
TESTISSÄ: MAAILMAN SÖPÖIMMÄT IHONHOITOTUOTTEET
Kaupallinen yhteistyö: Nobebeauty.fi
*Sisältää mainoslinkkejä
Kauneudenhoito voi olla tehokasta sekä söpöä! *Nobebeauty.fi verkkokauppa myy ihastuttavia TonyMoly kosmetiikkabrändin tuotteita. TonyMoly on todella suosittu korealainen kosmetiikkamerkki jota myös Vogue, Cosmopolitan, Bazaar ja Elle ovat hehkuttaneet. TonyMoly on voittanut palkintoja mm. Alluren Beauty Awardseissa. Olen itse käyttänyt paljon TonyMolyn kangasnaamioita, mutta muita heidän tuotteitaan en ole koskaan ostanut, joten oli mahtavaa, että pääsin nyt yhteistyön merkeissä testaamaan heidän tuotteitaan, joita olen monesti kauppojen hyllyillä kuolannut. Testiin pääsi mukaan myös Frank Bodyn kofeiinia sisältävä kasvovoide sekä maailman söpöin kasvosuihke Bling Cat -merkiltä. TonyMolyn tuotteet ovat todella tehokkaita, sillä ne sisältävät uutteita hedelmistä ja kasveista – tuotteet eivät ole siis pelkästään söpöjä, vaan oikeasti toimivia. Kurkataanpa nyt miten tuotteet toimivat omassa käytössäni.

BANAANI YÖNAAMIO
OMG! Tämä banaani yönaamio nousi välittömästi suosikkeihini. Ensinnäkin yönaamio tuoksuu aivan banaanijäätelöltä, joten on ihana nukahtaa sen tuoksuun. Yönaamio levitetään yövoiteen tavoin puhdistetulle iholle ennen nukkumaan menemistä ja se huuhdellaan aamulla pois. Aamulla iho on todella kirkas ja hehkuvan näköinen. Kalium on välttämätön veren suola, mutta ihmisen keho ei tuota sitä itse, joten kalium tulee hankkia ravinnosta. Esimerkiksi banaani sisältää rutkasti kaliumia, joten ei muuta kuin banaania poskeen ja kasvoille. Naamio sopii erityisesti kuivalle iholle, sillä se kosteuttaa ihoa todella tehokkaasti yön aikana. Tuote sisältää: kaliumia, maitoproteiinia, kamomillauutetta ja A-vitamiinia. Yönaamion lisäksi banaanisarjasta löytyy tuotteita myös käsille ja huulille. Kurkkaa kaikki TonyMolyn banaaniherkut iholle *tästä!
TONYMOLY Magic Food Banana Sleeping Pack
| 19,90€ | Osta *tästä!

CAT’S PURRFECT PÄIVÄVOIDE ja silmänympärysPUIKKO
MIAU! En kestä kuinka söpöissä purkeissa nämä *Cat’s Purrfect-tuotteet tulevat. Purkkien ulkonäöllä saattoi olla jotain tekemistä ostopäätökseen, koska rakastan kissoja. Voide ei ole koostumukseltaan perinteistä kasvovoidetta, vaan se on kuin laittaisi sormet vanukaspurkkiin. Voide on toooodella kosteuttavaa ja iho tuntuu heti ihanan pehmoiselta. Sarjaan kuuluu päivä-, ja yövoide sekä silmänympäryspuikko. Harmi, että yövoide oli juuri tilaushetkellä loppu, mutta aion ostaa sen kyllä myöhemmin, SILLÄ nämä kissatuotteet ovat aivan ihania ja oikeasti toimivia. Silmänympärysvoide tulee kätevässä puikossa, josta sen voi levittää suoraan silmänympäryksille. Tuote on todella kosteuttava ja se tuo myös valoa iholle. Silmänympäryspuikko sisältää silkki-, ja maitoproteeinia.
CATS’ PURRFECT päivävoide
| 24,90€ | Osta *tästä!
CATS’ PURRFECT silmänympäryspuikko
| 14,90€ | Osta *tästä!

TONYMOLY BUNNY KASVOSUIHKE
Tätä tuotetta olen halunnut jo pitkään, mutta en ole raaskinut ostaa, koska olen halunnut käyttää vanhat kasvosuihkeet ensin vekeen. Tätä kasvosuihketta on hehkutettu ihan hulluna eikä suotta, sillä tämä on IHANA. Tuote tuoksuu todella raikkaalta ja suihke imeytyy ihoon todella hyvin ilman, että naama on ihan märkä. Jos kasvosuihke on sinulle uusi tuttavuus, niin sen tarkoituksena on siis kosteuttaa ihoa päivän aikana. Suihketta voi suihkia meikin alle tai päälle ja se kirkastaa ja kosteuttaa ihoa. Bunny kasvosuihke sisältää uutteita karhunvatukasta, mansikasta, vadelmasta ja aloeverasta eli voitte vaan kuvitella kuinka ihanalta tämä tuoksuu. Bunny saa multa ehdottomasti 10/10 pisteet ja en turhaan ollut siis kuolannut tätä tuotetta 😀
TONYMOLY Pocket Bunny Moist Mist
| 14,90€ | Osta *tästä!

PANDA’S DREAM ROSE GEELIVOIDE
Mä rakastan ruusun tuoksua ja tämä geelivoide tuoksuu ihan ruusupuskalta, sillä se sisältää ruusuvettä, ruusu-uutetta ja ruusunmarja uutetta. Rakastan The Body Shopin British Rose -sarjaa ja tämä tuote tuoksuu ihan samalta kuin TBS:n sarja, joten tämä menee ehdottomasti jatkoon! Jos kaipaat kunnollista kosteutusta ihollesi, niin tämä voide kosteuttaa ihan todella tehokkaasti ihoa. Tykkäsin tässä voiteesta erityisesti siitä, että se on todella ohutta eikä jätä tahmaista fiilistä iholle.
TONYMOLY Panda’s Dream Rose Hyaluronic Face Cream
| 29,90€ | Osta *tästä!
PANDA’S DREAM KOSTEUTTAVA ÖLJYPUIKKO KASVOILLE
Enpäs ollut aikaisemmin tiennytkään tälläisen tuotteen olemassa olosta, kyseessä on siis kosteuttava öljypuikko – whaaat! Olen käyttänyt tuotetta nyt muutaman päivän ja tykkään tästä ihan hirveästi. Mulla kuivuu aina nenänpielet sekä leuka ja tällä öljypuikolla voi kosteuttaa ihon kuivia kohtia pitkin päivää. Kaikki varmaan vihaa sitä tunnetta, kun meikkivoide on levitetty ja ihoon ilmestyy kuivia kohtia. Öljypuikolla saa korjattua kätevästi ihon kuivat kohdat. Tuotetta voi käyttää myös muihin vartaloon osiin, kuten esimerkiksi kuiviin kyynerpäihin. Tuote sisältää: ruusunmarjauutetta, ruusuvettä, ruusuöljyä, macadamiaöljyä ja jojobaöljyä.
TONYMOLY Panda’s Dream Rose Oil Moisture Stick
| 19,90€ | Osta *tästä!

PANDA’S DREAM TEHOKOSTEUTTAVA GEELIVOIDE
Tämä geelimäinen kasvovoide sopii erityisesti herkälle iholle. Voide tuoksuu ihan mielettömän hyvälle ja raikkaalle. Voide sisältää uutteita teepuusta ja bambusta ja ne rauhoittavat kasvojen ihoa. Voide on todella kevyttä ja imeytyy ihon tosi nopeasti. Tykkäsin tässä voiteessa erityisesti siitä, että se jättää iholle mattamaisen pinnan, jonka päälle on helppo levittää meikkivoide.
TONYMOLY Panda’s Dream Moisture Gel Dream
| 24,90€ | Osta *tästä!

FRANK BODY KOFEIINI-KASVOVOIDE
Tämä voide on tooooosi kevyttä ja vähän sotkevaakin, kun se valuu solkenaan purkista ulos. Voide on vegaaninen ja se sisältää kofeiinia, joka laittaa kasvojen verenkierron liikkeelle. Tuote sisältää sheavoita, E-vitamiinia, Arabica-kahvin siemenöljyä, kaakota sekä kookos-, manteli ja viinirypäleöljyjä. Voidepurkissa on siis melkoisen vitamiinipommi kasvojen iholle. Itse en pitänyt voiteen koostumuksesta tai tuoksusta, mutta toimivuus oli kyllä huippua. Kasvot kirkastuu oikeasti todella paljon ja purkissa lukeekin ”makes you look 3 again, maybe” 😀
FRANK BODY Caffeinated Face Moisturiser
| 25,90€ | Osta *tästä!

TONYMOLY BLING CAT KASVOSUIKE
PURRRR! Olen kasvosuihkeiden suurkuluttaja ja niiden kohdalla minua on vaikea miellyttää, sillä olen tosi tarkka tuoksuista – mikään kun ei tunnu kelpaavan nokalleni. Tässä kasvosuihkeessa on kuitenkin ihan ok:n miellyttävä tuoksu ja suihke imeytyy nopeasti ihoon. Tuote sopii koko perheelle, sillä se on tehty herkälle iholle. Tuotepurkki on ihan miellettömän söpö, sillä korkin päällä roikkuu kissa. Tuote sisältää: uutteita vesimelonista ja kurpitsasta sekä maitoproteiinia. Tätä suihketta voisin ostaa myös uudelleen.
FRANK BODY Bling Cat Facial Mist
| 14,90€ | Osta *tästä!

Eikö olekin valtavan söpöjä tuotepakkauksia?
LUE MYÖS:
ESSENCEN KEVÄT JA KESÄ UUTUUKSIA + ALEKOODI
*Sisältää mainoslinkkejä
Suosikki kosmetiikkabrändini essence on julkaissut vuoden 2020 kevät-, ja kesä uutuudet, wuhuuh! Pääsin testaamaan muutamia tuotteita PR-näytteiden muodossa ja tekin pääsette nyt ihailemaan niitä. Testasin kaikkia tuotteita parin viikon ajan ja tästä postauksesta löydät siis rehelliset arvostelut hintatietoineen ja ostolinkkeineen. Kiitos lähetyksestä Why Or Not PR!

Essencen tuotteita myy Tokmanni ja valikoidut Citymarketit, mutta monesti hyllyt notkuvat tyhjyyttään, sillä niin suosituista tuotteista on kysymys. Ostan itse aina essencen tuotteet Lyko.fi verkkokaupasta, josta löytyy yli 400 essencen tuotteen valikoima. Lykolla on yleensä myynnissä myös sellaisia essencen tuotteita, joita ei välttämättä ole tullut suomen markkinoille myyntiin ollenkaan. Esimerkiksi viime jouluna tilasin heiltä essencen joulukalenterin, joka oli tullut myyntiin ainoastaan ruotsin ja saksan markkinoille. Hyppää Lykon verkkokauppaan *tästä.
My skin PERFECTOR primer
Käytän itse paljon primereitä meikkivoiteen sijasta, kun haluan saada luonnollisen näköiset kasvot, mutta peittää silti vähän virheitä tai punaisuutta – eli melkein aina 😀 Tässä primerissä on ihana vaahtomainen koostumus ja se levittäytyy hyvin iholle. Primereitä on kahdessa eri sävyssä: nude beige ja medium beige. Primer toimii myös loistavasti meikkivoiteen alle tuoden meikille kestoa ja sileän pinnan. Jos lähtisin autiolle saarelle ja mukaan saisi ottaa vain yhden meikkituotteen, niin se olisi joko primer tai kulmakynä 😀
4,90€ | Osta *tästä!
MY SKIN PERFECTOR IRTOPUUTERI
Jos etsit vegaanista puuteria, joka näyttää iholla luonnolliselta, mutta peittää ihohuokoset – niin tämä on se! Puuteri on tarkoitettu meikin päälle, mutta sitä voi käyttää myös esim. pelkän primerin päälle, niin kuin minä teen. Puuteri imee itseensä rasvaa ja kiiltoa ja tasoittaa ihon sävyä. Meikin päälle laitettuna puuteri pitää meikin hyvin paikoillaan. Itselleni tämä on oikein sopiva tuote, kun tykkään meikata kevyesti. Puuteria löytyy kahdessa sävyssä: nude ja light.
4,90€ | Osta *tästä!

the NUDE edition luomiväripaletti
Tämä uusi nude-paletti on kuin tehty mulle. Olen käyttänyt jo vuosia nuden sävysiä luomivärejä ja tykkäsin kaikista näistä sävyistä mitä tässä paletissa on. Monesti olen etsinytkin tämäntyyppistä palettia, missä ei olisi mitään itselleni turhia sävyjä mukana, joten olen todella onnellinen tästä paletista. Täytyy ostaa varmaan näitä pari varastoon, sillä hinta on alle viisi euroa ja pelkään, etten löydä sitten taas tälläisiä, kun nämä loppuvat!
4,50€ | Osta *tästä!

WITCH SIDE -luomiväripaletti
Tämä on ehkä kaunein luomiväripaletti mitä olen ikinä nähnyt. Kannen hologrammit ihastuttavat ja meikkipaletin sisältä löytyy viisitoista erilaista sävyä. Essencen luomiväreissä on aina ollut todella hyvät pigmentit ja niin on tässäkin paletissa. Tällä paletilla voi loihtia arkimeikin tai maagisen noitamaisen iltameikin glittereineen. Omia suosikkejani tässä paletissa ovat kaikki hohtavat sävyt.
11,90€ | Osta *tästä!

STAY 8h MATTE NESTEMÄINEN HUULIPUNA
Olen rakastunut aivan täysin *The Body Shopin nestemäiseen mattahuulipunaan, joka pysyy huulilla monta tuntia. En ole löytänyt sille vielä vastustajaa, ennen tätä päivää. Tämä essencen nestemäinen stay 8h matte huulipuna ajaa todella hyvin asiansa ja se kestää huulilla monta tuntia. Pigmentti on todella hyvä ja se kestää haukkaisut leivästä ja kulaukset kahvista. The Body Shopin mattahuulipuna maksaa 10,90€ ja tämä essencen yksilö on 3,90€ eli näitä raaskii ostaa vaikka kolmekin sävyä kerralla. Ehdottomasti jatkoon!
3,90€ | Osta *tästä!
KOOKOSKUORINTAA HUULILLE
En tiedä kehtaako edes sanoa, mutta testattiin tätä siskoni kanssa ekalla kerralla ihan väärin. Katsoin nopeasti, että tämä on huulivoide ja laitettiin molemmat tätä ihan kunnolla huuliin. Rakeita oli sen verran vähän, etten kiinnittänyt niihin edes huomiota. No siskollani kuoriutui oikeasti huulet melkein irti eli tämä kyllä toimii oikeasti, mutta kuorinta kuuluu huuhdella eikä jättää huuliin – no tekevälle sattuu 😀 Oikein käytettynä huulista tulee toooosi pehmeät ja kuorinta tuoksuu kookosjogurtilta.
2,90€ | Osta *tästä!

bye bye panda eyes ripsiväri
Tämä uusi ripsari värjää ripset mustiksi, mutta jättää ne kuitenkin luonnolliseksi, sillä ripsari ei tee paakkuja tai könttejä ripsiin. Bye Bye Panda Eyes on täysin öljytön ja vegaaninen ripsiväri. Ripsari ei murene päivän aikana silmien alle, mutta päiväunia se ei kestä, sillä testasin päikkäreiden ottoa ripsarit silmissä 😀 Eniten olin yllättynyt tässä ripsivärissä siitä, että sen voi pestä pois pelkällä vesipesulla. Sen takia onkin tullut nyt varmaan meikattua useammin ja käytettyä juuri tätä ripsaria, koska mulle on tärkeää, että saan iltaisin meikit pestyä pois helposti ja nopeasti.
4,50€ | Osta *tästä!
NESTEMÄINEN EYELINERI
Käytän aina nestemäisiä kajaaleja kynien sijasta. Tämä essencen uusi eyelineri on ollut kyllä hyvä, sillä se kestää virheettömänä koko päivän. Mun silmät vuotavat usein ja eyelinerit menevät helposti suttuun, mutta ainakin nyt parin testaus kerran jälkeen olen välttynyt pandasilmiltä. Tuote lupaakin 24 tunnin pysyvyyden ja hinta on vain 3,50€!
3,50€ | Osta *tästä!
KYNSINAUHAVOIDE
Tämä kookoksen tuoksuinen voide kynsinauhoille on ihana! Sen lisäksi, että tuote tuoksuu todella hyvälle, niin se pehmentää myös kynsinauhat siihen kuntoon, että ne on helppo hoitaa kerralla kauniiksi. Tuote sisältää kookosöljyä ja se kustantaa alle kolme euroa. Helppo ja edullinen tapa pitää kynnet kauniina.
2,50€ | Osta *tästä!

HYYTELÖMÄINEN KYNSILAKANPOISTOAINE
Tämä oli kyllä aluksi niin random, kun purkista pullahti vanulappuun ”ananaksen” tuoksuista hyytelöä (tuoksusta en kyllä muuten tykännyt yhtään). Ihmeteltiin pikkusiskon kanssa tuota koostumusta ja pohdittiin, että miten ihmeessä kynsilakanpoistoaine voi olla hyytelömäisessä muodossa, että onko se pilaantunutta 😀 Tuotetta pitää painaa hetken aikaa kynnen päällä, jolloin se imaisee kynsilakat vanulappuun. Olen aina tykännyt essencen kynsipuolen tuotteista ja vajaan neljän euron kynsilakanpoistoaineeksi tämä oli erittäin toimiva hyytelömäinen yllätys!
3,50€ | Osta *tästä!

ALEKOODI
Mielenkiintoisia uutuuksia ja omaksi suosikiksi nousi ehdottomasti tuo
Lyko.fi verkkokauppa tarjoaa koodilla: adt100 10€ alennuksen yli 60€ ostoksista. Tarjous on voimassa 5.4.2020 saakka. Hyppää selaamaan essencen meikkejä *tästä! Yli 30€ ostokset toimitetaan ilman postimaksua.
LUE MYÖS:


4