MEIDÄN HALLOWEEN 2023
Spooky season oli ihana, joten palataan siihen nyt vielä hetkeksi. Moni viettää halloweenia vielä marraskuun ekalla viikolla, mutta minulle marraskuuhun vaihtuminen tarkoittaa syksyn loppua ja jouluajan alkua. Meillä juhlittiin halloweenia melkein koko lokakuu ja mukaan mahtui monenmoista ohjelmaa 🙂
KODIN KORISTELU SYKSYYN
Aloitin kodin koristelun syksyyn jo syyskuussa ja siis voi vitsi, kuinka ihana tunnelma meillä oli kotona. Askartelin itse tekolehdistä ihanan viirin, josta tuli kyllä nyt ihan mun lemppari syksyn koriste. Laitoin maltillisesti syyskuussa jo halloweenia myös esiin ja lokakuussa sitten enemmän. Kirjoitinkin viime kuussa artikkelin meidän kodin syksyisestä sisustuksesta ja sen pääsette lukemaan tästä 🙂

PÄIVÄ PUMPKIN PATCHILLA
Kävin viime vuonna ekaa kertaa Rannikon puutarhan kurpitsatapahtumassa ja rakastuin tapahtumaan niin kovasti, että päätettiin myös tänä vuonna suunnata Halikkoon. Tänä vuonna aluetta oli hieman suurennettu viime vuodesta ja upeiden kurpitsojen lisäksi mulle jäi erityisesti mieleen maissilabyrintti, josta tuli mieleen ihan jokin kauhuelokuva. Herkuteltiin paikan päällä kurpitsavohveleilla-, ja makkaralla. Ostin paketin kurpitsamakkaraa myös kotiin. Kotiin lähtiessä käytiin pyörähtämässä Design Hillissä katsomassa noitaa ja mukaan tarttui Brinkhallin omenasiideriä.

HALLOWEENIN VIETTOA JA TIETOVISOJA
Pidettiin pikkisiskojen ja miehen kanssa mini halloween-juhlat meillä. Koristeltiin, pukeuduttiin ja tehtiin kaikkea hyvää syötävää ja kävin ostamassa Lidlistä kaikki halloween-aiheisia herkkuja. Odotan joka vuosi innolla Lidlin halloween valikoimaa ja joka vuosi on sieltä tullut kaikenlaista ostettua. Olin tehnyt meille kauhuaiheisen Kahoot-tietovisan sekä Karkki vai Kepponen -pelin. Ilta oli mukavan rento ja koska oltiin aikaisemmin päivällä käyty Rannikon puutarhan kurpitsatapahtumassa, niin uni maistui meille jo ilta kymmenen jälkeen 😀

Sain ystävältä nämä upean retrot kummitusvalot lahjaksi!
JANNEN HALLOWEEN-BILEET
Tutustuin viime vuonna Facebookin Halloween Suomi -ryhmässä turkulaiseen Janneen, joka on vielä hullumpi halloween-fani kuin minä. Olimme hänen upeissa juhlissa viime vuonna ja saimme myös tänä vuonna sinne kutsun. Käytiin juhlissa ystäväni kanssa ja kaikki koristelut sekä tarjoilut olivat taas ihan next level. Janne uhkaili, että nämä olisivat hänen viimeiset halloween-bileensä, mutta saapa nähdä 😉

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:
THE BODY SHOPIN JOULUN SESONKISARJAT
*Sisältää mainoslinkkejä
*Tuotteet on saatu PR-näytteinä.
Se olisi marraskuu ja The Body Shopin joulun sesonkisarjat ovat taas täällä. Tänä vuonna Limited Edition -sarjoihin kuuluu päärynäinen Pears & Share ja kirsikkainen Cherries & Cheer. Molemmat kausisarjat ovat vegaanisia. Tuotepakkauksien ulkonäkö on saanut inspiraationsa juhlakauden herkullisista jälkiruokaresepteistä ja niiden tuoksuista. Tuotteet sisältävät raaka-aineita, jotka on tuotettu reilun yhteisökaupan kautta eli The Body Shop takaa, että tuottajat ja viljelijät saavat oikeudenmukaisen korvauksen työstään ja tuotteistaan 🙂

PEARS & SHARE
Tämä Limited Edition -sarja sisältää päärynäuutetta, pionia, oratuomenmarjoja ja mansikkasorbettia. Pohjatuoksuna on lämmin myski ja tonkapapu. Itse olen käyttänyt nyt tämän sarjan vartalovoidetta ja siitä on ollut iso apu kuivalle iholle. Laitan vartalovoidetta aina suihkun jälkeen ja iho tuntuu todella kosteutetulta ja tuoksu on tosi raikas – tykkään!
Pears & Share sarjaan kuuluu seitsemän tuotetta:
- Käsivoide 7€.
- Huulivoide 8,90€.
- Suihkugeeli 9,50€.
- Vartalojogurtti 16€.
- Body-mist 17,90€.
- Vartalovoi 22€.
- Vartalokuorinta 23,90€.
Kurkkaa kaikki Pears & Share -tuotteet *tästä!

CHERRIES & CHEER
Jos tykkäät kirsikan tuoksusta niin tämä on kyllä ehdottomasti sun juttu. Tämä tuotesarja sisältää kirsikkaa, mantelia ja pionia. Pohjatuoksuna on vanilja ja myski. Tuoksu tässä sarjassa on todella makea ja kokosin siskolleni näistä tuotteista paketin pukin konttiin, sillä hän rakastaa kirsikan tuoksua. Mulla on tästä tuotesarjasta käytössä hierontaöljy, joka on todella hyvä ja jättää ihon pehmoiseksi.
Cherries & Cheer sarjaan kuuluu seitsemän tuotetta:
- Käsivoide 7€.
- Huulivoide 8,90€.
- Suihkugeeli 9,50€.
- Hierontaöljy 15,90€.
- Body mist 17,90€ (sopii myös huonetuoksuksi)!
- Vartalovoide 22€
Kurkkaa kaikki Cheers & Cherries -sarjan tuotteet *tästä!

Mun lemppari näistä kausisarjoista on tuo päärynän tuoksuinen Pears & Share. Ehdottomasti haluaisin ostaa siitä tuon body-mistin, koska tykkäsin tämän sarjan tuoksusta kovasti.
Kurkkaa *tästä kaikki Limited Edition -sarjan tuotteet ja shoppaile niitä itsellesi tai lahjoiksi pukin konttiin 🙂
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:


0