Hae
Diiskuneiti

CLASSICAL TRANCELATIONS – KUN TRANCE KOHTAA ORKESTERIN

Classical Trancelations on konserttikonsepti, jossa trance-klassikot heräävät eloon täysin uudessa muodossa – sinfoniaorkesterin ja klassisten sovitusten kautta. Elektronisen musiikin kappaleet, jotka moni muistaa klubeilta saavat rinnalleen jouset, puhaltimet ja kuoron, ja lopputulos on jotain nostalgian ja kylmien väreiden väliltä. Konsepti yhdistää kaksi maailmaa: klassisen konserttisalin arvokkuuden ja trancen euforisen, yhteisöllisen energian. Classical Trancelations -konsertti järjestettiin ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten, ja olen itse ollut mukana kerran aiemminkin. Se oli niin upea kokemus, että istuin konserttisalissa kyyneleet poskilla – musiikki meni suoraan sieluun. Kun vuoden 2026 liput tulivat myyntiin ja ystäväni Maria kysyi, lähdetäänkö Helsinkiin jos saamme liput, päätöstä ei tarvinnut miettiä sekuntiakaan – olin heti mukana 😂

Lippuja myytiin ensin ennakkoon, mutta lipunmyyntijärjestelmä kaatui ja jäimme ilman. Konsertti myytiin loppuun hetkessä. Onneksi suuren suosion vuoksi samalle illalle avattiin lisäkonsertti – ja tällä kertaa saimme liput. Olin niin innoissani ja tuntui ihanalta, kun heti joulun jälkeen kalenterissa oli jotain ihanaa odotettavaa. Matkustimme junalla Helsinkiin ja kävimme lounaalla Kiilassa ennen hotellille suuntaamista. Tällä kertaa testissä oli Scandic Marski, joka oli upea ja sijainniltaan täydellinen – aivan Stockmannin vieressä. Meillä oli reilu tunti aikaa laittautua ennen konserttia, ja kyllähän siinä pieni kiire tuli. Lisäksi hotellihuoneen valaistus oli niin huono, että meikkaaminen oli melkein oma performanssinsa 😂

Lopulta nappasimme taksin hotellin edestä Musiikkitalolle, koska aikaa ei enää ollut alkaa vertailla Uberia tai Bolttia. Matkaa oli ehkä noin 500 metriä – ja hinta 20 euroa. Olimme aivan liian viime tipassa liikkeellä, ja ovia oltiin jo sulkemassa, kun vielä juoksimme ympäri Musiikkitaloa etsimässä oikeaa sisäänkäyntiä. Vihaan olla myöhässä, ja tässä kohtaa se alkoi jo tuntua nololta. Onneksi pääsimme istumaan juuri ennen kuin konsertti alkoi – ja huomasin, ettemme olleet ainoita “Matti Myöhäisiä”.

Konsertti kesti puolitoista tuntia, mutta tuntui paljon lyhyemmältä. Se oli niin upea, että tunteita on vaikea pukea sanoiksi. Ihokarvat nousivat pystyyn, välillä hymyilytti leveästi ja välillä silmät kostuivat. Orkesteri, solistit ja koko tuotanto olivat aivan uskomattomia. Aika kului liian nopeasti. Omat suosikkini olivat Tiëston Adagio for Strings, Chicanen Saltwater, Deleriumin Silence ja The Prodigyn No Good. Konsertin jälkeen olo oli jotenkin raukea ja rentoutunut – sellainen hyvällä tavalla tyhjä, kun on juuri kokenut jotain suurta.

Katso tästä video konsertista: The Prodigy – No Good.

Illalla palasimme hotellille ja tapasimme myöhemmin The Irish Pubissa työkaverini ja hänen ystävänsä. Tutustuimme myös kahteen englantilaiseen, jotka viettivät viimeistä iltaansa Suomessa, ja ilta venyi lopulta kolmeen asti yöhön.

Aamulla suuntasimme aamupalalle, ja Marskin aamiainen oli mielestäni ihan next level. Mehubaari mehulinkoineen vei sydämeni – omenaa, porkkanaa, kurkkua… ja siitä syntyi niin raikas mehu. Lisäksi tarjolla oli munakasbaari ja puurobaari, mutta koska olimme käyneet yöllä Hesburgerissa, kummallakaan ei ollut varsinaisesti nälkä – lähinnä loputon jano 🫣

Some nights don’t fade – they stay 🤍

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

⭐ Instagram

⭐ Facebook

⭐ Blogit.fi

LUE MYÖS:

IHANA PÖYTÄTELINE MUOKKAUTUU SESONKIEN SOMISTEIDEN MUKAAN

KUPLIVAA SYNTTÄRIHUMUA JA PIZZAA

PERJANTAI-ILLAN DINNERI HELSINGISSÄ – TESTISSÄ RAVINTOLA LIEMI

Kaupallinen yhteistyö

TURUN ASUKASBUDJETTI – LUONTO LÄHEMMÄS ARKEA

Kaupallinen yhteistyö: Turun kaupunki

Jos asut Turussa – niin nyt kannattaa istua alas ja lukea tämä! Nimittäin me turkulaiset saadaan itse ehdottaa ja äänestää minne me halutaan käyttää kolme miljoonaa euroa! Kyseessä on Turun asukasbudjetti, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Turkulaiset pääsevät ehdottamaan, kehittämään ja äänestämään, miten rahat käytettään. Eli jos sulla on joku hyvä idea – niin nyt kannattaa ehdottaa!

Ehdota-vaihe auki 1.12.2025-1.2.2026. Toukokuussa 2026 äänestetään toteutuksista.

Mun oma ehdotus on, että asennettaisiin lisää lintujen pesäpönttöjä ja hyönteishotelleja Turun puistoihin, viheralueille ja muille sopiville kaupunkialueille. Mun mielestä olisi todella tärkeää tukea kaupunkiluonnon eläimiä ja tuoda luonto näkyväksi osaksi kaupunkilaisten arkea. Pönttöjen ja hyönteishotellien yhteyteen voisi vielä lisätä lyhyet opastetekstit, jotka kertovat alueen eläimistä ja siitä, miten asukkaat voivat omalla toiminnallaan tukea luonnon monimuotoisuutta.

Kurkkaa tästä minun videoesittely: Luonto lähemmäs arkea – linnunpönttöjä ja hyönteishotelleja kaupunkiin 🐦

🎯 Ketä tämä hyödyttää:

– Kaupunkiluonnon eläimiä (linnut, pölyttäjät, pieneläimet)
– Lapsia, perheitä ja kouluja (oppiminen ja luontosuhde)
– Kaikkia kaupunkilaisia lisäämällä viihtyisyyttä ja luonnon läsnäoloa

🌿 Hyödyt kaupungille:

– Tukee luonnon monimuotoisuutta ja pölyttäjien elinolosuhteita
– Lisää asukkaiden ympäristötietoisuutta
– On edullinen ja helposti toteutettava
– Vahvistaa kaupunkiluonnon ja ihmisten välistä yhteyttä

🔧 Toteutustapa:

Toteutus voidaan tehdä kaupungin ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden avulla. Pönttöjen ja hyönteishotellien määrät ja sijainnit määritellään asiantuntija-arvioiden perusteella, ja hanke voidaan toteuttaa pilottina tietyillä alueilla. Keskustassa on paljon lintuja ja pönttöjen tarve on suuri niin kesällä kuin talvellakin.

Jos tykkäät tästä mun ideasta niin voit käydä äänestämässä sitä tästä ja voit myös ehdottaa ihan omaa ideaa tai käydä äänestämässä muiden ehdotuksia. Ehdota-vaihe on auki 1.2.2026 saakka eli nyt hopihopi ideoimaan tai äänestämään 🤩

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

⭐ Instagram

⭐ Facebook

⭐ Blogit.fi

LUE MYÖS:

TESTISSÄ MAKARONITEHDAS JA GLUTEENITTOMAT PASTAT

KUPLIVAA SYNTTÄRIHUMUA JA PIZZAA

YSTÄVÄN YLLÄTYSSYNTTÄRIT – KUPLIVAA SEKÄ PAKOHUONE KAUHUA