Hae
Diiskuneiti

RESEPTI: GLUTEENITON JAUHELIHAPASTA-VUOKA

Haluan aina käyttää jääkaapista kaiken ruoan, ennen kuin ostan uutta ja tästä syystä meidän jääkaappi on monesti aika tyhjillään. En halua heittää ruokaa roskiin ja pyrin käyttämään aina kaiken mitä jääkaappiin on ostettu. Olen siis mestari kehittämään ruokia jääkaapin jämistä. Haluaisin pyrkiä siihen, että kävisimme kaupassa vain kerran viikossa, koska sillä tavalla välttyisi heräteostoksilta ja ruokahävikiltä, mutta toistaiseksi emme ole vielä siihen kyenneet – liikaa suunnittelua kai, mutta tämän tavoitteen aion vielä toteuttaa. Katsoin yhtenä aamuna jääkaappia, että jaahas kaupassa käynti on tänään edessä, sillä jääkaapissa oli vain paketti jauhelihaa, ruokakerma ja pala juustoa. Suunnittelin jo työpäivän aikana, että jos saan tehtyä jauhelihasta ruoan pariksi päiväksi, niin kauppaan ei tarvitse vielä mennä. Mies oli käynyt työpäivän aikana hakemassa K-marketista take-away kahvin ja oli napannut mukaan pussin tarjouksessa ollutta rucolaa ja tadaa päivän ruoka oli selvillä: jauheliha-pastavuoka.

PS. muista olla mukana vähentämässä ruokahävikkiä ja tilaa elintarvikkeet *Matsmartin hävikkiruokakaupasta (mainoslinkki).

Valmistusaineet

  • 400 grammaa jauhelihaa.
  • 250 grammaa gluteenitonta pastaa.
  • 1 sipuli.
  • 2 desiä eli yksi purkki ruokakermaa.
  • Mausteet: valkosipuli, suola, pizzamauste, pippurisekoitus.
  • Päälle juustoraastetta (raastoin jääkaapista löytyneet juustojämät raasteeksi).

Valmistusohjeet

  1. Laita vesi kiehumaan ja ripauta sekaan hieman suolaa.
  2. Keitä ja valuta gluteeniton pasta.
  3. Paista jauheliha ja lisää sekaan mausteet sekä pilkottu sipuli.
  4. Voitele uunivuoka ja kaada vuokaan jauheliha sekä pasta.
  5. Sekoita ainekset keskenään hyvin ja kaada seoksen päälle ruokakerma.
  6. Ripottele päälle juustoraastetta ja paista uunissa 175 astetta noin 20 minuuttia.
  7. Tarjoile rucolan kanssa.

Mun mielestä tästä ruoasta tuli tosi hyvää ja tätä riittää meille hyvin pariksi päiväksi. Ensi kerralla voisin kokeilla keittää pastan lihaliemi-vedessä, se voisi tuoda vielä lisää makua ruokaan. Gluteenittomia pastoja löytyy kätevästi jo jokaisesta kaupasta, eivätkä ne nykyään maksa edes maltaita.

Kannattaa myös säännöllisesti kurkata *Matsmartin (mainoslinkki) gluteeniton valikoima. Saat ostettua edullisesti gluteenittomia tuotteita ja samalla olet mukana vähentämässä Suomen ruokahävikkiä!

 

LUE MYÖS: 

VIISI GLUTEENITONTA JA MAIDOTONTA ARKIRUOKAA