Hae
Diiskuneiti

VIISI KUVAA TAMMIKUULTA

Siis vitsi tammikuu tuntui loputtoman pitkältä ja mulla oli jotenkin todella vetämätön ja väsynyt olo. Vedin vaan tammikuun päivä kerrallaan ja kyllä mietin monta kertaa, että voisipa olla nyt Muumi ja nukkua talviunta. Onneksi tammikuuhun mahtui myös paljon kivoja juttuja ja tapahtumia, jotka piristivät mieltä – tässä tulee viisi kuvaa tammikuulta 🙂

VEGAANINEN TAMMIKUU

Osallistuin mukaan vegaaniseen tammikuuhun sillä tapaa, että pidin ruokavaliossa maitotuotteet, munat ja kalan. Oli kiva päästä kokeilemaan kasvisreseptejä ja mulla on ollutkin haaveena oppia tekemään enemmän kasvisruokaa. Sen kyllä totesin, että kasvisproteiini -valmisteet eivät mun vatsalle sovi vaikka ne maistuivat kyllä ihan hyviltä. Tein esim. spagettia ja jauhelihakastiketta, jossa korvasin lihan Härkiksellä ja vaikka ruoka oli tosi hyvää, niin mulla tuli aivan jäätävät vatsakivut. Eli IBS-vatsa ja nämä kasvisprotskut eivät kyllä sopineet mun vatsalle. Soija ja herneet on muutenkin aina olleet mulle kieltolistalla, niin tyhmänä sit ajattelin, että nyt se olisi jotenkin eri juttu. Jatkossa aion kokkailla myös kasvisruokia, mutta jätän nämä keinotekoiset valmisteet kaupanhyllylle ja teen mielummin itse kasvispihvejä yms.

Vegaanisen tammikuun kokeilu on johtanut mulla nyt siihen, että olen luopunut kokonaan lihasta leivän päällä eli leikkeleet ovat jääneet kauppaan. Myöskään punaista lihaa en halua enää mielellään syödä. Mulla on tullut esim. jauhelihaan totaalinen stoppi, sillä se jostain syystä haisee mun nokkaan ällöltä ja maistuu pahalle vaikka ennen olen syönyt jauhelihaa viikottain – ihan mahtavaa, että jotain muutoksia jäi mukaan vegaanisesta tammikuusta.

TUHMA KISU ELÄINLÄÄKÄRILLÄ

Käytin Napin tehosterokotteella tammikuussa Brahenkadun eläinlääkärissä. Oltiin käyty joulukuussa rokotteella Jokirannan eläinlääkäreillä, mutta koska sieltä ei saanut oikein aikoja, niin menin heidän toiseen toimipisteeseen. Nappi oli joulukuun rokotuskerralla tosi kiltisti ja ihan vähän suhahti, kun rokote laitettiin jalkaan, mutta se oli siinä.. Nyt tehosterokoteella homma meni ihan nextille leville, kun poika järjesti kunnon shown! Lääkäri kysyi, että onko kissa kiltti ja olin, että ”on joo ja viime kerta meni tosi hyvin”. No nyt Nappi ei ilmeisesti tykännyt tästä lääkäristä yhtään, sillä hän suhisi, raapi ja huusi. En ole ikinä nähnyt Nappia sellaisena ja ajattelin, et damn – Nappihan voisi tyylii tappaa mut kotona koska vaan. Rokote saatiin sitten lopulta laitettua, kun kapaloitiin Nappi pyyhkeeseen ja pidin hänestä kiinni. Mutta huhhuh olipas kunnon raatelushow 😀

KATRI-MAMMAN JOULUKAKTUS ALKOI KUKKIMAAN

Ostin muutama vuosi sitten mammalle joulukaktuksen. Kun mamma menehtyi tuo sama kaktus päätyi sitten takaisin minulle. Kaktus on näyttänyt siltä, että se kuolee koska tahansa, mutta olen siitä yrittänyt huolehtia ja pidän sitä yöpöydälläni. Se tuo minulle eräänlaista lohtua ja turvaa – ja se muistuttaa mammasta. Mamma menehtyi 2023 ja kaktus ei ole kukkinut sen jälkeen kertaakaan, mutta eräänä tammikuun aamuna huomasin, että kaktuksessa oli pienet vaaleanpunaiset nuput ja se alkoi kukkimaan – ihanaa! Tietenkin salaa ajattelin, että se oli merkki mammalta, että kun itseäni masensi niin hän piristi minua kukilla.

TYÖREISSU TAMPEREELLA

Mulla oli tammikuussa töitä Tampereella. Olin auttamassa asiakasyrityksen juhlien toteutuksessa ja oli kyllä tosi kivat juhlat. Yövyttiin Lapland Hotels Arenassa ja se oli upea hotelli. Tosin en ihan ymmärtänyt läpinäkyvää vessan ovea. Kiva oli yöpyä samassa huoneessa oman esimiehen kanssa ja nähdä hänet lasin läpi pöntöllä. En ainakaan suosittele tuota hotellia ensitreffeille 😀 Aamupala oli aivan mieletön ja esillepano ihan 10/10. Aamupalalla oli mm. oma munakaspiste mistä sai tilata itselleen oman munakkaan haluamilla täytteillä. Oli ihanaa syödä isolla porukalla työkamujen kanssa ja käydä läpi edellisen juhlaillan juoruja. Käytiin aamiaisen jälkeen vielä vähän siistimässä juhlapaikkaa ja hyppäsin jossain kohtaa bussiin kohti Turkua. Olisin mennyt junalla, mutta lippu maksoi 58€ joten hyppäsin mieluusti Onnibussiin joka maksoi 20€ 😀

20-LUVUN TUNNELMAA ESPOOSSA

Meillä oli oman yrityksen juhlat tammikuun vikana päivänä Espoon toimistollamme mihin olimme kutsuneet myös asiakkaamme. Meillä oli teemana 20-luku ja työkamut olivatkin koristelleet toimiston upeasti. Mä suuntasin heti aamusta Espooseen auttamaan tarjoiluiden kanssa ja väänsin kolmioleipiä joku kolme tuntia! Meillä oli oma baaritiski, mistä vieraat sai tilata juotavaa. Ohjelmana meillä oli pokeria, jota en itse mennyt kyllä pelaamaan. Juhlat olivat oikein mukavat ja olisin varmasti viihtynyt pidempäänkin, mutta viimeinen bussi Turkuun lähti jo 21:30. Muut jäivät vielä juhlimaan aamun pikkutunneille saakka ja olikin tekemistä, että pääsin edes lähtemään, kun kukaan ei olisi halunnut päästää minua pois (piti vähän salaa hiippailla ovesta ulos) 😀

Toivottavasti teillä oli mukava tammikuu ja pirteä mieli 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

IHANA PÖYTÄTELINE MUOKKAUTUU SESONKIEN SOMISTEIDEN MUKAAN

LUMENEN NORDIC HYDRA LÄHDE -TUOTESARJA KUIVALLE TALVI-IHOLLE

VIIMEKSI KATSOTUT ELOKUVAT x 5

HELMIKUUN TO DO – PIENTÄ PIRISTYSTÄ ARKEEN

Pukeudu ystävänpäivänä vaaleanpunaiseen. Jos ei kaapista löydy vaaleanpunaista vaatetta, niin piristä lookkia vaikka vaaleanpunaisella pannalla, kynsilakalla tai huulipunalla.

Opettele sanomaan minä rakastan sinua yhdellä uudella kielellä ja lähetä se rakkaallesi tai perheenjäsnelle what’s appissa ja katso minkä vastauksen saat takaisin.

Järjestä ihana hemmottelu ilta itsellesi. Ensin lämmin suihku ja sitten ihonhoitoa. Hyppää ihanan tuoksuisena puhtaaseen kotiasuun tai yöpukuun ja tee jotain raikasta iltapalaa. Lue kirjaa, pelaa, katso elokuvaa-, tai sarjaa. Tee juuri sitä mistä sulle tulee hyvä mieli ja rentounut fiilis.

Soita puhelu sukulaiselle tai ystävälle ja piristä hänen päivää.

Osta itsellesi kukkia. Mä ostan tosi usein S-ryhmän alle viiden euron viikkokimppuja ja saksin kimpun pariin maljakkoon. Myös K-ryhmältä saa edullisia K-menun viikkokimppuja neljällä eurolla. Oma suosikkini on myös eucalyptyksen oksat, jotka tuovat raikkaan tuoksun kotiin.

Ota kaverikuva – milloin viimeksi olet ottanut kaveri kuvan? Tee se seuraavilla kaveritreffeillä, niin on kiikkustuolissa kivaa muisteltavaa.

Lähetä ystävänpäivänä perinteinen postikortti ystävälle – edes yhdelle!

Katso romanttinen elokuva yksin tai kaksin. PS. MTV Katsomon saa nyt kahdeksi kuukaudeksi -50% hintaan koodilla: HELMI2KK. Katsomosta löytyy sellaisia Hallmarkin tyylisiä totally ällöromanttisia komedioita – tilaa MTV Katsomo *tästä! (*mainoslinkki).

Tee aamupalaksi raikas mansikkasmoothie ja unelmoi hetki tulevasta keväästä.

Kaiva joulusta jäänyt konvehtirasia tai suklaaboksi esille ja asettele ne kauniisti tarjolle. Kutsu ystävä kylään, keitä kahvia tai teetä ja herkutelkaa. Ystävien näkeminen ei tarvi olla aina mitään ihmeellistä tekemistä – kuulumiset voi vaihtaa mukavasti myös kupposen äärellä ihan kotona!

Leivo jotain sydämen muotoista. Sydämen muotoinen pizza on aika söpö ja se on helppo muotoilla taikinasta ja näitä sydän pizzoja näkyy paljon somen maailmassa ja itseasiassa Lidl myy helmikuun sesonkina sydämen muotoista pizzaa!

Ihanaa helmikuuta kaikille 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

 

LUMENEN NORDIC HYDRA LÄHDE -TUOTESARJA KUIVALLE TALVI-IHOLLE

RESEPTI: HELPPO KETOPANNARI RAEJUUSTOSTA

PIKKU MYYN PARHAIMMAT LETKAUTUKSET JA MIETELAUSEET