KYMMENEN KUVAA TAMMIKUULTA
Olen kirjoittanut tänne blogiin jo vuosia ”kuukauden kolme parasta juttua” -postaussarjaa. Kuukauden parhaisiin juttuihin on sisältynyt aina ns. kuukauden huippukohtia, kuten joku matka, illanvietto tms. Tänä vuonna ajattelin uusia postaussarjaa sillä tapaa, että esittelenkin joka kuukaudelta kymmenen kuvaa, jotka voivat olla perus arkea tai sitten jotain spessumpaa. Näin kaikki kivat pienet arkisetkin jutut pääsevät esille, sillä ei elämä ole todellakaan aina vain matkustelua ja hienoja ravintolaruokia 🙂
SHOPPAILUT MUSTISTA JA MIRRISTÄ
Ostin Mustista ja Mirristä Napille söpön kaktuksen mallisen majan! Olin tätä majaa ihastellut jo tovin ja nyt kun se oli -30% alessa niin tartuin tarjoukseen. Nappia ei paljon maja aluksi kiinnostellut ja kissat tarvitseekin yleensä aikaa uusien asioiden totutteluun. Nyt majasta on kuitenkin tullut hänen yksi lemppari paikkojaan nukkua ja joka päivä olen hänet löytänyt kaktuksen sisältä umpiunessa. Sarjaan kuuluu myös kaktus-raapimispuu, haluaisin ostaa senkin vaikka parvekkeelle 🙂

MYÖHÄISET UUDEN VUODEN VIETOT YSTÄVÄN KANSSA
Olin uutena vuotena kotona ja päätettiin ystäväni kanssa juhlistaa uutta vuotta jälkikäteen. Menin ystäväni luo Raisioon loppiaisaattona, jossa ensin pelailtiin taaperon kanssa lautapeliä ja sitten herkuteltiin viinillä ja juustoilla. Hypättiin bussin kyydissä Turkuun ja löysimme itsemme vielä valomerkin aikaan Fortesta. Hauskaa oli vaikka turhan rankkaa valvoa tässä iässä koko yö 😀

KUUKAUDEN SÄÄKUVA
Olin kävelyllä puistossa ja bongasin puskan mikä oli aivan täynnä vihreitä silmuja! Kävin vielä toisena päivänä uudestaankin katsomassa niitä, kun oli satanut lunta ja siellä ne edelleen vihreänä kukoistivat lumen keskellä.

LOMAN ALOITUS LOUNAALLA
Mulla oli tammikuussa viikon talviloma ja loman alkua piti juhlistaa mitenkäs muutenkaan kuin Deliberi Hansakorttelin lounaalla. Valitsin tällä kertaa lounaslistalta kana-fetasalaatin ja kyytipojaksi vähän skumperoa – hyvää oli!

TAAPERO TOUHUJA
Ystäväni lapsi Wenla oli mun luona käymässä muutaman tunnin ja menoa kyllä riitti. Kaikki kissan lelut oli tietenkin tutkittava yksityiskohtaisesti. Käytiin myös ulkona keinumassa ja nähtiin iso kettu. Mulla on jemmassa aina värityskirjoja ystävien lapsille ja tälläkin kertaa väritettiin (tai siis minä en saanut värittää, ainoastaan katsoa). Maalailun lopputulos oli märkää, kun vesivärien vesikippo lensi yksi kaksi lattialle. Oli oikein virkitävää ja rankkaa ainakin Napin mielestä, hän meinaan nukkui koko loppu illan ja yön, kun Wenla lähti kotiin 😀

TORTILLA-ILTA YSTÄVÄN KANSSA
Ystäväni Liedosta tuli yhtenä lauantaina mun luokse yökylään. Ajattelin yllättää hänet tortilloilla, mutta mulla oli selkä ollut koko päivän niin kipeänä, että päätin tilata tortilla tavarat Woltin kautta oven taakse. Toi ruokaostosten tilaaminen kotiin on kyllä ihan best palvelu. Tilaan usein kaikki painavat jutut Woltilla, kuten kissanhiekkaa , ota en jaksa itse raahata pitkin kyliä kotiin asti. Syötiin tortilloita ja lähdettiin toisen ystäväni kutsusta Turun uudehkoon yökerhoon Pryzmiin. Siellä se ilta meni taas valomerkkiin saakka ja oli kyllä kivaa tanssia oikein kunnolla. Kyllä muuten väsytti kun päästiin mun luokse kebut ja heset kainalossa 😀

JÄTESÄKKI-LOOK CHECK
Vihdoin sain aikaiseksi ostaa mustan pitkän kevyt-toppatakin. Täällä Turussa on jatkuvasti plussaa ja toppatakin kanssa on aivan liian kuuma, joten tuo kevyempi takki on ollut nyt tosi ihana. Kävelen työmatkoja päivässä noin tunnin verran, niin nyt ei tarvitse olla aivan hiessä jatkuvasti. Takki oli H&M alesta ja olisiko se joku 50 euroa kustantanut 🙂

KILPIRAUHAS ARVOT OLIVAT BUENOT
Multa katsottiin kilpirauhasarvot joskus vuosi sitten ja ne olivat sen verran ilmeisesti vinksallaan, että lääkäri laittoi mulle kontrollin parin kuukauden päähän. No sain sitten aikaseksi mennä niihin verikokeisiin vasta vuoden päästä ja se lähetekkin oli kerennyt jo vanhentua upsista keikkaa. Noh arvot olivat hyvät joten nou hätää, vaikka kesti verikokeille mennä 😀

LOPPIAINEN – HYVÄSTI JOULU
Otin omat joulukoristeet pois aika nopeasti vuoden vaihteen jälkeen. Loppiaisena kävin myös vanhasta kodistani eli nykyisen exäni luota laittamassa kaikki joulukoristeet pois, koska ne olisivat siellä varmaan vielä ensi joulunakin. Hänellä oli joulukuussa synttärit ja ostin tuon vihreän kuusen ja koristeet hälle synttärilahjaksi, kun vein tietty muuton yhteydessä mun valkoisen kuusen ja kaikki joulukoristeet uuteen kotiini. Loppiaisena oli aivan ihana auringonpaiste ja kerrankin en ollut surumielinen jouluajan päätöksestä – vaan tuli sellainen hyvä fiilis, että kevät on tulossa 🙂

AAMIAISELLA RUISSALOSSA
Ai, että tähän hetkeen voisin palata koska vaan: aamupala merenrannalla Ruissalossa. Oltiin siis talvilomalla exäni kanssa Ruissalon kylpylässä. Oli kyllä hyvä reissu kaikin puolin ja meille tehtiin vielä huonepäivitys superioriin. Ruissalon kylpylässä on aina ollut hyvät sapuskat ja myös gluteenittomat tyypit huomioidaan hyvin. Kiitos taas Ruissalo ja ensi kertaan 🙂

Jaaha se olisi sitten vuoden ensimmäinen kuukausi taputeltu ja on aika toivottaa tervetulleeksi helmikuu 🙂
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:
VUOKKOSET SITEET JA TAMPONIT OVAT NYT HIILINEUTRAALEJA + DIY KUUKAUTISKORI
JOULUKUUN KOLME PARASTA JUTTUA
Viime vuoden odotetuin kuu eli joulukuu sujahti taas niin vauhdilla ohi, että terve. Sain eilen siirrettyä joulukuusen parvekkeelta varastoon ja vielä pitäisi joulukoristeet raijata kellariin. Onneksi joulu on taas 11 kuukauden päästä ja siellä ne rakkaat joulukoristeet odottavat kellarissa. Nyt on aika keskittyä alkavaan uuteen vuoteen ja omien unelmien tavoitteluun sekä energiatasojen kohotukseen. Joulukuussa oli montakin kivaa juttua, josta mulle jäi päällimmäiseksi mieleen muutto omaan kotiin, joulukalenterien availut ja tietenkin joulu
MUUTTO OMAAN KOTIIN
Erottiin mieheni kanssa ja muutin meidän yhteisestä asunnosta pois. Eroomme ei juurikaan liity mitään suurempaa draamaa, mulle vaan tuli fiilis, että mun on jatkettava tästä eteenpäin yksin. Löysin ihanan pikkukodin Turun Martista ja vaikka aluksi tuntui, etten kotiudu tänne ollenkaan, niin yhtä-äkkiä vaan tämä alkoikin tuntua kodilta. Mulla ei ollut mitään kalusteita (ja vieläkin puuttuu vaikka ja mitä), mutta ihana blogiystäväni Hanna antoi mulle hänen vanhat keittiöntuolit ja toinen ystäväni antoi minulle valkoisen pöydän, joka löysi tiensä keittiönpöydäksi. Tilasin Jyskistä vuodesohvan, jossa olen myös nukkunut. On ollut kiva laittaa omaa kotia juuri sellaiseksi, kun haluan ja hankkia pikkuhiljaa kaikkea ihanaa kotiin. Mun bestis hankki mulle lahjaksi pinkin Smegin vedenkeittimen ja leivänpaahtimen ja olen kyllä niin kiitollinen! Nyt tunnen varmaan ikuisesti jotain kiitollisuuden velkaa, koska samainen ystävä maksoi myös mun takuuvuokran 😀

Eka aamu uudessa kodissa.
JOULUKALENTERIT
Joulukuussa yksi parhaimpia juttuja oli ehdottomasti joulukalenterien availut ja mulla oli tänä vuonna Nivean, KICKSIN ja YogiTean -joulukalenterit. KICKSIN ihonhoitokalenteri oli todella positiivinen yllätys ja sieltä tuli vaikka mitä luksusmerkkejä. Sain taas vuodeksi kosmetiikkavarastot täyteen ja hetkeen ei kyllä tarvitse mitään kosmea ostaa. Rakastuin erityisesti Clarinsin kiinteyttävään ja heleyttävään kasvovoiteeseen ja Kiehlsin silmänympärysvoiteeseen, jota aion kyllä ostaa ehdottomasti uudestaan. Joulukalenterit on mukava tapa tutustua uusiin tuotteisiin mitä ei muuten uskaltaisi, raaskisi tai tulisi mieleen edes ostaa 🙂

JOULUAATTO
Aattoaamuna heräilin ennen kahdeksaa ja katsoin läppäriltä joulupukin kuumalinjaa (en ole saanut vieläkään telkkarista tv-kanavia toimimaan). Ulkona oli niin kaunis ilma, aurinko paistoi ja oli kunnon lumikinokset. Lähdinkin 10 aikaa aamulla tekemään pienen joululenkin urheilupuistoon, jonka jälkeen söin aamupalaksi glögiä ja leipää. Äitini tupsahti oven taakse joskus yhden aikaan juuri kun olin nukahtanut päikkäreille ja pikkusiskoni tulivat mun luokse neljän aikaan. Ruoaksi tehtiin veneperunoita ja siskoni toi mukanaan hänen tekemää kanakastiketta. Lisäksi oli salaattia ja rosollia, mutta perinteistä jouluruokaa on turha tehdä, kun sitä ei syö kuin minä ja mullekin riittää se yksi kerta joulussa. Kuuden aikaan illalla avattiin lahjat ja loppuilta kului höpötellessä ja piparitaloa koristellessa. Mun ex-mies tuli illalla käymään myös glögillä ja toi mulle viiniä, juustohöylän (koska en omistanut sellaista) ja dogibagin jouluruokaa. Olin niin happy tuosta jouluruoasta ja söinkin koko eväsrasian yhdeltä istumalta 😀

Aattoaamun paketointituokio.
Ihanaa uutta vuotta kaikille
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:
TYKÄTYIMMÄT INSTAGRAM JULKAISUT JA TARINAT NIIDEN TAKAA 2022


0