Hae
Diiskuneiti

MEIDÄN VAPPU 2021

Olen pienestä asti rakastanut vappua ja vielä näin aikuisenakin mun pitää saada joka vuosi oma vappupallo. Tänä vuonna ostin pupupallon, joka ikävä kyllä karkasi parvekkeelta avaruuteen (rip). Jouduin ostamaan pupun tilalle uuden pallon ja koska mitään kivoja ei ollut enään jäljellä – niin mukaan valikoitui pinkki skumppapallo. Vappuna on myös parasta, kun saa pukeutua naamiaisasuihin ja tänä vuonna olin Minni Hiiri 😀

Rakastan vapussa karnevaalitunnelmaa, ilmapalloja, vappuhuiskuja ja tivolia. Nyt kaksi viime vappua on mennyt rauhallisesti kotona ja toivon todella, että ensi vuonna korona olisi poissa ja pääsisi taas vapputivoliin. Tivoli Sariolan vapputivoli Turussa on legendaarinen ja siellä on tullut käytyä pikkutytöstä asti.

Mun sisko oli meillä vappuviikolla yötä ja herättiin vappuaattona 6:30, koska siskon piti lähteä kouluun. Ei oltu sovittu mitään, että vietettäisiin vappua joten päätin yllättää siskoni sillä aikaa, kun hän oli koulussa. Koristeltiin Nappi-kissan kanssa koti serpentiinillä ja kävin hakemassa kaupasta simaa ja donitseja. Menin siskoani keskustaan vastaan ja haettiin hänellekin oma vappupallo ja hän valitsi Nalle Puhin. Vappuruoat haettiin Hansakorttelin Hesburgerista ja katettiin meille ihana vappulounas. Itsehän olen ketolla joten söin hampparistani vaan sisällön ja otin sämpylät pois 😀

Vappuaattona ulkona paistoi aurinko, joten päätettiin ottaa simaa ja skumppaa mukaan ja lähteä ulos piknikille Napin kanssa. Ulkona ei kovin kauaa pystynyt olemaan, koska tuuli oli järkyttävän kylmä. Nappikin oli ihan jäässä ja päätettiin jatkaa piknikkiä meidän parvekkeella. Laitoin parvekkeen lattialle tyynyjä, kaadoin simat hienoihin laseihin ja otettiin vappupallot mukaan parvekkeelle. Parvekkeella oli ihanan lämmintä ja puhallettiin saippukuplia. Nappi on ihan hulluna saippuakupliin, hän menee niistä ihan sekaisin 😀

Illalla vietiin siskoni ja Nappi-kissa kotiin ja jatkettiin vapun viettoa kahdestaan mieheni kanssa. Käytännössä ei tehty siis mitään – maattiin sohvalla, syötiin nauravia nakkeja ja juotiin skumppaa mansikoilla. Taidettiin olla jo ennen puolta yötä nukkumassa ja herättiin vappu-aamuun pirteinä. Meillä oli sunnuntaina lähtö mökille, joten koko vappupäivä meni pakatessa ja kaupassa käyden. Kateellisena selailin Instagramissa kaikkien vappupäivän viettoa ja herkullisia kattauksia, mutta samalla ajattelin, että noh me jatketaan vapun viettoa sitten mökillä ja niinhän me tehtiinkin 🙂

Meidän vappu oli suloinen ja rauhallinen – juuri täydellinen. Sain viettää aikaa rakkaan siskon ja Napin kanssa – mitä muuta sitä voisi toivoakkaan, paitsi tivoli olisi ollut kiva. Miten teidän vappu sujui? 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

MÖKKILOMALLA NAUVON SAARISTOSSA

KESÄLOMA ON OHI – LOMAN VIISI PARASTA HETKEÄ

MEIDÄN PÄÄSIÄINEN 2021

HUHTIKUUN KOLME PARASTA JUTTUA

Huhtikuussa oli kylmä ja taivaalta tuli vettä, räntä ja lunta. Tuntui, ettei kevät näytä mitään elonmerkkejä, mutta onneksi huhtikuuhun mahtui mukaan myös muutama lämpimäkin päivä. Huhtikuun alussa vietettiin pääsiäistä ja olin koko huhtikuun pakkolomalla töistä. Onneksi puolessa välissä kuukautta sain töistä viestiä, että työt jatkuisivat taas toukokuussa ja sen vuoksi jouduinkin pitämään kolmen viikon kesäloman jo huhti-toukokuussa ennen töiden alkamista. Huhtikuuhun mahtui kaikkea mukavaa ja tässä tulee mun viime kuun kolme parasta hetkeä ?

PÄÄSIÄINEN JA VAPPU

Huhtikuulle osui kaksi juhlaa: pääsiäinen ja vappu. Pääsiäisenä kokkailtiin meillä juhla-ateria ja kutsuimme äitini ja siskoni meille syömään. Käytiin syömässä pääsiäisdinneri myös mieheni vanhemmilla – joten pääsiäisenä tuli ainakin syötyä kunnolla. Pääsiäispyhät sujuivat oikein mukavasti ja oma postaus meidän pääsiäisen juhlinnasta löytyy tästä. Vappua juhlisimme kotona siskoni ja Nappi-kissan kanssa. Koristeltiin asunto serpentiinillä ja vietimme vappupiknikkiä ulkona, kunnes kylmyys ajoi meidät jatkamaan piknikkiä parvekkeelle. Vappu sujui rennosti kotioloissa, niin kuin kaikki muutkin juhlat ovat sujuneet koronan takia jo pari vuotta 😀

MAALLA ON MUKAVAA

Sain yhtenä keskiviikkona ystäväni maalta kylään tänne kaupunkiin ja tein hänelle pienen esittelykierroksen jokirannassa. Käytiin Hansassa pyörimässä ja herkuteltiin Jungle Juice Barin smoothieilla. Päätettiin myös testata yhdessä ekaa kertaa kombuchaa, joka maistui mun mielestä ihan simalta. Päätettiin lähteä kaupunkipäivän jälkeen ystävän luokse maalle, koska aurinko paistoi ja oli jotenkin ihanan keväinen fiilis. Leivoin meille ketopizzaa ja pääsin näyttämään puusavotassa taitoni halkojen hakkuussa. Huhtikuuhun mahtui myös toinen reissu ”maalle”, kun vuokrattiin kesälomalla mökki Nauvosta. Siitä olenkin kirjoittanut ihan oman postauksen ja sen pääsee lukemaan tästä.

KESÄLOMA

Huhtikuussa yritin viettää kesälomaa, joka oli aluksi hieman hankalaa, kun olin jo valmiiksi ollut pakkolomalla ja lomafiiliksen etsinnnästä ei meinannut tulla mitään. Sen jälkeen kun lomarahat tulivat tilille, niin kummasti alkoi myös lomatunnelm kohota 😀 Kesäloma oli suoraan sanottuna aika tylsä, koska koronan takia ei voinut tehdä mitään – mutta onneksi lomaan mahtui myös paljon ihania juttuja ja mahtava mökkireissu. Mun kesälomasta löytyy oma postaus ja sen pääset lukemaan tästä.

Nyt toukokuu on jo täällä ja olen palannut takaisin töihin. Kesäloma on ohi ja edessä on työkesä. Ihanaa, että nyt on oikeasti tullut lämmintä ja ehkä uskallan laittaa jo pipon ja toppatakin varastoon? Puissa on lehdet ja kasvit sekä kukkaset ovat heränneet henkiin – mä niin nautin, paitsi ötököistä ja hikisistä kesäöistä en niin välitä 😀

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

KESÄLOMA ON OHI – LOMAN VIISI PARASTA HETKEÄ

MÖKKILOMALLA NAUVON SAARISTOSSA

TOP 5: IHANIMMAT UIMARANNAT TURUSSA JA LÄHIALUEILLA