
THE BODY SHOPIN JOULUKALENTERIT 2018
Kaupallinen yhteistyö: The Body Shop
*Sisältää mainoslinkkejä
Vanhat lukijani tietävätkin, että essencen lisäksi olen hulluna The Body Shopin tuotteisiin. Mun mielestä TBS:n tuotteissa parasta on eläinkokeemattomuus, laaja valikoima, laadukkaat ja vaihtuvat tuotteet. Meinasin pudota tuolilta, kun The Body Shop julkisti vuoden 2018 joulukalenterit. Joulukalentereiden ulkoasu on täysin muuttunut ja itse rakastuin uuteen ”Lumottu Metsä” -teemaan. Joulukalentereita on yhteensä kolme ja lisäksi viime vuoden supersuosittu uudenvuoden -kalenteri tulee tänäkin vuonna. Joulukalenterin ei tarvi siis loppua joulupäivään, vaan luukkujen avaamisesta voi nauttia 31.12 saakka! 😀 Jokaisessa joulukalenterissa on tuoteyllätyksen lisäksi jokin haaste joka päivälle ja parasta on, että deluxe ja ultimate joulukalentereissa on 25 luukkua eli kalenteri ei lopu vielä jouluaattona vaan viimeinen luukku avataan vasta 25.12.

24 PÄIVÄN LUMOTTU JOULUKALENTERI 79€
- Sisällön arvo on 139,10€
Tämä kalenteri on tarkoitettu sellaiselle, joka ei ole vielä tutustunut kunnolla The Body Shopin tuotteisiin. Tämä peruskalenteri sisältää matkakokoisia tuotteita, joiden avulla on helppo tutustua TBS:n tuotteisiin ja löytää näin omat suosikit. TBS paljastaa sivuillaan, että tämä joulukalenteri sisältää mm. vartalo-, ja käsivoiteita, huulipunia, vartalokuorintaa, suihkugeelejä sekä meikkivälineitä. Tämä kalenteri on siis keskittynyt enemmän vartalonhoitoon ja meikkituotteita tässä kalenterissa ei ole juurikaan. Suosittelen tätä versiota sellaiselle, joka ei ole vielä koskaan omistanut kosmetiikkakalenteria. Itselläni oli tämä perusversio pari vuotta sitten ja koska silloin se oli ensimmäinen kosmetiikkakalenterini – ilahdutti se minua suuresti. Osaisin myös kuvitella ostavani tämän perusversion 12-vuotiaalle pikkusiskolleni, joka olisi varmasti todella innoissaan pikku puteloista ja tilpehööristä.
Joulukalenteri on hinnaltaan 79€ ja voit tilata sen *täältä.
25 PÄIVÄN LUMOTTU DELUXE JOULUKALENTERI 99€
- Sisällön arvo on 185,30€
Deluxe joulukalenteri sisältää matkakokoisia sekä täysikokoisia tuotteita. Tämä kalenteri on hyvä valinta sellaiselle, jolla on viime vuonna ollut tuo The Body Shopin perusversio tai olet omistanut jo jonkin kosmetiikkakalenterin ja nyt haluat kokeilla toista merkkiä. Deluxe joulukalenteri keskittyy ihon elvytykseen ja kurkkasin, että tämä joulukalenteri sisältää rutkasti tuotteita ihonhoitoon kuten voiteita, suihkugeelejä, kasvosuihkeita, vartalonkuorintaa, kylpyporeita ja sekä muutamia meikkejä. Kalenterissa on mukana myös sesonkituotteita, jotka ovat myynnissä vain pari kuukautta vuodessa.
Joulukalenteri on hinnaltaan 99€ ja voit tilata sen *täältä.
25 PÄIVÄN LUMOTTU ULTIMATE JOULUKALENTERI 139€
- Sisällön arvo on 335,30€
Ultimate joulukalenteri on The Body Shopin joulukalentereiden kuningatar ja se sisältää tuotteita yli 335€ edestä! Tämä joulukalenteri on siis kunnon kosmetiikkahullujen valinta 😀 Joulukalenterissa on 14 täysikokoista tuotetta ja loput tuotteista ovat meikkejä ja ihonhoitotarvikkeita sekä mukana on pari matkakokoista puteloa. Ultimate joulukalenteri sisältää The Body Shopin ylellisimpiä luksustuotteita ja esimerkiksi viime vuoden joulukalenterista tuli tuotteita, jotka normaalisti maksavat liikkeessä yli 30 euroakin. Minulla oli viime vuonna The Body Shopin joulukalentereista tämä Ultimate versio ja jos viime vuoden joulukalenterin sisältö kiinnostaa, niin pääset kurkkaamaan ne tästä! Olin itse todella tyytyväinen viime vuonna tähän Ultimate versioon ja minulla on nyt kahtena viime vuonna ollut The Body Shopin joulukalenteri ja koska tuotteet ovat vaan niin hyviä, niin halusin ehdottomasti myös tänä vuonna The Body Shopin joulukalenterin. Sain tilaisuuden valita jonkin näistä TBS:n kalentereista ja valitsin tietenkin tämän Ultimate version, koska hinta on vain 39€ kalliimpi kuin Deluxe-version, mutta tuotteita tässä kalenterissa on yli 300€ edestä.
Joulukalenteri on hinnaltaan 139€ ja voit tilata sen *täältä.

LÄHTÖLASKENTA UUTEEN VUOTEEN
- Sisällön arvo on 75€
The Body Shop toi myös tänä vuonna myyntiin suositun uudenvuoden kalenterin, jossa luukkuja on yhteensä kahdeksan ajalle 26.12-1.1. Tänä vuonna uudenvuoden kalenteriin on valittu pelkästään vegaanisia tuotteita, joten nyt kaikilla vegaaneilla on myös mahdollisuus hankkia tämä kalenteri itselleen. Tuotteet ovat sellaisia joille on käyttöä joulun syöpöttelyn jälkeen ja joilla voi valmistua uudenvuoden juhlintaan ja palautua uuteen alkavaan vuoteen. Tämä uudenvuoden kalenteri on aivan mahtava joululahjavinkki eli varsinkin veljet, poikaystävät, aviomiehet sun muut: jos et keksi naiselle mitään lahjaa, niin osta tämä ja saat varmasti kiitosta 😀 Lue uudenvuoden kalenterin oma postaus täältä!
- Joulukalenteri on hinnaltaan 59€ ja voit tilata sen *täältä.

Kosmetiikkakalenterit on myyty joka vuosi ennätysajassa loppuun, joten jos The Body Shopin joulukalenterit kiinnostaa, niin suosittelen laittamaan tilauksen menemään heti *täältä tai voit jäädä ilman. Aiotko sinä hemmotella itseäsi tänä vuonna ja hankkia jonkin kosmetiikkakalenterin? 🙂
LUE MYÖS:
ESITTELYSSÄ: IHANAT MUUMI-VAATTEET NAISILLE
Ihanaa kun nykyään myös aikusille tehdään kaikkia makeita Muumi vaatteita. Olen aina ihastellut Ivana Helsingin Muumi -mallistoa, mutta valitettavasti ne ovat usein olleet ainakin omalle kukkarolle turhan tyyriitä. Vuonna 2016 aloitin vuoropäällikön työt Muumimaailmassa ja silloin tutustuin ekaa kertaa Martinexin Muumi -malliston vaatteisiin, sillä meillä oli työvaatteina aikuisten mallistosta ihanat Muumimekot. Tämän jälkeen hullaannuin Martinexin vaatemallistoon aivan totaalisesti ja nyt vaatekaapissani roikkuu seitsemän aikuisten Muumi -malliston vaatetta 😀

Juhlahetki -tunika on ilmestynyt joka vuosi eri sävyissä ja se myydään yleensä todella nopeasti loppuun – taitaa olla siis suosituin kuosi! Nyt syksyksi siitä on ilmestynyt valkoinen sekä harmaa versio. Mulla löytyy kotoa myös juhlahetki -sarjan keittiöpurkkeja, jossa säilytän meikkejä.

Tämän suloisen ja romanttisen Muumi -tunikan bongasin kirpputorilta ja pulitin siitä vaivaiset kymmenen euroa. Pari kertaa töissä on sattunut hauskoja sattumia, kun asiakkailla on ollut päällä tämä sama tunika. Myös muut tunikan omistajat ovat kehuneet Martinexin vaatteiden laatua ja kestävyyttä. Valitettavasti tätä mallia ei ole enää myynnissä, mutta kirpparilta ja netistä voi näitä vielä bongata.

Uusin hankintani on Pikku Myy overzise -huppari, jonka olen ottanut käyttöön lenkkiasuna. Varsinkin nyt syksyllä tämä on toiminut todella hyvin kävelylenkeillä, sillä huppari ei ole liian kuuma, mutta lämmittää sopivasti. Viime viikolla ajauduin tämän hupparin kanssa kesken lenkin kaatosateeseen ja muhkea huppu pelasti mut edes vähän kastumiselta 😀

Tämän mekon sain viime jouluna lahjaksi mieheltäni ja aina kun minulla on tämä päällä, niin tuntemattomat ihmisetkin ovat kehuneet, että ihana mekko ja mistä olet ostanut. Olen itse L-kokoinen ja täytyy sanoa, että Martinexin vaatteet ovat aika reilukokoisia, joten monesta vaatteesta saattaa mennä hyvin yksi pienempikin koko.

Tämä Myy-raitamekko on ollut yksi suosikeistani ja tämä toimii todella hyvin töissä, koska taskuihin saa tungettua kyniä, saksia ja ties mitä 😀 Pidän yleensä mekossa ohutta naruvyötä, koska mekko levenee todella paljon helmaa kohden ja ilman vyötä näytän vielä paksummalta kuin olen – vaikka paksu siis olenkin 😀

Tämä Hemulit-mekko on mielestäni supersöpö – niin värikäs ja ihana. Jotenkin tämä kuosi on todella kaunis ja mekko sopii hyvin esim. legginssien tai paksujen sukkahousujen kanssa. Kuosi on Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjasta.

Tämä syksyinen Pikku Myyn sade-tunika on myös yksi lemppareistani. Ostin tämän viimeisenä kesänä, ennen kuin lopetin työt Muumimaailmassa, joten mekolla on muistoja sekä tunnearvoa. Mekko on sopivan ”ei Muumi” ja moni ei edes tajuakkaan, että tunikassa leijailee Pikku-Myy sateenvarjon kanssa. Tämä tunika on ollut todella suosittu ja se on edelleen myynnissä täällä!
Omistatko sinä jotain Muumi vaatteita ja mitä tykkäsit tästä minun kokoelmastani? Jotku ovat hulluna Muumi mukeihin ja minä Muumi vaatteisiin 😀
LUE MYÖS:


15