KIINNOSTAVIMMAT KOSMETIIKKAJOULUKALENTERIT 2025
*Sisältää mainoslinkkejä
HOHOHO IT’S TIME! Maria Carey on alkanut sulaa jäästä ja joulukalenterit ovat tulleet myyntiin verkkokauppoihin. Mulla on ollut jo monena vuotena kosmetiikkajoulukalenteri ja olen tykännyt ihan hirveästi niistä. Kyllä joulukalenterin luukkujen avaaminen joulukuussa tuo arkeen vaan jotain tietynlaista taikaa ja luksusta. Mulla on ollut vuosien saatossa Essencen, The Body Shopin, Nivean, The Ritualsin, Kicksin joulukalentereita ja voin kyllä suositella niistä kaikkia. En ole itse vielä päättänyt minkä kosmetiikkakalenterin ostan tänä vuonna ja ajattelin kerätä tähän postaukseen itseäni kiinnostavia kalentereita, jotka ovat kohtuuhintaisia – toivottavasti tekin löydätte näistä jonkun oman suosikin 🎅🏻
ESSENCE LITTLE X-MAS WONDER
Essence Little X-mas Wonder sisältää kosmetiikkaa, tarvikkeita meikkaamiseen, ihonhoitotuotteita ja oheistarvikkeita kuten pinnejä. Essence mainostaa, että joulukalenterin sisällön avulla lohdit itsellesi jouluaatoksi joulumeikin. Mun mielestä kalenteri sopii mainiosti nuorelle tai sellaiselle joka vasta aloittelee meikkaamisen kanssa. Tästä saa meikkipussin hyvin täyteen erilaisia tuotteita.
Hinta: 36,99€ | Osta tästä!

ESSENCE – Xmas Treasure Box DIY Advent Calendar
Essencen toinen joulukalenteri on jälleen DIY-boksi, jonka avulla voit tehdä joulukalenterin läheiselle. Kalenteri sisältää 24 essencen kosmetiikkatuotetta ja mukana on myös meikkitarvikkeita, kuten siveltimiä ja meikkisieniä. Mukana tulee lahjapussit ja niihin numerotarrat. Olen itse ostanut essen DIY-kalenterin kahdesti siskolleni ja sitä oli tosi kivaa koota. Laitoin pussukoihin lisäksi myös suklaamakeisia ja kynttilöitä. Kalenteripussit olen koonnut aina isoon koriin tai kassiin, joka on kiva antaa kalenterin saajalle. Tämä toimii samalla myös vähän kuin joululahjana. Suosittelen ilolla tätä kalenteria jos haluat koota ystävälle tai perheenjäsenelle kalenterin.
Hinta: 32,99€ | Osta *tästä!

THE BODY SHOPIN JOULUKALENTERIT CLASSIC & ULTIMATE
The Body Shopin *Classic Advent Calendar 89€ sisältää matkakokoisia tuotteita voiteista kasvonaamioihin ja shampoisiin. The Body Shopin tuotteet ovat aina ihania ja tämä kalenteri on mahtava tapa tutustua The Body Shopin tuotteisiin ja löytää sitä kautta omat suosikit. Minulla oli viime vuonna The Body Shopin joulukalenteri ja on ollut itseasiassa pari kertaa aikaisemminkin ja voin kyllä lämpimästi suositella!
The Body Shopin toinen kalenteri *Ultimate Advent Calendar sisältää 25 luukkua ja mukana on täysikokoisia tuotteita. Sen hinta on 159€ ja kalenterin avulla saa kyllä kosmetiikkavaraston ainakin vuodeksi täyteen. Itselleni on vieläkin viime vuoden kalenterista avaamattomia tuotteita odottamassa käyttöönottoa, kun saan vanhat tuotteet käytettyä.
PS. molempien joulukalentereiden tuotteet ovat vegaanisia!
Osta The Body Shopin joulukalenterit *tästä!

Lumene Advent Calendar 24 Nordic Beauty Secrets
Mulla ei ole vielä ollut ikinä Lumenen joulukalenteria ja se kiinnostaisi minua todella kovin. Olen löytänyt viime vuoden aikana Lumenen tuotteet ja käytän päivittäin heidän seerumia sekä päivä-, ja yövoidetta. Ehkä se on keski-ikä tai jotain, mutta Lumene tuntuu tulleen mun elämään ja tottakai on myös mukava käyttää kotimaista kosmetiikkaa. Lumenen joulukalenteri sisältää 13 ihonhoito-, 3 hiustenhoito- ja 8 meikkituotetta. Tämä on itselleni ehdottomasti harkinnassa tämän vuoden joulukalenteriksi, koska olisi kiva päästä tutustumaan enemmänkin Lumenen tuotteisiin ja joulukalenteri on siihen aina oiva tapa.
Hinta: 111,50€ | Osta *tästä!

Rituals The Ritual of Advent
Mulla on yhden kerran ollut Ritualsin joulukalenteri, mutta silloin siinä oli samoja tuotteita ja jokin siinä jäi harmittamaan. Rakastan kuitenkin Ritualsin kalentereita, joten haluaisin antaa heille uuden mahdollisuuden ja minua kiinnostaisi ehdottomasti heidän edullisempi kalenteri, jonka saisi käteväsi roikkumaan esim oveen. Monet joulukalenterit ovat aika kookkaita ja vievät tilaa, niin tälläinen roikkuva versio olisi kyllä kätevä. Joulukalenteri sisältää matkakokoisia sekä normaalikokoisia vartalonhoitotuotteita, huonetuoksuja ja kynttilöitä. Mukana on myös Limited Edition -tuotteita. Ritualsilta löytyy myös toinen ns. luksuskalenteri jossa on isompia tuotteita ja mm. huonesuihke ja se kalenteri maksaa 136,90€ – sen voit ostaa tästä!
Hinta: 102,90€ | Osta *tästä!

NIVEA Advent Calendar
Mulla on pari kertaa ollut Nivean joulukalenteri ja se on ollut kyllä kiva vaikka siellä on mukana mm. vähän turhiakin juttuja, kuten peilejä ja piparimuotteja. Joulukalenteri sisältää 24 tuotetta esim. Labellon huulivoiteita, kasvonaamiota, vartalovoiteita, meikinpoistoainetta ja deodoranttia yms! Nivean kalenterien sisältö on tullut aina itselläni käyttöön ja muutenkin kun ostan useasti Niven tuotteita, niin tämä kalenteri on ollut kyllä kiva!
Nivealta löytyy *oma kalenteri myös miehille ja se sisältää kaikkea kivaa ihonhoitotuotteista dödöihin ja suihkugeeleihin!
Hinta: 65,50€ | Osta *tästä!

Onko teillä jo mielessä joku joulukalenteri jonka haluaisitte tänä vuonna ostaa? Itselläni on kova pohdinta menossa haluanko Lumenen vai Ritualsin kalenterin vai päädynkö kuitenkin ostamaan vain jonkun ihanan teekalenteriin 🎅🏻
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:

YSTÄVÄN YLLÄTYSSYNTTÄRIT – KUPLIVAA SEKÄ PAKOHUONE KAUHUA
Kaupallinen yhteistyö: Labyrinth Games Room Escape Turku
Järjestettiin ystäväni avomiehelle Joonakselle yllätyssynttärit ja ohjelmanumeroksi valittiin pakohuonepeli, koska ystäväni Janita osasi vinkata, että se on ollut Joonaksen haaveena. Järjestimme synttäreitä edeltävänä viikkona salaisen suunnittelupalaverin, jossa pohdittiin miten aiomme toteuttaa koko yllätyksen, mitä tarjottavia tarjotaan ja minne ravintolaan mennään syömään. Pakohuonepeliksi valikoitui Labyrinth Gamesin Trapped, koska Joonas rakastaa kauhuelokuvia. Pakohuonepelin varaamisen jälkeen aloimme suunnitella yllätysjuhlia sen ympärille.

YLLÄTYSJUHLAT – JUUSTOJA JA KUPLIVAA
Juhlat starttasivat minun luona kolmen maissa, kun ensimmäiset vieraat saapuivat. Tässähän on hauskaa se, että en ollut aikaisemmin tavannut Joonaksen ystäviä, joten oli jotenkin hupaisaa, että kaksi randomia miestä tulee mun luokse. Tein tarjolle ison juustotarjottimen sekä skågen-kaurakuppeja. Tavallisen täytekakun asemasta toimitteli mun rakentama olut-lonkerokakku, joka oli kyllä kiva, sillä siitä kaikki vieraat sai ottaa itselleen vähän virvoketta.

Kun ovikello soi Joonaksen kaverit juoksivat piiloon ja menin avamaan oven. Oltiin huijattu Joonasta, että he tulevat tässä nopeasti käymään drinkillä ennen kuin lähtevät ravintolaan syömään, vaikka mitään ravintola ei siis ollutkaan. Oli kyllä Joonaksella melkoinen ilme, kun hänen parhaat ystävänsä lapsuudesta saakka hyppäsivät makuuhuoneesta esiin. Syötiin juustoja ja tutustuttiin kaikki toisiimme ja sitten olikin aika suunnata kohti pakohuonetta.

VAHINGOSSA KAKSI PAKOHUONEPELIÄ PUTKEEN
Ja koska #vaindiinajutut niin me mentiin ensin aivan väärän firman pakohuoneeseen. Varattiin siis pakohuone Labyrinth Gamesin Turun pisteestä, joka on sijaitsee keskustassa Yliopistonkadun 33:n sisäpihalla. Samalla sisäpihalla on kuitenkin myös toisen firman pakohuonepeli ja sieltä tuli peliohjaaja ulos kyselemään, että ollaanko me synttäriseurue, joka on tulossa pakohuoneeseen. Oltiin, että joo meillä on 17:30 aika ja mentiin sisään ja aloitettiin peli. Pakohuoneessa sanoin Janitalle, että tämä huone ei ole kyllä kauhua nähnytkään ja mä ajattelin, että ehkä meidät laitettiin vahingossa väärään huoneeseen. Selvitimme tiemme pois huoneesta ennen tunnin täyttymistä, jonka jälkeen selvisi, että olemme väärän firman pakohuoneessa. Saatiin väärinkäsitys selvitettyä ja päästiin oikeaan paikkaan ja onneksi hänellä siellä oli vielä slotti vapaata, niin pääsimme suorittamaan sen oikean kauhuhuoneen, joka me oltiin varattu. Vedettiin sitten suoraan putkeen toinen pakohuone ja ajattelin, että ei varmaan päästä sieltä ikinä ulos, koska aivot oli solmussa jo edellisestä huoneesta.

LABYRINTH GAMESIN TRAPPED SAI ADREALIININ PINTAAN
Trapped -pakohuone oli aivan next level. Meille puettiin päähän mustat huput ja meidät talutettiin huoneeseen ja kahlittiin jaloista kiinni. Mulla oli sellainen semi paniikki tuossa kohtaa, kun meitä talutettiin sinne huoneeseen ja voin kertoa, että jo siinä vaiheessa adrenaliini oli ainakin mulla huipussaan. Meitä oli yhteensä kuusi pelaajaa ja viisi meistä kahlittiin ja yksi jätettiin vapaaksi, jotta hän voi etsiä avaimet millä saa meidät irti kahleista. Peli alkoi, saatiin ottaa huput pois päästä ja oli ihan pimeää. Valot syttyi pikkuhiljaa välkkyen ja olimme kahlittuina putkistoihin huoneessa, joka oli suoraan kuin Saw -kauhuelokuvasta. Enempää en viitsi pelistä paljastaa, mutta sanotaanko näin, että tehosteet ja tunnelma olivat aivan huiput verrattuina muihin pakopeleihin, joissa olen käynyt. Pääsimme huoneesta ulos ennen kuin tunti täyttyi, mutta en usko, että musta oli mitään apua, kun lähinnä vaan olin paniikissa 😂

Kuva: Labyrinth Games Room Escape Turku
Voin todella lämpimästi suositella tätä pakopeliä kauhun ystäville ja varsinkin nyt spooky seasonina tämä on täydellinen ohjelmanumero esim. halloweeniin. Olen edelleen vähän hämmentynyt, että me oikeasti selvittiin molemmista pakohuoneista ulos tällä porukalla, koska emme kaikki edes tunteneet toisiamme – mutta niin vaan se yhteen hiileen puhaltaminen auttaa pääsemään kaikkien esteiden ja ongelmien yli. Menkää viettämään iltaa tai synttäreitä Trappediin, ette varmasti pety. Me jatkettiin iltaa vielä syömisen merkeissä Pinchossa ja oli niin kiva yhdessä käydä vielä läpi pakohuonetta ja fiilistellä sitä. Meidän porukalta tuli tälle pakohuoneelle pisteet 10/10 👻
Labyrinth Games Room Escape Turun pelit:
- The Flying Dutchmanissa aarteista arvokkain odottaa löytymistään jossain laivan kätköissä.
- Trapped-pakohuone laittaa vaakalaudalle vapautesi, sillä peli alkaa kahleissa, ja avain on teillä tietymättömillä.
- The Holy Grail heittää pelaajat keskiaikaisen linnan kellariin, jonka hämärissä odottaa Graalin malja löytymistään.
- The Great Mind taasen kätkee sisäänsä universumin salaisuudet, joita havittelevat monet muutkin.
- Shambala on uskomaton seikkailu, joka tapahtuu Himalajan vuorilla, ja jossa pelaajien on löydettävä paratiisi vaatimattoman mökin kätköistä.

Varaa oma pakohuonepeli *tästä!
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:


0