HALLOWEEN-KURPITSAN KAIVERTAMINEN + 4 ESIMERKKIÄ
*Kurpitsat saatu Pirilän Kukkatalolta.
Minua on kiehtonut pienestä asti noidat, möröt sekä kummitukset ja siksi varmaan pidänkin halloweenia kiehtovana juhlana. Harmi, että meillä suomessa sitä ei juhlita yhtä suuresti, kuin muita juhlapyhiä. Halloween on onneksi pikku hiljaa löytänyt jalan sijaa meiltä suomestakin ja tuntuu, että sen juhlinta kasvaa vuosi vuodelta lisää. Minun halloweeniin kuuluu aina ehdottomasti kurpitsan kaivertaminen pikkusiskoni kanssa. Pieniä halloween-kurpitsoja myy melkein kaikki marketit ja niitä saa edullisimmillaan noin viiden euron hintaan. Sain Pirilän Kukkatalolta neljä isoa jättikurpitsaa, joiden askartelussa riitti puuhaa moneksi tunniksi. Pirilän Kukkatalo myy tosiaan pieniä, mutta myös jättikurpitsoja ja heidän toimipisteet löydät Raisiosta, Helsingistä, Riihimäeltä, Salosta ja Tuusulasta. Pirilän Kukkatalosta löytyy myös laaja valikoima erilaisia kukkia ja kasveja, ruukkuja ja sisustustuotteita.

KURPITSAN KAIVERTAMINEN
Kurpitsan kaivertaminen on hauska Halloween perinne ympäri maailmaa. Lyhty kestää hyvänä muutaman päivän, ulkona ehkä pari viikkoa, jonka jälkeen se alkaa homehtumaan, eli lyhty kannattaa kaivertaa vasta Halloween-päivänä. Lyhtyyn ei saa laittaa oikeaa kynttilää paloturvallisuuden vuoksi, suosi mielummin led-kynttilöitä ja valosarjoja. Tässä tulee ohjeet perinteisen Jack’ O Latern lyhdyn kaivertamiseen.

Tarvitset:
- Kurpitsa.
- Pieni veitsi.
- Lusikka tai kauha.
- Tussi.
- Paperia ja teippiä.
- Led-kynttilä tai pattereilla toimiva valosarja.
Ohjeet:
- Piirrä ääriviivat kurpitsan hattuun ja leikkaa kansi pois. Voit myös leikata reiän kurpitsan alaosasta.
- Tyhjennä malto kippoon, niin, että kurpitsasta jää jäljellä ainoastaan kuoret. Kurpitsan mallon voi kaivaa ulos kurpitsasta lusikalla tai kauhalla.
- Piirrä paperiin kurpitsan silmät, nenä ja suu. Leikkaa osat paperista ja kiinnitä ne teipillä kurpitsaan. Piirrä paperikuvioiden avulla kurpitsalle kasvot. Voit piirtää kasvot myös vapaalla kädellä, mutta kurpitsa on yleensä sen verran epätasainen, että vapaalla kädellä piirtäminen voi olla haastavaa.
- Kun olet piirtänyt kasvot, voit irroittaa paperinpalat ja aloittaa kaivertamisen terävällä vihannesveitsellä. Ole varovainen ja kaiverra kuviot tussilla piirrettyjen ääriviivojen mukaisesti.
- Kun kurpitsa on valmis, sujauta sen sisään led-kynttilä tai pattereilla toimiva valosarja. En suosittele oikean kynttilän laittamista lyhtyyn, jottei tule tulipaloriskiä.
OKSENTAVA KURPITSA
”Oksentava” kurpitsa on hauska somiste ruokatarjoilussa. Yläosaan kaiverretaan muovikulholle reikä ja kulhoon voi laittaa sipsiä, karkkia tai vaikka salaattia. Oksennus voi olla salsaa, dippiä tai kasviksia.

Tarvitset:
- Kurpitsa.
- Muovikulho.
- Pieni veitsi.
- Lusikka tai kauha.
- Tussi.
- Paperia ja teippiä.
Ohjeet:
- Aseta muovikulho kurpitsan päälle ja piirrä tussilla muovikulhon ääriviivat. Leikkaa muovikulhon kokoinen reikä yläosaan ja kaiverra malto pois.
- Piirrä tussilla kurpitsalle iso suu ja kaiverra suu auki. Piirrä tussilla myös silmät, mutta älä leikkaa silmiä auki, jotta muovikulho ei paista liikaa läpi.
- Aseta muovikulho kurpitsaan ja täytä se sipseillä tai popcorneilla.
- Asettele suuhun ”oksennusta”, joka voi olla salsaa tai vihanneksia.

KURPITSABOOLI
Kurpitsan sisään voi helposti rakentaa näyttävän boolin. Jos haluat käyttää seuraavaa ohjetta, niin suosittelen valmistamaan kurpitsa-boolimaljan samana päivänä, kun juhlat ovat, jotta kurpitsa pysyy kovana ja pystyy kannattelemaan boolimaljan.

Tarvitset:
- Kurpitsa.
- Muovikulho.
- Pieni veitsi.
- Lusikka tai kauha.
- Tussi.
- Paperia ja teippiä.
Ohjeet:
- Aseta muovikulho kurpitsan päälle ja piirrä tussilla muovikulhon ääriviivat. Leikkaa muovikulhon kokoinen reikä yläosaan ja kaiverra malto pois.
- Voit halutessasi kaivertaa kurpitsalle kasvot, mutta itse pidin kurpitsan ilman kasvoja, jotta se pysyy tukevana boolimaljalle.
- Tee haluamasi juomasekoitus boolimaljaan ja aseta malja kurpitsaan.
- Lisää booliin kauha tai vaihtoehtoisesti pillit, josta kaikki voivat maistella boolia.

LEPAKKO O’LATERN
Yksi minun kurpitsoistani oli vino ja se ei pysynyt kunnolla vaakatasossa. Päätin, etten kaiverra sitä ollenkaan, koska naama näyttäisi siinä hassulta. Päätin tehdä kurpitsasta leppakko-laternin, eli leikkasin mustasta pahvista mini lepakoita ja teippasin ne kurpitsaan. Lepakko-laternista tuli oikein söpö koriste Halloween-juhliin.
Tarvitset:
- Kurpitsa.
- Mustaa pahvia.
- Lyijykynä.
- Teippiä.
- Sakset.

NOITAKURPITSA
Tarvitset:
- Kurpitsa.
- Noidanhattu.
- Pieni veitsi.
- Lusikka tai kauha.
- Tussi.
- Paperia ja teippiä.
Ohjeet:
Aloita kurpitsan kaiverrus artikkelin alussa kerrottujen ohjeiden mukaisesti. Kun kurpitsa on valmis, voit asettaa sen sisälle valosarjan. Aseta kurpitsan päälle noidanhattu ja saat hauskan noita-kurpitsan.

Oletko koskaan kaivertanut kurpitsaa? 🙂
LUE MYÖS:
LAHJAVINKKEJÄ: ALLE KAHDENKYMPIN LAHJAT AIKUISILLE
*Sisältää mainoslinkkejä.
Mä olen kartoittanut jo kovasti joululahjoja, sillä olen ostanut jo kaikki paketointitarvikkeet ja sormet syyhyää, että koska pääsen paketoimaan 😀 Bongasin netistä uuden suomalaisen verkkokaupan nimeltään *Makujakauppa.fi. Makujakauppa on erikoistunut keittiö-, kattaus, koriste-, tarjoilu ja leivontatarvikkeisiin. Makujakaupassa on tarjolla tunnettuja tuotemerkkejä edulliseen hintaan ja bongasin täältä todella trendikkäitä ja edullisia joululahjoja aikuisille, joille yleensä lahjan hankkiminen on hankalinta. Ainakin itselläni vaikeuksia tuottaa lahjan keksiminen anopille, appiukolle, mummille ja äidille. Kaupasta löytyy todella paljon laatumerkkejä, mutta myös edullisia design-juttuja. Haluan vinkata tästä uudesta verkkokaupasta teillekkin ja kokosin kymmenen trendikästä alle 20 euron hintaista lahjaa aikuisille 🙂
*KYNTTILÄNJALAT 11,50€
Pakettiin kuuluu kolme kappaletta valkoisia kynttilänjalkoja, joissa on metallinen magneetti pohjassa. Kaikki kolme kynttilänjalkaa ovat eri kokoisia, joten niistä saa tyylikkään asetelman pöydälle tai hyllylle. Kynttilänjalat tuovat modernia tunnelmaa kotiin ja niitä löytyy eri väreinä.
*LASINEN LYHTY / VAASI 12,40€
Kaunista lasista lyhtyä voi käyttää lyhtynä tai vaasina. Lyhdyn ympärille on kääritty suunnittelija Ernst Kirchsteigerin label, joka tuo lyhdylle arvokkuutta. Osta lyhdyn sisälle vielä jokin ihana tuoksukynttilä ja pakkaa setti sellofaaniin. *Osta tästä!
*ORAVAKULHO 14,30€
Tämän ihanan oravakulhon voi täyttää esim. pähkinöillä ja rusinoilla ja kääräistä sellofaaniin. Kun herkut on syöty, niin oravakulho jää lahjansaajalle muistoksi.
*KAKKUVATI 13,40€
Tähän ihanaan kolmikerroksiseen kakkuvatiin voi asetella ihanasti joulusuklaita tai vaikka hedelmiä, kahvia, pähkinöitä yms. Kakkuvadin herkkuineen voi kääriä sellofaaniin ja solmia kauniilla narulla tai jättirusetilla. *Osta tästä!
*IITTALAN KIVI-KYNTTILÄLYHTY 14,30€
Iittalan klassikko Kivi-kynttilälyhty on varmasti mukava lahja. Kivi-lyhtyä saa eri väreinä ja voit valita juuri lahjansaajan persoonalle ja hänen sisustukseensa sopivan värin. Kivi-sarjan on suunnitellut Heikki Orvola.
*KANKAINEN SÄILYTYSKORI 14,60€
Säilytyskoreja tarvitsee aina ja tämä kankainen versio on sen verran upea, että sitä kehtaa pitää myös sisustuselementtinä. Säilytyskoriin voi laittaa mukaan joulukukan tai jonkin huonekasvin ja sellofaaniin pakattuna se näyttää upealta. *Osta tästä!
*RISTINOLLA JUOMAPELI 14,30€
Juomapeleistä pitäville voi hankkia hauskan ristinolla-juomapelin, joka sisältää lasisen pelilaudan ja yhdeksän shottilasia. Juomapeli toimii myös kauniina yksityiskohtana esim. poikamiesboksin sisustuksessa. Lahjan mukaan voi kääriä shottipullon. *Osta tästä!
*OLUTLASIT 14,30€
Oluen ystäville voi ostaa lahjaksi olutlasit ja kääriä mukaan jonkin erikoisoluen. Nämä lasit toimivat olutlaseina tummille sekä vaaleille olueille.
*VIINIJÄÄHDYTIN 14,30€
Viinin ja skumpan juojalle viinijäähdytin on mieluinen lahja. Viinijäähdytin pitää viinin tai kuoharin kylmänä kaksi tuntia, joten tämä on myös täydellinen piknik-varuste. Jäähdyttimessä on tarra, jonka saa säädettyä erikokoisille pulloille sopivaksi. Osta viinijäähdyttimeen vielä pullo viiniä tai kuohari ja laita lahja pulloille sopivaan lahjalaatikkoon. Ikeassa on myynnissä tänä vuonna upeita pullolaatikoita, jonne viinijäähdytinkin mahtuu. Voit myös kääriä tämän kombon sellofaaniin. *Osta tästä!
*MUUMI-PARAFIINIKYNTTILÄ 18,30€
Muumien ystäville sopii ihana suomalaisen Muurlan parafiinikynttilä, joka on valettu emalimukiin. Kynttilän paloaika on 20 tuntia ja kun kynttilä on palanut, voi mukin ottaa käyttöön. *Ps. nyt tarjouksessa 15,90€.
Sellofaanin kanssa sopii hyvin paksut narut ja rusetit. Solmintanaruun voi kiinnittää kauniisti esim. käpyjä, joulupalloja tai kuusenoksia. Viimeistelty paketti tekee lahjasta upean ja on varmasti saajalle mieluinen. Sellofaaniin pakatut lahjat voi vielä halutessaan laittaa lahjakassiin. Joko sinä olet tehnyt lahjahankintoja? 🙂


10









