä kassallakin. Mieleiset hatut saatiin ostettua molemmille eli mission complete 😀

Aamupalat hotellin parvekkeella

Meidän hotellissa ei ollut aamupalabuffaa ollenkaan. 7 euron lisähintaan olisi voinut tilata aamiaisen huoneeseen, mutta emme kertaakaan testanneet sitä mun gluteenittoman ruokavalion vuoksi, koska aamupalaan olisi saletisti kuulunut croisantteja ja paahtoleipää. Käytiin heti ekana päivänä ostamassa kaupasta kanamunia, leipää, juustoa, leikkeileitä, kurkkua, mehua, maitoa, jogurttia yms! Olimme muuten tosi yllättyneitä, että ruoan hinta kaupassa oli kalliimpaa kuin Suomessa. Kreetan marketeissa oli hyvin tarjolla gluteenitonta leipää ja muroja, mutta hintataso oli  aika kallis. Oli ihana nukkua aamua niin pitkään kuin haluttiin ja sitten pienessä unenpöppörässä kokattiin itsellemme aamupalaa ja syötiin sitä parvekkeella, katsoen rantakadun menoa. Meillä oli mukana omat kahvit ja mausteet, joten erittäin hyvät aamupalat saatiin tehtyä, eikä tullut vedettyä mitään ähkyjä, niin kuin yleensä hotellin aamupalabuffassa tulee tehtyä 😀

Giftit

Kaikissa ravintoloissa oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että ennen ruokailua ja ruokailun jälkeen ravintola tarjosi maksutta jälkiruokaa tai ouzoa. Thalassa nimisessä tavernassa tarjoilija toi miehelleni maksutta oluen, koska minulla oli vielä viiniä jäljellä, niin tarjoilija ajatteli ”ettei miehen tarvitse olla kuivin suin”. Jälkiruoat ja drinkit olivat aina kiva lisä ja yllätys ruokailun päätteeksi ja siitä jäi aina todella hyvä mieli. Tarjoilijat olivat joka paikassa todella ystävällisiä ja oli hauskaa jutella heidän kanssaan ja heiltä sai myös todella paljon vinkkejä ja neuvoja lomaa ajatellen.

Auringonlaskut

Aurinko laski aina joskus kahdeksan pintaan illalla. Meidän hotelli sijaitsi merenrannalla ja parvekkeeltamme näimme suoraan meren ja upean auringonlaskun. Ihailimme joka ilta auringonlaskua partsilta ja se oli aina sellainen meidän yhteinen rauhoittumisen hetki. Suuntasimme aina vasta auringonlaskun jälkeen illalliselle, ja joka ilta valitsimme tietty eri ravintolan. Muistan vieläkin viimeisen illan auringonlaskun, kun mietimme, että ei hitto huomenna ollaan taas kotona ja molemmat oltiin tosi haikeilla fiiliksillä. Siitähän tietää, että loma on ollut ihana jos ei haluaisi lähteä kotiin 😀

Reissumme oli kaiken kaikkiaan ihana ja suosittelen Rethymnonin kaupunkia pariskunnille ja lapsiperheille. Kaupunki oli aika rauhallinen, mutta tekemistä löytyi kuitenkin joka päivälle. Hotelli Marilyn oli ihastuttava ja voisin kyllä lähteä sinne uudestaankin. Ehkä kuitenkin seuraavaksi kutsuu jokin uusi kohde. Onko joku muu käynyt Kreetalla ja mikä teidän lomassa oli parasta? 🙂

16 kommenttia

  1. Ansku kirjoitti:

    Teillä on ollut niin ihana reissu. Milloinkahan itse pääsen miehen kanssa seuraavan kerran kahdestaan matkalle? ❤️

  2. Jasu kirjoitti:

    Äh, niin ihanan näköstä! Kunpa itekin pääsis nopeesti reissuun <3 Teillä on ollu mieletön reissu.

  3. Nortsi kirjoitti:

    Olipa kiva kertomus! Itse käytiin Retyssä toukokuussa ja myös Marilynissä:) Oli kyllä ihana paikka ja hotelli! Mutta oliko ne nuoret mies ja nainen paikan omistajat?? En nähnyt muita meidän siellä olo aikana, luulin työntekijöiksi.. 😉 Manolis oli hyvä ruokapaikka ja herra Manolis näky jo itsessään;) Meidän loman kohokohta oli varmaankin Samarian rotkon vaellus:)

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      Kiitos Nortsi 🙂
      Kyllä mä ymmärsin, että se mies ja nainen olivat omistajat – mutta en tietenkään ole varma 😀
      Marilynissä oli mukava ilmapiiri ja se oli ihanan pieni sekä rauhallinen. Uima-altaan vesi oli toukokuussa kyllä super kylmää.

  4. Deauville kirjoitti:

    Olin aikalailla samaan aikaan Rethyssä huoneitohotelli Daysissä!Manoliksen paikka tuli tutuksi, tarjoilijat toivat jo loppulomasta ison Amstelin pöytään tilaamatta , ilman lasia !!!Lähistösssä oli paljon hyviä ruokapaikkoja, etenkin Akropolis. Suosikki ruokaanii oli Kalamares, eli friteeratut mustekalarenkaat !!!Kiva paikk, jonne palaan varmasti!!!Terveisin noin 30 kertaa Kreikassa matkaillut!!!

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      Manolis oli kyllä huikea tyyppi. Käytiin kaksi kertaa siellä syömässä ja muuten käytiin aina joka päivä testaamassa eri ravintoloita. Rethymnonin ravintolatarjonta on kyllä todella hyvä ja missään ei ollut pahaa ruokaa! 😀

      Sulla onkin jo monta Kreikan reissua takana, tämä oli itselleni kolmas. Olen käynyt Kossilla, Rethymnonissa, Plataniaksessa, Kolimbarissa ja Haniassa. Ensi vuonna taas jonnekkin suuntaan – Kreikka on vienyt täysin sydämeni 🙂

  5. Iida in Translation kirjoitti:

    Vaikuttaapa ihanan rennolta lomalta ja olittepa hyvään hintaan sen bonganneet! 🙂 Tuli kova ikävä Kreikkaan, vaikka viimeksi olenkin ollut siellä vain lapsena. Kuitenkin sen ruoan, lämpimän meren tuoksun ja yleistunnelman muistaa! Pitää joskus mennä verestämään muistikuvia 🙂

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      Kreikka on mun yksi lemppari paikoista ja vaikka siellä olen jo kolme kertaa käynyt, niin haluan lähteä ehdottomasti uudestaan. Noita Kreikan kaupunkeja ja saaria kun riittää 🙂

  6. Pirkko / Meriharakka kirjoitti:

    Olemme käyneet tuolla joskus kauan sitten silloin olisiko ollut 12-vuotiaan sisarentyttäreni kanssa ja erityisesti jäi mieleen päiväpatikointiretki Milin rotkoon: ensin tyttö ei ollut asiasta ollenkaan innostunut, mutta kun lopulta pääsimme rotkoon, niin hän oli koko ajan hoputtamassa meitä seuraavan mutkan taakse: minkälainen näköala sieltä avautuisikaan!
    Suosittelen, jos vielä kolmannenkin kerran päädytte noille kulmille.

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      Kiitos vinkistä! 🙂
      En usko, että Kreetalle tulee enää lähdettyä, ellei nyt jollain tosi halvalla hinnalla saisi matkapakettia. Kyllä tuo kolme kertaa riittänee 😀

  7. Martta / Martan matkassa kirjoitti:

    Edellisestä Kreikan reissusta onkin aikaa, en ole Kreetalla koskaan käynyt, mitä paikkaa suosittelet? Tykkään patikoida, ranta ei ole minunkaan juttu, toki siellä on kiva käydä mutta viihdyn altaalla paremmin, iltaisin on kiva istuksia mukavissa ruokapaikoissa. Hattuosastolla on hauska hupsutella, siellä huono päivä unohtuu hetkessä, tämän vuoksi nauratti teidän hatun metsästys!

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      Kreetalla Kolimbari ja Kissamos ovat sellaisia rauhallisia kyliä, joissa ei ole kuin muutama hotelli, pari kauppaa ja ravintolaa. Hania, Rethymnom ja Platanias ovat taas tosi vilkkaita kaupunkeja ja tarjontaa riittää. Itse pidin eniten Kolimbarista sekä Rethymnonista, vaikka monet ovat kehuneet Haniaa, niin se ei jotenkaan pudonnut minuun, liikaa turisteja kai 🙂

  8. Iina / Iina travels kirjoitti:

    Kivan kuuloinen reissu teillä! Tuo laiva-ajelu auringonlaskussa olisi varmasti sellainen kokemus, jonka itsekkin voisin pistää testiin! Auringonlaskut ovat aina niin kauniita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *