KESÄRETKELLÄ VEPSÄN SAARESSA
Päätettiin eräänä heinäkuun sunnuntaina tehdä retki Vepsän saarelle mieheni ja pikkusiskoni kanssa. Hyppäsimme 11:00 jokirannasta lähtevään paattiin ja merimatka saarelle kesti noin tunnin. Olemme käyneet Vepsässä joka kesä ja en varmaan ikinä kyllästy kyseiseen paikkaan. Vepsän saarelle voi tehdä päiväretken tai sinne voi jäädä yöksi telttaan tai vuokramökkiin. Matkaan voi pakata omat eväät, mutta saarelta löytyy myös ravintola josta saa lounasta ja ala carte annoksia.

vepsän saari pähkinänkuoressa
- Vepsä on Turun oma lomasaari keskellä Turun upeaa saaristoa.
- Vepsästä löytyy vuokrattavia mökkejä sekä saunoja. Saarella on iso hiekkaranta ja lapsille pieni leikkipuisto sekä minigolf. Saarelta voi vuokrata soutuveneitä ja kajakkeja.
- Saarella sijaitsee ravintola, josta voi ostaa ruoka-annoksia, jäätelöä, kahvia, virvokkeita sekä ravintolasta saa myös alkoholijuomia.
- Vepsään voi lähteä päiväretkelle tai majoittua pidemmäksi aikaa. Mökin voi vuokrata päiväksi tai vaikka viikoksi ja saaressa on myös vuokrattavia telttapaikkoja.
- Omalla veneellä pääsee myös Vepsään ja majoittua veneen kanssa voi saaren omassa vierasvenesatamassa.
- Saarella on upeat ulkoilualueet, uimaranta ja piknikpaikkoja.

Saavuimme saarelle puolenpäivän maissa ja kävin hakemassa heti avaimet mökkiin. Mökissä on makuuhuone, keittiö, olohuone ja yläkerrassa sijaitsee iso parvi jossa voi myös nukkua. Vepsän mökeissä ei ole vessoja tai suihkuja, mutta saarella löytyy siistit yhteiskäytössä olevat sisävessat ja suihkuun pääsee pienestä maksusta. Heitimme tavarat mökkiin ja lähdimme heti Vepsän frisbee-golf radalle pelaamaan. Itse lähinnä kävelin perässä luontoa ihastellen, mutta miehelläni ja siskollani oli ihan kunnon kisameiningit. Frisbeegolfin jälkeen lähdimme rantasaunalle jonka olin vuokrannut meille. Jokainen mökkiläinen saa vuokrata rantasaunoja 10-15 euron tuntihintaan. Rantasaunassa on aivan ihana ihastella merta, saunoa, syödä eväitä ja käydä uimassa. Tuo tunti on vaan todella lyhyt aika ja olisikin kiva, että rantasaunoja voisi vuokrata myös pidemmäksi aikaa.

Saunareissun jälkeen päätettiin mennä syömään Vepsän ravintolaan. Viime kesänä meidän vierailun aikaan ravintolasta oli loppu pizza-ainekset, ranskalaiset sekä hampparit ja ajattelin huumorilla, että mitäs tällä kertaa. Siskoni tilasi kanakorin ja mieheni pizzan. Itse kun olen VHH-ruokavaliolla, niin ainoa minulle sopiva annos oli salaatti ja se oli sitten loppu – hah mikä tuuri. Jouduin sitten uhrautumaan ja ottamaan pizzan gluteenittomalla pohjalla. Ruoka oli hyvää, kuten aina Vepsässä on ollut ja vatsat täynnä pyörittiin uimarannalle.

Päiväretkellä oleville viimeinen paatti takaisin Turun keskustaan lähtee 18:00. Kävimme saattamassa mieheni merimatkalle sillä hänellä oli seuraavana päivänä töitä ja jäimme siskoni kanssa kahdestaan yöksi saarelle. Viihdyimme vielä llalla uimarannalla pari tuntia, kun oli ihanan rauhallista, kun päiväretkeläiset olivat lähteneet. Käytiin grillaamassa grillipaikalla makkarat ja kävimme korkealla kalliolla ihastelemassa auringonlaskua. Meidän mökin pihalla hengaili suloinen lokki joka uskalsi tulla ihan terassille asti ja nimettiin hänet Kalle-lokiksi. Nukkumaanmeno olikin melkoinen kauhujen sarja, kun aloimme kuulla parvelta askelia ja rapinaa. Laitettiin kaikki valot päälle jotta uskallettaisiin nukkua ja naureskeltiinkin vähän, että miten meille sattuu aina kaikkia kummitusjuttuja. Heräsin aamuyöllä myös ”askeliin ja rapinaan” joka taisi kuitenkin olla katolla tallusteleava orava tai seinän välissä oleva hiiri.

Aamulla heräsimme ihanaan lintujen lauluun ja Kalle-lokki odotti meitä terassilla maaten. Syötiin ulkona aamupalaa ja siivoiltiin mökkiä luovutuskuntoon. Mökit tulee luovuttaa kello 11:00 ja ensimmäinen paatti Turun keskustaan lähtee 12:00. Päätimme jäädä viettämään rantapäivää saarelle ja olimmekin rannalla monta tuntia eväitä syöden. Ranta oli täynnä paarmoja ja pari ehti minua puraistakin yök. Oli varmaan myös näky kun juoksin ympäri rantaa paarmoja karkuun yrittäen hätistää niitä pyyhkeellä. Rantsun jälkeen käytiin ostamassa suihkupoletit ja käytiin pesemässä merivesi ja hiekat pois. Suihkun jälkeen oli ihanan freesi olo ja käytiin vielä haukkaamassa ravintolassa vähän välipalaa ennen merimatkaa kotiin.

Vepsän saari on kyllä ihana paikka ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille Turun matkailijoille. Päiväretki vai yö saaressa – päätä itse. Lisää saaresta ja sen palveluista voit lukea tästä 🙂
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:
TESTISSÄ: UUSI SOKOS HOTEL WIKLUND + VINKKEJÄ TURKUUN MATKUSTAVILLE
MEIDÄN MÖKKIJUHANNUS 2021
Juhannus meni oikein ihanasti ja leppoisasti. Kaupan alalla on yleensä vaikea saada koko juhannusta vapaaksi, koska kaupat ja kauppakeskukset ovat nykyään aina auki. Mun mielestä kaupat saisivat olla kyllä juhlapyhät kiinni – jotta kaikki ihmiset saisivat vietää joulua, juhannusta yms! Mulla kävi tuuri, kun olin ollut jo neljä viikonloppua putkeen töissä, niin sain sen takia juhannuksen (la-su) vapaaksi 🙂

JUHANNUSAATTO
Perjantaina kävin tosiaan tekemässä vielä neljän tunnin työpäivän. Ajattelin ettei kauppakeskuksessa varmaan ole ketään ihmisiä liikenteessä, mutta sain kyllä sykkiä ihan huolella – sillä porukkaa riitti ihan hulluna! Työpäivän loputtua Jerry haki mut töistä ja jatkettiin matkaa kohti Pyhärantaa josta ystäväpariskunta oli vuokrannut mökin Pinetree Cottages -lomakylästä. Olin aivan sairaan väsynyt ja nälkäinen, kun en ollut töissä ehtinyt syömään mitään. Keitettiin kaffet ja mulla oli mukana ketoroonilaatikkoa jonka söin kylmänä, koska mökissä ei ollut mikroa hah (gourmee juhannuslounas). Ystäväni vanhemmat tulivat hakemaan ystäväni taaperon hoitoon ja ehdittiin siinä hetken leikkiä pikkuneidin kanssa vesi-ilmapalloilla.

Päivälliseksi grillattiin pihvit ja tehtiin kylkeen salaattia ja pottuja. Voitteko kuvitella, että mä maistoin yhden perunan! Olen viimeksi syönyt perunaa viime vuonna. Ei se kyllä niin hyvältä maistunut, että olisin toista ottanut – salaatit ja kasvikset on se mun juttu 😀 Juhannusaatto meni aika rauhallisesti höpöttäen ja viiniä litkien. Aattona oli itseasiassa aika kylmä ja piti kaivaa ihan pitkät housut jalkaan. Illalla lämmitettiin sauna ja käytiin lammessa uimassa. Tämä oli mun kesän eka uintikerta. Oli kyllä suuri suru, kun huomattiin, että mun uimalelussa oli reikä ja nyt olenkin googlannut, että minkä uuden uimalelun sitä ostaisi tilalle.

Saunan jälkeen piti hyttysten takia siirtyä sisälle mökkiin. Pelattiin korttia jonka jälkeen uni maittoi oikein hyvin. Nukuttiin miehenki kanssa mökin parvella, jonne oli aika jännittävä kiivetä ja varsinkin sieltä alaskapuaminen oli melkoinen suoritus. Koska päivä oli ollut aika kylmä, niin mökissä oli ihanan viileä nukkua ja sainkin ekat hyvät yöunet varmaan kahteen viikkoon!
JUHANNUSPÄIVÄ
Herättiin kauniiseen aamuun ja join aamukahvit laiturin nokassa. Ystäväni leipoi meille aamupalaksi ja hampurilaisia varten ketosämpylöitä. Vaihdettiin uikkarit päälle ja otettiin rantaan mukaan evääksi vettä ja sämpylää. Istuskeltiin laiturilla ja käytiin uimassakin. Puolen päivän aikaan korkattiin skumppa mansikoiden kera. Oli niin rentouttavaa vaan istua laiturilla ja nauttia lämmöstä. Vaikka olin laittanut aurinkovoidetta niin mun selkä paloi aika reippaasti. Olen todella tarkka auringon kanssa joten ihmettelen vieläkin miten mun selkä pääsi palamaan? Käytän SPF 30 aurinkosuojaa, mutta ehkä tämä mun kalkkunannahka tarvitsisi jonku SPF 50 voiteen ja sellasen lasten kokovartalo UV-uimahaalarin 😀

Beach aamun jälkeen ruvettiin kokkailemaan hampurilaisia ja syötiin tietty ulkona. Jokaiselle oli kaksi burgeria joten aika överiähkyt oli syömisen jälkeen. Dinnerin aikana alkoi kuulumaan ukkosen jyrinää, mutta ukkonen ei kuitenkaan koskaan tullut päälle. Alettiin järjestämään pihaolympialaisia ja niiden aikaan törmäsin käärmeeseen joka tuli mökin alta ja meni mun jalan vierestä metsään. Siinä oli kyllä syke varmaan huippulukemissaan, kun säikähdin niin kovin.

Pihaolympialaiset päättyivät kaatosateeseen ja lyötiin sauna päälle. Käytiin vesisateessa uimassa joka oli aivan ihana kokemus. Satoi vettä, mutta samalla paistoi aurinko ja lilluttiin ystäväni kanssa lammessa lämpimien sadepisaroiden ropistessa meidän päälle. Illalla grillattiin vielä sieniä ja makkaraa joiden jälkeen siirryttiin taas sisälle pelaamaan korttia. Kuuman päivän jälkeen mökin parvi oli kuin sauna, joten kauheasti ei tullut juhannusyönä nukuttua.
FIILIKSET PINETREE COTTAGES MÖKKIKYLÄSTÄ
Pinetreen mökkikylä sijaitsee Pyhärannassa eli noin tunnin ajomatkan päässä Turusta. Erikokoisia hirsimökkejä alueella on yhteensä yhdeksän ja ne sijaitsevat ison lammen ympärillä ja osa vähän syrjemmässä metsässä. Me majoitumme isossa juuri rempatussa mökissä joka oli todella siisti ja puhdas. Mökistä löytyy pieni keittiö, sisä-wc sekä sauna. Mökissä on yksi makuuhuone ja ylhäällä parvelta löytyy nukkumistilat useammalle. Olohuoneessa on myös vuodesohva, jossa voi nukkua. Mökkikylän ympäristö oli mielestäni todella viihtyisä ja kaunis. Juhannuksen aikaan muutamassa mökissä oli nuorempaa porukkaa ja musiikki raikasi aamusta iltaan, mutta meidän mökillemme melu ei onneksi kuulunut.

Mökin varustelutaso oli mielestäni hyvä ja mökeissä voi yöpyä myös talvisin. Olisikin muuten ihana viettää mökissä vaikkapa joulua pienellä porukalla. Jos jotain kehitysideoita haluaisin antaa, niin ehkä mökeille voisi hankkia pihapelejä ja muutenkin mökkikylään voisi rakentaa enemmän aktiviteettejä. Tosi harvoin tulee mieleen ottaa itse mukaan mölkkyä yms. Pinetree Cottages oli mukava paikka ja ehdottomasti voisin mennä sinne uudestaankin mökkeilemään.

Sellainen oli meidän juhannus – leppoisa ja rauhallinen. Mitäs te siellä ruudun toisella puolella touhusitte juhannuksena? Kiitos vielä ihanasta viikonlopusta ystäväpariskunnalle 🙂
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:


8