Hae
Diiskuneiti

MITEN TUKEA TURKULAISIA RAVINTOLOITA JA KAUPPOJA POIKKEUSAIKANA

Koronaviruksen vuoksi kaikki ravintolat ovat nyt todella pahassa pinteessä ja osa ravintoloista sekä kahviloista on joutunut sulkemaan jo kokonaan. Arvostan suuresti, että täällä Turussa Kauppakeskus Hansa on päättänyt olla perimättä vuokraa kauppakeskuksessa olevilta ravintoloilta ja kahviloilta. Tässä artikkelissa kerron vinkkejä, miten voimme yhdessä auttaa paikallisia ravintoloita ja kauppoja siltä, ettei heidän tarvitse laittaa lappua luukulle ja lomauttaa kaikkia työntekijöitä. Artikkelin lopusta löytyy myös mun seitsemän suosikki-ravintolaa Turusta sekä yksi miehen ylivoimainen lemppari 😉

K-MARKET HANSAKORTTELI MYY NYT PAIKALLISTEN RAVINTOLOIDEN RUOKA-ANNOKSIA

K-market Hansakortteli on tehnyt hienon teon, sillä he ovat ottaneet paikallisilta ravintoloilta myyntiin take-away ruoka-annoksia. Heillä on myynnissä vaihdellen eri ravintoloiden ruoka-annoksia. Olen bongannut heiltä ainakin Bagel Housen, Lounascenterin, Powaun, Aunen, Kupittaan Paviljongin ja kasvisravintolan ruoka-annoksia. Ruoat voi tilata myös kotiin 3€ kuljetusmaksulla. Jos olet turkulainen ravintoloitsija, niin ota rohkeasti yhteyttä Hansan K-markettiin ja sinunkin ruoka-annokset voivat olla siellä jo huomenna myynnissä. Ihan mahtava idea ja hatun nosto K-market Hansalle. K-Marketilla on myös kotiinkuljetus, lue siitä lisää tästä!

RESQUE SOVELLUS MYY HÄVIKKIRUOAN LISÄKSI NYT MYÖS NORMAALEJA TAKE-AWAY ANNOKSIA

Moni ravintola myy hävikki take-away ruokaa Resque sovelluksen kautta. Sovelluksessa on poikkeuksellisesti myynnissä nyt hävikkiruoan lisäksi myös ravintoloiden normaaleja ruoka-annoksia. Resquen listoilta löytyy mm. Daily Bistro, Pizzeria Napoli, Cafe Brahe, Wiklundin ravintolat, K-marketteja, Grill It Marina, Sushi Panda, Göran, Komppeli, Maku, Skanssin Kulma, Kupittaan Paviljonki, Tiirikkila, Mbakery, Fontana, Kasvisravintola ja monta muuta! Voit ladata Resque-sovelluksen puhelimesi sovelluskaupasta.

OSTA MARKETTIEN HÄVIKKIRUOKAA

Turkulaisten kehittämän Unwasted-apin kautta voit ostaa häviksi menevää ruokaa ja elintarvikkeita lähellä olevista K-marketeista. Pienet kaupat ovat nyt aivan pulassa, sillä asiakasmäärät ovat romahtaneet aivan täysin, kun ihmiset tekevät ostoksia isoissa marketeissa ja kaupassa käyminen on selkeästi viruksen myötä muutenkin vähentynyt. Tämä näkyy selvästi jo siinä, että pienemmät kaupat ovat joutuneet aika rajulla kädellä muokkamaan auki-oloaikojaan. Nyt on hyvä hetki auttaa ja ladata Unwasted-sovellus ja pelastaa ruokaa lähikaupoista! Olen kirjoittanut sovelluksesta oman artikkelin ja sen pääset lukemaan tästä.

KISSKA – OSTA RAVINTOLAAN LAHJAKORTTI NETISTÄ

Kiss My Turku -sivusto on koonnut yhden sivun alle listan turkulaisia ravintoloita. Sivun kautta voi ostaa lahjakortteja ravintoloihin. Muista synttärisankaria ravintola-lahjakortilla ja hanki äidille kortti hänen lempiravintolaan äitienpäiväksi.  Vaikka nyt ravintolat ovat kiinni, niin on hyvä tukea heidän toimintaa ostamalla lahjakortti, jonka voi käyttää sitten kun paremmat ajat koittaa taas. Hyppää Kisskan verkkokauppaan tästä!

MUN SUOSIKKIRAVINTOLAT *7

Haluan itsekin ehdottomasti tukea oman paikkakuntani ravintoloita ja tässä tulee omat suosikkiravintolani Turusta.. Tilaamme mieheni kanssa kotiin ruokaa noin 1-2 kertaa viikossa. Käytän Woltin ja Foodoran sovelluksia, mutta monesti myös noudan ruoan paikan päältä.

Fontana

Jos mieli tekee lounasta, niin Fontana on ollut jo vuosia se paikka jonka valitsen. Täällä on tullut vietettyä monta lounashetkeä eri ystävien seurassa ja ruoka on aina ollut tosi hyvää. Fontanaan tehtiin juuri iso remontti ja nyt ravintola on entistä upeampi. Fontana tarjoaa poikkeusaikana take-away kuljetuksia. Kurkkaa take-awayhin kuuluvat annokset tästä.

Golden Dragon

Jos haluamme kiinalaista, niin tilaan aina sitä Golden Dragonista. Listalla on perinteisiä kiinalaisia annoksia ja hintaluokka on edullinen. Omat suosikkiannokseni ovat kana valkosipulikastikkeessa ja paistettu riisi kanalla, katkaravuilla ja kananmunalla. Golden Dragon löytyy Foodora-sovelluksesta.

Pikku-Torre

Olen tykännyt jo vuosia Pikku-Torren safkoista. Heiltä saa rehtiä ruokaa ilman mitään hienosteluja. Turun parhaat gluteenittomat burgerit saa täältä ja myös aurajuustokana kermaperunoilla on niin hyvää. Paikan päällä on aina ihana pubimainen tunnelma live-esiintyjineen. Pikku-Torre löytyy Wolt-sovelluksesta.

El Nam

El Nam on meksikolainen ravintola ja heiltä saa todella hyviä salaatteja sekä gluteenittomia tortilloita edulliseen hintaan. Heillä on kaksi ravintolaa, ensimmäinen sijaitsee kävelykadulla Hansakorttelin yhteydessä ja toinen Skanssin kauppakeskuksessa. Rakastuin El Namiin heti ekalla kerralla jo muutama vuosi sitten. Tätä kirjoittaessa El Nam oli ilmoittanut somessa, että sulkee toistaiseksi ravintolansa poikkeustilan vuoksi. Se oli vielä aiemmin Foodora-sovelluksessa, yhyyh.

Carlina

Jos mieli tekee pizzaa tai kebua, niin meidän suosikkipaikka on Carlina. Heiltä saa isot annokset ja pizzat voi tilata myös gluteenittomalla pohjalla. Carlina löytyy Wolt-sovelluksesta.

Hesburger

Eihän sitä olisi turkulainen ollenkaan jos ei Hesburgerista pitäisi. Mun mielestä Hesen gluteeniton hampurilainen päihittää ehdottomasti Mäkkärin ja Burger Kingin hampurilaiset. Tiesitkö muuten, että Hesburgerin lastenateriaan voi valita gluteenittoman hampurilaisen? Itse otan aina lastenaterian, koska se on täysin sama kuin normaali gluteeniton ateria, paitsi juoma on vain pienempi, mutta hinta paljon edullisempi. Ranskalaisia ei voi tietenkään koskaan syödä ilman paprikamajoneesia, mmmmm! Hesburger löytyy sekä Foodoran, että Woltin sovelluksesta.

Sushipanda

Jos mieli tekee sushia, niin valitsen todella useasti ravintolaksi Sushipandan. Heillä on hyvät tuotteet edulliseen hintaan. Nyt 12.4 saakka Foodora tarjoaa kaikista Sushipandan tilauksista 5€ alennuksen eli hopihopi ja sushia tilaamaan.

+ miehen suosikki

Bonuksena tähän loppuun vielä miehen suosikkiravintola, josta hän voisi tilata vaikka joka päivä ruokaa on Siipiravintola. Mä en ole koskaan itse oikeen ymmärtänyt miehen hehkutusta wingseistä. Vaikeasti syötäviä kananpaloja, jotka upotetaan niin tuliseen kastikkeeseen ettei maista mitään muuta. No mutta makunsa kullakin, onhan se aina viihdyttävää katsottavaa, kun äijä hikoaa ja on ihan punainen, kun vetää kanat tsernobyl-kastikkeella 😀 Siipiravintola löytyy Wolt-sovelluksesta.

Mikä on sun suosikki-ravintola omalla paikkakunnallasi? 🙂

 

LUE MYÖS:

SHOPPAILE HÄVIKKIRUOKAA LÄHIKAUPASTASI

TEE RUOKAOSTOKSET EDULLISESTI

MINUN LEMPIRAVINTOLANI TURUSSA: PINCHO NATION

 

 

HUHTIKUUN NETFLIX-SUOSIKKI: THE WINDSORS

Tervetuloa kuukauden Netflix-suosikin pariin. Katson paljon Netflixin ja Viaplayn valikoimaa ja jaan tästä lähtien täällä blogissa aina kuukauden suosikkini, jotta tekin voisitte löytää uutta kivaa katsottavaa. Tykkään lähinnä kaikesta hömpästä ja kauhuleffat ovat kiehtoneet minua aina. Eli mitään kovin vakavia suosituksia minulta ei saa, mutta jos haluat heittää aivot narikkaan, niin nämä minun suosikkini ovat hyviä siihen tarkoitukseen.

MAALISKUUN-SUOSIKKI: THE WINDSORS

Katsoin joskus aikoinaan The Windsors -sarjaa jo YLE-areenalta ja onneksi se löytyy nykyään myös Netflixin valikoimasta. Jos tykkäät vähän rankemmasta huumorista, niin tämä sarja on ehdottomasti sulle. Sarja kertoo englannin kuninkaallisesta perheestä. Prinssi Harry ei osaa lukea, Camilla punoaa jatkuvasti juonia, Kate yrittää selviytyä kuninkaallisista tehtävistään ja Prinssi William tekee sankaritekoja kuuramaalla mm. paikallisen pizzerian vessaa. Katen sisko Pippa on sarjassa pahis ja hän yrittää kateellisena iskeä prinssi Harryn, jotta hän pääsisi myös siskonsa tavoin kuninkaalliseen perheeseen. Kate ja Pippa ovat koko ajan käsirysyssä ja Pippa langettaa mm. Katen päälle mustalaiskirouksen. Prinssi Andrewn ja Fergien tyttäret Eugenie ja Beatrice yrittävät löytää paikkaansa kuninkaallisessa perheessä ja varojen huvetessa he joutuvat miettimään oikeiden töiden aloittamista.

JUONI

Jokaisessa jaksossa on oma tarinansa ja millään niistä ei ole päätä eikä häntää. Sarjassa käsitellään todella ronskisti kuninkaallista elämää ja sarjan edetessä mukaan tulevat myös Prinsessa Anne, Meghan Markle, Theresa May ja Donald Trump. Pippa yrittää koko sarjan ajan saada Prinssi Harrya itselleen ja Camilla yrittää tehdä kaikkensa, jotta Prinssi Charlesista tulisi kuningas ja hänestä kuningatar. Kate pohtii paikkaansa kuninkaallisessa perheessä ja joutuu jatkuvasti Pippan kiusaamaksi. Meghan haluaa muuttaa Kanadaan, mutta Harry ei tiedä missä Kanada sijaitsee. Harrya tuntuu kiinnostavan elämässä lähinnä oluen juonti ja värityskirjat. Uusimmassa kaudessa käydään myös räävittömästi läpi Prinssi Andrewn seksiskandaalia ja ystävyyttään Jeffrey Epsteiniin. Donald Trump yrittää jatkuvasti liehitellä Camillaa, mutta valitettavasti Trump ei ole enää kykeväinen petipuuhiin 😀

KAUDET JA JAKSOT

Sarja sopii mainiosti kuninkaallisista ja brittikulttuurista kiinnostuneille. Sarja on ilkeä ja räävitön, joten sarja on tarkoitettu täysin viihteeksi ja aivot narikkaan katseltavaksi. Itse olen aina ollut kiinnostunut englannin kuninkaallisista, joten sarja oli minulle todella mieluinen. Viime viikolla katsottavaksi tuli sarjan kolmas tuotankokausi, jonka ahmisin pois alta yhdessä päivässä. Luin joskus lehdestä, että kuninkaallisesta perheestä ainakin Kate ja William katsovat mielellään tätä sarjaa ja ovat saaneet siitä hyvät naurut. Pointsit siis heille, etteivät ole tiukkapipoja. Omat suosikkihahmoni sarjassa ovat Kate, Pippa ja Harry. Camillasta mulla tulee tosi paljon mieleen Pelinaiset -sarjan Tanya.

Jos et ole hienohelma ja musta huumori uppoaa, niin sarjaa pääset katsomaan täältä. Onko joku teistä katsonut tämän sarjan ja mitä te tykkäsitte siitä? 🙂

Kuvat: Netflix.

 

LUE MYÖS:

TOP 5: PARHAAT HÄÄELOKUVAT

KAUHUKESKIVIIKKO: DRAG ME TO HELL

MAALISKUUN NETFLIX-SUOSIKKI: HYYTÄVÄÄ KYYTIÄ