Hae
Diiskuneiti

ENSIMMÄINEN ADVENTTI – JOULUNAIKA ALKAA

Tänään vietetään ensimmäistä adventtia ja tänään on myös mun rakkaan jo tästä ajasta pois lähteneen Katri-mamman syntymäpäivä ❤️

Kävin eilen Turun jouluavauksessa, jossa sytytettiin kävelykadun jouluvalot sekä yleisölle esiintyi upea jouluparaati. Kävin paraatin jälkeen vähän kaupoilla pyörimässä ja löysin ihanan perinteisen puukynttelikön ikkunalle. Olen jo pitkään haaveillut kynttelikköstä, sillä jotenkin se tuo sellaisen lämpimän fiiliksen ja ripauksen muistoja lapsuuden jouluista.

Kynttelikön ostamisen jälkeen muistin, ettei minulla ole ollenkaan adventtikynttilöitä. Kävin Normalissa ostamassa kasvovettä ja siellä oli kassalla kierrekynttilöitä 0,50€ kappale ja ostin niitä neljä ja nehän ovat täydellisiä adventeiksi. Tänään sytytin ensimmäisen adventtikynttilän ja lähetin samalla mammalle terkut taivaaseen. Ensimmäisen adventtikynttilän sytytys on minulle toivoa valosta, sillä valon määrä lisääntyy joulua kohti mentäessä. Muutenkin adventtikynttilät symboloivat valoa ja vapautusta.

Lämmitin tänään mukillisen glögiä, joka oli muuten mun tämän vuoden ensimmäinen glögimukillinen. Mun täytyy myöntää, että en ihan hirveästi välitä glögistä, koska se on niin makeaa. llmeisesti kauppoihin on tullut jonkinlainen glögi-tee, se voisi olla itselleni mieluisampi ja vielä kaupan päälle sokeriton vaihtoehto 😄

Tänään kävin kävelylenkillä ja kuuntelin Yotton uutta tuotantoa. Ihailin Mikaelin kirkon joulukuusia ja ihmisten laittamia jouluvaloja ikkunoissa. Tulisipa vielä lunta, niin saataisiin lisää valoa pimeyden keskelle!

Koti on koristeltu jo jouluun ja nyt saa vaan nauttia tunnelmasta – ihan parasta 🎄

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

KIINNOSTAVIMMAT KOSMETIIKKAJOULUKALENTERIT 2025

JOULUFIILIS ON TAATTU: JOULUKSI KOTIIN SARJA SAA KOLMANNEN KAUDEN

JUUSTOMALJAT KUOHUVIININ KAVERIKSI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *