Hae
Diiskuneiti
Kaupallinen yhteistyö

PELI-ILTA JA RAXIN KOTIBOX HERKKUJA

Kaupallinen yhteistyö: Rax KotiBox
*Sisältää mainoslinkkejä

Pääsin testaamaan Raxin uutta Kotibox tilausvalikoimaa siskoni kanssa. Päätettiin pitää peli-ilta ja haimme herkut Raxin ravintolasta. Rax on varmasti monelle tuttu ja legendaarinen ravintola. Jo pelkkä Raxin lausuminen nostaa itselleni mieleen punaisen tunnelman ja nenä muistaa lapsuudesta huumaavaan pizzan tuoksun. Muistan kun lapsena ystävien ja luokkakavereiden syntymäpäiviä juhlittiin aina Raxin pizzabuffetissa. Oli aina niin kivaa syödä erilaisia pizzoja ja ahmia napa täyteen pehmistä. Aikuisenakin on monesti tullut käytyä Raxissa kun on halunnut saada edullisesti vatsan täyteen hyvää ruokaa. Raxiin on ollut kiva sopia lounastreffit, koska sieltä löytyy aina kaikille ja monelle ruokavaliolle sopivaa ruokaa.

Meillä täällä Turussa Rax-ravintolat löytyy Hansakorttelista ja Kauppakeskus Skanssista. Rax on lanseeranut KotiBox nimisen tilausmenun jossa annokset tehdään tuoreena tilauksesta asiakkaalle eli esim. pizzat ovat uunituoreita. KotiBoxin annokset on tarkoitettu mukaan otettaviksi eli niitä ei syödä ravintolassa. Varsinkin nyt koronan aikana Raxin kotiBox on täydellinen palvelu tilata ruokaa kotiin tai hakea lounas mukaan.

KOTIBOX VALIKOIMA

  • Pizzat (myös vege ja gluteeniton).
  • Pizzataskut.
  • Splitti-pizzat.
  • Wingsit.
  • Pikku purtavaa esim. kanarenkaita, mozzarellatikkuja yms!
  • Raikkaat salaatit.
  • Raxin suosikit eli boxit joissa mukana mm. raneja, lihapullia, nakkeja, sipulirenkaita yms!

Kävimme siskoni kanssa Raxin Hansakorttelin ravintolassa josta on muuten upeat näkymät suoraan kauppatorille. Siskoni valitsi KotiBoxin valikoimasta klassisen kinkku-ananaspizzan ja itse halusin testata Mango Pollo salaattia. Tilaus onnistui kätevästi Raxin kassalta ja odotusaika oli noin viisitoista minuuttia. Saimme mukaamme höyryävän kuuman pizzan ja salaattilaatikon. Kotiin kävellessämme moni katsoi meitä kuola valuen, sillä pizzasta levisi niin huumaava tuoksu ympärillemme.

PELI-ILTA herkkujen kera

Ostin tällä viikolla Ghostbusters-pelin pleikkarille ja aloimme innoissamme pelata sitä ruokaa samalla napsien. Siskoni kehui kovasti pizzaa ja kuulemma pohja oli ihanan ohut ja rapea. Puolet pizzasta hävisi hetkessä parempiin suihin. Oma Mango Pollo salaattini oli todella positiivinen yllätys maun sekä varsinkin koon puolesta. Salaatti oli ihan järkyttävän kokoinen ja söinkin siitä kaksi kertaa. Salaatti oli ihanan raikas ja siinä oli hyvät maut – erityisesti pidin siitä, että kananpalat olivat lämpimiä. Ostan monesti Hesburgerilla käydessämme Burger-salaatin ja siskoni nauroi, että tämä Raxin salaatti oli hieman eri kokoluokkaa kuin Hesen salaatti. Voisin ehdottomasti tilata tuon salaatin uudestaankin nam! Olimme syömisen jälkeen niin ähkyinä, että laitettiin peli pauselle ja lötkötettiin sohvalla. Kerättiin voimamme ja lähdettiin ruoansulatus kävelylle jokirantaan. Ruokailun olisi tietty kruunannut vielä Raxin legendaariset pehmikset ja niitäkin itseasiassa saa Kotiboxin valikoimasta. Minulla oli aluksi ehkä mielikuva, että saamme mukaamme buffetissa seissyttä ruokaa, mutta saimme isot, raikkaat ja meitä varten tehdyt annokset. Voin kyllä lämpimästi suositella Raxin Kotiboxia ja ehdottomasti kyllä tilaan heiltä uudestaankin. Haluaisin kiittää mahtavasta palvelusta meitä palvelleelle miesmyyjälle. Vaikka raaka-aineet olivat lopussa, niin hän sai kyhättyä minulle salaatin kasaan 🙂

PS. olen kuullut huhuja, että Raxin valikoimaan olisi tulossa ehkä ketopizzaa – se olisi kyllä niin kiva juttu. Tällä hetkellä pizzat saa pyydättäessä gluteenittomana sekä vegaanisena.

Oletko testannut Raxin KotiBoxin annoksia ja onko sinulla jotain muistoja legendaarisesta Raxin ravintolasta? Katso heidän koko menu tästä. Ruoat voi tilata suoraan kotiin myös *Woltin kautta ja koodilla NIW0 saat kolme tokenia 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

 

MITEN TUKEA TURKULAISIA RAVINTOLOITA JA KAUPPOJA POIKKEUSAIKANA

SHOPPAILE HÄVIKKIRUOKAA LÄHIKAUPASTASI

SUOSIKKIPAIKKANI TURUSSA * 7

 

Kaupallinen yhteistyö

TESTISSÄ FRIENDS AND BRGRSIN HAMPPARIT KETOTYYLIIN

Kaupallinen yhteistyö: Friends & Brgrs
*Sisältää mainoslinkkejä

Pääsiin testamaan *Friends & Brgrs:in herkullisia hampurilaisia ketotyyliin eli sämpylöiden sijasta pihvit kääritään salaatinlehtiin. Olen jo vuosia syönyt itse tehtynä ja grillatessa hampparit aina salaatinlehtien välissä. Salaattikansien kanssa kaikki maut tulevat paljon paremmin esiin ja ovathan ne myös kevyempi vaihtoehto sämpylöille. Olen myös gluteenittomana joutunut syömään välillä niin kuivia sämpylöitä, että jossain kohtaan siirryin kokonaan lehtihamppareihin, koska ei kiinnostanut maksaa kaupan kuivista gluttisämpylöistä hunajaa 😀

Friends & Brgrs:in sämpylät leivotaan muuten joka aamu paikan päälle itse – joten ne eivät takuulla ole kuivia (saa myös gluteenittomana), mutta ketoilijoille ja kevyemmän vaihtoehdon haluaville Friends & Brgrs tarjoaa kaikki hampparit myös salaattikansilla. Friends & Brgrs:in raaka-aineet ovat aina vähintään 95% kotimaisia ja esimerkiksi kaikki soossit tehdään suomalaisista kanamunista ilman säilöntäaineita.

Itse rakastan Friends & Brgrs:in hamppareissa erityisesti kastikkeita – ne ovat niin maukkaita ja yhdessä tuoreen nauhanlihapihvin kanssa burgeri on kyllä melkoinen makujen ilotulitus suussa. Välillä valikoimassa on ollut halloumiranskalaisia, mutta niitä ei tällä kertaa ollut menussa. Täydellinen ketomenuhan olisi hamppari salaattikansilla ja halloumiranuilla. Normaalit ranskalaiset tehdään aina tuoreesta perunasta. Hampparit kustantaa 8-12,90 ja lisämaksusta voi ottaa myös aterian jolloin annokseen kuuluu hampurilaisen lisäksi ranskikset ja juoma.

Testasin neljä eri Friends & BRGRS burgeria ketotyyliin:

  • Classic Brgr
    Tuore naudanlihapihvi, cheddarjuusto, salaatti, tomaatti, ketsuppi, sinappi, sipuli, Friend’s-majoneesi = hyvä perus burgeri!
  • Cheese & Onion Brgr
    Tuore naudanlihapihvi, cheddarjuusto, salaatti, karamellisoitu sipuli, Friend’s-majoneesi
    = tämä on miehen makuun, koska hän tykkää makeasta sipulista!
  • Aioli Brgr
    Tuore naudanlihapihvi, cheddarjuusto, pikkelöity punasipuli, rucola, Aioli-majoneesi
    = tämä oli mun lemppari, rakastan valkosipulia yli kaiken!
  • Halloumi Brgr
    Halloumi, tomaatti-chilihillo, pikkelöity punasipuli, salaatti, Ranch-kastike
    = tämä on hyvä kasvisvaihtoehto. Hampparin sisällä on kaksi halloumi-pihviä. Kaikki maut tulevat ihanasti esiin ja sopivat mahtavasti yhteen toistensa kanssa.

Jos viljat ja turhat hiilarit tökkii, niin kannattaa kokeilla ottaa hamppari salaattikansilla. Kaikki ihanat maut tulevat paljon paremmin esiin salaattiversiossa. Ensi kerralla aion testata tuplajuusto burgerin, jossa on kaksi tuoretta 110g pihviä – omnomnom 😀

Oletko sinä syönyt Friends & Brgrsin hamppareita? Katso heidän koko menu tästä. Ruoat voi tilata suoraan kotiin myös *Woltin kautta ja koodilla NIW0 saat kolme tokenia 🙂

 

LUE MYÖS:

KUUKAUSI ILMAN SOKERIA JA VILJOJA

RESEPTI: HIILARITON PIZZAPOHJA (PELLILLINEN)

RESEPTI: FETA-JAUHELIHAPIIRAKKA (GLUTEENITON + KETO)