JUHO KUSTIN KAHVILA – KESÄPÄIVÄ HARJATTULAN KARTANON RANNALLA
Opiskelin aikoinaan Turun Humanistisessa ammattikorkeakoulussa, ja kampuksemme sijaitsi Kakskerran saaressa Harjattulan kartanon vieressä. Turusta Harjattulaan on noin 40 minuutin bussimatka, ja tuntuu hurjalta ajatella, että matkustin tuon matkan edestakaisin lähes päivittäin. Vuonna 2011 luentoja ei todellakaan voinut suorittaa etänä, joten koululle oli mentävä säässä kuin säässä. Viimeisenä opiskeluvuotenani kampus siirtyi Logomolle, ja olihan se melkoinen helpotus, kun kouluun käveli vain kymmenessä minuutissa.

Mutta takaisin Harjattulaan ja sen upeaan miljööseen. En olisi silloin opiskeluaikoina uskonut, että vielä vuosia myöhemmin palaisinkin Harjattulaan ihan vapaa-ajalla. Oppilaitoksen takana kohoaa vaikuttava Harjattulan kartano, ja itse asiassa koko oppilaitos toimi vanhaan navettaan rakennetuissa tiloissa. Harjattulan historia ulottuu aina 1200-luvulle asti.

Oppilaitoksen vieressä sijaitseva suuri kasvihuone toimii nykyään upeana juhlatilana, jossa järjestetään muun muassa häitä. Aikoinaan siellä kuitenkin viljeltiin neilikoita, ja Harjattulan tila oli hetken aikaa jopa Suomen suurin neilikanviljelijä. Kasvihuoneiden lisäksi merenrantaan rakennettiin rantasauna. Järjestin siellä aikoinaan ystäväni polttarit, ja nykyään samassa rakennuksessa toimii Juho Kustin kahvila.

Olen jo parin vuoden ajan halunnut käydä testaamassa Juho Kustin kahvilan, mutta joka kesä olen havahtunut asiaan vasta liian myöhään, kun kahvila on jo sulkenut ovensa syksyn tullen. Tänä kesänä sain vihdoin suunnitelman toteutettua, kun suuntasimme aurinkoisena päivänä Harjattulaan.

Kahvilan puoleinen ranta on anniskelualuetta, ja köysi erottaa sen yleisestä uimarannasta. Levitimme vilttimme tavallisen rannan puolelle ja söimme omia eväitämme. Olin tehnyt mukaan ison fetasalaatin, johon olin pilkkonut reilusti kevätsipulia – rakastan kevätsipulia! Kävimme uimassa kahvilan puolella, ja vedessä oleva suuri keinu toi mieleen ulkomaiden lomakohteet.

Uimisen jälkeen kuivasimme hetken aikaa rannalla ja kävin vaihtamassa kuivat vaatteet. Alueella ei ole varsinaisia pukukoppeja, mutta bajamajat löytyvät. Sen jälkeen veimme tavarat autoon ja suuntasimme kahvilaan. Tarjolla oli kahvia, virvokkeita, alkoholijuomia, munkkeja, leipiä, jäätelöä ja leivoksia. Huomasin myös ainakin pari gluteenitonta vaihtoehtoa. Tällä kertaa tilasin itselleni Juho Kustin Aperol Spritzin enkä ottanut syötävää, sillä olin juuri syönyt melkoisen annoksen fetasalaattia.

Istahdimme kahvilan laiturille, josta avautuu upea näkymä merelle ja viereiselle uimarannalle. Juho Kustin kahvilassa järjestetään kesäiltaisin myös keikkoja, ja juhannuksena alueella pääsee nauttimaan pienistä festareista. Paikka on todella viehättävä, ja oli hienoa nähdä, miten vanhaa ympäristöä on hyödynnetty näin onnistuneesti. Kahvilasta saa myös tuoretta pizzaa, ja ilokseni huomasin, että sitä oli saatavilla myös gluteenittomana.

Tänne haluan ehdottomasti tulla uudelleen. Bussilla matka on melko pitkä, ja pysäkiltä rannalle kävelee vielä noin 15 minuuttia. Autolla tänne pääsee kuitenkin helposti, ja ainakin omasta mielestäni Juho Kustin kahvila on ihanan maalaisromanttinen kesäkohde. Alueelta voi vuokrata myös mökkejä, joten halutessaan täällä voi viettää vaikka kokonaisen viikonlopun. Kahvilasta oli mahdollisuus myös lainata pihapelejä, kajakkeja ja sup-lautoja.

Oli ihanaa huomata, että vuosienkin jälkeen Harjattula tuntuu edelleen yhtä rauhalliselta ja kauniilta kuin silloin opiskeluaikoina 🤍
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:
FRAMELESS TURKU – ASTU SISÄÄN MAAILMAN KUULUISIMPIIN TAIDETEOKSIIN


0

