Hae
Diiskuneiti

AIKUISTEN VÄLINEN SOMEKIUSAAMINEN + HAASTE

Huomasin eilen, että bloggaaja Mia Metso oli julkaissut Instagramissaan kuvan, jossa hän kertoi joutuneensa kiusaamisen kohteeksi. Joku oli ilmiantanut kaikki hänen julkaisunsa Facebookissa ja Instagramissa ja näin ollen hän joutui kokonaan bannatuksi somesta, joka vaikuttaa myös hänen tuloihinsa, koska blogi on monelle työ, vaikka tuntuu ettei se mene millään ihmisten kaaliin. Jollain on niin paljon katkeruutta häntä kohtaan, että hän oli jaksanut nähdä tuollaisen vaivan, että saa toisen bannatuksi somesta. Jätin hänen Instagramiinsa kommentin somekiusaamisesta ja mietin koko päivän ja yön miksi aikuiset kiusaavat toisiaan niin paljon somessa. Luen päivittäin bloggaajien tilityksiä Instagramissa, kun joku lukija on käynyt jättämässä positiiviseen blogitekstiin aivan käsittömän röyhkeän kommentin – jotku ovat haukkuneet jopa bloggaajien lapsia rumiksi tai todeneet, että yök sä oot läski, pliis älä jaa sun kuvia netissä – niinku anteeksi mitä?

Itse jaan usein blogipostauksiani Facebookin eri ryhmissä ja saan melkein joka kerta aikaan kauhean paskamyrskyn. Se on aivan sama mitä postauksia jaan tarkoituksena antaa esim. resepti tai kosmetiikkavinkkejä, niin aina joku tai jotku kirjoittavat jotain negatiivista. Yhdessä ryhmässä reseptiäni haukuttiin, Kreeta ryhmässä minut tallattiin aivan pohjamutiin usemman kerran, yhden kerran postasin kokemuksiani Belgian Tomorrowland -festivaaleilta ja joku otti oikein tehtäväkseen haukkua minut lyyttyyn ja sabotoida mut kaikissa somekanavissa. Sisustuspostauksessa asuntomme haukuttiin rumaksi ja meikkipostauksessa kerrottiin, että olen ruma. Kun alotin bloggaamisen vuosia sitten, otin kaikki negatiiviset paskakommentit todella henkilökohtaisesti ja masennuin niistä. Lopetin kiusaamisen takia hetkeksi bloggaamisenkin, mutta nyt 31-vuotiaana en välitä enään noista kommenteista. Ystäväni kiehuvat välillä raivosta ja ovat kommentoineet takaisin kiusaajille, mutta itse olen päässyt kiusaajia yhden portaan ylemmäs – sanokaa mitä vaan, mä en välitä enkä kuuntele. En vastaa kiusaajien kommentteihin, koska en halua kuluttaa elämästäni sekunttiakaan negatiivisuuteen.

Tuntuu, että Facebook on pahin – siellä ihmiset kehtaavat omalla nimellään ja pärställään kirjoittaa aivan uskomattomia kommentteja. Mikä siinä on ideana, että tulee haukkumaan esim. toisen jakaman askarteluvinkin ja jaksaa käyttää vielä aikaa siihen, että ensin lukee sen ja sitten kommentoi, että sä oot ihan paska ja sun askartelut on ihan syvältä. Twitterissä haukutaan tv:stä tulevaa ohjelmaa ja sen juontajaa ja Instagramissa ollaan katelliisia ja vältetään painamasta sydäntä.  Kauheasti puhutaan siitä, kuinka lapset ja nuoret kiusaavat toisiaan somessa – ööö mites me aikuiset näytetään sitten mallia? Haukutaan tuntemattomia ja vieraita ihmisiä Facebook ryhmissä tai jätetään toisten blogeihin aivan törkeitä kommentteja.

 

Iltapäivälehtien uutisten kommenttiboksit ovat myös aika karua luettavaa – esim. jos uutisena on vaikka ”Rosanna Kulju erosi”, niin kommenteissa haukutaan lehmäksi ja, että haloo ketä kiinnostaa – mutta silti oli pakko tuo uutinen lukea ja käyttää omaa aikaa kommentointiin, en vaan niinku kestä 😀 Kritiikkiä ja palautetta saa toki aina antaa, koska ilman sitä ei voi kehittyä, mutta toisen ulkonäön kommentointi ilkeästi ja varsinkin lasten haukkuminen on aivan törkeää. Miksi joku haluaa jättää ilkeitä kommentteja ja pahoittaa jonkun mielen niin pahasti, että kyseinen henkilö saattaa itkeä? Miksi kukaan ihmiset haluavat loukata toisiaan niin paljon? Onko kiusaajat jotenkin mielisairaita – heidän elämäntehtävänsä näyttää olevan toisten mielenpahoittaminen? Palautetta saa aina antaa, mutta neuvot ja vinkit voi myös kertoa rakentavasti eikä ilkeästi.

Veikkauksella pyörii telkkarissa mainos lasten ja nuorten somekiusaamisesta ja uskon, että tuo mainos on koskettanut myös monia aikuisia, ainakin itse koen olevani tuossa mainoksessa, vaikka minun ei kuuluisi tuntea niin. Veikkauksen sivuilla kerrotaan, että ”kiusaamisen kitkeminen lähtee aikuisista. Yli 40 % vastaajista uskoi, että eniten kiusaamisen riskiä lisää eniten se, ettei asiaan puututa riittävän ajoissa. Yksi vastanneista jopa ehdotti, että kaikille vanhemmille pitäisi järjestää pakollinen kurssi siitä, mitä merkitsee vanhemmuus, kasvattaminen ja rajojen asettaminen”. Mun mielestä vanhemmille pitäisi järjestää kurssi siitä, miten somessa ei kiusata ja haukuta muita – aikuisten kiusaaminen näkyy kaikkialla myös face-to-face kohtaamisissa esim. myyjät saavat päivittäin paskaa niskaan asiakkailta, kun asiakkaalla on vaan itsellä pahamieli tai jokin vitutus jostain, niin sehän on ihan parasta purkaa myyjään ja tehdä hänenkin fiiliksestään ja työpäivästään paska! Aikuiset ovat myös työpaikalla niin taitavia kiusaamaan, ollaan kateellisia tai yritetään, ettei toinen menestyisi paremmin – yhteen hiileen puhaltaminen näyttää olevan monilla työpaikoilla erittäin vaikeaa. Meidän pitäisi muka tukea ja estää lasten ja nuorten välistä kiusaamista, mutta kysynpä vaan, että jos aikuiset kiusaavat toisiaan näin pahasti, niin miten meistä kukaan voi auttaa ketään muuta lopettamaan kiusaamista?

https://www.youtube.com/watch?time_continue=2&v=9SLWizQLdRU

HAASTE

Haluan haastaa jokaisen aikuisen kirjoittamaan kahden viikon ajan vain positiisia kommentteja somessa – oli se sitten Facebook-ryhmä, blogipostaus tai Iltalehden uutinen. Jos vastaasi tulee jokin artikkeli, uutinen, resepti tai blogipostaus josta et ole kiinnostunut, niin älä sitten turhaan lue sitä ja jos luet, niin älä hauku ja kiusaa!  Jos me emme näytä aikuisina mallia lapsille ja nuorille miten kiusaamisen kanssa toimitaan – niin kiusaaminen ei tule ikinä loppumaan.

Jaa tämä haaste muillekin ja pidetään kaikki yhdessä edes se kahden viikon tauko somekiusaamisesta – jooko? Bloggaajat ja toimittajat tekevät artikkeleita ja uutisia juuri teille. Jotku meistä kirjoittavat harrastuksenaan ja jotku kirjoittavat leipätyökseen, joten arvostetaan kaikkien työtä, harrastuksia ja tekemistä. Kehu ja arvosta, kerro kommenttiboksiin kenen bloggaajan jutut saa sut hyvälle tuulelle tai mitä sinä lehtiä tykkäät lukea eniten?

PS. pahoittelen tässä postauksessa olevaa kielenkäyttöä. En normaalisti kiroile juurikaan ja tämä on eka ja viimeinen kerta kun kiroilen blogitekstissä, aihe sai vaan mut niin tuohtuneeksi 😀

 

MOMONDO OPEN WORLD: NE IHANAT LOMAROMANSSIT

*Momondon Open World kilpailutyö.

Tehdäänpä pieni mielikuvitusleikki: olet kaukana Suomesta, jossain ihanassa lämpimässä maassa, joka on täynnä sinulle uusia ja ihmeellisiä ihmisiä. Sinulla on päälläsi se seksikäs mekko, jota käytät vain lomalla ja tunnet itsesi kauniiksi ja olet täynnä lomafiilistä. Yhtä-äkkiä huomaat komean miehen vilkuilevan sinua ja koska olet lomalla ja tunnet itsesi kokeilunhaluiseksi, vilkuilet miestä ehkä takaisin – kuulostaako tämä tutulta? Tämä mielikuvitusleikki on nimeltään lomaromanssi.

Parasta lomaromansseissa

Varmasti monet ovat kokeneet sen yhden erityisen kohtaamisen ulkomailla, josta on saattanut kehkeytyä pienempi tai suurempi romanssi ja tämä henkilö on jäänyt ikuisuudeksi mieleesi talvi-iltoja lämmittävänä muistona. Se fiilis, kun tunnet itsesi vapaaksi, elegantiksi ja onnelliseksi, johtaa yleensä pieneen flirttailuun, koska kaikki ympärilläsi huomaavat säteilysi.

Lomaromanssit ovat ihania ja parasta niissä on, että olet vapaa kaikista säännöistä ja sinun ei tarvitse vannoa valaa uskollisuudesta – voit vaan nauttia, pitää hauskaa ja voit kuvitella eläväsi kuin elokuvassa. Lomaromanssi voi olla rakkautta ensisilmäyksellä, hauskanpitoa, sydänsuruja ja vaikka jokin menisi pahasti pieleen tai jokin asia alkaisi ärsyttämään toisessa, niin sinun ei tarvitse nähdä toista enää ikinä jos et halua.

Minun ensimmäinen lomaromanssini Kreikassa

Mun ensimmäinen lomaromanssi oli mun ensimmäisellä ulkomaanmatkalla Kreikassa Kosin saarella. Ihastuin jo ekana iltana suomalaiseen mieheen – voitteko kuvitella, että saari oli täynnä kreikkalaisia adoniksia ja minä ihastuin suomalaiseen. Lomaromansseissa on hassua se, että jos törmäisit samaiseen tyyppiin vaikka Prisman pulloautomaateilla, niin et kokisi mitään vetoa, mutta lomalla sama ihminen voi olla hyvin kiinnostava ja haluttava – tämä ilmiö johtuu varmasti tuosta aiemmin kertomastani lomafiiliksestä ja kun ihmiset huokuvat onnea, iloa ja tyylikkyyttä niin se heijastaa ulospäin niin paljon enemmän, kuin kurttuinen naama työpäivän jälkeen Prismassa. Vaikka me molemmat asuttiin Suomessa, niin meistä ei koskaan tullut mitään sen enempää – toisesta vaan jotenkin hävisi Suomen kamaralla se kaikki ”hohde” ja karu arki tuli tielle.

Voiko lomaromanssista kehkeytyä oikea suhde?

Kun palaat kotiin, saatat miettiä maailmalla kohtaamaasi ihastusta. Toisista pääsee yli ja toiset jäävät lämpiminä muistoina sydämeen ja toisia kohtaan tunnet kamalaa sydänsurua ja kaipuuta. Voiko lomaromanssista sitten kehkeytyä oikea suhde? Tottakai voi, uskon rakkauteen ensisilmäyksellä ja siihen, että jos viikon jälkeen erotessa kaipuu toiseen on niin kova, ettei saa unta – on kyseessä lomaromanssista alkanut rakkaussuhde. Minulla on useita ystäviä, jotka ovat lomaromanssin jälkeen aloittaneet etäsuhteen ja muuttaneet myöhemmin toiseen maahan rakkauden perässä. Yhdessä tapauksessa mies muutti ulkomailta ystäväni luo Suomeen ja nyt heillä on lapsikin.

Muista varovaisuus ja älä unohda itseäsi

Matkustaminen avartaa todella maailmaa, mutta haluan muistuttaa, että älä koskaan tee mitään sellaista mitä et itse halua ja muista, että maailmassa tärkeintä olet sinä! Flirttaile ja elä, mutta älä suostu mihinkään sellaiseen mikä tuntuu epämiellyttävältä ja älä lähde tosta noin vaan kenenkään luokse. Elä ja nauti, mutta pidä myös järki päässä ja muista se, että elämä ei kuitenkaan ainakaan yleensä ole elokuvaa 😀

Lomaromansseista alkaneita rakkaustarinoita on maailma pullollaan ja jos tuntuu, että Suomessa ei natsaa kenenkään kanssa, niin suosittelen, että avaa silmäsi, kohtaa maailma, tutustu tuntemattomaan, rakastu, elä ja hanki uusia kokemuksia! Jutellaan komenttiosiossa: kerro oma parhain tai kamalin lomaromanssi muistosi 🙂