Olen viime vuosina esitellyt täällä blogissa aina vuoden parhaat kauneus & lifestyle -joulukalenterit aikuisille. Artikkelit ovat olleet joka vuosi niin suosittuja, että tämä aihe saa jatkoa myös tänäkin vuonna. Olen tässä syksyn mittaan ottanut yhteyttä eri yrityksiin ja selvittänyt millaisia aikuisille tarkoitettuja joulukalenterita on tulossa myyntiin tänä vuonna. Kaikki tässä artikkelissa olevat joulukalenterit ovat tilattavissa suomalaisista verkkokaupoista ja olen lisännyt kalenterin oheen aina hintatiedot, sekä mistä kalentereita voi ostaa ja koska. Muistakaa tilata joulukalenterit ajoissa, ne tuntuvat joka vuosi loppuvan kesken.
SLURP kahvi-joulukalenteri sisältää 24 pussia tuoretta kahvia kotimaisista pienpaahtimoista. Mukana on kaikkiaan 15 pienpaahtimoa ympäri Suomen. Kahvit paahdetaan vasta juuri ennen toimitusta, joten ne ovat todella tuoreita. Voit valita kahvit joko suodatinkahvina tai papuina. Tätä joulukalenteria on saatavissa vain rajoitettu erä. Mun mielestä tämä sopii hyvin esim. pariskunnan yhteiseksi joulukalenteriksi, sillä on ihana maistella yhdessä aamuisin erilaisia kahveja. Tein syksyllä SLURPIN kanssa yhteistyötä ja minulle tuli puolen vuoden ajan kahvit suoraan kotiin. Mitä mieltä olin palvelusta? Sen pääset lukemaan tästä.
Bath & Body sisältää ihania tuotteita kylpyyn ja suihkuun. Jos rakastat kylpemistä ja saunomista, voisi tämä kalenteri olla sinulle täydellinen. Kalenterista tulee 24 tuotetta ja osa niistä on matkakokoisia. Kalenterin hinta on edullinen ja puteloita voi säästää mukaan esim. reissuille.
Jouluiset teekalenterit ovat edullisia ja terveellisiä vaihtoehtoja joulukalenterin hankintaan. Edullisen hinnan vuoksi näitä on kiva ostaa myös lahjaksi joulun odotukseen. Joulukuun aamut on ihana aloittaa kuumalla kupilla herkullista teetä.
Hinta: alkaen 4,95€ | Saatavuus: Hyvinvoinnin.fi –*verkkokauppa | Kuva: Pukka.
Lakrids by Bülow – LAKRITSIKALENTERI
Tänä vuonna on myynnissä jo klassikoksi muodostunut Lakrids by Bülow -joulukalenteri. Kaikki lakritsit ovat gluteenittomia ja joulukalenteri sisältää 309 gramman edestä lakritsia ja suklaata sisältäviä namupaloja.
Hinta: 39,90€ | Saatavuus: Domdom -verkkokauppa – osta tästä! | Kuva: Lakrids by Bülow.
DERMOSIL – HOLLY JOLLY JOULUKALENTERI
Dermosil tuo myös tänä vuonna myyntiin oman joulukalenterinsa, joka kantaa nimeä Holy Jolly. Kalenteri sisältää pelkästään Dermosilin tuotteita. Kalenteria on valmistettu vain rajoitettu erä ja hinta on mukavan edullinen: 42,50€. Kalenteri sisältää kaikkea kivaa ihonhoidosta, meikkeihin ja tarvikkeisiin. Mukana on myös minikokoisia tuotteita vartalolle ja hiuksille. Kalenterista löytyy mm. Skin Solutions, Sensitive ja Nature -sarjan tuotteita ja kalenteri onkin mainio tapa tutustua Dermosilin tuotteisiin. Ostin pari vuotta sitten Dermosilin joulukalenterin äidilleni ja hän tykkäsi siitä kovasti. Dermosilin tuotteet ovat laadukkaita, mutta silti edullisia.
KICKS joulukalenteri sai viime vuonna hirmuisen suosion ja tänä vuonna Kicks tuo myyntiin kaksi erilaista joulukalenteria: KICKS Christmas Calendar sekä 24 Days Of Beauty – Beauty Advent calendar! Näitä joulukalentereita myy ainoastaan KICKS myymälät ja verkkokaupat. Sain molemmat kalenterit PR-lahjana ja olen tehnyt kalentereista oman postauksen, jossa paljastan mm. molempien kalenterin sisällön – postauksen pääset lukemaan *tästä!
Hinta: alkaen 44,90€ | Saatavuus: KICKS –*verkkokauppa
YANKEE CANDLE – KAKSI ERILAISTA JOULUKALENTERIN
Yankee Candle tuo tänä vuonna myyntiin kaksi erilaista kynttiläkalenteria. Minulla oli viime vuonna Yankee Candlen tuikkukalenteri ja tykkäsin siitä ihan hirveästi. Oli ihanaa sytyttää joulun tuoksuinen tuikku heti aamusta palamaan. Kaikki tuikut tuli poltettua aattoon mennessä eli yhtään tuikkua ei jäänyt mihinkään pyörimään. Edullisemmassa kalenterissa on 24 luukkua ja se sisältää 8 erilaista tuoksua. Jokainen tuoksu tulee kalenterista kolme kertaa. Lisäksi mukana on tuikkukippo. Tuoksuina mukana on mm. cinnamon stick, christmas cookie, snowflake cookie ja christmas magic. Kalliimmassa kalenterissa on 24 luukkua ja niistä 12 sisältää votiivikynttilän! Tuoksutuikkuja kalenterista löytyy yhteensä kuusi erilaista ja niistä jokaista tulee kaksi kappaletta. Kalenterin mukana tulee myös kaunis jouluinen kippo kynttilöille. Tuoksuina mukana on mm. winter wonderland, frosty gingerbread, after sledding, evergreen mist, candleit cabin, pomegranate gin fizz.
Lumenen joulukalenteri oli viime vuonna yksi suosituimmista joulukalenterista ja se myytiin loppuun todella nopeasti. Lumenen kalenterissa on yhteensä 24 luukkua joista 16 niistä sisältää tuotteita ihonhoitoon ja loput 8 tuotetta ovat meikkejä.
Hinta: alkaen 84,90€ | Saatavuus: Lyko.fi –*verkkokauppa | Kuva: Lumene.
ESSENCE – KAKSI ERILAISTA JOULUKALENTERIA
Ihana essence toi tänä vuonna myyntiin kaksi erilaista joulukalenteria ”Spread The Magic” sekä ”DIY Make Your Own Advent Calendar”. DIY -kalenteri tuli myyntiin ainoastaan Lykon verkkokauppaan ja se myytiin välittömästi loppuun. Spread The Magic joulukalenteria voi tilata vielä Tokmannin verkkokaupasta sekä niitä voi löytää satunnaisesti Cittareista. Olen kirjoittanut erillisen postauksen Essencen joulukalentereista, jossa kerron tarkemmin niiden sisällöstä, sen pääset lukemaan tästä!
Essie on varmaan yksi maailman suosituimmista kynsilakkamerkeistä. Kaikissa Essien kynsilakoissa on todella kestävä koostumus ja lakkoja löytyy monissa ihanissa sävyissä. Essien kynsilakkapurkeissa on iso leveä sivellin, joten kynsilakan levittäminen on helppoa. Lakat eivät sisällä myrkkyjä kuten. formaldehydia, tolueenia tai dibutyyliftalaattia. Itse rakastan kynsilakkoja ja niitä löytyykin iso purkillinen meikkipöydältäni. Tämä kynsilakka -joulukalenteri kiinnostaa ainakin itseäni todella kovasti, sillä Essien kynsilakat ovat tosi laadukkaita. Kalenteri sisältää 8 täysikokoista kynsilakkaa, 6 kynsitarviketta ja 10 mini kynsilakkaa.
Mulla on ollut kolmena edellisenä vuonna The Body Shopin joulukalenteri ja olen ollut ihan älyttömän tyytyväinen heidän joulukalentereihin. TBS:n joulukalenterit sisältävät erilaisia shampoita, meikkejä, voiteita, kasvovesiä, meikinpoistoaineita, saippuoita, meikkivälineitä, tuoksuja, huulivoiteita ja kynsilakkoja. Kalenterien mukana tulee myös kausituotteita, jotka eivät muuten ole ympärivuotisessa myynnissä.
The Body Shopilla on tänä vuonna myynnissä kolme erilaista joulukalenteria ja olen kirjoittanut niistä erillisen postauksen, jonka pääset lukemaan *tästä!
Hinta: alkaen 79,90€ | Saatavuus: The Body Shop myymälät & *verkkokauppa. | Kuva: The Body Shop.
KAKSI suklaakalenteriA vegaaneille
Ruohonjuurella on myynnissä tänä vuonna kaksi erilaista suklaakalenteria vegaaneille. Ensimmäinen kalentereista on suositun Superfudgion suklaakalenteri ja sen hinta tulee olemaan 5,95€. Toisena vegaanisena suklaakalenterina myyntiin tulee Moo Free -kalenteri hintaan 7,99€
Hinta: alkaen 5,95€ | Saatavuus: Ruohonjuuri myymälät ja verkkokauppa. | Kuvat: Ruohonjuuri.
Aiotko sinä hemmotella itseäsi tänä vuonna ja ostaa oman joulukalenterin? 🙂
Pidän syksystä ja se on ollut mulle ollut aina sellaista tosi inspiroivaa aikaa. Tuntuu, että syksy on mulle vähän kuin uusivuosi ja juuri syksyisin mulla on sellainen ”new year – new me” fiilis. Loppuvuosi on yleensä aina täynnä kaikkia kivoja juttuja ja menemisiä ja syksyn sekä loppuvuoden kalenteri alkaakin jo pikkuhiljaa hahmottua. Monet vihaa marraskuuta, koska se on vuoden pimein kuukausi. Mä taas oikein odotan marraskuuta, koska silloin on mun synttärit ja saa laittaa joulukoristeet – joulukuusesta puhumattakaan 😉
Teen aina syksyisin perinteisen reissun mamman luokse vanhaan kotikaupunkiini Uuteenkaupunkiin. Mamma on ollut minulle ihan hirveän tärkeä ja rakas pienestä saakka. Hän on hoitanut minua ja touhunnut kanssani koko elämäni, joten nyt kun hän on jo vanha, on ihana antaa hänelle vähän takaisin viettämällä hänen kanssaan aikaa. Yleensä kokkailen meille brunssit, juhla-ateriat yms ja vietetään kunnon hemmoittelupäiviä. Käyn hänen puolestaan kaupassa, vien roskat, siivoan. Höpötellään ja ei ole kiire mihinkään. Mamma on best!
2. YSTÄVÄN YRITYKSEN 10-VUOTIS JUHLAT
Rakkaan ystäväni Reetan kauneus-salonki Salossa täyttää jo 10-vuotta! Olen kyllä hirmuisen ylpeä Reetasta, joka on voinut työllistää itsensä näin monen vuoden ajan omalla yrityksellään. Ceciliin liittyy ihania muistoja ja en ihmettele, sillä siellä on tullut vietettyä melkein koko nuoruusaika ripsiä, kynsiä ja hiuksia laittaen. Lokakuun alussa matka suuntaa siis Saloon juhlistamaan Cecilin pyöreitä.
3. KISSAKAHVILAAN
Olemme todella läheisiä 13-vuotiaan pikkusiskoni kanssa ja hän rakastaa suuresti kissoja. Ajattelin yllättää hänet nyt syksyllä ja viedä hänet Helsingin tai Tampereen kissakahvilaan – hän ihastuu varmasti ikihyviksi. Samalla päästään pienelle reissulle tekemään kaikkea kivaa.
4. PR-TAPAHTUMAT
Bloggaajana saan useasti kutsuja erilaisiin PR-tapahtumiin, mutta koska ne kaikki järjestetään aina Helsingissä olen melkein aina estynyt menemään. Täältä maalta kestää noin 3 tuntia päästä Helsinkiin, niin edestakaisin matkat 6 tuntia eivät oikein houkuttele. Tänä syksynä ajattelin repäistä ja mennä jonain päivänä kiertämään PR-tapahtumia ja toimistoja.
5. HALLOWEEN
Rakastan Halloweenia ja odotan sitä jo innolla. Olen melkein joka vuosi järjestänyt jonkinlaiset Halloween-partyt ja sellaiset ajattelin myös tänä vuonna pienimuotoisesti järjestää. Ajattelin Halloween-viikonlopun perjantaina järjestää lastenjuhlat ja lauantaina olisi sitten aikuistenjuhlat. Rakastan naamiaisasuja ja Halloweenin karnevaalitunnelmaa.
6. I LOVE ME MESSUT
Olen viimeksi ollut I Love Me -messuilla vuonna 2017 ja silloinkin olin koko messuviikonlopun töissä siellä. Nyt ajattelin repäistä ja lähteä tänä vuonna messuille ihan asiakkaana. Mukaan otan pikkusiskoni ja tarkoitus olisi viettää oikein yö jossakin Helsingin hotelleista ja antautua oikein kunnolla messuhuumaan.
7. HÄÄPUVUN ETSINTÄREISSU TALLINNAAN
Yksi ystävistäni menee naimisiin ensi kesänä ja meillä olisi tarkoitus lähteä Tallinnaan katsomaan hääpukuja, sekä viettämään aikaa tyttöjen kesken. Tarkoitus olisi uppoutua hääpukujen maailmaan, syödä jossain ihanissa ravintoloissa ja siemailla ehkä viiniä. Olemme pohtineet, että lähtisimme matkaan marraskuussa, joten silloin siellä voisi ehkä olla jo Tallinnan joulutori pystyssä – tälläisenä jouluhulluna tulen varmasti sekoamaan.
8. VAIKUTTAJAMEDIAN PARTYT
Vaikuttajamedia järjestää marraskuussa partyt Helsingissä ja sinne on päästävä, koska olisi niin ihanaa nähdä kaikkia meidän bloggaajia. Olen todella huono lähtemään mihinkään juhliin, varsinkin jos kaikki ovat tuntemattomia ja avecia ei saa ottaa. MUTTA nyt aion kerätä rohkeuteni ja näihin juhliin menen.
9. OMAT SYNTTÄRIT
Minun synttärini ovat 24.11 ja odotan tuota päivää ehkä siksi niin kovin, koska silloin saan laittaa joulukuusen. Tuo päivä on jo perinne, että synttäreiden kunniaksi pystytetään kuusi ja kaivetaan muutkin joulukoristeet esiin.
ALEKOODI
Tuossahan tuota touhua riittää loppuvuodeksi. Joulukuulle en aio tehdä mitään muuta suunnitelmia, kuin nauttia jouluisesta tunnelmasta ja joulukalenterien avaamisesta. Onko sinulla jo suunnitelmia loppuvuodelle? 🙂
Kuvissa näkyvä ihana *Polar Bear -takki on Junkyardin valikoimasta ja päälläni on koko L. Takki on aika reipasta kokoa eli yksi pienempi koko olisi riittänyt mainiosti. Mieheni taas repäisi ja kertoi, että näytän näissä kuvissa ihan suohirviöltä – hän se osaa aina kehua! Saatte blogini synttäreiden kunniaksi koodilla DIINA15 kaikista *Junkyardin tuoteista -15% alennuksen yli 50€ tilauksiin – myös tästä suohirviö lookista 😀 Koodi ei koske aletuotteita ja se on voimassa 30.9 saakka. Happy shopping!