Hae
Diiskuneiti

MONNA PURSIAISEN – ASKEL KERRALLAAN KIRJA ON OPETTAVAINEN MATKA OMAAN HYVINVOINTIIN

*Kirja saatu PR-kappaleena.

Monna Pursiaisen uudessa kirjassa: Askel kerrallaan opiskellaan pienin askelin uusia terveellisiä tapoja elämään. Kirjassa kuunnellaan omaa kehoa, opetellaan syömään oikein itselle oikealla tavalla, sekä etsitään kivoja tapoja tuoda liikunta osaksi omaa arkea. Kirja sisältää myös tehtäviä, joiden avulla saa kartoitettua omia ajatuksia hyvinvointiin, itsetuntoon ja uskomuksiin liittyen. Kirja opastaa paremman itsetunnon äärelle ja voimaan hyvin niin henkisesti kuin fyysisesti 🙂

PYSÄHDY – ÄLÄ SUORITA

”Pysähdy siihen, mikä on sinulle tärkeää. Älä jää kiinni siihen, mikä on tärkeää äidillesi tai työkaverillesi.”

Monna kertoo kirjassa, että haluttuja muutoksia ja ahaa-elämyksiä elämässä saavuttaa ajan kanssa. Uudet tavat ja rutiinit elämässä vaativat aikaa ja jos vain suorittaa, ei mitään jää pysyvästi mieleen eikä kehoon. Hyvinvointi ei ole ainoastaan sitä, mitä syöt ja miten treenaat, vaan siihen kuuluu myös terveys, oman kehon kuuntelu, kehon toimivuus, kehossa viihtyminen, terveellinen ruokavalio, liikunnan ilo, lepo, itsetunto, itsensä kunnioittaminen, arvot, omat rajat, mielen virikkeet, tunteiden kuuntelu ja niistä puhuminen.

Jos kilot ovat hiipineet kroppaan pikku hiljaa kuukausien tai vuosien aikana, niin miksi ihmeessä ne tippuisivat parissa viikossa? Jos liikunta on jäänyt vähäiselle tai kokonaan pois, niin miten kehon pitäisi yhtä-äkkiä jaksaa aamusta iltaan treenaamista. Uudet muutokset kannattaa aloittaa pikku hiljaa. Pieniä askeleita uusiin rutiineihin voi olla esimerkiksi 15 minuutin kävelylenkki muutaman kerran viikossa ja mennä puoli tuntia aikaisemmin nukkumaan kuin normaalisti. Mieli ja keho alkavat tottumaan muutoksiin vähitellen ja keho alkaa kaipaamaan kävelylenkkiä ja iltaisin väsyttää jo aikaisemmin.

KAUNEUS ALKAA HETI, KUN PÄÄTÄT OLLA OMA ITSESI

”Rakastan itseäni. Rakastan vartaloani. Olen kaunis. Olen riittävä. Olen haluttu. Olen viisas. Olen vahva”.

Itsetunto on kaiken pohja. Se vaikuttaa kaikkeen, niin hyvinvointiin kuin koko elämänlaatuun. Itsetunnon vahvistuessa ymmärtää sen, että muiden reaktioilla ei ole merkitystä, jos asia on itselle tärkeä ja sen takana pystyy seisomaan – silloin muiden mielipiteet eivät enää hallitse omaa elämää. Jos sinä et ole elämäsi päähenkilö, niin kuka sitten on? Kukaan muu ei hengitä sinun kehossasi ei edes puolisosi tai äitisi.

RUOKA, RAVINTO JA TREENI

”Elämäntapa kestää, dieetti on ohimenevää. Mitä tiukemmista säännöistä pitää kiinni, sen lyhyemmän aikaa niitä jaksaa noudattaa”.

Maalaisjärki on ravinnon paras kaveri. Käyttäessäsi maalaisjärkeä tunnistat, mikä on sinulle hyväksi ja syöt sen mukaan. Kun syöt terveellisesti sinulle, vatsallesi ja suolistollesi sopivalla tavalla 80% ajasta, voit 20% ajasta syödä vähän sinne päin. Liikunnassa maailman lyhyin tie on aloittaa lajin parissa, josta ei pidä. Liikunnan kuuluu tuoda hyvää oloa eikä tuntua suorittamiselta ja pakkopullalta. Parasta olisi löytää laji, jota rakastaa.

OMAT FIILIKSET KIRJASTA

Askel kerrallaan oli opettavainen matka omaan sieluun. Sain paljon uutta ajateltavaa varsinkin ravinnon, liikunnan, mielen ja itsetunnon osalta. Olen paljon miettinyt mikä tekee minut onnelliseksi ja onko kaikki ihmiset ympärilläni minulle hyväksi tarkoittaen sitä, että ihmissuhteista pitäisi saada virtaa ja energiaa – eikä pahaa mieltä, vähättelyä tai neuvomista ”tee näin, älä noin”. Suosittelen todella lämpimästi lukemaan Monnan kirjan, pidin kirjasta aivan älyttömästi ja aion lukea sen vielä uudestaankin. Sain kirjasta paljon vinkkejä ja inspiraatiota omaan elämään!

Monnan Askel kerrallaan -kirjan löydät kirjastosta, kirjakaupoista, verkkokaupoista ja kustantajan verkkokaupasta tästä 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Diiskuneiti Blogit.fi

LUE MYÖS:

RESEPTI: BANAANISMOOTHIE

RESEPTI: HELPPO NESTEENPOISTOJUOMA

SOMA – KREIKKALAISTA LUONNONKOSMETIIKKAA

 

SAARISTO FESTIVAALI AVASI VARSINAIS-SUOMEN FESTARIKESÄN

*Liput saatu festivaaleille.

Saaristo Festivaali järjestettiin nyt jo kolmattatoista kertaa ja aika monta kertaa olen ollut itsekin menossa mukana, kuten tänäkin vuonna. Muistan, että joskus kun festari oli vielä alkutekijöissään, niin olin itse festareilla töissä Breezer-tyttönä, voi niitä aikoja! Jossain kohtaa ammattikorkeakoulu aikoina olin myös työharjoittelussa festivaalia järjestevällä Loud’n Live Productionilla.

Saaristo Festivaalissa on aina tietynlaista taikaa, koska koko talven on haaveillut kesästä ja festareista ja Saaristo on ns. festarikesän avaaja. Festivaali järjestetään Kaarinan Hovirinnassa merenrannan äärellä. Saaristossa oli nyt ensimmäistä kertaa oma Jyrki Retro Stage, joka oli unelmien täyttymys meille milleniaaleille. Lavalla esiintyi ysäritähtiä, kuten Pandora ja Basic Element sekä Waldo’s People, Movetron, Ressu Redford ja JS16.

Mun pikkusisko täytti juuri 18-vuotta ja vein hänet Saaristo Festivaaleille katsomaan Käärijää. Nämä olivat hänen ensimmäiset festarit ja oli kyllä niin hassua olla mun ”vauvan” kanssa ekaa kertaa yhdessä festareilla. Hypättiin Turun keskustasta festivaalibussiin ja käytiin ostamassa Käärijän keikalle vähän lakuja ja juomista. Oltiin ihan mehulinjalla ja oli kyllä tosi kivaa – vaikkakin hirmuisen kylmä, mutta sitä se Suomen kesä teettää 😀

Oikein muodikas asu – oli hieman kylmä 😀

Lauantaina kävin katsomassa puolisoni kanssa Pete Parkkosen. Häntä ei kauheasti se innostanut, mutta hän on kyllä ihana, kun hän aina lähtee mukaan mun kanssa keikoille vaikka ei edes artistista pitäisi. Viime vuonna hän lähti mun mukaan Tieston keikalle, miettikää! Pete Parkkosen jälkeen käytiin katsomassa vielä Movetron ja sitten meidän oli pakko lähteä ystäväni järjestämiin kesäjuhliin.

Musta oli tosi kivaa käydä molempina päivinä festareilla pyörimässä, mutta kuitenkin niin, ettei siellä tarvinut olla koko päivää tai yöhön asti. Tämmöinen festarointi sopii näemmä itselleni nykyään paremmin. Saaristo Festivaalista jäi hyvä fiilis, kuten aina. Siellä oli paljon erilaisia ruoka-, ja juomakojuja. Sai ostaa bändipaitaa ja muuta tilpehööriä. Järjestäjälle toivoisin, että festareilta saisi muutakin kuin mättäruokaa: raikkaat smoothiet ja jätskit tekisivät varmasti kauppansa. Ja yksi asia missä voi aina petrata: lisää bajamajoja! 😀

Kiitos Saaristo Festivaali kutsusta, oli todella mukavaa. Aiotko sä mennä tänä vuonna johonkin festivaaleille ja onko tämä festari sulle tuttu? 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Diiskuneiti Blogit.fi

LUE MYÖS:

AURINKOINEN MÖKKIREISSU VEHMAALLA

AURINKOINEN VIIKONLOPPU SAARISTOSSA

MÖKKILOMALLA NAUVON SAARISTOSSA