Hae
Diiskuneiti

HUHTIKUUN KOLME PARASTA JUTTUA

Huhtikuussa oli kylmä ja taivaalta tuli vettä, räntä ja lunta. Tuntui, ettei kevät näytä mitään elonmerkkejä, mutta onneksi huhtikuuhun mahtui mukaan myös muutama lämpimäkin päivä. Huhtikuun alussa vietettiin pääsiäistä ja olin koko huhtikuun pakkolomalla töistä. Onneksi puolessa välissä kuukautta sain töistä viestiä, että työt jatkuisivat taas toukokuussa ja sen vuoksi jouduinkin pitämään kolmen viikon kesäloman jo huhti-toukokuussa ennen töiden alkamista. Huhtikuuhun mahtui kaikkea mukavaa ja tässä tulee mun viime kuun kolme parasta hetkeä ?

PÄÄSIÄINEN JA VAPPU

Huhtikuulle osui kaksi juhlaa: pääsiäinen ja vappu. Pääsiäisenä kokkailtiin meillä juhla-ateria ja kutsuimme äitini ja siskoni meille syömään. Käytiin syömässä pääsiäisdinneri myös mieheni vanhemmilla – joten pääsiäisenä tuli ainakin syötyä kunnolla. Pääsiäispyhät sujuivat oikein mukavasti ja oma postaus meidän pääsiäisen juhlinnasta löytyy tästä. Vappua juhlisimme kotona siskoni ja Nappi-kissan kanssa. Koristeltiin asunto serpentiinillä ja vietimme vappupiknikkiä ulkona, kunnes kylmyys ajoi meidät jatkamaan piknikkiä parvekkeelle. Vappu sujui rennosti kotioloissa, niin kuin kaikki muutkin juhlat ovat sujuneet koronan takia jo pari vuotta 😀

MAALLA ON MUKAVAA

Sain yhtenä keskiviikkona ystäväni maalta kylään tänne kaupunkiin ja tein hänelle pienen esittelykierroksen jokirannassa. Käytiin Hansassa pyörimässä ja herkuteltiin Jungle Juice Barin smoothieilla. Päätettiin myös testata yhdessä ekaa kertaa kombuchaa, joka maistui mun mielestä ihan simalta. Päätettiin lähteä kaupunkipäivän jälkeen ystävän luokse maalle, koska aurinko paistoi ja oli jotenkin ihanan keväinen fiilis. Leivoin meille ketopizzaa ja pääsin näyttämään puusavotassa taitoni halkojen hakkuussa. Huhtikuuhun mahtui myös toinen reissu ”maalle”, kun vuokrattiin kesälomalla mökki Nauvosta. Siitä olenkin kirjoittanut ihan oman postauksen ja sen pääsee lukemaan tästä.

KESÄLOMA

Huhtikuussa yritin viettää kesälomaa, joka oli aluksi hieman hankalaa, kun olin jo valmiiksi ollut pakkolomalla ja lomafiiliksen etsinnnästä ei meinannut tulla mitään. Sen jälkeen kun lomarahat tulivat tilille, niin kummasti alkoi myös lomatunnelm kohota 😀 Kesäloma oli suoraan sanottuna aika tylsä, koska koronan takia ei voinut tehdä mitään – mutta onneksi lomaan mahtui myös paljon ihania juttuja ja mahtava mökkireissu. Mun kesälomasta löytyy oma postaus ja sen pääset lukemaan tästä.

Nyt toukokuu on jo täällä ja olen palannut takaisin töihin. Kesäloma on ohi ja edessä on työkesä. Ihanaa, että nyt on oikeasti tullut lämmintä ja ehkä uskallan laittaa jo pipon ja toppatakin varastoon? Puissa on lehdet ja kasvit sekä kukkaset ovat heränneet henkiin – mä niin nautin, paitsi ötököistä ja hikisistä kesäöistä en niin välitä 😀

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

KESÄLOMA ON OHI – LOMAN VIISI PARASTA HETKEÄ

MÖKKILOMALLA NAUVON SAARISTOSSA

TOP 5: IHANIMMAT UIMARANNAT TURUSSA JA LÄHIALUEILLA

MARTINEXIN KEVÄÄN POPLET – PARHAAT TÄRPIT MUUMIFANEILLE

*Sisältää mainoslinkkejä

Martinexin kevään Poplet-viikko on alkanut ja se kestää 2.5.2021 saakka. Poplet-viikon aikana Martinexin verkkokauppa on täynnä todella hyviä tarjouksia ja itse yleensä teen aina Poplet-tapahtuman aikana paljon mm. lahjahankintoja. Kaikki tarjoukset ovat oikeasti todella hyviä eikä mitään minialennuksia. Koska olen hullu Muumi-täti, niin päätin kerätä tähän artikkeliin Popletin parhaat Muumi-tuotteet – alehinnoin tottakai 😉

AIKUISTEN MUUMI-VAATTEET

Popletista löytyy paljon Muumi-vaatteita naisille ja miehille. Vaatteiden tilausta ei tosin kannata jäädä pohtimaan liian pitkäksi aikaa, sillä mallit ja koot myydään varmasti loppuun. Alla olevassa kuvassa mulla on päällä *Noora-mekko – joka on nyt alessa -40% eli hinnaksi jää vain 39€. Miehille Popletista löytyy Muumi-aiheisista vaatteissa mm. huppari vetoketjulla, t-paitoja, sekä pehmeitä collegepaitoja. Mun miehellä löytyy vaatekaapista pari Muumi T-paitaa sekä yksi college ja hän tykännyt niistä kovin, koska materiaali on todella miellyttävän tuntuista iholla. Katso kaikki miesten Muumi-tarjousvaatteet *tästä.

Popletissa on tarjouksessa myös paljon Peppi Pitkätossu aiheisia vaatteita mm. collegepaitoja ja mekkoja. Martinex tekee myös ihania naistenvaatteita omilla raita-, ja pallokuoseillaan. Katso kaikki POPLET-tarjouksessa olevat naistenvaatteet *tästä.

PS. hajakoot myydään halvalla pois ja viimeisiä aarteita pääset selaamaan *tästä.

KEITTIÖTUOTTEET

Blogiani seuranneet ovat varmasti huomanneet, että minulla näkyy myös keittiön puolella aika paljon Muumit. Muumi-aiheiset kulhot, ottimet, purnukat ja leivontatarvikkeet tuovat piristystä keittiöön. Popletissa on tarjouksessa mm. juomapulloja, eväsrasioita, keittiöpurkkeja, mukeja, lautasia yms! Kurkkaa kaikki Martinexin POPLET-keittiötuotteet *tästä!

Lasiset juomapullot ovat nyt tarjouksessa 8 (norm. 13,90). Juomapullon ympärillä on lasia silikonisuoja, jonka kuvituksessa Muumit kiipeilevät puussa. Juomapullo saa harmaana, vaaleanpunaisena sekä sinisenä. Katso kaikki juomapullot *tästä.

Kesäpäivä-kuosista löytyy paljon keittiöpurkkeja alkaen 4,50. Tuotesarjaan kuuluu tarjotin, tee-purkki, kahvipurkki, lautanen, pääsiäismuna, juomapullo ja suodatinpaperipurkki. Katso kaikki Kesäpäivä-sarjan tuotteet *tästä.

Moominvalley Sketch-sarjasta löytyy mukeja, lautasia ja purkkeja alkaen 4€. Katso kaikki sarjan tuotteet *tästä.

Muumi-salaatinottimet, jotka itsellänikin löytyvät maksavat nyt vain 4! Nappaa salaatinottimet ostoskoriin *tästä.

muumi Kukkarot ja pussukat

Mulla on vaikka kuinka monta Muumi-aiheista kukkaroa ja pussukkaa. Tykkään varsinkin vinssi-pussukoista, jotka saa olan yli ja niihen mahtuu juuri kännykkä, avaimet, huulirasva ja rahat. Vinssi-pussukoissa on metallinen sulkumekanismi ja pitkän olkanauhan saa tarvittaessa myös irti. Varsinkin kesäisin nämä vinssipussukat ovat ihania! Muumi-kukkarot ovat myös suloisia ja monta kertaa kaupankassalla myyjä on sanonut ”voi kuinka ihana Muumi-kukkaro”. Mun meikkipussi on myös tietenkin Muumia ja Martinexin pussukat ovatkin käteviä sillä ne ovat suorakaiteen muotoisia ja pussukoissa on leveä pohja, jonne mahtuu hyvin tavaraa. Pussukan saa kiinni nupillisella metallilukolla, joten se pysyy varmasti kiinni laukussakin.

Meikkipussukat ovat nyt tarjouksessa 6 (norm. 15,90) ja pienemmät Muumi-pussukat lähtee Popletista vitosella! Mukana on myös Muumi-laukkuja ja penaaleja. Katso kaikki Muumi-aiheiset pussukat ja laukut *tästä.

MUUMI PAPUPEHMOT

Varmasti jokaisesta kodista löytyy Muumi-pehmoleluja ja ne ovatkin varmasti yksi myydyimmistä tuotteista. Muumimaailmassa työskennellessäni joka toinen asiakas osti aina matkamuistoksi Muumi-pehmon. Popletissa on nyt ihan huikea tarjous, sillä melkein kaikki *papupehmot ovat nyt 12 (norm. 19,90). Tarjouksessa mukana olevat hahmot ovat: Pikku-Myy, Muumipeikko, Niiskuneiti, Muumimamma, Muumipappa, Nipsu, Nuuskamuikkunen, Haisuli, Mörkö, Drontti Edward, Esi-isä ja Surku. Katso kaikki pehmolelut *tästä!

muumia vauvoille ja lapsille

Martinexin lastenvaatteet ovat ihanan pehmeitä ja ihania lasten herkälle iholle. Popletistä löytyy ihan mieletön määrä Muumi-aiheisia vaatteita sekä hattuja vauvoille ja lapsille. Ostan aina paljon ystävien vauvoille ja taaperoille lahjaksi Martinexin Muumi-vaatteita. Popletin tarjouksissa on mukana myös paljon ihania Peppi Pitkätossu vaatteita. Kurkkaa kaikki tarjouksessa olevat lastenvaatteet *tästä.

+ kurkkaa myös kaikki tarjouksessa olevat *lasten lelut ja pelit 🙂

Martinexin verkkokauppa on ympäri vuoden täynnä kaikkea ihanaa (muutakin kuin Muumia) ja heille tulee jatkuvasti kaikkea uutta ja varsinkin vaatteiden kohdalla mallistot vaihtuvat usein. Itse hyödynnän aina Martinexin Poplet-kampanjoita, koska silloin saa tehtyä edullisesti lahjahankintoja. Onko Martinex sinulle tuttu verkkokauppa? 🙂

Hyppää Martinexin POPLET-viikoille *tästä!

 

SEURAA DIISKUNEITI-BLOGIA:

Diiskuneiti Instagram

Diiskuneiti Facebook

Follow my blog with Bloglovin

LUE MYÖS:

MUUMIEN IHANIMMAT MIETELAUSEET

MUURLAN MUUMI-UUTUUKSIA KEITTIÖÖN

KURKISTUS VAATEKAAPPIIN: KAIKKI MUUMI-VAATTEENI