Hae
Diiskuneiti

FINNKINO TOI TWILIGHTIT UUDELLEEN VALKOKANKAALLE

Finnkino näytti tässä kuussa kaikki Twilight -elokuvat uudestaan ja ostin itselleni ja siskoilleni liput Houkutukseen. Leffa näytettiin iSence -salissa ja ennen leffan alkoitusta teatterin työntekijä kävi kysymyssä, että kädet pystyyn jos olet Team Jacob vai Team Edward. Itsehän olen ehdottomasti Team Edward ja nykyään ehkä Team Charlie 😂

Vuonna 2008 kun Twilight julkaisiin olin 22-vuotias. Olin päättänyt, etten lähde mukaan Twilight hypeen ja en aio ikinä kyseistä elokuvaa katsoa. Jossain kohtaa annoin kuitenkin periksi ja marssin salaa Makuuniin vuokraamaan Houkutuksen. Olin todella skeptinen elokuvan suhteen, koska vampyyrit ja ihmissudet kuulostivat omaan mieleen ihan tyhmältä. No katsoin elokuvan yksin kotona ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Katoin sen ennen palautusaikaa myös toisen kerran ja sille tielle jäin. Heti kun elokuvasarjan toisen osa New Moon julkaistiin, pyysin 14-vuotiaan siskoni mukaan katsomaan sen. Siskoni oli ihan Twilight hypessä mukana ja hänellä oli Team Edward paitakin.

Olen katsonut kaikki Twilightit monta kertaa ja rakastan niitä – niissä vaan on jokin mikä kolahtaa ja onhan tuo rakkaustarina erittäin sydäntä lämmittävä. Kun näin, että Finnkino näyttää Twilightit uudestaan niin ostin liput sillä nanosekunnilla. Käytiin katsomassa Houkutus viime viikolla ja kun leffa alkoi, niin mulla kostui silmät ja tuli kylmät väreet. Se kun tiedät elokuvasta kaikki musiikit, kohtaukset ja vuorosanat ja näet sen isolta screeniltä, niin se oli vaan jotain niin nostalgista ettei järkeä. Nauttisin elokuvasta joka ikinen sekuntti ja en olisi halunnut, että se loppuu.

Pitäkää mua hulluna, mut katson Twilighteja varmasti vielä eläkkeelläkin – onko siellä muita Twilight -faneja? 🧛🏻

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

UUSI JURASSIC WORLD REBIRTH -ELOKUVA OLI WAU JA VIISI TÄHTEÄ

TESTISSÄ MAKARONITEHDAS JA GLUTEENITTOMAT PASTAT

2 kommenttia

  1. Taija-Tiia kirjoitti:

    Twilightista innostuin minäkin vasta kun annoin periksi muiden hypettäessä tarpeeksi :’D olin yläasteella kun ensimmäinen elokuva tuli ja ihmettelin vieressä sitä kohkausta, hieman huvittikin miten vakavaksi se meni monilla. Lahjoittelin lehdistä tulevia julisteita kavereille ja kuuntelin niin paljon jauhamista että juonenkäänteet olivat tuttuja jo ennen omia katselukertoja. Useampi elokuva ehti ilmestyä ennen kuin innostuin itsekin, ja alusta asti kyllä ehdottomasti Team Charlie! Pitäisi lukea kirjatkin, vain ensimmäinen tuli lainattua kirjastosta.

    Olisi ollut aika siistiä nähdä Twilightit leffateatterissa, vieläpä maratoonina. Pitää pitää oma maratooni tälle talvelle, heh!

    • Diiskuneiti kirjoitti:

      Siis mulle kävi ihan samoin, että seuraain vierestä vaan sitä kohkaamista ja se suorastaan raivostutti mua 😂

      Sitten lopputulos oli kuitenkin ihan sama, että samanlainen hullu musta tuli 🫠

      Vitsi kun saisi nyt sitä fanitavaraa mitä silloin oli ja just noita julisteita yms. Yksi kehystetty Twilight juliste mulle kiitos! 🧛🏻‍♂️🐺✨

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *