PARTIOLAISTEN ADVENTTIKALENTERI 2025
Olin lapsena partiossa, mutta muistan lähinnä partiosta sen, että jouduin imuroimaan kerhohuonetta monta kertaa, pimeän ja märän aarniometsän ja sen, että leireillä oli lounaalla juotavana maitoa ja kotikaljaa. Kysyin äidiltäni, että muistaako hän kauanko olin partiossa, sillä mulla on muistikuvat ettei partio ollut mun juttu. Äiti naurahti, että olin partiossa ehkä puoli vuotta ja en tykännyt siitä kuulemma yhtään – onneksi kaikkien ei tarvitse tykätä kaikesta 😂

Esimieheni poika on partiossa ja hänellä oli myynnissä partiolaisten adventtialentereita, niin ajattelin, että minäpä ostan sellaisen. Siirsin rahat mobile paylle esimiehelleni ja kun matkustin Espooseen meidän toimiston aftereille niin työpöydälläni odotti tämä söpö partiolaisten joulukalenteri. Adventtikalenterien myyntituotto käytetään kokonaisuudessaan partiotoimintaan, ja suurimman osan siitä saavat kalentereita myyneet partion lippukunnat.

Kalenterin on tänä vuonna kuvittanut oululainen kuvittaja ja graafikko Henna Ryynänen ja kalenteri on melkein jo 80-vuotias ja uskon, että jokainen on joskus omistanut tämän kalenterin. Kurkkaa tästä kaikki kalenterit aina 1940-luvulta saakka. Kalenterissa on ihana kuvitus ja se näyttää söpöltä lipaston päällä kuusen oksien vieressä. Adventtikalenterin mukana tulee myös pakettikortteja ja tarroja.

Kurkkaa tästä lähin myyntipiste ja osta säkin partiolaisten suloinen adventtikalenteri 🎅🏻
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:
JUUSTOMALJAT KUOHUVIININ KAVERIKSI
Vietettiin mun synttäriviikolla tyttöjen iltaa ja juhlittiin samalla mun synttäreitä. Meitä oli vain neljä juhlijaa ja pohdin pitkään mitä jotain pientä voisin laittaa tarjolle skumpan kanssa ennen ruokaravintolaan menoa. Juustotarjotin on aina hyvä idea, mutta koska meitä oli vain pieni porukka ja rajallisesti aikaa niin tein meille kuohuviinin kanssa juustomaljat.

Kävin kaupassa ostamassa paketin cheddaria ja bongasin Quesos El Pastorin lajitelman valmiiksi leikattuja tapasjuustoja, jonka ostin testiin. Lisäksi ostin oliiveja, pähkinöitä ja mandariineja. Mandariineja ostin ihan vain sen takia, etten välitä viinirypäleistä vaikka ne kuuluvat yleensä juuston kanssa yhteen. Pakko sanoa, että tuo Quesos El Pastorin juustolajitelma ei oikein ollut mun makuun, joten seuraavalla kerralla ostan vaan niitä tuttuja ja turvallisia Valion juustoja 😅

Laitoin oliivit tikkuun, kuorisin mandariinit ja siivutin cheddarin ja asettelin kaikki kauniisti kuohuviinilasiin. Tähän kävisi ehkä paremmin sellainen martinilasi joka ei olisi niin korkea, mutta minulla ei ollut sellaisia tähän hätään. Laitoin lasin pohjalle ensin kuoritut mandariinit, sitten kourallisen pähkinöitä ja asettelin juustot seisomaan niiden päälle. Lisäsin vielä mukaan oliivitikun, pari juustokeksiä ja havun oksan. Mun mielestä näistä tuli tosi kivat ja haluan tehdä ehdottomasti näitä joulunakin. Lasin voi somistaa vielä lahjanarusta tehtävällä rusetilla, joka kruunaa koko paketin, mutta unohdin sen itse tehdä.

Laseihin voi koota juuri omia lempi herkkuja. Minulle heräsi idea, että näistähän voisi tehdä makeankin version esim. suklaamaljat, johon voisi upottaa kaikkia joulun suklaita ja pipareita yms – tätä testaan kyllä myös jouluna!🎄
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:


0