Hae
Diiskuneiti

PERJANTAI-ILLAN DINNERI HELSINGISSÄ – TESTISSÄ RAVINTOLA LIEMI

Ystäväni osti mulle synttärilahjaksi yöpymisen Triplan Sokos Hotellissa ja tehtiin ihana tyttöjen reissu Helsinkiin. Lähdettiin perjantai-aamulla ajamaan Turusta pk-seudulle jo joskus ennen kuutta aamulla, koska molemmilla meillä oli työpäivä siellä suunnalla. Työpäivän jälkeen matkustin Espoosta ensin metrolla Helsingin keskustaan ja siitä lähijunalla Triplaan. Kun päästiin hotellille niin oltiin molemmat niin poikki, että oli pakko ottaa pienet päiväunet 😀

Ystäväni oli varannut meille pöydän Kallion Ravintola Liemestä. Laittauduimme päiväunien jälkeen hotellilla ja hypättiin ratikkaan kohti Kalliota. Liemi on vietnamilainen ravintola ja kaiken kaikkiaan heidän ravintoloita löytyy Helsingistä viisi kappaletta sekä yksi Tampereelta. Nyt Espoon Iso-Omenaan on myös avattu heidän ravintola eli ketju on kasvanut ja on ilmeisen suosittu.

Ravintola näytti kivalta ulkoapäin ja sisälle mentäessä vastaan tuli upea lyhdyistä tehty seinämä. Tarjoilija ohjasi meidät pöytään ja alettiin selata ruokalistaa. Menusta löytyi kevät-, ja kesärullia, salaatteja, dumplingseja, bowleja, nuudelikeittoja ja erilaisia liha-annoksia riisillä ja nuudeleilla. Me valittiin ystävän kanssa samat ruoat eli halloumitacot, jotka sai myös gluteenittomana.

Annokset sisälsivät kaksi isoa tacoa per pää ja voin sanoa, että oli kyllä hyvää. Kaikki maut sopivat niin hyvin yhteen ja en olisi kyllä sellaista makujen maailmaa osannut esim. kotona rakentaa. Otettiin tacojen kylkeen pullo valkkaria ja oli ihana syödä ja höpötellä rauhassa. Mulla teki ihan tiukkaa saada kaikki syötyä ja tulin todella täyteen. Palvelu oli ystävällistä ja ravintola oli kaikin puolin siisti. Voisin ehdottomasti mennä Liemeen uudestaankin.

Onko Liemi sulle tuttu ravintola ja pidätkö vietnamilaisesta ruoasta? 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

Finlayson x Original Long Drink -mallisto

KUPLIVAA SYNTTÄRIHUMUA JA PIZZAA

GALLERIX – JULISTEILLA PIRISTYSTÄ KEITTIÖÖN + ALEKOODI

Yksi kommentti

  1. villananna kirjoitti:

    On tuttu ravintola ja ollaan siellä kesällä oltu syömässä. Itse en ihan hirmuisesti pitänyt, mutta moni tykkää, koska on aina täynnä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *