VIISI PAIKKAA, JONNE HALUAISIN MATKUSTAA
Rakastan matkustamista ja uusiin kulttuureihin tutustumista. Tein ensimmäisen matkani parikymppisenä ja sen jälkeen olin aivan myyty. Siitä asti olen matkustellut joka vuosi 1-3 kertaa ja matkustaminen on vaan niin ihanaa ja jännittävää. Matkustamisen bucket listaltani löytyy viisi paikkaa, jonne haluaisin ehdottomasti vielä tulevaisuudessa matkustaa ja ne tulevat tässä.
BORA BORA
Tuo kaunis saari on kiehtonut minua jo varmaan 10-vuotta, mutta matkustaminen sinne on kallista ja siellä majoittuminen on vielä tyyrimpää. Toivon, että jos joskus menen naimisiin, niin häämatka kohteena olisi Bora Bora. Sinne tarvitsee säästää kyllä rahaa, sillä mitä katselin, niin 3000€ ei riitä vielä mihinkään. Bora Bora sijaitsee Ranskan Polynesianassa ja sanotaan, että saari on maailman romanttisin ja kaunein paikka. Asuminen omassa bungalowissa, josta pääsee uimaan suoraan kirkkaaseen mereen kiehtoo jotenkin todella kovasti minua – se olisi niin luksusta!

SAMOS
Mamma Mia! -elokuvassa oli niin upeat maisemat ja siksi Kreikan Samos kiinnostaa minua suuresti, sillä siellä pitäisi parhaiten päästä elokuvan maisemiin ja tunnelmaan. Rakastan muutenkin Kreikkaa ja olen käynyt Kreikassa nyt kolme kertaa ja Kreikka ei vaan ikinä petä. Olen nyt käynyt kaksi kertaa Kreetalla, yhden kerran Kosin saarella ja tänä kesänä on luvassa Rodos.

MAUI
Hawaii on kiinnostanut minua aina elokuvien perusteella ja monissa Hawaii -teemaisissa juhlissakin on tullut käytyä. Muistan ikuisesti, kun ystäväni järjesti Hawaii-bileet ja hän oli ostanut jokaiselle vieraalle kokonaisen ananaksen ja kaikki drinkit tehtiin kaiverrettuun ananakseen. Illan päättyessä ananakset olivat vuotaneet tahmeaa nestettä ympäri asuntoa 😀 Katsoin juuri Au Pairit Hawaijilla ja matkakuume sinne kasvoi entisestään. Lentomatka on kyllä älyttömän pitkä, mutta uskon, että se olisi sen arvoista, niin kuin Bora Borallekin.

TOSCANA
Italia Toscana on ollut matkalistallani jo pitkään, sillä yksi lempi elokuvistani ”Toscana auringon alla” perustuu Toscanan kauniisiin maisemiin. Katselin itseasiassa tänä kesänä matkoja Italiaan, mutta päädyin kuitenkin hyvän hinnan vuoksi valitsemaan Rodoksen. Toscanaan on kyllä pakko päästä kiertelemään viinitiloja ja ihastelemaan kauniita rakennuksia – ehkä ensi kesänä?

MANCHESTER
Englanti kiehtoo minua kovasti ja sinne lentäisi aika nopeasti. Katsottiin mummin kanssa aina joskus Yleltä ”Sohvanvaltaajat” tv-sarjaa, joka perustui Manchesterin ympäristöön ja siksi tämä kaupunki kiehtoo minua erityisesti. Kaupunkilomat ovat myös aina todella kivoja ja toki myös englannin pubikulttuuria olisi kiva päästä kokemaan.

Minne sinä haluaisit joskus vielä ehdottomasti matkustaa? 🙂
AURINKOINEN VIIKONLOPPU SAARISTOSSA
Mies piti yhden viikon kesälomaa viime viikolla ja päätettiin extemporena vuokrata Teersalosta mökki kahdeksi päiväksi. Olin jo talvella nähnyt Instagramissa mainoksen uusista ”bilemökeistä”, joita oltiin rakennettu ravintola Wanhan Salakuljettajan kylkeen Teersaloon. Wanha Salakuljettaja sijaitsee Naantalissa Velkuan venesataman yhteydessä ja kesäisin siellä käy esiintymässä paljon kotimaisia artisteja, joiden vuoksi mökit on rakennettu, että bilekansa pääsee illan päätteeksi mökkeihin nukkumaan. No me ei mitään bilettäjiä olla, eikä meidän aikaan siellä ollut edes ketään esiintyjää, mutta haluttiin päästä nauttimaan saaristolaismeiningistä.

Liedosta saariston rengastietä pitkin Teersaloon ajoi noin 50 minuuttia. Käytiin hakemassa eväät Raision kauppakeskus Myllystä ja kun saavuimme Teersaloon aurinko porotti jo ihan täysiä. Valittiin kyllä hyvä hetki mökkeilylle, sillä meidän kohdallemme osui varmasti koko kevään lämpimämmät päivät. Mökki kustansi 55€/ yö ja rantasaunan sai varata itselleen 25€/tunti. Otettiin mökki koko viikonlopuksi ja varasimme tunnin saunavuoron lauantaille, jolloin minä kävin heittämässä meressä talviturkkini 😉

Mökki oli todella pieni ja siellä ei ole keittiötä tai jääkaappia eikä edes vessaa, mutta tämä oli siis ihan tiedossamme mökkiä varatessa. Mökkiläiset saivat käyttää rantasaunan ja ravintolan vessoja sekä suihkuun pääsi aamuisin rantasaunalle. Meille tuotti eniten päänvaivaa eväät, sillä mitäs otat kuumaan mökkiin, jossa ei ole jääkaappia eikä edes mikroa. Onneksi fiksuna naisena otin mukaan vedenkeittimen, niin saimme keitettyä pikakahvia, nuudeleita ja puuroa. Lisäksi meillä oli mukana hedelmiä, karjalanpiirakoita ja naksuja. Kävimme ekana iltana syömässä Wanhassa salakuljettajassa, jossa myydään pizzoja, hamppareita, salaatteja, kanakoreja tms. Hintataso oli korkeahko ja olin vähän ihmeissäni, että gluteenittomasta pizzapohjasta pyydettiin 3€ lisä – aika hävytön 😀 Kävimme perjantai-iltana ottamassa ravintolassa vielä drinksut ja katsottiin Suomen peliä ja sen jälkeen painuttiinkin jo nukkumaan.

Toisena päivänä miehen vanhemmat tulivat kahvittelemaan mökillemme ja anoppi halusi tarjota meille ruoat – ilmainen ruoka kelpaa aina, heh. Tien toisella puolella sijaitsi ravintola nimeltään Rantaklubi, joka oli sisustukseltaan ihanan kasari ja päätimme kokeilla sitä, koska olimme jo syöneet edellisenä iltana Wanhassa Salakuljettajassa. Rantaklubissa ruoka oli todella paljon edullisempaa, eikä gluteenittomasta pohjastakaan pyydetty lisämaksua. MUTTA pakko kyllä sanoa, että Wanhan salakuljettajan pizzat olivat paljon parempia, vaikka se gluteeniton lisä ärsyttikin. On kyllä hienoa, että nykyään gluteenittomuus on yleistynyt, sillä en olisi ikinä uskonut, että jostain saaristolaiskylästä saisi gluteenitonta pizzaa!

Kun anoppi ja appiukko lähtivät, niin kaveri pariskunta pöräytti mökille moottoripyörällä. Käytiin yhdessä saunomassa ja heittämässä talviturkit sekä istuskeltiin mökin terassilla. Miestä kismitti, kun olutta ei saanut mihinkään kylmään, joten kerrankin mulle oli etua siitä, että olen valkoviinin lipittäjä, koska se kyllä menee lämpimänäkin 😀

Mökki oli päivisin kuin pätsi, mutta onneksi ikkunan sai kokonaan auki, koska siinä oli ötökkäverkko. Nukuimme molemmat yöt ikkuna auki ja en ole hetkeen nukkunut niin hyviä unia, kuin tuolla mökillä. Raikas meri-ilma ja meren liplatus tuudutti mut kyllä hyvin uneen.

Sunnuntaina mökki piti luovuttaa 12 pintaan ja yllättäen mä olin taas herännyt jo kahdeksalta. Sain tehtyä mökillä muutamat tuotekuvaukset blogiin ja nauttisin puuroa ja kahvia laiturilla. Meillä oli jotenkin tosi ihana ja rento viikonloppu ja mökkeily on kyllä ihanaa. Kannattaa käydä testaamassa nuo Wanhan salakuljettajan mökit, mutta ei siellä varmaan paria päivää enempää viihdy ilman jääkaappia. Wanhan salakuljettajan ravintola on joka päivä auki 1.9 saakka ja mökit ovat myös vuokrattavissa sinne saakka. Ravintolasta voi vuokrata myös neljäksi tunniksi saunalautan, se jäi kyllä houkuttamaan meitä kaikkia kovasti. Kurkkaa lisää infoa mökeistä ja saunalautasta tästä.

Pidätkö sinä mökkeilystä ja oletko käynyt Teersalossa? 🙂


11