MARRASKUU – ON VAIN HILJAISUUS JA SANATON SURU

Yleensä kuun vaihtuessa kerron aina menneestä kuukaudesta parhaita hetkiä kuvien kera. Tästä marraskuusta mulla ei löydy mitään positiivista sanottavaa. Marraskuu on ollut aina mun lempikuukausi synttäri-, ja joulutohinoiden vuoksi, mutta tönä vuonna marraskuusta tuli mulle pimeä, kolea, ahdistava ja surun peittämä kuukausi. Sairastuin synttäriviikolla koronaan ja samalla viikolla mun mamma menehtyi.

Mamma joutui marraskuun alussa sairaalaan, kun hän oli kaatunut kotonaan ja toinen lonkka oli murtunut. Hän pääsi heti lonkkaleikkaukseen ja hänellä todettiin myös influenssa. Pääsin leikkauksen jälkeen katsomaan mammaa Turun sairaalaan ja vaikka hän oli eristyksissä ja kipeä, niin hän oli niin iloinen nähdessään minut. Hän oli aikaisemmin minulle soittanut, että voinko tuoda sitten mukanani raamatun, suklaata ja kurkkupastilleja. Mamma on ollut aina kauhea vilukissa, niin vein hänelle tietenkin myös villasukat ja neuletakin.

Syötiin suklaata ja katsottiin Napin kuvia sekä höpöteltiin kaikkea. Vietin sairaalalla aikaa useamman tunnin. Mamma sanoi Napin kuvista ”tuo kissa taitaa olla sinulle todella tärkeä” johon vastastin, ”onhan se, niinkuin sinäkin olet tärkeä ja rakas minulle”.

Mamman kunto alkoi jo iltaa myöden käydä huonommaksi ja hän oksenteli ja nukkui. Kipulääkkeet olivat ilmeisesti niin kovat, että hän voi niistä pahoin. Vierailuaika päättyi ja minun piti lähteä, enpä olisi ikinä maailmassa ajatellut, että se olisi viimeinen kerta, kun näen mamman elossa. Olen kuitenkin niin kiitollinen, että sain viettää hänen kanssa vielä aikaa, kun hän oli tajuissaan ja ymmärsi kaiken.

Siskoni vietti mammani kanssa seuraavan päivän ja mamma ei ollut hereillä juuri ollenkaan ja oli sekavan oloinen. Siskoni pyysi varmuudeksi papin siunaamaan mamman, koska hän oli todella uskonnollinen.. Seuraavana päivänä meidän piti siskoni kanssa mennä katsomaan mammaa ja tuli ilmoitus, että hänet siirretään Uudenkaupungin sairaalaan mihin meiltä evättiin vierailut, koska siellä mamma sairastui myös koronaan.

Joka päivä marraskuussa meni vahvassa sumussa odottaen infoa mamman voinnista, joka vain meni jatkuvasti huonommaksi. Äitini vietti sairaalalla aikaa ja mamma ei enää lopulta syönyt, eikä puhunut. Sunnuntaina 26.11 tuli äidiltäni viesti ”mamma nukkui pois 14:40”. Siitä saakka olen itkenyt, joka päivä ja joka tunti. Hassua, että mamman kuoleman aikaan ennen kuin edes tiesin asiasta, muistan maanneni sängyssä ja mieheni kysyi onko minulla kaikki hyvin. Itkin ja sanoin, että minulla on kauhean masentunut olo ja siitä meni vain hetki, kun viesti mamman kuolemasta tuli.

Suru on ollut todella lamauttavaa, itken nyt tätäkin kirjoittaessa. Juuri me suunniteltiin mamman kanssa, että vietetään yhteisiä synttäreitä ja hän kauhisteli, että miten minä voin täyttää jo 37-vuotta ja hän 85-vuotta. Suunniteltiin, että menen sinne ja juodaan skumppaa ja syödään herkkuja. Nyt sitten synttäreiden sijaan järjestänkin hautajaisia. Otin täyden vastuun hautajaisten järjestämisestä. Vaikka se on vaikeaa, niin se tuo samalla minulle jotenkin lohtua, että voin järjestää hänelle hyvät hautajaiset. Olimme todella läheisiä, joten ihan fyysisesti tunnen, että sydämestäni puuttuu palanen.

Hautajaisia vietetään 30.12. Tuntuu, että mieli on pimeä, enkä jaksa innostua joulusta, vaikka se on lempijuhlani. Yritän vain selvitä tunnista kerrallaan ja mietin paljon mammaa ja meidän yhteisiä muistoja. En ole oikein pystynyt tekemään mitään ja tiedän, että mamma ei todellakaan haluaisi minun lamaantuvan ja jäävän sängyn pohjalle. Hän oli niin innoissaan mun uudesta työstä ja hän oli aina ylpeä mun blogista. Ehkä kaikki helpottaa, kun hautajaiset on ohi. Siihen asti yritän vain saada henkeä.

Kiitos rakas Katri, että sain viettää kanssasi aikaa 36-vuotta. Kiitos kun pidit musta aina huolta ja rakastit. En unohda sinua ikinä ja rakastan sinua ikuisesti ja olet sydämessäni joka ikinen päivä.

”Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikoissa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Et ole jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellolla, olet henkäys rakkaasi poskella.” 

Katri Gumse 30.11.1938 – 26.11.2023.