Hae
Diiskuneiti

5 + 5 KUVAA MARRAS-, JA JOULUKUULTA

Marras-, ja joulukuu pyyhälsi kirjaimellisesti jossain kolmessa sekunnissa ohi. Olin päivätöiden lisäksi kiinni Joulupuu keräyksessä ja päivät oli pitkiä ja loppuvuosi meni ihan tosi nopeasti ohitse. Joulunpyhinä  sain onneksi vaan levätä ja olla. Nyt mennään jo tammikuun puoli väliä, joten palataan ihan pieneksi hetkesi vielä loppuvuoden tohinoihin. Tässä tulee 5 + 5 kuvaa marras-, ja joulukuulta 🙂

VIIKONLOPPU HELSINGISSÄ

Vietettiin ystävän kanssa ihana viikonloppu Helsingissä. Käytiin ostoksilla ja seikkailtiin Ratikalla Kalliossa ja käytiin syömässä Liemessä. Otettiin molemmat halloumi-tacot ja oli ihan super hyvää ja täyttävää. Käytiin drinkeillä ja nukuttiin ihanat unet Sokos Hotel Triplassa. Tämä oli ystäväni pre-synttärilahja minulle – kuinka ihana hän onkaan, kiitos Pauliina 🙂

LET IT SNOW – ENSILUMI TURUSSA

Olin odottanut jo tovin lumen tulemista ja vihdoin saatiin ensilumi Turkuun 20.11. Menin välittömästi ulos fiilistelemään ja tuntemaan ensimmäiset kylmät lumihiutaleet poskillani.

SUNNUNTAIN REIPPAILUT JA KANELILATTE

Yhtenä sunnuntaina oli niin kaunis ja raikas ilma, että lähdin kävelylle jokirantaan ja palautin samalla kirjastoon kirjat. Laitoin siskolle extempore viestiä, että lähtisikö hän mun kanssa kahville. Siskolle sopi kahvittelut ja käytiin Coffee Housessa höpisemässä ja ostin itselleni kanelilaten – nam oli hyvää.

JOULULOUNAS ESPOOSSA X VIRTUAALIASSARIT

Meillä oli töissä Espoon toimistolla joululounas, johon kuului perinteisiä jouluherkkuja sekä raikkaita salaatteja. Söin vatsan ihan täyteen ja jälkkäriksi otin vähän viiniä. Meillä oli Secret Santa eli kaikki sai nimetyn henkilön kenelle piti ostaa 10€ arvoinen lahja. Mä olin meidän uuden johdon assistentin Secret Santa ja mulla oli hänelle lahjakassissa kasvonaamioita, suklaata ja pari The Body Shopin matkakokoista tuotetta. Mun Secret Santa oli meidän toimitusjohtaja, jolta sain Joik:in tuoksukynttilän ja inkivääriteetä – best!

SYNTTÄRIHUMUA

Vietettiin mun pre-synttäreitä Ravintola Napolissa, jonne olin kutsunut mun perhettä ja ystäviä. En ole muutamaan vuoteen järjestänyt synttäreitä, joten nyt oli ihana ruokailla yhdessä kaikkien rakkaiden kanssa. Jatkettiin vielä iltaa mun luona ja olen itseasiassa kirjoittanut synttäreistä ihan oman artikkelin, jonka pääsee lukemaan tästä!

SYNTTÄRIPÄIVÄN AAMU

Tämä on niin ihana kuva mun virallisen synttäripäivän aamulta. Keitin ison kupin kahvia ja söin synttäri-illalliselta jäänyttä kakkua aamupalaksi. Sain nuo jalassa olevat upeat villasukat lahjaksi mun ystävältä Marialta – ihan täydelliset mulle.

KATRI-MAMMAN SYNTYMÄPÄIVÄ

Rakas Katri-mamma menehtyi edellisen vuoden marraskuussa 2023 vain kaksi päivää mun syntymäpäivän jälkeen. Hänet haudattiin vasta viime vuoden toukokuussa. Pääsin siis nyt ekaa kertaa ikinä viemään Katrille synttärikukat hänen haudalle. Tarmo-enoni kuoli melko pian Katrin jälkeen viime vuoden kesäkuussa ja hänet haudattiin samaan hautaan äitinsä Katrin kanssa. He olivat kuin paita ja peppu ja musta tuntuu, ettei enoni kestänyt Katrin kuolemaa. Vein kynttilän heidän haudalleen myös jouluna. En vieläkään tahdo ymmärtää, että he molemmat ovat poissa, koska mun mielessä ja muistoissa he ovat niin elossa.

JOULUPUU-KERÄYKSEN TONTTUILUA

Olin taas tänä vuonna mukana Turun Joulupuu-keräyksessä. Tänä vuonna halusin tehdä jotain muuta kuin somea ja halusin työntää kädet ns. multaan ja toimin varastokoordinaattorina. Työ oli antoisaa, mutta myös aika raskasta päivätöiden ohella, mutta tästä jos jostain syntyy se joulumieli, kun voi auttaa niitä ketkä todella apua tarvitsevat. Tänä vuonna pyritään aloittamaan keräyksen koordinointi aikaisemmin ja tavoitteena on saada mukaan enemmän vapaaehtoisia.

VALONPOLKU TURUSSA

Käytiin äidin ja siskojen kanssa kurkkaamassa Turun valonpolkua ja siellä riitti kuhinaa. Tuntuu, että kaikki turkulaiset olivat lähteneet katsomaan taideteoksia – mikä on ihan mahtavaa.

JOULUELOKUVIA JA IHANAA TUNNELMAA

Katsoin joulukuussa monta jouluelokuvaa – kiitos siskon, kun sain hänen Netflix tunnareita lainata. Muistan yhden viikonlopun, kun olin vatsataudissa ja taisin silloin katsoa joku kuusi jouluelokuvaa – ihan parasta. Lindsay Lohanin uusi Pikku Salaisuutemme oli hyvä ja ihastuin myös Lumiukkoni mun -elokuvaan. Joulussa on kyllä ehdottomasti parasta joululeffat.

HYVÄÄ JOULUA

Vietettiin joulua tänä vuonna kahdesti, koska äiti lähti jouluksi Lappiin. Eka joulu vietettiin puolessa välin joulukuuta. Tein meille lounaaksi riisipuuroa, joka ehkä saattoi palaa vähän pohjaan. Tänä vuonna laitoin vain tuollaisen pienen kuusen, koska ei ollut oikein voimavaroja hössöttää. Koristeltiin kuusi yhdessä ja harmitti, kun en löytänyt mistään sellaisia isoja kultaisia rusetteja – olen laittanut ne tosi hyvään jemmaan. Avattiin lahjat ja lähdettiin ulkoilemaan ja tehtiin ruoaksi kanaa ja kermaperunoita.

Aatonaattona 23.12 siskoni tuli yökylään ja nukuttiin molemmat olkkarissa ja katsottiin jouluelokuvaa – tai minä katsoin ja sisko nukkui. Herättiin aikaisin katsomaan Joulupukin kuumalinjaa ja keittämään riisipuuroa. Käytiin 11 aikaan joulukirkossa ja viemässä Katri-mamman ja Tarmo-enon haudalla kynttilä ja kukat. Avattiin lahjat vasta illalla ja oltiin niin hulluja, että mentiin vielä 22:00 kirkkoon laulamaan joululauluja. Oli jotenkin ihana ja erilainen joulu.

Toivottavasti teillä oli ihana joulu ja loppuvuosi – nyt katse kohti uutta vuotta 2025 🙂

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

RESEPTI: TÄYTETYT PAPRIKAT KVINOA-JAUHELIHATÄYTTEELLÄ

MONNAN ENERGISEMPI MINÄ -VALMENNUS OPETTAA UUSIA RUTIINEJA ARKEEN

IDA WARG BEAUTY – MUN SUOSIKKITUOTTEET

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *