HAPPY BIRTHDAY TO ME – 34 ASIAA MINUSTA
Täytin tänään 34-vuotta ja sen kunniaksi ajattelin paljastaa teille saman verran asioita minusta. En tunne itseäni yhtään vielä kolmekymmentäneljä vuotiaaksi, ainoastaan rypyistä ja kaiken maailman kolotuksista huomaan, että ehkä täytyy hyväksyä faktat, etten ole mikään teini enää 😀
Tässä tulee 34 paljastusta minusta ja elämästäni:
Oikea nimeni on Diina-Maria ja mulla ei ole ollenkaan toista nimeä.
Minulla on kaksi pikkusiskoa ja nuorimman kanssa minulla on 20-vuoden ikäero.
Olen syntynyt Turussa, mutta olen asunut noin 30 eri osoitteessa. Olen asunut mm. myös Ruotsissa.
Tipuin lapsena liukumäestä, kun naapuri päästi koiransa vapaaksi kerrostalon pihalle ja pelästyin. Menetin putoamisen yhteydessä kaikki hampaani ja oli ihme, että ne kasvoivat uudestaan. Makasin sairaalassa todella kauan ja leukaluuni paikalla on titaania.
Isäni on taidemaalari Terry Laakso.
Muutin pois kotoa jo 17-vuotiaana. Ensimmäinen kerrostaloyksiöni sijaitsi Uudessakaupungissa.
Aloitin yläasteella cheerleadingin. Se oli mun paras harrastus ikinä.
Yläasteen jälkeen opiskelin itseni merkonomiksi Uudenkaupungin amiksessa. Työskentelin koko opiskeluajan illat ja viikonloput kioskissa.
Olin työelämässä noin kuusi vuotta, kunnes päätin lähteä takaisin koulunpenkille. Opiskelin Humanistisessa ammattikorkeakoulussa itselleni kulttuurituottajan ammatin.
Ihmisenä olen herkkä, luova, utelias ja uusista asioista helposti inspiroituva. Olen myös aivan liian kiltti ja usein ajattelen muita ennen itseäni. Huumorintajuni on kummeli-luokkaa ja rakastan pelleilyä.

Minun päälläni ei usein housuja näy. Käytän ainoastaan hameita, mekkoja ja tunikoita ympäri vuoden.
En tykkää raa’asta tomaatista tai paprikasta.
Kirjoitin opinnäytetyöni amiksessa aiheesta urheilujoukkueen sponsorointi. Ammattikorkeassa tein päättötyön aiheesta blogisponsorointi, jonka jälkeen aloitin Diiskuneiti-blogin pitämisen.
Olin ala-asteella Lucia-neitona.
Olen ollut neljä kertaa kaasona. Haluaisin itsekin joskus naimisiin ja kunnon överi prinsessahäät.
Olen ollut IBS-suolistosairauden takia täysin gluteeniton jo yli viisi vuotta. En ole syönyt viiteen vuoteen ruisleipää – en enää edes muista miltä se maistuu.
Osaan tehdä hyvin ruokaa, mutta leivonta on mulle aivan hepreaa. Ryssin aina mun leipomukset jollain tapaa.
Olen käynyt Tomorrowland -festivaaleilla Belgiassa kaksi kertaa.
Itkin Swedish House Mafian jäähyväiskonsertissa.
Olen ollut kaksi kertaa Britney Spearsin konsertissa.
Uskon kaikkeen yliluonnolliseen ja minulle on tapahtunut lapsesta saakka kaikkea outoa.

Saan usein etiäisiä ja välähdyksiä tulevasta.
Rakkaimmat työpaikkani tähän mennessä ovat olleet Tiimari ja Muumimaailma.
Olen kasvattanut nyt omaa hiusväriäni takaisin tammikuusta lähtien. Olen värjännyt hiuksiani teinitytöstä asti ja päätin, että nyt on aika katsastaa minkä väriset mun hiukset oikeasti ovat.
Olen seurustellut kunnolla kolme kertaa ja se kolmas kerta on siis nyt menossa. Olen seurustellut nykyisen puolisoni kanssa kohta 5-vuotta. Nykyinen puolisoni on exäni veljen paras ystävä – draamaa 😉
En ole ikinä ollut kihloissa.
Minulla ei ole lapsia – eikä lisääntyminen kuulosta juuri nyt ajankohtaiselta minulle.
Rakastan matkustelua ja suosikki maani on Kreikka.
Olen ollut Muumi-fani jo vaippaikäisestä asti.
Ostan joka vuosi yhden uuden joulukoristeen kuuseen. Se on mun joka jouluinen perinne.
En katso oikeastaan mitään sarjoja, vaan ainoastaan elokuvia. Olen aina ihan out, kun puhutaan jostain sarjoista, joita kaikki katsovat.
Minulla on ajokortti, mutta en ole ajanut vuosiin – enkä uskalla enään!
Rakastan kauhuelokuvia.
Minulla oli joskus kaksi kissaa Tuisku ja Myppeli.

Happy birthday to me – siihen loppui kolmekymmentäneljä faktaa minusta. Ensi vuonna paljastan sitten ehkä yhden lisää 😀
LUE MYÖS:
ANNA LAPSELLE LAHJA – JOULUPUU-KERÄYS ON ALKANUT
Joulupuu-keräys on startannut ja tänä vuonna se järjestetään Turussa jo kymmenennen kerran – ihan huikeaa! Turussa lastensuojelun piirissä on lähes 3000 lasta ja nuorta. Joulumieli kuuluu ihan jokaiselle ja tänäkin vuonna moni turkulainen lapsi ja nuori saa jopa ainoan lahjansa joulupuu-keräyksen kautta. Omiin jouluperinteisiin kuuluu joulupuu-keräykseen osallistuminen. Vaikka olen jouluhullu ja olen joulumielellä ympäri vuoden, niin joulupuu-keräys on se asia, joka tekee sydämeeni joulun. Jouluaattona se yksikin joulupukilta tuleva lahja voi pelastaa koko lapsen joulun, joten miksi emme kaikki hankkisi edes sitä yhtä pakettia tuntemattomalle?

Mikä on Joulupuu-keräys?
Joulupuu-keräys järjestetään tänä vuonna jo 18. kerran ja siihen voi osallistua ympäri Suomea. Keräykseen osallistumalla voimme yhdessä tarjota joulumieltä ja lahjoja lapsille sekä nuorille, jotka ovat lastenkodissa, huostaan otettuna ja lastensuojelun piirissä. Lahjat jaetaan lapsille ja nuorille ennen joulua kuntien ja sosiaalitoimistojen kautta.
Milloin Joulupuu-keräys on?
Keräysaika on 13.12.2020 saakka. Oman paikkakuntasi keräyspisteet ja keräysajat näet tästä.
Turussa keräyspisteinä toimivat:
- Kauppakeskus Skanssi 2.kerros.
- K-market Puhakka.
- K-Citymarket Kupittaa.
- Kampaamo Clips Skanssi.
- Lähitapiola.
- Prisma Itäharju.
- Prisma Tampereentie.
- Prisma Länsikeskus.
- Kaikki Turun Alkot.

Miten Joulupuu-keräys toimii?
Katso netistä lähin keräyspiste ja käy hakemassa pisteen joulukuusesta pakettikortti. Kortteihin on merkitty minkä ikäiselle lapselle lahja hankitaan esim. tyttö 2-4v, poika 7-9v, nuori 12-14v yms. Pakettikortteja voi tulostaa suoraan myös täältä ja silloin voit viedä paketin suoraan keräyspisteelle pakettikortin kera.
- Hae keräyspisteeltä haluamasi pakettikortit tai tulosta ne tästä.
- Hanki käyttämätön lahja tai tee lahja itse ja paketoi se – ei käytettyjä tuotteita tai rahaa! Kiinnitä lahjaan pakettikortti, jossa lukee ikä + sukupuoli ja kirjoita siihen selkeästi mitä paketti sisältää. Kiinnitä pakettikortti sillä tavoin, että se on helppo irroittaa, koska pakettikorttien tilalle vaihdetaan uusi pakettikortti joulutervehdyksellä ja saajan nimellä.
- Katso netistä lähin keräyspisteesi ja vie paketit sinne. Kysy myyjältä jos et tiedä minne paketit jätetään. Myyjät voivat myös kassalla ottaa paketit vastaan.
- Keräyksen toteuttaa Suomen nuorkauppakamarit ja Turussa keräystä hoitaa Mothers in Business ry.
Mitä lahjaksi?
Vauvoille ja pienille lapsille lahjan hankkiminen on helpointa, mutta tällä hetkellä lahjoja tarvitsevat eniten nuoret. Pulaa on erityisesti 11-17 vuotiaiden nuorten lahjoista, koska heitä on eniten lastensuojelussa. Itse olen yleensä valinnut paketit parille teini-ikäiselle tytölle. Itselläni on teini-ikäinen pikkusisko, joten koen helpoksi ostaa lahjoja teineille. Olen antanut viime vuosina mm. leffalippuja, The Body Shopin kosmetiikkapakkauksia ja lahjakortit ovat aina helppo ja kiva lahja. Lahjojen ei tarvitse olla kalliita ja monesti itselläni budjettina on ollut 10-20 euroa per lahja.
IKÄ 14-17 VUOTTA = lahjakortit vaatekauppoihin, kahviloihin ja hampurilaisravintoloihin, leffaliput, varavirtalähteet, lautapelit, kirjat, hygienatuotteet, kosmetiikka.
IKÄ 11-13 VUOTTA = lahjakortit vaatekauppoihin ja lelukauppoihin, leffaliput, ulkopelitarvikkeita, kirjat, pelit, diy askartelusetit, kosmetiikka esim. kynsilakat.
IKÄ 7-10 VUOTTA = slimet, pelit, koulutarvikkeet, askartelutarvikkeet, puuhakirjat, vaatteet, barbiet, legosetit.
IKÄ 5-6 VUOTTA = leikkiautot, piirustusvälineet, värityskirjat, legot, lelut, pelit, vaatteet, pipo, hanskat.
IKÄ 2-4 VUOTTA = kuvakirjat, autolelut, legot, nuket, palapelit, pehmolelut, liukurit, vaatteet, Muumit.
IKÄ 0-1 VUOTTA = pehmolelut, duplot, brio-lelut, puupalapelit, Muumit, kirjat, aktivointilelut.

Jaa tämä postaus ja haasta tuttavasikin auttamaan – joulu kuuluu jokaiselle lapselle ja nuorelle. Onko sinulla tapana osallistua joulukeräyksiin? 🙂
LUE MYÖS:


0