SPOOKY SEASONIN TUNNELMAA PUMPKIN PATHCILLA
Viime lauantaina hain pikkusiskoni bestiksensä luota yökylästä ja suunnattiin kohti Rannikon puutarhan kurpitsapeltoa. Ihastelin tapahtumaa Marjon Matkassa -blogista jo viime vuonna ja nyt päätin, että sinne on tänä syksynä päästävä. Turusta Halikkoon ajaa noin puolisen tuntia ja matkalla voi pysähtyä kätevästi kahvilla ja ostoksilla Design Hillissä jos haluaa 🙂

RANNIKON PUUTARHA
Rannikon puutarha sijaitsee Halikossa (Salossa) ja heillä kasvaa mm. marjoja, kurkkuja, kurpitsoja, meloneita, perunaa, sieniä, raparperiä yms. Tuotteita on heidän omien myyntipisteiden lisäksi myynnissä pääkaupunkiseudun Prismoissa, Alepoissa ja S-marketeissa. Rannikon Puutarhan historia alkoi 1970-luvulla ja nykyään toiminnasta vastaa alkuperäisten perustajien poika. Lisää Rannikon Puutarhan suloisesta tarinasta voit lukea tästä 🙂

KURPITSAPUISTO
Kurpitsapuisto on suloinen pienehkö alue pellon reunassa ja tarkka osoite sinne on Turuntie 19. Halikon museosillan jälkeen löytyi kaksi erillistä parkkialuetta, jotka oli merkitty ”kurpitsaparkki” kylteillä. Auton voi jättää myös Halikon Prismalle, josta kulkee viikonloppuisin nonstop minibussi Prisma-Kurpitsapuisto väliä kello 17 alkaen. Kurpitsapuisto on avoinna joka päivä 10-22 ja iltaisin tuntuu olevan aina eniten ruuhkaa. Me kävimme kurpitsapuistossa valoisaan aikaan, koska ei haluttu ajaa pimeässä ja silloin kurpitsoja sai ihailla suhteellisen rauhakseen vaikka kyllä silloinkin ihmisiä riitti. Lasten kanssa kurpitsapuistossa kannattaa vierailla valoisaan aikaan, niin silloin puisto ei tunnut liian pelottavalta.

Olen aina ihaillut elokuvissa jenkkien kurpitsapuistoja ja haaveillut päästä ihka oikealle pumpkin patchille. Voitte siis vain kuvitella kuinka onnessani olin saapuessani kurpitsapuistoon. Kaiverrettuja kurpitsoja oli ripustettu puihin ja niistä oli tehty hienoa rakennelmia ja asetelmia. Paikalta sai myös ostaa kurpitsoja kotiin – normi kurpitsa maksoi 7,50 euroa ja valmiiksi kaiverrettu 12,50 euroa. Pikkusiskoni valitsi muutaman söpön minikurpitsan, jotka maksoivat 1 euron kappaleelta. Kaikki kurpitsapuiston kurpitsat olivat myynnissä ja niitä sai myös käydä keräämässä pellolta. Miettikää muuten kuinka monta kurpitsalyhtyä pitää sytyttää joka päivä – huhhuh mikä homma ja varmasti kynttilöitä kuluu tuhansia 😀

KURPITSA KIOSKI – HERKULLISTA KURPITSAMAKKARAA JA LEIVOKSIA
Kurpitsapuistossa oli pieni kioski ja makkarakoju. Alueelle oli rakennettu muovituoleista ja pöydistä suloinen kahvila ja pellon reunassa oli myös bajamajoja. Mun oli pakko päästä maistamaan kurpitsamakkaraa ja voin kertoa, että se oli todella hyvää! Makkaran kylkeen otin Rannikon puutarhan itse tekemää raparperimehua, jota sai myös ostaa mukaan kotiin. Siskoni söi kurpitsamuffinssin glögin kera.

Kioskissa oli myytävänä mm. kurpitsakeittoa-, pizzaa-, leivonnaisia ja sämpylöitä sekä makkaraa, joihin oli käytetty kaiverrettujen kurpitsojen lihaa. Mun mielestä oli mukavaa, että tuotteet olivat mukavan edullisia ja meidän kolmen hengen kahvilareissu taisi kustantaa yhteensä vain kympin. Nyt kyllä harmittaa, etten ostanut kurpitsamakkaraa mukaan kotiin. Ihastuin myös Rannikon puutarhan mehuihin nam 🙂

KURPITSA VIIKOT
Kurpitsapuisto on vuosien varrella kerännyt aivan huimasti kävijöitä ja nykyään sen ympärille on järjestetty Kurpitsaviikot -tapahtuma, jossa on mukana Salon kaupungin lisäksi paljon paikallisia yrityksiä. Kurpitsaviikkojen nettisivut olivat mielestäni vähän sekavat ja paremmin infoa Kurpitsaviikoista löytyy heidän Facebook-sivuiltaan. Kurpitsaviikot ovat käynnissä 23.10 saakka ja hastagilla #kurpitsaviikot ja #rannikonpuutarha voit seurata somesta tapahtuman menoa. Kurpitsapuiston lisäksi kannattaa siis käydä tutustumassa paremmin Salon yrityksiin. Monessa paikassa on tarjolla erilaista ohjelmaa, konsertteja, brunsseja yms!

Rannikon puutarhan kurpitsapuisto oli todella upea. Nyt on taas yksi unelma toteutettu, kun pääsin vihdoinkin vierailemaan pumpkin patchilla. Kurpitsapuistossa vierailu sopii aivan täydellisesti Halloweenin ja Spooky Seasonin tunnelmaan. Menkää ihmeessä käymään jos mahdollista 🙂
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:
TANGLE TEEZERIN HYPETETTY WET-HARJA JA SELVITYSSUIHKE
*Sisältää mainoslinkkejä
*Tuotteet saatu PR-lahjana.
Olin elokuun lopussa Vaikuttajamedian ja VAMAN kesäjuhlissa ja sieltä saadusta Goodiebagista löytyi paljon somessa hypetetty *Tangle Teezerin The Wet Detangler -harja. Wet-selvitysharja on Tangle Teezerin uusin keksintö ja se sopii erityisesti märkien hiuksien harjaamiseen hiuksia vahingoittamatta. Mulle on jo pienenä opetettu, että märkiä hiuksia ei saa missään nimessä harjata ja olenkin aina tähään ikään asti noudattanut tätä sääntöä. En sitten tiedä onko se ollut totta vai jokin urbaanilegenda 😀

The Wet Detangler -selvitysharjassa piikkejä on kahdessa eri pituudessa ja piikit ovat suhteellisen pehmeitä ja taipuisia. En ole oikein tykännyt Tangle Teezerin perusharjoista, koska niistä on vaikea pitää kiinni ja mulla lentää aina harja kädestä lattialle. Tässä uudessa harjassa on onneksi ihan kahva, joten harjasta saa pitävän otteen. Harja selvittää hiukset hellävaraisesti ja hiuksista tulee mukavan pehmoiset. Harja on helppo pitää puhtaana ja irronneet hiukset saa siitä helposti pois. Harjan saa väreissä vaaleanpunainen tai musta. Olen käyttänyt tätä harjaa nyt parisen kuukautta ja olen aivan rakastunut 🙂
Vinkki: harjaa voi käyttää myös suihkussa esim. hoitoaineen ja hiusnaamion levittämiseen!
Hinta: 19,50€ | Osta *tästä

HARJAN KAVERIKSI TANGLE TEEZER SELVITYSUIHKE
*Tangle Teezer EVERYDAY DETANGLING SPRAY -selvityssuihke sopii kuiville sekä märille hiuksille. Olen käyttänyt suihketta ihan muutenkin vain tuomaan kiiltoa ja kosteutta hiuksille. Tämä selvityssuihke tuoksuu niin hyvälle, ettei järkeä – aivan ihana jonkin kukkien ja karkkien tuoksu, joka jää ihanasti leijailemaan hiuksiin. Selvityssuihke sopii takkutukille ja se auttaa hiusten pörröisyyteen ja katkeiluun. Aivan ihana suihke – kokeilkaa 🙂
- Vegaaninen.
- Sopii normaaleille ja ohuille hiuksille.
- Antaa lisäkosteutta.
- Ei jätä tuotejäämiä hiuksiin.
Hinta: 15,50€ | Osta *tästä

Itselleni tämä harja on ollut todella positiivinen yllätys ja tykkään erityisesti siitä, että saan hiusnaamion harjattua kätevästi suihkussa hiuksiin. Löytyykö sun kotoa Tangle Teezerin tuotteita? 🙂
Wet-harjan ja selvityssuihkeen voit ostaa *tästä!
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:
VINKIT KOSMETIIKAN SÄILYVYYTEEN JA ESITTELYSSÄ ESSENCEN UUTUUKSIA


7