Hae
Diiskuneiti

PÄIVÄ RAISION UUDESSA HOPLOPISSA + TARJOUS

*Sisältää mainoslinkkejä

Sain Buzzadorilta liput Raision uuteen HopLopiin ja koska itselläni ei ole lapsia, päätin viedä 12-vuotiaan pikkusiskoni sinne peuhaamaan. Myös äitini lähti mukaan ja onkin ihan mahtavaa, että aikuiset pääsevät HopLopiin täysin ilmaiseksi. Moni aikuinen istuskeli sohvilla läppärit sylissä, ilmeisesti töitä tehden, mutta me menimme äidin kanssa siskoni mukaan peuhaamaan. Raision HopLop sijaitsee Ikeaa vastapäätä ja sinne pääsee helposti bussilla numero 300, joka lähtee Turun puutorilta.

Sisääntullessa ensimmäiseksi vastaan tulee naulakot, jonne vaatteet jätetään ja sitten vasta käydään maksamassa liput. Kassaa vastapäätä on myös lukolliset kaapit, jotka ovat kylläkin maksullisia. Ravintola sijaitsee kassan vieressä ja koko muu talo onkin peuhumaata. Mä en ole ikinä käynyt HopLopissa, Leo’s Leikkimaassa tai Mehukattimaailmassa, joten en oikein osannut odottaa mitään. Äitini ja siskoni sanoivat heti, että tämä Raision HopLop on ihan eri luokkaa verrattuna muihin ja me kaikki oltiin ihan silmät pyöreinä, sillä viidakkomainen sisustus oli todella upea.

Me kaikki lähdettiin heti kiipeämään ison tulivuoren päälle, jonne meistä ainoastaan siskoni selvisi, sillä me pudottiin äitini kanssa kesken kiipeämisen ja pyörittiin ihan hylkeinä sieltä alas. HopLopissa oli todella monipuolisesti erilaisia juttuja ja mun lemppareita oli ehdottomasti liukumäet ja trampoliini. Siellä oli myös sellainen kaareva mäki, jota laskettiin renkailla. Jotkin radoista oli oikeasti todella vaikeitakin ja sen takia ihan pienimmille lapsille löytyi oma leikkipaikka.

HopLopissa peuhaaminen meni kyllä kunnon treenistä, nimittäin 1,5 tunnin jälkeen oltiin kaikki ihan hiessä ja loppu. Mun mielestä oli ärsyttävää, että vesipulloille (en ainakaan nähnyt) ollut mitään paikkaa, vaan vesipulloa piti raahata koko aika mukana.

Käytiin ravintolassa syömässä, itse otin lohikeiton ja siskoni ja äitini ottivat lihapullat muussilla. Lohikeitto oli hyvää ja oli positiivinen yllätys, että lihapullat leivotaan gluteenittomista korppujauhoista – ihan mahtavaa! Oli mukava nähdä, että listalta löytyi paljon kotiruokaa ja salaatteja, sillä tuntuu vähän utopistiselta, että lapset leikkii pari tuntia ja sitten nälkä tyydytetään roskaruoalla. HopLopista löytyi myös erilaisia synttärihuoneita, mutta mielestäni vessoja olisi voinut olla enemmän. Me satuimme paikalle juuri hiljaiseen aikaan aamusta, mutta uskon, että vessaan ja ravintolaan saa kyllä jonottaa, jos osuu pahimpaan sesonkiaikaan.

Meillä oli kyllä super kiva päivä ja tässä jo mietinkin, että kenen lapsen voisin kaapata, että pääsisin taas uudestaan HopLopiin. Offerillalla on nyt menossa aika hyvä tarjous, nimittäin lipun kaikkiin Suomen HopLopeihin saa -33% eli 12 eurolla, kun normaalisti se maksaa 18€. *Lunasta tarjous tästä.

AURINKOINEN VIIKONLOPPU SAARISTOSSA

Mies piti yhden viikon kesälomaa viime viikolla ja päätettiin extemporena vuokrata Teersalosta mökki kahdeksi päiväksi. Olin jo talvella nähnyt Instagramissa mainoksen uusista ”bilemökeistä”, joita oltiin rakennettu ravintola Wanhan Salakuljettajan kylkeen Teersaloon. Wanha Salakuljettaja sijaitsee Naantalissa Velkuan venesataman yhteydessä ja kesäisin siellä käy esiintymässä paljon kotimaisia artisteja, joiden vuoksi mökit on rakennettu, että bilekansa pääsee illan päätteeksi mökkeihin nukkumaan. No me ei mitään bilettäjiä olla, eikä meidän aikaan siellä ollut edes ketään esiintyjää, mutta haluttiin päästä nauttimaan saaristolaismeiningistä.

Liedosta saariston rengastietä pitkin Teersaloon ajoi noin 50 minuuttia. Käytiin hakemassa eväät Raision kauppakeskus Myllystä ja kun saavuimme Teersaloon aurinko porotti jo ihan täysiä. Valittiin kyllä hyvä hetki mökkeilylle, sillä meidän kohdallemme osui varmasti koko kevään lämpimämmät päivät. Mökki kustansi 55€/ yö ja rantasaunan sai varata itselleen 25€/tunti. Otettiin mökki koko viikonlopuksi ja varasimme tunnin saunavuoron lauantaille, jolloin minä kävin heittämässä meressä talviturkkini 😉

Mökki oli todella pieni ja siellä ei ole keittiötä tai jääkaappia eikä edes vessaa, mutta tämä oli siis ihan tiedossamme mökkiä varatessa. Mökkiläiset saivat käyttää rantasaunan ja ravintolan vessoja sekä suihkuun pääsi aamuisin rantasaunalle. Meille tuotti eniten päänvaivaa eväät, sillä mitäs otat kuumaan mökkiin, jossa ei ole jääkaappia eikä edes mikroa. Onneksi fiksuna naisena otin mukaan vedenkeittimen, niin saimme keitettyä pikakahvia, nuudeleita ja puuroa. Lisäksi meillä oli mukana hedelmiä, karjalanpiirakoita ja naksuja. Kävimme ekana iltana syömässä Wanhassa salakuljettajassa, jossa myydään pizzoja, hamppareita, salaatteja, kanakoreja tms. Hintataso oli korkeahko ja olin vähän ihmeissäni, että gluteenittomasta pizzapohjasta pyydettiin 3€ lisä – aika hävytön 😀 Kävimme perjantai-iltana ottamassa ravintolassa vielä drinksut ja katsottiin Suomen peliä ja sen jälkeen painuttiinkin jo nukkumaan.

Toisena päivänä miehen vanhemmat tulivat kahvittelemaan mökillemme ja anoppi halusi tarjota meille ruoat – ilmainen ruoka kelpaa aina, heh. Tien toisella puolella sijaitsi ravintola nimeltään Rantaklubi, joka oli sisustukseltaan ihanan kasari ja päätimme kokeilla sitä, koska olimme jo syöneet edellisenä iltana Wanhassa Salakuljettajassa. Rantaklubissa ruoka oli todella paljon edullisempaa, eikä gluteenittomasta pohjastakaan pyydetty lisämaksua. MUTTA pakko kyllä sanoa, että Wanhan salakuljettajan pizzat olivat paljon parempia, vaikka se gluteeniton lisä ärsyttikin. On kyllä hienoa, että nykyään gluteenittomuus on yleistynyt, sillä en olisi ikinä uskonut, että jostain saaristolaiskylästä saisi gluteenitonta pizzaa!

Kun anoppi ja appiukko lähtivät, niin kaveri pariskunta pöräytti mökille moottoripyörällä. Käytiin yhdessä saunomassa ja heittämässä talviturkit sekä istuskeltiin mökin terassilla. Miestä kismitti, kun olutta ei saanut mihinkään kylmään, joten kerrankin mulle oli etua siitä, että olen valkoviinin lipittäjä, koska se kyllä menee lämpimänäkin 😀

Mökki oli päivisin kuin pätsi, mutta onneksi ikkunan sai kokonaan auki, koska siinä oli ötökkäverkko. Nukuimme molemmat yöt ikkuna auki ja en ole hetkeen nukkunut niin hyviä unia, kuin tuolla mökillä. Raikas meri-ilma ja meren liplatus tuudutti mut kyllä hyvin uneen.

Sunnuntaina mökki piti luovuttaa 12 pintaan ja yllättäen mä olin taas herännyt jo kahdeksalta. Sain tehtyä mökillä muutamat tuotekuvaukset blogiin ja nauttisin puuroa ja kahvia laiturilla. Meillä oli jotenkin tosi ihana ja rento viikonloppu ja mökkeily on kyllä ihanaa. Kannattaa käydä testaamassa nuo Wanhan salakuljettajan mökit, mutta ei siellä varmaan paria päivää enempää viihdy ilman jääkaappia. Wanhan salakuljettajan ravintola on joka päivä auki 1.9 saakka ja mökit ovat myös vuokrattavissa sinne saakka. Ravintolasta voi vuokrata myös neljäksi tunniksi saunalautan, se jäi kyllä houkuttamaan meitä kaikkia kovasti. Kurkkaa lisää infoa mökeistä ja saunalautasta tästä.

Pidätkö sinä mökkeilystä ja oletko käynyt Teersalossa? 🙂