RESEPTI: HELPPO PINAATTIKEITTO (GLUTEENITON + KETO)
Rakastan pinaattikeittoa ja voisin syödä sitä vaikka joka päivä. Pinaattikeitosta saa hyvän annoksen rautaa, joten pyrin ainakin pari kertaa kuukaudessa sitä syömään – nyt kun osaan sitä itsekin tehdä. Käytän keitossa aina tuoretta pinaattia, en ole lämmennyt pakastepinaatille, koska sitä pitää aina ensin sulatella. Tykkään aika tujakasta pinaattikeitosta ja laitan fiiliksen mukaan sekaan välillä pari valkosipulin kynttä. Perinteisemmän pinaattikeiton saa jättämällä valkosipulit pois ja lisäämällä enemmän kermaa. Itse tykkään enemmän kunnon pinaatti-valkosipuli-pommista, kuin liian kermaisesta versiosta. Pinaattikeittoon kuuluu tietenkin aina myös kanamuna jos kaksikin 🙂

VALMISTUSAINEET
- 250 grammaa tuoretta pinaattia (S-ryhmä myy isoja 250g pinaattipusseja).
- 2 dl kuohukermaa.
- 2 dl kasvislientä (voi käyttää myös pelkkää vettä).
- Pieni pala Koskenlaskija juustoa eli noin 1/4 osaa paketista. Koskenlaskija korvaa tässä jauhot sakeuttamalla keiton.
- Suolaa.

VALMISTUSOHJEET
- Huuhtele pinaatit ja valuta ne siivilässä.
- Kaada blenderiin kaksi desiä kasvislientä ja kerma.
- Lisää blenderiin kaikki pinaatit ja soseuta.
- Kaada pinaattisose kattilaan ja lisää sekaan pala Koskenlaskijaa.
- Kiehauta ja sekoita kokoajan, kunnes Koskenlaskija on sulanut keittoon.

Pinaatti on todellinen rautapommi, sillä 100 grammassa pinaattia on 2 milligrammaa rautaa. En tiedä onko eines-, ja pakastekeitoissa kuinka paljon oikeasti pinaattia, sillä kaupan valmiit pinaattikeitot sisältävät paljon esim. jauhoja. Jos väsyttää, niin pyöräytä pinaattikeitto – Kippari Kallekin sai supervoimia aina pinaattia syödessään 😉
PS. Fitnessfirstin verkkokaupasta saa ostettua edullisesti ketogeeniseen ruokavalioon sopivia *tuotteita (mainoslinkki).
LUE MYÖS:
YHDEKSÄN GLUTEENITONTA UUNIRUOKAA
Uuniruoat ovat arjenpelastajia, sillä ne kypsyvät itselleen uunissa ilman sen kummempaa vaivannäköä – ja ruokaa saa loihdittua helposti myös isommallekin porukalle. Tästä artikkelista löydät yhdeksän gluteenitonta uuniruoka suosikkiani 🙂
TONNIKALAPASTA UUNISSA
Viime keväänä, kun koronavirus rantautui Suomeen uutisoitiin, että kauppojen pasta-, ja tonnikalaosastot huusivat tyhjyyttään. Jaoin viime maaliskuussa tämän ”karanteeni-pastan” reseptin ja se nousi todella suosituksi. Kyseessä on siis uunissa tehtävä tonnikala-pastavuoka, jossa raaka-aineet koostuvat gluteenittomasta pastasta, tonnikalasta, tomaattimurskasta ja ruokakermasta.
Avaa resepti tästä!

KANA-PERUNAVUOKA (one POT)
Tämä resepti on yksi mun lemppareista! Kaikki aineet asetellaan raakana vuokaan ja sitten koko komistus vain uuniin. Niin helppoa ja todella hyvää. Suosittelen kokeilemaan – et pety 😉
Avaa resepti tästä!

JAUHELIHAPASTA-VUOKA
Helppo jauheliha-pastavuoka maistuu koko perheelle ja se on helppo valmistaa. Tarvitset vain jauhelihaa, gluteenitonta pastaa, juustoraastetta sekä ruokakermaa. Tämä on kermaisempi vaihtoehto perinteiselle makaroonilaatikolle 🙂
Avaa resepti tästä!

JUUSTOINEN KANAJAUHELIHA-PASTALAATIKKO
Tämä on yksi ainoita reseptejä, jossa olen saanut kananjauhelihan maistumaan hyvältä. Olen kokkaillut kananjauhelihasta vaikka ja mitä, mutta sen koostumus on aina liian vetinen ja mauton. Tässä pastalaatikossa kananjauheliha maistuu oikeasti hyvältä – kiitos juustokastikkeen 😉
Avaa resepti tästä!

JAUHELIHA-PERUNAVUOKA
Perunat viipaleiksi vuokaan, sekaan paistettua jauhelihaa ja päälle munamaitoa -avot! Ainoa mikä tässä ruoassa ärsyttää on perunateatteri, mutta se on kyllä sen arvoista ja miksei perunat voisi myös viipaloida vuokaan kuorineen, kunhan pesee ne vain hyvin.
Avaa resepti tästä!

PARSA-JAUHELIHAKIUSAUS
Parsan sesonkiaika starttaa huhtikuussa ja se kestää aina kesäkuun loppuun saakka. Itse rakastan parsaa ja siitä on tullut kokkailtua monenlaisia juttuja, mutta parsa on myös todella hyvää ihan vaan uunissa paistettuna tai grillattuna. Vihreää parsaa voi käyttää myös raakana, mutta valkoinen tankoparsa tulee aina kypsentää. Parsa sisältää foolihappoa, C-vitamiinia, K-vitamiinia ja B-vitamiinia eli melkoinen terveyspommi on siis kyseessä. Parsan uskotaan tekevän todella hyvää suolistolle, sille se on hyvä kaliumin ja kuidun lähde – kannattaa siis popsia parsaa! Parsa pehmenee uunissa ihanasti perunan ja jauhelihan joukkoon. Suosittelen lämpimästi testaamaan tätä reseptiä.
Avaa resepti tästä!

JAUHELIHA-LAATIKKO PERUNA-KEITTOJUUREKSISTA
Kaikille sopan tekijöille tuttu tuote on varmasti pakastealtaasta löytyvä valmis peruna-keittojuuressekoitus. Kyseisestä tuotteesta voi tehdä helposti myös uuniruoan kaatamalla vuokaan pakastesekoituksen, paistettua jauhelihaa ja kermaa – nam! 🙂
Avaa resepti tästä!

JAUHELIHA-RIISIVUOKA
Blogihistoriani suosituin resepti on ehdottomasti jauheliha-riisivuoka, joka on maukasta sekä maailman helpointa valmistaa. Teen itse tätä noin kerran kuukaudessa, sillon kun ei oikeen jaksa kokata, mutta kunnon ruokaa on saatava. Sinun tarvitsee ainoastaan paistaa jauheliha ja heittää kaikki ainekset sekaisin uunivuokaan – riisiä ei tarvitse edes keittää, vaan se kaadetaan raakana vuokaan.
Avaa resepti tästä!

JAUHELIHA-KESÄKURPITSAVUOKA
Tässä tulee uskomattoman helppo ja nopea ohje herkulliseen sekä todella vähäkaloriseen jauheliha-kesäkurpitsavuokaan. Tämä resepti on myös maidoton ja gluteeniton! Ruoka on kuin lasagnea, mutta pastalevyt on korvattu kesäkurpitsalla – klassikko! Kesäkurpitsaa kannattaa syödä, koska se on mahtava kaliumin lähde sekä siinä ei ole juuri lainkaan hiilareita. Kesäkurpitsa tekee hyvää vatsalle ja edistää terveellistä ruoansulatusta.
Avaa resepti tästä!

Toivottavasti saitte näistä vinkkejä gluteenittomaan ruoanlaittoon. Jos sinulla on takataskussa jokin hyvä gluteenittoman uuniruoan resepti, niin jaa se ihmeessä muillekin kommenttiosiossa 🙂
PS. muista olla mukana vähentämässä ruokahävikkiä ja tilaa elintarvikkeet *Matsmartin hävikkiruokakaupasta (mainoslinkki).
LUE MYÖS:


7