JOULUN TAIKAA TURUSSA: FIILIKSIÄ VANHAN SUURTORIN MARKKINOILTA
Hyppäsin eilen pyörän selkään ja kävin Vanhan Suurtorin joulumarkkinoilla. Eilen oli vähän pakkasta ja se tuntui iholla jotenkin ihan super kylmältä, onneksi tajusin laittaa uggit jalkaan ja pipon päähän! Turun Vanha Suurtori sijaitsee Tuomionkirkon kupeessa ja sieltä mm. luetaan joka vuosi joulurauhan julistus, joka näkyy suorana telkkarista.

Vanhan Suurtorin joulu järjestettiin tänä vuonna neljänä viikonloppuna ja tänään oli viimeinen päivä, kun markkinat olivat auki. Mielestäni olisi kyllä kiva jos ne voisivat jatkua ihan tuonne vikaan viikonloppuun ennen joulua, niin saisi fiilistellä joulua pidempään ja ainakin itselläni joulufiilis vaan kasvaa mitä lähemmäs joulua mennään.

Kävin eilen katsomassa Lucia-kulkuetta ja heidän lauluesitystä. Mä olen niin lyhyt, etten nähnyt lavalle mitään – kuulin vaan laulun, mutta tuurilla Lucia-kulkue tulikin sitten minun vierestä ja jatkoi matkaa Hansakortteliin – eli pääsin näkemään kulkueen ihan vierestä. Olen itse ollut ala-asteella Lucia ja se oli kivaa. Katsoin eilen myös telkkarista Lucia juhlan, joka tuli suorana Helsingin Tuomionkirkosta – vitsi se oli koskettavaa ja taisin pari kyyneltäkin päästää.

Vanhalla Suurtorilla oli kojua jos monenlaista ja ihastelin itse tehtyjä olkipukkeja ja kauniita joulukransseja. Myynnissä oli paljon käsitöitä, ruokaa ja kuumaa glögiä. Partiolaiset myivät lettuja ja puuroa, Joulupukki tepasteli yleisön seassa – sanoisin, että eilinen oli kyllä joulutunnelmaa parhaimmillaan.

Löysin Taiteen talon makasiinien kujalta söpö pienen myyntiluukun mistä ostin kupin vaaleaa glögiä. Olisin ehdottomasti halunnut myös Kakolan Puurobaariin, mutta jono oli sen verran iso, että luovutin. Puurobaari on auki vielä ensi viikonloppuna, niin yritän silloin päästä sinne.

Tällä kertaa markkinoilta ei tarttunut mitään mukaan, mutta oli ihana käydä fiilistelemässä vanhanajan joulutunnelmaa ja nauttia kuppi kuumaa kirpsakan viileässä ilmassa 🍷
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:
JOULUFIILIS ON TAATTU: JOULUKSI KOTIIN SARJA SAA KOLMANNEN KAUDEN
JOULUKUUN BUCKET LIST – 18 IHANAA IDEAA JOULUTUNNELMAAN
Eilen vietettiin Suomen itsenäisyyspäivää ja se herätteli mut siihen ajatukseen, että apua… joulukuuhan on kohta jo puolivälissä! Mulla on enää kahdeksan työpäivää ja aloin pohtimaan mitä kaikkea haluaisin tehdä nyt joulukuussa. Näistä ajatuksista syntyi mun oma joulukuun bucket list eli mitä kaikkea haluaisin ehtiä tehdä ennen joulunpyhiä ✨

🎄 Koristele kuusi & laita jouluvalot
Joulukuusen ja valot laitoin jo marraskuussa, mutta tottakai tämä kuuluu suuresti tähän bucket listaan. Kuusi tuo kotiin ihanan tunnelman. Illan pimetessä on ihanaa istahtaa sohvalle ja laittaa valot päälle — pieni ja ikioma taianomainen hetki. Kissa rakastaa nukkua joulukuusen alla, joten hänen vuokseenkin joulukuusi on mukava pystyttää jo marraskuussa.
✨ Valon polku TURUSSA
Turussa järjestettävä Valon polku -tapahtuma levittäytyy jälleen jokirannan tuntumaan ja tuo mukanaan 12 taianomaista valoteosta, herkkuja ja oheisohjelmaa. Tapahtuma järjestetään jo viidennen kerran – täydellinen iltakävely!
🌟 Käy katsomassa kaupungin jouluvaloja
Turun kausivalot ovat ihan oma elämyksensä:
• Asemanpuisto
• Tuomiokirkon alue ja Brahenpuisto
• Piispankatu
• Kupittaanpuisto

💌 Lähetä joulukortteja
Äitini muutti Lappiin, joten hän saa nauttia jatkossa mun postipommituksesta. Lähetän myös joulukortit aina enolle ja isäpuolelle.
🎁 Lahjoita eläinsuojeluun & joulupuuhun
Eläinsuojeluyhdistykset ja Joulupuu-keräykset kaipaavat lahjoittajia. Toimin kuukausilahjoittajana Suomen eläinsuojeluliitolle, mutta jouluna on myös kiva antaa extraa tai osallistua lemmikkiliikkeiden keräyksiin. Olen ollut mukana vapaaehtoisena Joulupuussa, mutta tänä vuonna jätin sen väliin, mutta aion kuitenkin muistaa lahjoittajan roolissa. On ihanaa tietää, että voi tehdä jonkun ihmisen tai eläimen joulusta vähän paremman.
🥣 JOULUPUUROLLE
Haluan ehdottomasti tänä vuonna päästä joulupuurolle, ne näyttävät niin herkullisilta somessa. Turussa joulupuuroa saa ainakin taidemuseon kahvilasta, Kakolasta ja Qwenselistä. Kävin jo viime viikolla taidemuseolla, mutta heiltä oli silloin puuro loppu!

🕯 Vanhan Suurtorin joulu
Vanhan Suurtorin joulumarkkinat järjestetään Turussa neljänä viikonloppuna 22.11.–14.12.2025. Sinne on ehdottomasti mentävä ensi viikonloppuna. Tunnelma on ihanan vanhanaikainen — täydellinen pysähdys kiireen keskellä. Haluaisin ostaa jotain ihanaa glögiä jouluksi.
🎼 Joulukonsertti
Joulumieli tulee viimeistään konserttisalissa tai kirkossa. Viime vuonna osallistuin Mikaelin Kirkossa Kauneimmat joululaulut -konserttiin ja se oli kyllä kiva.
☕ Cafe Einon lasimaja
Odotan niin sitä päivää, kun sataa lunta. Silloin haluan mennä kauppatorin Cafe Einon suloiseen lasimajaan juomaan kupin kuumaa.

🎠 Kävelykadun karuselli & Stockmannin jouluikkuna
Kävinkin jo tällä viikolla kävelykadun karusellissa ja se oli ihana. Stockkan jouluikkunan ohi on tullut myös jo useasti mentyä työmatkalla. Kävelykadun karuselli on maksuton ja se on avoinna 22.12 saakka joka päivä!
☕ Joulukahvit Kauppahallissa
Kuppi kuumaa ja pala jotain hyvää. Kauppahallin joulutunnelma on aina ihan omaa luokkaansa. Sieltä löytyy ihana puoti mistä saa ostaa myös vanhanajan joulukortteja.
🎬 Katso jouluelokuva
Olen tänä vuonna katsonut kaksi jouluelokuvaa, mutta niitä pitää katsoa ehdottomasti vielä lisää. Joulukuun arjen piristys on laittaa sänkyyn mennessä joululeffa pyörimään jouluvalojen tuikkiessa ikkunassa.

🎄 Jouluksi kotiin -ilta
Jouluksi kotiin -sarjan uusi kausi julkaistaan tällä viikolla. Olen jo varannut itselleni perjantaiseksi aikaa, että katson koko tuotantokauden kerralla. Glögispritziä, pyjama ja jotain herkkua – ai että!
✂️ Tee joulukoristeita
Minua kiinnostaisi tänä vuonna tehdä kuivattuja appelsiinikiekkoja. Ajattelin tehdä niitä, kun loma alkaa – niitä kuivattaessa saa varmaan samalla kotiin ihanan tuoksun.
🕯 Polta adventtikynttilöitä
Neljä sunnuntaita – neljä liekkiä. Ostin tänä vuonna adventtikynttilät Normalista, ihan perus kruunukynttilät jokaiselle sunnuntaille tuomaan tunnelmaa.

🎵 Kuuntele joulumusiikkia
Mun lemppari on kuunnella jouluradiota tai sitten laittaa Youtubesta ”christmas ambience” tai soiva joulutakka taustalle pyörimään.
🎁 Osta uusi joulupallo
Mulla on ollut jo pitkään oma perinne, että ostan joka vuosi yhden uuden joulukoristeen. Yleensä ostan Stockkan joulutorilta jonkin erikoiskoristeen. Mulla on siis kaikki joulukoristeet erilaisia eikä perinteisiä palloja.
🎅🏼 Yllätä naapuri salaisella paketilla
Meidän naapurissa asuu yksinäinen vanhus, jolle olen ennenkin jouluna pudottanut postilaatikosta kortin ja suklaata – aion tehdä niin myös tänä vuonna.

Vitsi odotan niin paljon joululomaa ja sitä, että saa rentoutua. Olen vuokrannut jouluksi mökin ja joulu tulee olemaan niin rento, ilman mitään kiirettä ja häsläämistä – ihanaa! Kivaa joulunaikaa kaikille ❤️
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:
JOULUFIILIS ON TAATTU: JOULUKSI KOTIIN SARJA SAA KOLMANNEN KAUDEN


0