5 + 5 KUVAA MARRAS-, JA JOULUKUULTA
Marras-, ja joulukuu pyyhälsi kirjaimellisesti jossain kolmessa sekunnissa ohi. Olin päivätöiden lisäksi kiinni Joulupuu keräyksessä ja päivät oli pitkiä ja loppuvuosi meni ihan tosi nopeasti ohitse. Joulunpyhinä sain onneksi vaan levätä ja olla. Nyt mennään jo tammikuun puoli väliä, joten palataan ihan pieneksi hetkesi vielä loppuvuoden tohinoihin. Tässä tulee 5 + 5 kuvaa marras-, ja joulukuulta 🙂
VIIKONLOPPU HELSINGISSÄ
Vietettiin ystävän kanssa ihana viikonloppu Helsingissä. Käytiin ostoksilla ja seikkailtiin Ratikalla Kalliossa ja käytiin syömässä Liemessä. Otettiin molemmat halloumi-tacot ja oli ihan super hyvää ja täyttävää. Käytiin drinkeillä ja nukuttiin ihanat unet Sokos Hotel Triplassa. Tämä oli ystäväni pre-synttärilahja minulle – kuinka ihana hän onkaan, kiitos Pauliina 🙂

LET IT SNOW – ENSILUMI TURUSSA
Olin odottanut jo tovin lumen tulemista ja vihdoin saatiin ensilumi Turkuun 20.11. Menin välittömästi ulos fiilistelemään ja tuntemaan ensimmäiset kylmät lumihiutaleet poskillani.

SUNNUNTAIN REIPPAILUT JA KANELILATTE
Yhtenä sunnuntaina oli niin kaunis ja raikas ilma, että lähdin kävelylle jokirantaan ja palautin samalla kirjastoon kirjat. Laitoin siskolle extempore viestiä, että lähtisikö hän mun kanssa kahville. Siskolle sopi kahvittelut ja käytiin Coffee Housessa höpisemässä ja ostin itselleni kanelilaten – nam oli hyvää.

JOULULOUNAS ESPOOSSA X VIRTUAALIASSARIT
Meillä oli töissä Espoon toimistolla joululounas, johon kuului perinteisiä jouluherkkuja sekä raikkaita salaatteja. Söin vatsan ihan täyteen ja jälkkäriksi otin vähän viiniä. Meillä oli Secret Santa eli kaikki sai nimetyn henkilön kenelle piti ostaa 10€ arvoinen lahja. Mä olin meidän uuden johdon assistentin Secret Santa ja mulla oli hänelle lahjakassissa kasvonaamioita, suklaata ja pari The Body Shopin matkakokoista tuotetta. Mun Secret Santa oli meidän toimitusjohtaja, jolta sain Joik:in tuoksukynttilän ja inkivääriteetä – best!

SYNTTÄRIHUMUA
Vietettiin mun pre-synttäreitä Ravintola Napolissa, jonne olin kutsunut mun perhettä ja ystäviä. En ole muutamaan vuoteen järjestänyt synttäreitä, joten nyt oli ihana ruokailla yhdessä kaikkien rakkaiden kanssa. Jatkettiin vielä iltaa mun luona ja olen itseasiassa kirjoittanut synttäreistä ihan oman artikkelin, jonka pääsee lukemaan tästä!

SYNTTÄRIPÄIVÄN AAMU
Tämä on niin ihana kuva mun virallisen synttäripäivän aamulta. Keitin ison kupin kahvia ja söin synttäri-illalliselta jäänyttä kakkua aamupalaksi. Sain nuo jalassa olevat upeat villasukat lahjaksi mun ystävältä Marialta – ihan täydelliset mulle.

KATRI-MAMMAN SYNTYMÄPÄIVÄ
Rakas Katri-mamma menehtyi edellisen vuoden marraskuussa 2023 vain kaksi päivää mun syntymäpäivän jälkeen. Hänet haudattiin vasta viime vuoden toukokuussa. Pääsin siis nyt ekaa kertaa ikinä viemään Katrille synttärikukat hänen haudalle. Tarmo-enoni kuoli melko pian Katrin jälkeen viime vuoden kesäkuussa ja hänet haudattiin samaan hautaan äitinsä Katrin kanssa. He olivat kuin paita ja peppu ja musta tuntuu, ettei enoni kestänyt Katrin kuolemaa. Vein kynttilän heidän haudalleen myös jouluna. En vieläkään tahdo ymmärtää, että he molemmat ovat poissa, koska mun mielessä ja muistoissa he ovat niin elossa.

JOULUPUU-KERÄYKSEN TONTTUILUA
Olin taas tänä vuonna mukana Turun Joulupuu-keräyksessä. Tänä vuonna halusin tehdä jotain muuta kuin somea ja halusin työntää kädet ns. multaan ja toimin varastokoordinaattorina. Työ oli antoisaa, mutta myös aika raskasta päivätöiden ohella, mutta tästä jos jostain syntyy se joulumieli, kun voi auttaa niitä ketkä todella apua tarvitsevat. Tänä vuonna pyritään aloittamaan keräyksen koordinointi aikaisemmin ja tavoitteena on saada mukaan enemmän vapaaehtoisia.

VALONPOLKU TURUSSA
Käytiin äidin ja siskojen kanssa kurkkaamassa Turun valonpolkua ja siellä riitti kuhinaa. Tuntuu, että kaikki turkulaiset olivat lähteneet katsomaan taideteoksia – mikä on ihan mahtavaa.

JOULUELOKUVIA JA IHANAA TUNNELMAA
Katsoin joulukuussa monta jouluelokuvaa – kiitos siskon, kun sain hänen Netflix tunnareita lainata. Muistan yhden viikonlopun, kun olin vatsataudissa ja taisin silloin katsoa joku kuusi jouluelokuvaa – ihan parasta. Lindsay Lohanin uusi Pikku Salaisuutemme oli hyvä ja ihastuin myös Lumiukkoni mun -elokuvaan. Joulussa on kyllä ehdottomasti parasta joululeffat.

HYVÄÄ JOULUA
Vietettiin joulua tänä vuonna kahdesti, koska äiti lähti jouluksi Lappiin. Eka joulu vietettiin puolessa välin joulukuuta. Tein meille lounaaksi riisipuuroa, joka ehkä saattoi palaa vähän pohjaan. Tänä vuonna laitoin vain tuollaisen pienen kuusen, koska ei ollut oikein voimavaroja hössöttää. Koristeltiin kuusi yhdessä ja harmitti, kun en löytänyt mistään sellaisia isoja kultaisia rusetteja – olen laittanut ne tosi hyvään jemmaan. Avattiin lahjat ja lähdettiin ulkoilemaan ja tehtiin ruoaksi kanaa ja kermaperunoita.
Aatonaattona 23.12 siskoni tuli yökylään ja nukuttiin molemmat olkkarissa ja katsottiin jouluelokuvaa – tai minä katsoin ja sisko nukkui. Herättiin aikaisin katsomaan Joulupukin kuumalinjaa ja keittämään riisipuuroa. Käytiin 11 aikaan joulukirkossa ja viemässä Katri-mamman ja Tarmo-enon haudalla kynttilä ja kukat. Avattiin lahjat vasta illalla ja oltiin niin hulluja, että mentiin vielä 22:00 kirkkoon laulamaan joululauluja. Oli jotenkin ihana ja erilainen joulu.

Toivottavasti teillä oli ihana joulu ja loppuvuosi – nyt katse kohti uutta vuotta 2025 🙂
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:
MONNAN ENERGISEMPI MINÄ -VALMENNUS OPETTAA UUSIA RUTIINEJA ARKEEN

LUMENEN NORDIC HYDRA LÄHDE -TUOTESARJA KUIVALLE TALVI-IHOLLE
Kaupallinen yhteistyö: Cocopanda
*Sisältää mainoslinkkejä
Talven kylmyys ja ilman kuivuus kuivattaa ihoa. Kova tuuli, kylmä viima ja pakkasasteet laittavat ihon todelliselle koetukselle. Tyypillisiä talvi-ihon ongelmia ovat ihon kuivuus, punoitus ja ihoa saattaa jopa inhottavasti kiristää. Talvella sisätiloissa ihon rasitteena on myös lämmitys, joka myöskin osaltaan kuivattaa ihoa ja sen takia onkin todella tärkeää käyttää talvella ihoa syväkosteuttavia ja korjaavia seerumeita ja voiteita. Talveksi kannattaa aina valita eri voiteet, kuin ne mitä käytät ympäri vuoden – varsinkin meillä suomessa asuvilla iho joutuu kokemaan aika rankkojakin sääolosuhteita.
Mulla on nyt jo toista kertaa käytössä Lumenen Nordic Hydra Lähde sarjan tehokosteuttava päivä-, sekä yövoide. Minulla on todella kuiva iho ja extrana ihon kosteutukseen käytän myös saman sarjan oil-cocktailia, kasvosuihketta ja geelinaamiota. Näillä ainakin oma iho pysyy koko kaamosajan terveenä, heleänä ja hyvinvoivana. Olen kokenut, että Lumene on osannut tässä sarjassa ottaa hyvin huomioon juuri Suomen sääolosuhteet ja he ovat sen mukaan osanneet luoda mahtavan sarjan pohjoisilla raaka-aineilla.
Lumenen tuotteita myy kattavasti mm. *Cocopandan verkkokauppa!
Nordic Hydra [Lähde] -tuotesarja:
- Kotimainen.
- Yhdistää puhtaan pohjoisen lähdeveden tehokkaasti kosteuttavaan, mineraalipitoiseen koivunmahlaan.
- Tuotteet sisältävät runsaasti luonnollisia kosteuttavia raaka-aineita.
- 100% vegaaninen.
- Sopii kaikille ihotyypeille.
- Innovatiivinen Hydra-teknologia sisältää hyaluronihappoa kolmessa eri molekyylikoossa, jotka kosteuttavat tehokkaasti ihon eri kerroksia.
- Pakkaukset ovat kierrätettävä ja ne lajitellaan muovinkeräykseen
- Tuotteet ovat valmistettu Suomessa.

TEHOKOSTEUSVOIDE
Nordic Hydra Intense Hydration Moisturizer -päivävoide on ihan huippu ja se kosteuttaa omaa ihoani todella hyvin ja tekee ihosta myös heleän näköisen. Voide tuoksuu miellyttävältä ja se imeytyy nopeasti eikä jätä ihoa tahmaiseksi. Kosteusvoide lupaa kosteuttaa 72 tunnin ajan ja vaikka se on syväkosteuttava, niin käytän kosteusvoiteen lisäksi myös Lähde -sarjan tehohoito-seerumia, joka yhdessä päivävoiteen kanssa saa ihon hehkumaan.
Sisältää: kolminkertaista hyaluronihappoa, luomu koivunmahlaa ja pohjoista lähdevettä.
Hinta: 20,15€ | Osta *tästä!
KOSTEUTTAVA PREBIOOTTI TEHOHOITO
Nordic Hydra Moisturizing Prebiotic Oil-Cocktail tehohoito on kunnon terveyspommi iholle ja tätä voi käyttää seerumin tavoin aamuin ja illoin. Kaksiosainen tehohoito auttaa rakentamaan ihon omaa suojamuuria ja prebiootit tukevat ihon luontaista mikrobiomia. Tehohoito tuoksuu ihanan raikkaalle ja ihosta tulee välittömästi kirkas ja pehmoinen. Tehohoito on kehitetty erityisesti juuri kuivalle ja pintakuivalle iholle. Tämä on kyllä aivan ehdoton tuote talveen!
Sisältää: suomalaista kauraksylitolia, luomu koivunmahlaa, puhdasta pohjoista lähdevettä ja mustikansiemenöljyä .
Hinta: 18,85€ | Osta *tästä!

TEHOKOSTEUTTAVA YÖVOIDE
Nordic Hydra Hydration Recharge Overnight -tehokosteuttava yövoide sisältää myöskin prebiootteja, jotka hoitavat ihon luonnollista mikrobiomia. Yövoiteen hyaluronihappo kosteuttaa ihoa tehokkaasti, mutta myös säilyttää ihon kosteuden yön aikana. Voide tuoksuu hyvälle ja koostumus on ihanan kermainen, mutta se ei silti tahmaa ihoa ja imeytyy hyvin. Yövoide on ollut itselleni todella hyvä ja aamulla peilistä katsoo hyvin levänneet, latautuneet ja heleät kasvot.
Sisältää: luomu koivunmahlaa, pohjoista lähdevettä, hyaluronihappoa sekä suomalaisen kauran pre- ja postbioottia.
Hinta: 20,15€ | Osta *tästä!
TEHOKOSTEUTTAVA GEELINAAMIO
Nordic Hydra Oxygen Recovery 72H Hydra -geelinaamio on mulla käytössä nyt ekaa kertaa ja pidän erityisesti tässä siitä, että sen voi levittää iholle myös yön ajaksi yönaamion tapaan. Olen aika huono käyttämään kasvonaamioita, kun en ikinä jaksa odotella ja pestä niitä pois, mutta tämä toimii itselläni hyvin, koska aamulla pesen kasvot aina joka tapauksessa. Kasvonaamio on tarkoitettu todella kuivalle iholle ja naamio lupaa kosteuttaa ihoa 72 tuntia! Geelinaamiossa on hauskan tuntuinen koostumus ja se tuntuu tosi viilentävältä iholla, mutta naamion tapaan se on myös aika tahmaavaa. Aivan ihana naamio – suosittelen!
Sisältää: luomu koivunmahlaa, karpalo-, ja mustikkauutteita, pohjoista lähdevettä, hyaluronihappoa ja hapen saatavuutta tehostavia mineraaleja.
Hinta: 16,50€ | Osta *tästä!

KOSTEUTTAVA KASVOSUIHKE
Nordic Hydra Pure Arctic Hydration Spring Water Mist -kasvosuihketta olen ostanut useamman kerran ja tykkään tästä tosi paljon. Kasvosuihke tuoksuu miellyttävältä ja suihke on hienojakoista eikä se tee kasvoista märkiä. Kasvosuihke kosteuttaa ja virkistää ihanasti ja monesti suihkuttelen kasvosuihketta kasvoille päivän aikana ja minulla on aina yksi kasvosuihke kotona jääkaapissa ja yksi mukana laukussa. Suihketta voi käyttää myös meikin päällä, koska se ei sotke tai levitä meikkiä.
Sisältää: luomu koivunmahlaa, puhdasta pohjoista lähdevettä ja täyteläistävää hyaluronihappoa.
Hinta: 8,55€ | Osta *tästä!

Iso peukku näille Lumenen Hydra Lähde -sarjan tuotteille. Nämä kyllä saavat kuivuneen talvi-ihon ihan uuteen uskoon. Kurkkaa koko Lumenen Lähde -sarjan tuotteet *Cocopandan verkkokaupasta! 🙂
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:


0