Hae
Diiskuneiti

NÄIN JÄRJESTÄT BABY SHOWERIT TYYLIKKÄÄSTI JA EDULLISESTI

Ystäväni laskettu aika koittaa lokakuussa ja vaikka vauvakutsujen järjestäminen kuuluu kummille, niin en enää malttanut odottaa ja halusin järjestää ne itse, ennen kuin tuleva äiti poksahtaa 😀 Vauvakutsut olisi hyvä järjestää kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa, jotta myös tuleva äiti pystyy nauttimaan juhlistaan kunnolla.

En tuntenut ystäväni sukulaisia tai muita kavereita kunnolla, joten lähestyin ystäväni äitiä ja pyysin häneltä nimilistaa ketä vauvakutsuille voisi kutsua. Tulevalle äidille juhlat olivat täysin salaisuus ja yllätys vauvajuhlat oli helppo järjestää, sillä olimme sopineet jo monta viikkoa sitten ystäväni kanssa vauvamahan kuvaustreffit elokuulle ja päätin pitää vauvakutsut tuona samana päivänä meidän kotonamme. Vauvakutsuihin voi upottaa kunnolla rahaa tai sitten ne voi järjestää budjetilla ja koska järjestin nämä vauvakutsut ns. budjetilla, niin ajattelin jakaa teillekin vinkkejä miten näyttävät vauvakutsut voi järjestää myös pienemmällä rahamäärällä.

JÄRJESTÄ JUHLAT KOTONA

Ison osan budjetista säästää järjestämällä juhlat kotona ja kotona järjestämällä selviää paljon vähemmällä, kun astioita, koristeita ja ruokia ei tarvitse roudata juhlatilaan ja takaisin. Kotona järjestäessä koristelut ja kattaukset voi tehdä etukäteen vaikka jo paria päivää aikaisemmin ja silloin itse juhlapäivälle ei jää niin paljon tekemistä. Koska meillä vauvakutsuja vietettiin elokuussa, niin saimme nauttia auringosta ja lämpimästä ilmasta takapihallamme herkkujen kera.

KUTSUT

Perinteiset postitse lähettävät kutsut vievät aikaa ja rahaa. Vieraiden osoitteiden selvittäminen on jo oma hommansa ja korttikutsuissa RSVP vastausten odottaminen vie aikaa – nykyisin on helpompaa ja nopeampaa kutsua vieraat juhliin somen kautta. Vieraiden kutsuminen olisi hyvä tapahtua 2-3 viikkoa ennen, jotta kaikki ehtivät sovittamaan menonsa ja aikataulunsa juhlia varten. Vieraita varten voi perustaa oman What’s App -ryhmän, jossa voi helposti tiedottaa juhliin liittyvistä asioita ja jakaa myöhemmin esim. kuvia juhlista.

PIDÄ NYYTTÄRIKESTIT

Vauvakutsuihin kuuluu tietty ruoka ja juoma. Ajattelin ensiksi itse tehdä kaikki tarjoiltavat, mutta koska olin töissä aamusta iltaan oli minun mahdotonta suoriutua yksin kaikista tarjoiltavien tekemisestä. Ehdotin vieraille nyyttikestejä eli jokainen vieras toisi juhliin mukanaan jotain syötävää tai juotavaa ja se sopi hyvin kaikille.

Jos juhlat pitää nyyttäreinä, niin tuotavat ruoat ja juomat kannattaa sopia etukäteen etteivät kaikki tuo samoja juttuja sekä ruoka-aine allergiat on tärkeää muistaa, että jokainen saa syötävää. Meillä ruoka-aineallergioina oli gluteeniton sekä laktoositon ja itse valmistin juhliin gluteenittoman tonnikala-pastasalaatin (ohje artikkelin lopussa). Vauvakutsuille ei normaalisti kuulu alkoholijuomat, mutta jos tulevaa äitiä ei haittaa, niin muut vieraat voivat nauttia alkoholia. Äidille sopivia juomia ovat Muumiskumppa, Pommac ja myös Alkosta saa alkoholittomia kuohuviinejä.

Vauvakutsuille sopii hyvin tarjoiltavaksi esim.

  • Erilaiset salaatit.
  • Suolaiset ja makeat piiraat.
  • Cocktail-palat
  • Hedelmiä.
  • Keksit ja cupcaket.
  • Karkkeja ja häissä usein nähtävä karkkibuffet sopii hyvin myös vauvakutsuille.
  • Alkoholiton kuohuviini, kivennäisvedet ja mehut.
  • Vauvakutsuilla toimii hyvin myös erilaiset buffetit kuten esim. tortilla tai hampurilaisbuffa.

Pinterest on tulvillaan ihania vauvakutsujen ruokavinkkejä, katso parhaat ruokaideat ja valmistusohjeet tästä!

ASKARTELE ITSE

Juhlakoristeisiin saa upotettua helposti rahaa ja itse selasin useita tunteja eri verkkokauppojen Baby Shower -koristeita ja löysin lopulta aika edukkaita ja tyylikkäitä koristeita Serpentiini nimisestä verkkokaupasta. Useimmat koristeet voi askarrella myös itse ja esim. Tigerista saa edullisesti askartelutarvikkeita, ilmapalloja sekä kattaustuotteita.

Itse tilasin tällä kertaa kaikki koristeet ja kattaustuotteet Serpentiinistä, koska aika ei yksinkertaisesti riittänyt askarteluun, vaikka normaalisti askartelen mielelläni kaikkea itse.  Löysin Serpentiinistä ihanan Mom To Be -olkanauhan, jonka voi askarrella halutessaan helposti myös itse. Vauvakutsuille sopivat myös erilaiset leikit ja pelit, jotka voi helposti askarrella itse. Toki kaikki eivät pidä leikeistä, joten kannattaa miettiä tarkkaan haluaako vauvakutsuille leikkejä vai rentoa yhdessäoloa. Meillä ei ollut mitään leikkejä, vaan olin tehnyt laatikon johon vieraat saivat jättää terveiset tulevalle äidille sekä tein taulun, jossa oli kaikkien huulien jäljet ja nimet. Taulun voi ripustaa esim. lastenhuoneen seinälle. Voit käydä hakemassa inspiraatiota ja ideoita leikkeihin tästä.

JAKAKAA KUSTANNUKSET

Jos budjetti tuntuu itselle liian suurelta, niin kustannukset voi myös jakaa vieraiden kesken samalla tavalla kuin polttareissa. Itse olen osallistunut moniin vauvakutsuihin laittamalla järjestäjän tilille tietyn summan rahaa.

OSTAKAA YHTEINEN LAHJA

Vauvalle ja äidille tuotavat lahjat ovat yksi vauvakutsujen päänumeroista. Tuleva äiti avaa kaikki lahjat yksitellen ja niitä ihastellaan vieraiden kesken. Yleensä tapana on, että jokainen vieras tuo oman lahjansa, mutta nykyään harrastetaan myös sitä, että vieraiden kesken kerätään tietty rahasumma, jolla ostetaan jokin kalliimpi tuote tai raha annetaan lahjakorttina, jotta tuleva äiti voi ostaa itse mitä haluaa. Itse suosin mielummin sitä, että jokainen tuo oman lahjansa, koska silloin lahjassa näkyy enemmän antajan persoona, kuin se että antaa pelkkää rahaa. Itse ostin Serpentiinistä ihanan maton vauvan ikävuosien valokuvaavista varten – olen nähnyt kyseisiä mattoja Instagramissa ja nyt vihdoin löysin myös Suomesta verkkokaupan missä niitä myydään jee!

RESEPTI: GLUTEENITON TONNIKALAPASTA-SALAATTI

  • 5 desiä gluteenitonta pastaa (mittaa raakana).
  • 2 purkkia tonnikalaa öljyssä.
  • 200 grammaa laktoositonta Apetina fetajuustoa.
  • Puolikas pussi herne-maissi-paprikaa.
  • 4 ruokalusikallista valkosipulin makuista salaatinkastiketta.

  1. Keitä pasta kypsäksi noin 8-10 minuuttia. Varo, ettei pastasta tulee liian kypsää, muuten se menee mössöksi.
  2. Keitä puolikas pussi herne-maissi-paprikaa.
  3. Kaada jäähtynyt pasta tarjoiluastiaan ja sekoita joukkoon tonnikalat sekä herne-maissi-paprikasekoitus.
  4. Viipaloi fetajuusto kuutioiksi ja sekoita kuutiot salaatin joukkoon.
  5. Lisää lopuksi salaatinkastike ja sekoita kunnolla.
  6. Anna salaatin imeytyä hetki jääkaapissa ja nosta sen jälkeen tarjottavaksi.

Oletko sinä koskaan järjestänyt Baby Showereita ja miten järjestelyt sujuivat? Muistakaa seurata minua myös Instagramissa, jonne päivittelen storyn puolta päivittäin. Instagramista minut löytää nimellä @diiskuneiti 🙂

12 kommenttia

  1. Pauliina kirjoitti:

    Kiitos maailman parhaista juhlista! Nämä oli mulle täysi yllätys, ja täynnä kaikkein rakkainta!

  2. Anna_ kirjoitti:

    Wou, järjestäispä joku minullekin 😀

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      Jos kukaan ei järjestä, niin järjestä itse!
      Sitten jos minä joskus vauvapuuhiin ryhdyn, niin aion järjestää omat vauvakutsuni, jotta saan kutsua sinne juuri ne ihmiset ketkä haluan ja saan tehtyä juhlista minun näköiseni – eli järjestä ihmeessä itse! 🙂

  3. Elli Leppiniemi kirjoitti:

    Oi vitsi, näyttää aivan ihanalta! Ihan huippu idea tuo huulipunatervehdys 🙂

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      Hei kiitos! 🙂
      Käytin tätä samaa huulipunatervehdystä viime vuonna kaverin polttareissa ja ajattelin, että sopii kyllä hyvin myös vauvajuhliin 🙂

  4. hanna kirjoitti:

    Tosi hyviä vinkkejä! Itse en ole yksiäkään järjestänyt (ja todennäköisesti en tule vielä pitkään aikaa järjestämäänkään) tai ollut yksissäkään vieraana. Huulipunatervehdys pistetään kyllä ehdottomasti muistiin!

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      No tästä saat hyvät vinkit korvan taakse, kunnes sullakin koittaa ensimmäiset baby showerit. Mun elämä tuntuu olevan vaan yhtä baby showeria vuodesta toiseen, koska kaikki kaverit on päättäneet lisääntyä 😀

  5. Mira / Blinger Shimmer -blogi kirjoitti:

    Ihanat babyshowerit olet järjestänyt! 🙂

  6. Jane / Yhtä kuin kirjoitti:

    Minulle on järjestetty ja olen itse järjestänyt. Aivan ihania ollert molemmat paardit 🙂 Huulipunakortti ihana!

  7. Mari_Shopaholic kirjoitti:

    Tosi hyviä vinkkejä :). Itse olen ollut mukana järjestämässä kolmet eri vauvakutsut, kyllä niissä aina tekemistä on, mutta kuitenkin niin ihanaa puuhaa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *