KOLME VINKKIÄ: NÄIN VÄLTÄT RUOKAHÄVIKIN JOULUNA
*Sisältää mainoslinkkejä
Joulukuussa kauppa käy kuumana ja jouluruokaa ostetaan ja valmistetaan ihan överimääriä – ettei se vaan lopu kesken. No eihän se jouluruoka koskaan kesken lopu, vaan jouluruokaa heitetään kassi kaupalla roskiin ennen uutta vuotta. Matsmartin Karl Andersson kertoi, että suomalaiset heittävät roskiin 120-160 miljoonaa kiloa ruokaa vuodessa – huhhuh! Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan joulukuun myynti ruokakaupoissa on +20% suurempaa kuin muina kuukausina eli ruokaa ostetaan ihan järkyttävä määrä kaappiin pilaantumaan joulun takia.

Joulun ruokailu kannattaa suunnitella etukäteen ja oikeasti sitä ruokaa ei tarvitse olla kiloittain. Itse en ainakaan ahmi ruokaa hulluna, vaan syön jouluisin yleensä saman verran kuin normaalisti. Jos kyläilet koko joulun, niin mieti tarvitsetko oikeasti jouluruokaa vielä kotiinkin? Eikö kotona olisi kivempi tehdä vaihteluksi jotain muuta ruokaa ja nauttia jouluherkuista kylässä? Itselläni tulee ainakin joka joulu ”joulu-ruokaällötys” ja parin päivän jälkeen sitä haluaa jo jotain muuta syötävää. Tässä tulee kolme vinkkiä, joilla voit vähentää ruokahävikkiä. Osta ruokaa sopivasti – äläkä vedä ostoslistaa ihan läskiksi.

1. LASKE VIERAAT JA KYSY MITÄ KAIKKI HALUVAT SYÖDÄ
Tee lista ruokailijoista ja heidän ruoka-aineallergioistaan. Jos mukana on gluteenittomia tai kasvissyöjiä, niin on aivan turha ostaa montaa pussia joululimppua tai jäätävän kokoista kinkkua. Moni ei syö pipareita tai tykkää joulutortuista, niin älä leivo turhaan monta pellillistä niitä. Laatikoita menee roskiin aina ihan sairaasti ja kun joulupöydässä on salaattia, kalaa, lihaa, juustoja yms. niin niitä laatikoita ei oikeasti tarvitse ostaa rasia kaupalla. Paras keino on kysyä etukäteen, että mitä ruokailijat haluavat syödä, jos kukaan ei tykkää lanttulaatikosta, niin sitä on turha silloin ostaa. Minun äitini kysyy joka vuosi mitä haluamme syödä. Meistä kukaan ei välitä jouluruoasta, niin tehdään yleensä jotain kaikkien herkkuruokaa. Yhtenä vuotena tehtiin tortilloja – kyllä se joulumieli tulee ilman lanttulaatikkoakin 😀

2. PIDÄ KAUPASSA KIINNI OSTOSLISTASTA
Suunnittele menu etukäteen ja kauppaan mentäessä ota mukaan kotona kirjoitettu ostoslista. Osta vain ne asiat joita ostoslistassa on, äläkä sorru ostamaan kaikkea turhaa. Kun menu on valmiiksi tehty, niin siihen on turhaa alkaa kaupassa paniikissa lisäämään kaikkea turhaa. Älä osta ylimääräistä ajatuksella ”no sitten varmasti riittää” – kyllä se ruoka riittää ja mitä sitten jos joku loppuu, muuta ruokaa on kyllä varmasti.

3. ÄLÄ LAITA ESILLE KAIKKEA RUOKAA
Kaikkea ruokaa ei tarvitse laittaa heti esille. Laita tarjoilukulhoihin ruokaa säännöstellen ja lisää sitten ruokaa lisää, jos jokin loppuu. Moni kokoaa lautaselle ihan kaamean satsin safkaa, kun ruokaa on kulhot kukkurallaan. Kun ruokaa on liikaa esillä, moni kokoaa kauhean keon kaikkea ja lopulta lautaselle jää hirveä määrä ruokaa, joka menee roskiin.

Valmistatteko te kotona jouluruokaa vai syöttekö kylässä?
PS. voit vähentää ruokahävikkiä ostamalla joulu ja uudenvuoden herkut Matsmartin *hävikkiruokakaupasta.

TEE RUOKAOSTOKSET EDULLISESTI
Kaupallinen yhteistyö: Matsmart
*Sisältää mainoslinkkejä
Sain mahdollisuuden tehdä *Matsmartin kanssa yhteistyötä, enkä epäröinyt hetkeään – sillä kukapa ei haluaisi tehdä ruokaostoksia edullisesti ja samalla olla mukana vähentämässä Suomen ruokahävikkiä vai mitä? Matsmart myy ruokaa, joka päätyisi muuten hävikkiin johtuen esim. ylituotannosta, umpeutuvista parasta ennen -päiväyksistä, tuotepakkauksien vaihtumisesta tai ylijäämästä.

Mikä on Matsmart?
Matsmart myy tuotteita 20-90% alennuksella ja osa tuotteista ovat jopa ilmaisia esim. kun tein tilauksen, niin sain valita maksutta tacomausteita ostoskoriin! Kun ostat Matsmartista autat ympäristöä vähentämällä ruokahävikkiä. Matsmart myy ainoastaan lämpimässä säilyviä tuotteita eli lihaa, maitoa, juustoja yms. kylmäketjun tuotteita ei myydä laisinkaan. Matsmartilla ei ole myymälöitä, vaan kaikki ruoka tilataan netin kautta ja ne toimitetaan joko suoraan kotiin, pakettiautomaattiin tai postiin. Itse pidän Matsmartista kilpailijoihin nähden erityisesti sen vuoksi, koska heidän valikoima vaihtuu usein ja tuotteita voi ostaa vaikka joka kuukausi, koska sivuilla ei pyöri samat tuotteet. Kannattaa siis käydä vilkuilemassa aina viikonkin välein, että mitä uutuuksia sinne on tullut. Jos tilaat Matsmartin uutiskirjeen, niin saat uusimmat ja parhaimmat tuotetarjoukset aina suoraan sähköpostiisi – niin kätevää! Tänään mulle tuli juuri sähköpostiin viesitä, että juhlamokat maksavat 0,99€ ja samalla ostin kasan suklaakonvehteja joulupaketteihin.

Mitä tarkoittaa parasta ennen -päivämäärä?
Monissa Matsmartin tuoteissa parasta ennen -päivämäärä on mennyt tai on menossa umpeen seuraavien viikkojen tai kuukausien sisällä. Parasta ennen -päiväys tarkoittaa sitä, että tuote säilyy 100% varmuudella annettuun päivämäärään saakka täydellisenä, mutta tuote on yhä käyttökelpoinen myös tuon päiväyksen jälkeen, kun tuotetta säilytetään oikealla tavalla. Esimerkiksi: kun parasta ennen -päivämäärän ylittänyt pasta säilytetään kuivassa ja viileässä, niin se on edelleen yhä käyttökelpoista. Viimeinen käyttöpäivä tarkoittaa taas sitä, että tuotetta ei voi syödä enään annetun päiväyksen jälkeen ja sellaisia tuotteita ovat esim. liha ja maitotuoteet – mutta näitä Matsmart ei tosiaan myy ollenkaan, eli kaikki heidän tuotteensa ovat syötäviä ja käyttökelposia.

Miksi kannattaa ostaa hävikkiruokaa?
Jokainen meistä heittää joka ikinen viikko suuria määriä syömäkelpoista ruokaa roskiin. Ei sitä edes kunnolla tajua, kuinka paljon sitä ruokaa menee roskiin – mutta useampi ostoskassillinen ainakin meidän taloudessa. Matsmart tarjoaa keinon kaikille olla mukana auttamassa maapalloamme vähentämällä ruokahävikkiä. Ainakin itse valitsen mielummin tilaisuuden ostaa syömäkelpoista ruokaa edullisesti, kun maksaa kuukausia kestävistä päivämääristä normaalihintaa.

Muutakin kuin ruokaa
Matsmartin sivut ovat pullollaan ruokaa, mutta heillä on myös laaja vaihtuva valikoima kosmetiikka ja hygieniatarvikkeita. Hygieeniatuotteet kuten kuukautis-siteet, hammastahnat ja shampoot kannattaa ostaa täältä, koska niissä säästät rahaa ja ihan oikeasti meneekö esim. hiuslakka vanhaksi – no ei. Olin itse todella innoissani, kun löysin Isabella Löwengripin LCC -sarjan kosmetiikkatuotteita täältä, joita olen aina ruotsinlaivalla kuolannut, mutta en ole niitä raaskinut koskaan ostaa. Nyt ostoskoriini lähti Löwengripin sekä Lumenen tuotteita. Kosmetiikkatuotteet myydään pois jos esim. kyseisen tuotteen tuotanto on loppunut tai tuotteiden ulkoasu on uudistettu esim. brändin vaihdos. Matsmartilla on myynnissä myös erilaisia siivoustarvikkeita ja täältä saa esim. pyykinpesuaineet sekä astianpesukonetabletit edullisesti.

Matsmartissa myydään?
Matsmartissa on laaja valikoima edullisia tuotteita moneen lähtöön. Esimerkiksi kuiva-ainekaappi on helppo täyttää edullisesti ja myös vauvojen sekä eläinten ruokaa saa ostettua edukkaasti. Tässä poimintoja, mitä kaikkea Matsmartissa myydään ja mitä sieltä kannattaa oikeasti ostaa.
- *Gluteenittomat tuotteet = itse olen gluteeniton ja Matsmartin verkkokauppa oli minulle kuin taivas. Sain ostettua tosi hyvään hintaan gluteenittomia pastoja, nuudeleita, jauhoja ja keksejä, jotka yleensä maksaa maltaita. Ostin mm. gluteenitonta leipäjauhoa, josta leivoin edellispäivänä ison vuoallisen leipää.
- *Kuiva-aineet ja mausteet = kahvit, teet, mausteet, öljyt, valmisateriat, tomaattimurskat, sinapit, ketsupit, murot, puurot, suolakurkut, riisit, nuudelit, jauhot, kastikkeet… lista on loputon eli ruokakomero täyteen edullisesti.
- *Herkut = joulusuklaat, keksit, karkit, sipsit. Matsmart myy myös jättipakkauksia eli herkut synttäreille ja juhliin kannattaa ehdottomasti ostaa täältä. Itse ostin täältä ison määrän Maraboun suklaakonvehteja joulupaketteihin sekä suurpakkauksen pähkinöitä salaatteihin.
- *Lastenruoka = itse ostan aina kaupasta välipaloiksi lasten hedelmäsoseita ja sain ostettua itselleni täältä jättipaketin smoothieita, joista olin enemmän kuin innoissani. Varmasti moni vauva-arkea elävä säästää sievoisen summan ostamalla lastenruoat täältä.
- *Leivät, riisikakut ja hapankorput = Syömme kotona todella paljon riisikakkuja ja hullaannuin aivan täysin, koska Matsmartissa oli erimakuisia riisi-, sekä maissikakkuja. Teemme miehen kanssa todella usein riisikakkupizzoja ja ostinkin melkoisen määrän pizzamausteella maustettuja maissikakkuja kotiin.
- *Urheilu = Protskuvanukkaat, lisäravinteet ja patukat – täältä saa kaikkea ja halvalla! Myynnissä on myös jättipakkauksia esim. paketillinen protskupatukoita. Lisäksi myynnissä on paljon vitamiini-, ja urheilujuomia. Itse ostin pari six-packia smoothieita sekä vitamin watereita.
- *Eläintenruoka = Matsmart myy paljon myös ruokaa kissoille sekä koirille. Itse ostin joulupakettiin anopin kissoille herkkunappeja.
- *Hygienia & Kosmetiikka = Kuten aikaisemmin kerroin, niin Matsmart myy paljon edullisia hygienia-, ja kosmetiikkatuotteita pakkausuudistusten vuoksi. Jos vanha tuoteasu ei haittaa, niin täältä kannattaa ehdottomasti ostaa hammastahnat, dödöt, puuterit, siteet ja sun muut!

Kurkkaa tästä *Matsmartin tarjoustuotteet ja täytä ruokakomero edullisesti ja samalla olet mukana auttamassa ruokahävikissä! Seuraavassa artikkelissa jaan erilaisia reseptejä uudenvuoden juhliin, jotka ovat suunniteltu Matsmartista löytyvillä tuotteilla 🙂


14