Hae
Diiskuneiti

ELOKUUN KOLME PARASTA JUTTUA

Sinne meni kesä niin, että hujahti! En voi tajuta, että mun kesälomastakin on jo yli kaksi kuukautta. Jotenkin tuo loppu kesä meni todella nopeasti ja tuntuu, etten ehtinyt tekemään puoliakaan mitä olisin halunnut tai mitä mun kesän bucket listassa oli – perus 😀 Elokuussa oli vielä tuskaisen lämmintä ja jotenkin nautin nyt suuresti, kun ilmat ovat viilenneet. Mekkoja voi käyttää silti, sukkikset vaan alle ja neuletakki niskaan. Elokuussa oli paljonkin kaikkea kivaa ja tuli lounasteltua ystävien kanssa ennätys paljon. Tässä tulee mun elokuun kolme parasta juttua 🙂

VAIKUTTAJAMEDIAN JA VAMAN KESÄJUHLAT HELSINGISSÄ

Sain jo keväällä kutsun Vaikuttajamedian ja VAMAN kesäjuhliin Helsinkiin ja tuota päivää olin odottanut koko kesän ihan innolla. Matkustin junalla Helsinkiin ja yövyin Sokos Hotel Albertissa. Kesäjuhlat järjestettiin MOW:issa, joka on yhteisöllinen coworking -tila. Meillä oli tosi rento ohjelma ja aluksi Johanna Vaikuttajamedialta ja Hanna VAMALTA kertoivat kuulumisia ja tulevaisuuden suunnitelmia. Puheen ja alkumaljojen jälkeen meillä oli Wine Tasting ja se oli mun mielestä tosi kivaa. Viinimaistelun veti Vaikuttajamedian Sarkasmia ja shampanjaa -bloggaaja Riina ja oppisin viineistä taas hieman lisää. Loppu ilta meni herkullisia tapaksia syöden ja viinejä maistellen. Oli taas niin mahtavaa nähdä kaikkia blogikollegoita. Saatiin lähtiessä mukaan myös kivat goodiebagit. Olen kirjoittamassa kesäjuhlista oman artikkelin ja siellä kerron juhlista lisää ja paljastan goodiebagin sisällön. Kiitos juhlista Vaikuttajamedia ja VAMA!

KAKSI PÄIVÄÄ MAIJA POPPASENA

Ystäväni muutti elokuussa Raisioon ja hänen 3-vuotias tyttärensä oli mulla hoidossa pari päivää, koska hällä ei ollut vielä täällä suunnassa päikkypaikkaa. Oli mahtavat kaksi päivää – vaikkakin suhteellisen raskaita, kun kolmevuotias on kiinnostunut aina yhdestä asiasta ehkä viisi sekunttia kerrallaan 😀 Ostin Tigerin alesta söpön merirosvo-teltan kympillä, josta tuli hitti niin tytön kuin kissankin mielestä. Mähän en ole voinut vieläkään kyseistä telttaa purkaa, koska kissa rakastaa leikkiä ja nukkua siellä. Tyttö rakastui kissaan aivan totaalisesti ja tehtiinkin ihan itse oma kirja: Kadonnut Nappi-kissa. Oli hauskaa keksiä yhdessä tarinaa, kun tuon mini ihmisen suusta tulee sellaista juttua, että oksat pois 😀

KYLPYLÄLOMA TALLINNASSA

Varasin extemporena kylpyläloman Tallinnasta. Tallink Siljan sivuilta on tosi kätevää varata heidän oma laiva+hotellimatka, sillä laivamatkat saa periaatteessa siihen kylkeen maksutta. Sunnuntai-tiistai Tallink Conference Spa-hotellissa matkoineen kustansi sata euroa (ei yhtään paha mun mielestä, koska maksoin Vaikuttajamedian kesäjuhlissa yhdessä hotelliyöstä Helsingissä 120 euroa). Tykkäsin tosi paljon tuosta Spa-hotellista ja onneksi oli mahdollisuus lillua kylpylässä, sillä koko reissun ajan oli todella kylmä, tuuli kovaa, satoi ja ukkostikin. Siinä ei paljoa tehnyt mieli kierrellä kaupungilla, kun sade hakkasi kasvoja. Hain tältä lomalta rentoutumista ja sitä sain, kylvin, söin ja join viiniä – perfect. Kirjoittelen Tallinnan reissusta vielä oman artikkelin myöhemmin tässä kuussa 🙂

Huppari saatu: Martinex.

Syyskuu ja Spooky Season on nyt täällä! Mut tuntevat tietävät, että rakastan syksyä ja loppu vuotta. Nyt kun kesä on ohi, niin on taas myös enemmän aikaa ja inspiraatiota kirjoitella blogiin kaikkea kivaa. Nauttikaa raikkaasta ilmasta, puiden väriloistosta ja pumpkin spice-kahvista 🙂

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

RESEPTI: PUMPKIN SPICE MAUSTESEOS

RESEPTI: PUMPKIN SPICE-PIIRAKKA (GLUTEENITON, KETO)

HALLOWEENIN KORISTELUJA JA SPOOKY SEASONIN FIILISTELYÄ

 

HEINÄKUUN KOLME PARASTA JUTTUA

BYEEE – sinne meni heinäkuu ja nyt eletään jo elokuun puolta väliä. Heinäkuussa oli ihan surkeat ilmat, joten ei haittaa kyllä yhtään, että pidin kesäloman jo kesäkuussa. Elokuulle on luvattu vielä lämpimiä päiviä ja olisi kyllä kiva käydä vielä viimeisen kerran uimassa ja nauttia kesästä. Heinäkuu oli mulle lähinnä totuttelua arkeen ja rutiineihin. Olin työpäivien jälkeen tosi väsynyt, koska töissä meidän liike on kuin sauna. Onneksi vapaapäivinä tuli touhuttua kivoja kesäjuttuja, kävin festareilla ja pääsin vihdoin katsomaan uuden Jurassic Worldin 🙂

KESÄLOMAN VIIMEINEN VIIKONLOPPU

Mulla loppui kesäloma heinäkuun ensimmäiseen viikonloppuun. Halusin tehdä vikasta loma-viikonlopusta oikein mukavan ja käytiin ulkona syömässä, shoppailemassa ja pienellä terassikierroksella. Halusin syömään mun lemppariravintolaan eli Deliberiin, siellä otin härkää fetasalaatilla nam! Käytiin juomassa Walo rooftopilla Aperol Spritzit ja ihmeteltiin kaupungin menoa. Pääsin myös pitkästä aikaa (viimeksi lapsena käynyt) uimaan Maskun Rivieralle, voi että kuinka lämmintä se vesi oli.

KARJUROCK

Heinäkuussa Lokalahdella järjestettiin Karjurock-festivaali, jonne lähdin aika extemporena saatuani ystävältäni lipun. Olen kerran aikaisemmin ollut Karjurockissa muutamia vuosia sitten, joten tiedossa oli, että kunnon landefestarit on luvassa 😀 Kaatosateesta huolimatta meillä oli oikein ihana ilta eikä yöllä sudetkaan syöneet meitä matkalla Mietoisiin. Olen kirjoittanut Karjurockista oman artikkelin ja sen voi lukea tästä.

JURASSIC WORLD DOMINION

Olen ollut lapsesta saakka ihan älytön Jurassic Park -fani ja katsonut kaikki leffat kymmeniä kertoja. Jurassic Worldin uutta osaa olinkin jo odottanut hullun kiilto silmissä ja pääsin sen heinäkuussa vihdoin katsomaan siskoni kanssa. Mulla oli vapaalippuja Finnkinon uuteen LUXE-teatteriin ja varasin meille näytöksen sieltä sunnuntai-iltapäiväksi. Laitettiin siskoni kanssa tietty Jurassic Park-fanipaidat päälle ja lähdettiin intopiukeana Myllyyn. Elokuva oli niiin hyvä ja kuinka söpö pieni Baby Blue oli – ah Jurassic Worldit ovat vaan niin hyviä en kestä!

Se olisi sitten jo melkein elokuun puoliväli. Tässä kuussa aion nauttia vielä kesäjutuista ja loppukuusta olisi tiedossa Vaikuttajamedian kesäjuhlat Helsingissä. Ottakaahan tekin irti viimeisistä kesäpäivistä. Ihanaa heinäkuuta tyypit 🙂

Joko sulla on ollut kesäloma vai onko se vasta edessä?

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

UUDEN FINNKINON LUXEN AVAJAISET KAUPPAKESKUS MYLLYSSÄ

KARJUROCK – KAATOSATEESSA MAALAISFESTAREILLA

MISS KAYN IHANAT KESÄTUOKSUT OVAT TÄÄLLÄ