MAALISKUUN KOLME PARASTA JUTTUA
Hellou huhtikuu ja byee maaliskuu! Maaliskuu meni vilahtaen ohi ja lumisateen lisäksi mukaan mahtui myös pari keväistä päivää. Maaliskuussa näin paljon ystäviä ja kävin ulkona syömässä. Helmikuussa metsästin kaupoista narsisseja ja maaliskuussa niitä alkoi vihdoin tulvia kauppoihin ja nyt parveketta koristaa keltainen kukkaloisto. Maaliskuuhun mahtui paljon kivoja juttuja ja tässä niistä kolme 🙂
HOTELLIN AAMUPALA
Yhtenä perjantaina mulla oli vapaapäivä töistä ja suunnattiin mun ystävän kanssa heti aamusta testaamaan uuden Sokos Orginal Hotel Kupittaan aamupala. Bistro Elliin piti tehdä pöytävaraus, mutta ilmeisesti sinne voi kyllä vaan ilmestyä paikallekin jos tilaa vain on. Aamupala maksoi 16 euroa ja panin merkille, että gluteenittomille oli oma nurkkaus, jossa oli vaikka mitä mm. gluteenittomia karjalanpiirakoita. Myös vegaaneille oli jotain omia leivonnaisia yms. Mulla oli varmuudeksi oma ketoleipä mukana, mutta vatsa tuli kyllä hyvin täyteen buffetin antimista. Mukava yllätys oli se, että aamupalalla oli runsas hedelmätarjotin ja marjoja. Aamiaiselta sai myös kaataa shottilasiin tyrnimehua. Bistro Ellin sisustus oli tosi upea ja sinne haluan kyllä ehdottomasti testamaan vielä heidän lounaan ja ala carte listan.

IHANA SUNNUNTAI
20. päivä maaliskuuta oli ihan huippu ilma. Aurinko paistoi ja ulkona oli melkein 15-astetta lämmintä. Lähdettiin siskoni ja mieheni kanssa kävelylle jokirantaan ja käytiin Rantakertun terassilla syömässä ja satuttiin juuri Syö Turku 10 -viikolle. Otettiin mieheni kanssa lehtipihvit ja siskoni herkutteli kanakorilla. Rantakertun terassilla oli niin lämmin, että oli pakko ottaa ihan takit pois. Syömisen jälkeen käytiin katsomassa sorsia ja mentiin vielä tsekkaamaan uusittu Majlandin jokilaiva, joka kantaa nykyään nimeään Chibi Chill joka tarjoaa aasialaista ruokaa ja juomia. Siskoni otti kuplateetä, johon mä en varmaan totu ikinä – ne limaiset ”kuplat” on mun mielestä niin ällöjä, mutta siskoni taas rakastaa kuplateetä. Boba eli kuplatee on siis ihan supersuosittu juoma ympäri maailmaa.

SHOPPAILUPÄIVÄ ystävien kanssa
Maaliskuussa Kauppakeskus Myllyssä vietettiin Myllytys -ostospäiviä ja suunnattiin ystäväni kanssa sinne missiona löytää mulle kevät-takki. Treffattiin Myllyssä myös tanskalainen ystäväni, joka oli Suomessa lomailemassa ja käytiin kaikki yhdessä kaffella. Oltiin muutama tunti kiertelemässä kauppoja, mutta ei oikein löydetty mitään – aika köyhä ostossaalis siis. Onneksi yläpuolella olevassa kuvassa näkyvä vaaleanpunainen kevät-takki löytyi Vilasta. Harmi, etten ole sitä päässyt oikein käyttämään, koska vielä on ollut niin kylmä (ehkä pian). Shoppailun jälkeen napattiin vielä Jungle Juicesta (heillä on muuten uusi menu) mehut kotimatkalle ja oltiinkin aivan loppu kävelemisestä ja mun oli pakko ottaa ihan päiväunet – rankkaa tollainen shoppailu 😀

Olen niin fiiliksissä, että huhtikuu on täällä. Olen jo kaivanut pääsiäiskoristeet esille ja mulla alkaa ensi viikolla viiden päivän miniloma. Auringonvalo piristää ihanasti kroppaa ja mieltä. Jätin myös kesälomatoiveet töihin, joten sitähän voi pian aloittaa loman odottamisen ja suunnittelun 🙂
.
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:
PÄÄSIÄISMUFFINSSIT SITRUUNAKUORRUTTEELLA (GLUTEENITON, KETO, VHH)
URTEKRAMIN UUDET KOLMEN MINUUTIN KASVONAAMIOT
*Sisältää mainoslinkkejä
*Kasvonaamiot on saatu PR-näytteenä.
Luonnonkosmetiikan pioneeri Urtekram täyttää tänä vuonna 50-vuotta ja juhlan kunniaksi Urtekram on lanseeranut Face care -tuotteiden sarjaan neljä *kolmen minuutin kasvonaamiota, jotka täydentävät kasvojen puhdistusta. Neljän naamion valikoimasta löytyy kasvonaamio jokaiselle ihotyypille ja hinta on ihanan edullunen 8,90 euroa per naamio 🙂

Urtekramin luomukosmetiikkatuotteet tuotteet ovat:
- Vegaanisia.
- ECOCERT.
- Organic sertifioitu COSMOS standardin mukaan.
- Raaka-aineet ovat korkealaatuisia ja 99-100% peräisin luonnosta.
- Tuotesisällöt ovat täysin biohajoavia.
- Pakkaukset valmistetaan kasvipohjaisesta materiaalista.
KOLMEN MINUUTIN KASVONAAMIOT
- Ravitseva Murumuru Butter.
- Syväpuhdistava White Clay.
- Tehokosteuttava Agave.
- Heleyttävä Sea Buckthor.
Ravitsevan Murumuru Butter -naamion täyteläinen koostumus levittyy iholle samettiseksi kerrokseksi pehmentäen ja rauhoittaen ihoa. Murumuruvoi tunnetaan sen ihoa intensiivisesti hoitavista, ravitsevista ja rauhoittavista ominaisuuksistaan. Naamio sopii erityisesti kuivalle ja epätasapainoiselle sekä herkälle iholle.
Syväpuhdistava White Clay -savinaamio hillitsee ihon kiiltoa ja hoitaa ihon epäpuhtauksia. Täyteläisen voidemainen koostumus hoitaa ihoa liikaa kuivattamatta. Savinaamio sopii erityisesti normaalille ja rasvoittuvalle iholle tai ihoalueille.
Tehokosteuttava Agave-naamio sisältää superkosteuttajaksi kutsuttua agavea. Naamio kosteuttaa ja elvyttää kuivaa ihoa palauttaen kimmoisuuden ja hehkun. Sopii erityisesti normaalille ja kuivalle iholle, joka kaipaa intensiivistä kosteutusta.
Heleyttävä Sea Buckthorn -naamio palauttaa ihon kirkkauden ja vähentää näkyviä juonteita. C-vitamiinipitoinen tyrni antaa iholle sen kaipaamaa glowta. Naamio sopii väsyneelle, samealle iholle tai ennen juhlia hirkastaksi hoidoksi.

MULTIMASKING
Näillä uusilla kasvonaamioilla onnistuu hyvin myös multimasking eli naamioiden yhdisteleminen. Itselläni on kovasti mustapäitä aina nenässä ja leuassa ja laitan niihin kohtiin syväpuhdistavaa White Clay -savinaamiota ja muualle kasvoille heleyttävää Sea Buckthoria – joka antaa iholle ihan mielettömän hehkun! Levitä naamio tai naamiot kasvoille ja anna vaikuttaa kolme minuuttia (voi ollaa myös pidempään) ja huuhtele huolellisesti. Naamioita voi käyttää aina kun tuntuu, että iho tarvitsee kosteutusta tai syväpuhdistusta, mutta vähintään kerran viikossa olisi hyvä käyttää naamioita.

Joko olet testannut näitä kolmen minuutin kasvonaamioita ja mikä on lempparisi? Mun suosikki on ehdottomasti tuo syväpuhdistava savinaamio ja Sea Buckthorn. Hyppää *tästä naamio ostoksille!
SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:
LUE MYÖS:


0