MITEN PUOLISOSI NÄKYY KOTONANNE?
Tämän artikkelin ei ole tarkoitus loukata ketään, vaan artikkeli on koottu huumorimielessä. Mieheni erikoiset tavat ärsyttävät minua ja tiedän kyllä, että olen itsekin aika raskas kaiken maailman tapojeni kanssa. Lisäilen aina välillä Instagramin puolelle kuvia ja videoita mieheni ärsyttävistä tavoista, kuten partakarvoista ympäri vessan lavuaaria ja olen saanut aina teiltä hirveästi viestejä, että ”hei minunkin mies tekee noin”. Olen saanut kuulla teiltä vaikka mitä miesten outoja ja ärsyttäviä tapoja ja päätin kerätä nyt oikein tänne blogiin oman mieheni raivostuttavia tapoja. Jos mieheni lukee tämän, joudun luultavasti ulkoruokintaan anopista puhumattakaan 😀 Iina Hyttisen blogissa juteltiin muutama kuukausi siitä, miten lapset näkyvät kotona ja koska lapsia ei ole, niin siitä se idea lähtikin: näin mieheni näkyy kotonamme.
PARTAKARVAT
Kun parta alkaa rehottaa, niin ensin mies pohtii kolme päivää sitä, että onko se jo liian pitkä ja pitäisikö se ajaa. ”Ajan parran illalla” vaihtuukin aamuun ja sitten taas seuraavaan aamuun ja kun vihdoin mies saa jonkin inspiraation tuon parran ajaa, on se aivan mahdottomuus, että ne partakarvat voisi suihkutella pois lavuaarista ajamisen jälkeen 😀

KOKKAAMINEN
Teen meillä aina kaikki ruoat kotona, sekä myös eväät miehelle töihin. Se on aina ollut niin, koska itse tykkään laittaa ruokaa ja miestä ruoanlaitto ei juurikaan kiinnosta. Jos olen yötä pois kotoa tai vaikka sairaana, niin on mahdottomuus, että mies tekisi ruokaa itselleen. Jos mä en ole tehnyt ruokaa valmiiksi jääkaappiin, niin mies käy grillillä tai vanhemmilla syömässä. Jos ja kun mieheni jotain kokkaa on se tyyliä uuni päälle ja ranskalaiset uuniin tai sitten hän grillaa makkaraa, mutta grilliä ei tietenkään voi pestä heti käytön jälkeen. Jos tulen jostain reissusta kotiin on turha odottaa, että jääkaapissa olisi mitään muutakuin jokin kuivunut kebab 😀

MÄ TEEN SEN KOHTA
Olen toiminnan nainen ja selviydyn kyllä melkein kaikesta aina itse, sillä olenhan asunut jo 17-vuotiaasta saakka omillani. Joskus saatan tarvita apua, jos vaikka jokin tavara pitäisi laittaa takaisin ylähyllylle tai esim. jokin hylly pitäisi porata seinään. Kun pyydän miestäni tekemään jotain, sitä ei voi koskaan tehdä heti, vaan vastauksena on aina ”kohta” tai teen sen huomenna aamulla ja se ei koskaan tapahdu seuraavana aamuna, niinkuin ei parran ajokaan. Esimerkkinä: tulimme helmikuussa Espanjasta ja pyysin miestä viemään matkalaukut varastoon, koska en uskalla sinne itse mennä hämähäkkien takia. Matkalaukut seisoivat eteisessä yli kolme viikkoa ennen kuin mies sai ne laitettua varastoon 😀
KAUPPAKASSIT
Kun tulemme kaupasta, ostosten purku sujuu hienosti jääkaappiin, mutta ostoskassien laittaminen kaappiin on mahdottomuus ja ne on aina jätettävä keittiön lattialle lojumaan. Myös ostetut kuiva-ainekaappeihin menevät tuotteet jäävät tiskipöydälle ja saan aina itse nostella ne siitä kaappeihin.

VAATEKASAT
Likaiset vaatteet on pakko kerätä aina tietokone-tuolille tai sitten ne laitetaan takaisin vaatekaappiin myttynä, koska olisihan se liian rankkaa viedä ne vessan pyykkikoriin. Kun miehellä on lähtö jonnekin vaikka juhlimaan, ihmettelee hän miksi se yksi paita, jonka hän haluaisi laittaa on likaisena jossain. Ja silloin jos hän on saanut päähänsä laittaa sen likaisen paidan, niin mikään muu ei ole vaihtoehto.

TYHJENEVÄT PURKIT
Jos maitopurkissa on jäljellä liru, niin sitä lirua ei voi käyttää vaan on pakko avata uusi purkki. Ja mä saan käyttää aina kaikki jämät. Sama pätee myös suihkugeeleihin ja hammastahnoihin. Saan kuukausittain tyhjentää suihkuhyllyn, kun se on täynnä puolikkaita jämäpurkkeja. Musta tuntuu välillä, että olen komposti, sillä sama on ruoan suhteen – mä syön jämiä, kun äijä vetää jo uusia 😀
LATTIAN KUIVAUS
Suihkussa käymisen jälkeen on aina kauhea kiistely kumpi kuivaa lattian. Eikö se niin mene, että se kuivaa joka tuli viimeiseksi suihkusta. Lattian kuivaaminen voi ilmeisesti olla välillä yllättävän rankkaa.

ROSKAT
Meillä on pahvin ja paperinkeräys sen verran kaukana, että sinne on pakko mennä autolla. Kerään aina pahvit ja paperit erikseen paperikasseihin ja pahvilaatikoihin, joita minulle kertyy yllättävän paljon. Monesti pyydän miestä ottamaan (tai kannan valmiiksi itse autoon) pahvit ja paperit. Niiden tiputtaminen roskiin on vain ilmeisesti liian haastavaa, sillä aina kun avaan auton peräluukun on ne antamani roskat siellä edelleen 😀

Toivottavasti kellään ei mene tämä nyt tunteisiin, tämän oli tarkoitus olla hauska lista oman mieheni ärsyttävistä tavoista. Kukaan ei ole täydellinen – mikä puolisosi tapa sinua ärsyttää eniten?
KAUHUKESKIVIIKKO: THE HAUNTING – PAHOLAISTALO
Tervetuloa kauhukeskiviikon pariin! Katson paljon kauhuelokuvia ja tässä postaus-sarjassa esittelen joka keskiviikko yhden suosikki kauhuelokuvani. Toivottavasti tekin löydätte uutta hyytävää katsottavaa tai muistatte jonkin unholaan jääneen elokuvan uudelleen 🙂
THE HAUNTING – PAHOLAISTALO (1999)
Tänään on vuorossa The Haunting – Paholaistalo, joka on uusinta-versio vuonna 1963 julkaistulle elokuvalle Yö Kauhujen Talossa. Olen katsonut tämän leffan tosi monta kertaa ja jotenkin kaikki kummituskartano teemaiset elokuvat putoavat minuun. Elokuva on jo vanha ja vaikka katsoin sen taas juuri viikko sitten, niin sain edelleen käsikarvat ja niskavillat pystyyn. Tunnen itseni kyllä todella vanhaksi, sillä tämä elokuva on jo 20-vuotta vanha ja tuntuu, että juurihan se vasta ilmestyi videovuokraamoihin.

JUONI
Muutama unihäiriöistä kärsivä henkilö valitaan lehti-ilmoituksen kautta testiin, jossa tutkitaan unettomuutta ja pelkotiloja. Theo, Luke, Mary ja Nell kutsutaan vanhaan kartanoon, jossa kartanon rakentanut isäntä Kreivi Hugh Crain yhä muka kummittelee. Ensimmäisenä iltana yksi koehenkilöistä Mary kertoo tuntevansa talossa kummittelua ja yhtä-äkkiä hän saa iskun silmäänsä ja hänet viedään sairaalahoitoon ja pois talosta. Unitutkimukseen päätyneet naispuoliset koehenkilöt Nell ja Theo alkavat kokea tämän jälkeen outoja tapahtumia, mutta tutkimusta johtava David ei usko sitä lainkaan. David kertoo koehenkilöille kartanon karmivaa historiaa, mutta kaikki pitävät tarinoita aluksi pelleilynä. Kummittelua alkaa kuitenkin tapahtua toistuvasti ja koehenkilöt alkavat epäilemään, että joku tekee heille pilaa. Tutkimusta johtava David päättää parin päivän jälkeen perua unitutkimuksen, koska se tuntuu liian vaaralliselta ja koehenkilöt alkavat vähitellen seota.
Tohtori ja koehenkilöt eivät pääse kuitenkaan kartanosta ulos, sillä yksi koehenkilöistä Nell paljastuu Kreivi Cranen perilliseksi ja Cranen henki ei päästä heitä pois kartanosta. Nell haluaa vapauttaa Kreivi Cranen murhaamien lapsien haamut ja Cranen haamu käy tämän jälkeen todella agressiiviseksi. Kummitteleva Crane tappaa pikkuhiljaa kartanossa olevia koehenkilöitä ja Nell päättää pysäyttää Kreivi Cranen lopullisesti. Tykkäsin elokuvasta hirveästi ja siinä oli todella pelottavia hetkiä ja erityisesti mieleeni on jäänyt se, kun yhden murhatun lapsen haamu tuli verhojen kautta lakanoihin ja haamun kasvot näkyivät tyynyssä – kääk.
Mun mielestä elokuvassa on hyvä tarina ja missään kohdassa ei tule ns. tylsää hetkeä vaan elokuva pitää mukanaan loppuun saakka. The Haunting päättyy sinänsä yllättävästi, että päähenkilö kuolee ja jää vapauttamaan murhattujen lasten henget kartanosta. Näin vanhemmiten on huvittavaa, että Owen Wilson näyttelee kauhuelokuvassa, koska olen nähnyt häntä ainoastaan komedioissa ja jotenkin hänen hahmonsa huvittaa minua. Pääosan näyttelijä Nell näyttelee myös Kirottu -elokuvissa ja hän kyllä osaa kauhuroolit paremmin kuin hyvin.

REMAKE
Elokuva on uusinta-versio vuonna 1963 tehdylle elokuvalle: Yö kauhujen talossa. En ole nähnyt tuota kyseistä elokuvaa, mutta mun pitäisi kyllä ehdottomasti saada se käsiini, koska tykkäsin tästä uusinta-versiostakin niin kovin.
HAUSKAA
Paholaistaloa oli käytetty hauskasti kauhu-komediassa Scary Movie 2. Mun mielestä se oli vaan niin hauska leffa ja siinä hyvin oli tehty hyvää pilaa The Hauntingista – kannattaa katsoa!

TÄHDET
ARVOSTELUT
IMDb:ssä The Haunting oli saanut arvonsanaksi 4.9. Itse annan elokuvalle arvosanan 8, sillä se on viihdyttänyt eli kauhistattunut minua aina, kun olen sen katsonut (eli about kymmenen kertaa). Iso kauhukartano, kuolleiden lasten aaveet ja pelottava Krevin haamu olivat sellaisia asioita, jotka kiinnostivat minua. Koko juoni oli toimiva ja myöskin loppu oli yllättävä – suosittelen.
Katso elokuva
Katso elokuva YouTubesta pätkissä tästä tai vuokraa koko elokuva tästä.



16